The 5.6.7.8’s
| The 5.6.7.8's | |
|---|---|
 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1986– |
| Tyylilaji | Garage rock, Surf pop |
| Kotipaikka | Tokio, Japani |
| Laulukieli | japani, englanti |
| Jäsenet |
Ronnie "Yoshiko" Fujiyama, laulu, kitara |
| Entiset jäsenet |
Omo, bassokitara (-2004) |
| Levy-yhtiö |
Rockville |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
The 5.6.7.8's on japanilainen kolmen naismuusikon rockyhtye, jonka musiikki on yhdistelmä 1960-luvun surf poppia ja myöhempää garage rockia. Yhtye tuli tunnetuksi länsimaissa esiintymisestään Quentin Tarantinon Kill Bill: Volume 1 -elokuvan ravintolakohtauksessa. Yhtye on saanut nimensä siitä, että sen soittama musiikki on saanut vaikutteita niin 1950-, 1960-, 1970- kuin 1980-lukujenkin länsimaisesta rock-musiikista ja yhtye esittääkin usein coverina amerikkalaisia rock and roll -kappaleita.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1986–1989
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtye perustettiin vuonna 1986 Tokiossa, Japanissa. Tuolloin garage rock oli pinnalla Japanissa ja yhtyeet kuten Guitar Wolf olivat kovassa huudossa. Neljän hengen ryhmä koostui siihen aikaan siskoksista Ronnie 'Yoshiko' Fujiyama (laulu) ja Fujii Sachiko (rummut), sekä Ricosta (kitara) ja Yoshiesta (bassokitara). Vuotta myöhemmin jätti Yoshie yhtyeen ja hänet korvasi Mikako, joka soitti heidän ensimmäisellä ja ainoalla demonauhallaan, "Golden Hits Of The 5.6.7.8's", jonka julkaisi vuonna 1988 sitoutumaton levy-yhtiö Tokyo Stiff. Seuraavana vuonna, 1989, julkaistiin heidän ensimmäinen mini-albuminsa, "Mondo Girls A-Go-Go", joka teki heidät tunnetuiksi myös Japanin ulkopuolella ja he saivat ensimmäiset tarjouksensa ulkomaalaisilta levy-yhtiöiltä.
1990–1992
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1990 Mikako ja Rico jättivät yhtyeen aloittaakseen oman projektinsa nimeltä Sleeze Sisters. Heidät korvasivat Omo (bassokitara) ja Eddie (kitara), joka on yhtyeen historian ainoa miespuolinen jäsen. Sopiakseen paremmin joukkoon, hän jopa piti välillä peruukkia. Hänkään ei tosin viihtynyt ryhmässä kauan, vaan palasi vuonna 1991 takaisin yhtyeeseensä MAD3. Yhtyeen kutistuessa trioksi, Ronnie otti kitaristin roolin. Kiertueelle he kutsuivat Gakun mukaan avustamaan saksofonilla. Yhtye matkusti myös ensi kertaa Australiaan, indielevy-yhtiö Au-Go-Gon kutsuttua heidät levyttämään esikoisalbuminsa siellä. Vuotta myöhemmin, 1992, amerikkalainen Rockville julkaisi kyseisen levytyksen Yhdysvalloissa.
1992–1997
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosien 1992 ja 1995 välillä eri levy-yhtiöt julkaisivat monia yhtyeen singlejä. "The Spell Stroll" -single oli yhtyeen ensimmäinen eurooppalaisen levy-yhtiön julkaisema levytys. Vuonna 1995 toinen kitaristi Aya liittyi yhtyeeseen, muttei viihtynyt sen riveissä kauan. Ennen yhtyeen 10-vuotispäivää, Omo lähti omille teilleen ja hänet korvasi Yama. Yhtyeen Japaninkiertueelle otettiin mukaan myös toinen saksofoninsoittaja, Goki. Vuonna 1997 Ronnie julkaisi soolosinglen, "Coney Island".
1998-2003
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosi 1998 toi mukanaan ripeää kehitystä. Yhtye lähti suurelle Japaninkiertueelle, soitti monia one-man-keikkojaselvennä sekä pistäytyi Amerikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä ensi kertaa myös Euroopassa. Amerikkalainen levy-yhtiö Norton Records julkaisi vuonna 2000 coversinglen "19th Nervous Breakdown", joka oli osa Nortonin 15-osaista Rolling Stones -coversinglesarjaa. Vuonna 2002 yhtye soitti ensi kertaa Kiinassa, sekä esiintyi omana itsenään Quentin Tarantinon elokuvassa Kill Bill: Volume 1. Elokuvan ravintolakohtaus herätti suurta huomiota länsimaissa. Heidän esittämänsä coverkappale "Woo Hoo" (alun perin The Rock*A*Teensin vuonna 1959 julkaisema rockabilly-kappale) oli mukana elokuvan alkuperäisellä soundtrackilla ja lisäksi elokuvan DVD:llä julkaistiin heidän elokuvan kuvauksissa esittämänsä kappaleet "I Walk Like Jayne Mansfield" ja "I'm Blue". Heidän basistinsa elokuvassa oli Yamaguchi Yoshiko, josta tuli myöhemmin vuonna 2004 yhtyeen virallinen jäsen. Vaikuttaisi siltä, että Yama ei enää kuulunut yhtyeeseen, koska Omo palasi soittamaan yhtyeen kanssa keikoilla ja Saki nimettiin avustavaksi basistiksi Japanin kiertueelle.
2004–2006
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2004 brittiläinen levy-yhtiö Sweet Nothing julkaisi yhtyeeltä monta albumia ja kaksi singleä. "Woo Hoo" ja "I'm Blue" nousivat Britannian singlelistan sijoille 28 ja 71. Vuoden 2004 maailmankiertue sisälsi esiintymisiä useissa maissa, jonka jälkeen yhtye piti lyhyen tauon. Vuonna 2006, yhtyeen oltua kasassa 20 vuotta, he soittivat vain muutaman keikan. Yhtyeen kappale "The Barracuda" oli mukana elokuvan "The Fast and the Furious: Tokyo Drift" soundtrackilla.
Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The 5.6.7.8's Can't Help It! (1993)
- The 5.6.7.8's' (1994)
- Bomb The Twist (1996)
- Pin Heel Stomp (1997)
- Teenage Mojo Workout (2002)
- Bomb The Rocks: Early Days Singles (2003)
- Best Hits Of The 5.6.7.8's (2003)