Terttu Uhlenius
Terttu Anneli Uhlenius (25. marraskuuta 1939 Helsinki – 3. elokuuta 2019 Järvenpää[1]) oli suomalainen laulaja ja näyttelijä. Hän toimi 1960-luvulla useiden tanssiyhtyeiden laulusolistina. Hän toimi myös kunnallispolitiikassa Järvenpään kaupunginvaltuutettuna sekä Tuusulan kunnanvaltuutettuna. Uhlenius oli presidentti Mauno Koiviston valitsijamies vuonna 1988.
Terttu Uhlenius aloitti laulajana 1960-luvun alkupuolella. Esiintyminen oli tuolloin puoliammattilaista, päivätyö hänellä oli vakuutusyhtiössä. Vuonna 1966 hän siirtyi ammattilaiseksi ja perusti aviomiehensä pianisti Jani Uhleniuksen kanssa suositun yhtyeen, joka esiintyi pääkaupungin tunnetuimmissa tanssiravintoloissa ja yökerhoissa.
Perheen kasvaessa keikkailu väheni. Uhlenius perusti vuonna 1972 Järvenpäähän äänilevy- ja musiikkikauppa Krammarin, mutta jatkoi esiintymisiä ohjelma- ja tanssikeikkojen lisäksi muun muassa poliittisessa ohjelmaryhmässä (Avainryhmä), jonka musiikillisena johtajana toimi Jani Uhlenius ja muina jäseninä sosiaalidemokraattisen Työväen sivistysliiton kulttuuritoiminnasta tuttu Apeli Halinen sekä näyttelijä Ahti Jokinen. Uhlenius esiintyi joitakin kertoja laulajana sekä Yleisradion että MTV:n televisio-ohjelmissa. Ainoa ulkomainen televisioesiintyminen tapahtui Moskovassa, Neuvostoliiton television pää- eli ykköskanavalla.
Terttu Uhlenius siirtyi myöhemmin teatterin pariin ja teki puhe- ja laulurooleja muun muassa Prinsessa Ruusunen ja Hukassa on hyvä paikka -musikaaleissa Järvenpään teatterissa.
Uhlenius esitti Tapio Rautavaaran puolisoa Liisaa näytelmässä Tuoppini jäljet mä tunnen. Ensi-ilta oli helsinkiläisessä teatteriravintola Nyyrikissä marraskuussa 1999. Näytelmä kuului yli kolme vuotta Nyyrikin suosituimpiin. Tuoppini jäljet -näytelmän Liisana hän esiintyi kotimaan lisäksi muun muassa Saksassa ja Espanjassa.
Esiintymiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Äänilevyjä muun muassa:
- Kakskymmentä suvea (Säv. Unto Mononen, san. Aila Meriluoto)
- Yölaulu (säv. Unto Mononen, san. Aila Meriluoto).
- Laulajana Aimo Mustosen lastenlaululevyllä Kukkaistanssi aurinkoniityllä.
- Laulajana (nimellä Terttu-Anneli) Finnlevyn julkaisemalla kolmiosaisella äänitteellä Isojen poikien lauluja.
- Solistina sekä lauluyhtyeen jäsenenä LP-levyllä Romanian markkinoilla (Dominant)
- Soololevy (single) "Viinirypäleitä" ja "Harmaantunut haitarimies" (Dominant)
- Teatterirooleja (mm.):
- Liisa Rautavaara (Jani Uhleniuksen musiikkinäytelmässä Tuoppini jäljet mä tunnen, ohjaus Seela Sella);
- Siri (Laura Ruohosen näytelmässä Suomies ei nuku, ohjaus Markku Hyvönen)
- Ritva Kumpunen (Kari Hotakaisen ja Iiro Rantalan musikaalissa Hukassa on hyvä paikka, ohjaus Markku Hyvönen)
- Susanna-muori (Zacharias Topeliuksen, Aila ja Lars Svedbergin sekä Jani Uhleniuksen musikaalissa Prinsessa Ruusunen/Järvenpään teatteri)
- Nainen sahalta (Nikolai Gogolin ja Janne Reinikaisen näytelmässä Reviisori, ohjaus Janne Reinikainen / Suomen Kansallisteatteri).
- Juutin emäntä (Liian paksu perhoseksi/Keski-Uudenmaan teatteri KUT/ohj. Aila Lavaste)
- Mammy (Inishmaanin rampa, Järvenpään teatteri, kirj. Martin McDonagh, ohjaus Markku Hyvönen).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuolinilmoitus. Keski-Uusimaa 18.8.2019. s. 19
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]