Televisiopäätös

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

TV-päätös on termi, jolla viitataan Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) vuosikokousten televisiota koskeviin kannanottoihin.[1] Vanhoillislestadiolaisuudessa television omistamiseen suhtaudutaan kielteisesti.[2] Kielteistä kantaa perustellaan sillä, että ohjelmatarjonta sisältää liikaa seksiä ja väkivaltaa ja on siksi kristillisten arvojen vastaista.[3] Liikkeen ulkopuolisissa julkaisuissa on käytetty myös termejä televisiokielto tai TV-kielto.[1][4][5] Herätysliikkeen suhtautuminen televisioon on herättänyt julkisuuden mielenkiintoa.[6]

TV-päätöksen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1963 vanhoillislestadiolaisuudessa päätettiin, että "uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin". Kuvassa televisio vuodelta 1957.

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan televisioita hankkivat aluksi koteihinsa lähinnä paikkakunnan varakkaimmat. Vähävaraisemmat lestadiolaiset pitivät sitä turhana kerskakulutuksena. He eivät katsoneet TV:n kuuluvan elämään, joka rakentuu Jumalan varaan. TV:stä tulvi tietoa, joka uhkasi lestadiolaisia arvoja.[7]

Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen vuosikokous 1963 antoi televisiosta periaatteellisen kannanilmaisun, joka piti televisiota kristittyyn kotiin sopimattomana. Päätöksen katsottiin perustuvan "Jumalan sanaan"[8]:

»Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niin kuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan.»
(1. Piet. 2:11)

Sillä pyrittiin säilyttämään "usko ja hyvä omatunto". Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat velvoitettiin etsimään "sopivat hoitajat tässäkin asiassa".[9][10] Kirkkoherra Kullervo Hulkon kerrotaan puuskahtaneen tuolloin: "Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin."[11] Vanhoillislestadiolaisuutta paljon arvostelleen Lauri Pietilän mukaan on verrattain yleisesti tiedossa, ettei TV-päätös ollut läheskään yksimielinen.[12]

Keskustelu televisiosta työ- ja koulutuskäytössä nousi SRK:ssa esille vuonna 1966.[13][14] Tuolloin todettiin, että kaikki koulussa näytettävä opetusohjelma ei ole pahasta.[14] Television käyttöä opetuksen apuna havainnollistamisessa ei katsottu synniksi.[14] Samassa kokouksessa myös kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä erottamaan sekä puhujan tehtävistä että luottamustoimista ne paikallisten rauhanyhdistysten toimihenkilöt, jotka olivat hankkineet television.[13] 1971 SRK:n vuosikokous Ruukissa päätyi siihen, että television hankkineita on kaikessa rakkaudessa puhuteltava kerran tai kahdesti, minkä jälkeen heitä tuli pitää "pakanoina ja publikaaneina".[15] 1976 Sievin vuosikokouksessa kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä hoitamaan TV-asia loppuun. Television hankkineita uskoa tunnustavia tuli pitää uskonsa kieltäneinä, mitä perusteltiin sillä, että asiasta oli puhuttu niin paljon.[13][16]

Televisiokysymys nousi vielä uudelleen käsiteltäväksi 28.12.1978 opettajien ja puhujien neuvottelukokouksessa, jolloin vaikeudet olivat laajentuneet koskettamaan opetustelevision käyttöä kouluissa ja oppilaitoksissa.[17] Kokouksesta annettiin julkilausuma Päivämiehessä, jossa todettiin muun muassa: "Uskovainen opettaja ei opetustoimessaan peruskoulussa käytä televisiota tai opetuselokuvaa missään muodossa."[18] SRK:n silloinen pääsihteeri Einari Lepistö totesi joulukuussa 1979 Helsingin Sanomien haastattelemana, että TV-ohjelmat ovat riettaita. Tuolloin SRK ei hyväksynyt koulutelevision opetusohjelmia, koska opettajat eivät voineet tarkastaa ennalta niiden sisältöä. Videot hyväksyttiin, jos opettaja oli ne tarkastanut.[19] Tytti Isohookana-Asunmaan mukaan vanhoillislestadiolaisuus otti televisioon jyrkän kielteisen kannan, jota on myöhemmin lievitetty sallimalla koulutelevisio rajatusti.[20] Kouluhallituksen kaikkiin kouluihin vuonna 1979 lähettämän kirjeen mukaan oppilas voidaan vapauttaa uskonnollisen vakaumuksen takia koulujen järjestämistä opetuksen apuna käytettävien televisio-ohjelmien seuraamisesta sekä elokuva- ja teatteriesityksistä huoltajan niin halutessa ja oppilaille on järjestettävä korvaavaa opetusta samasta aiheesta ryhmä- tai yksilötyöskentelynä. [21][22] Vanhoillislestadiolaiset lapset ovat pyytäneet vapautusta elokuva- ja teatterinäytöksistä.[14] Isohookana-Asunmaan mukaan SRK ei jyrkän kantansa vuoksi antanut elokuvatuottaja Eeli Aallon tehdä lestadiolaisuutta käsittelevää dokumenttia.[20]

Hannu Karpon mukaan 1970-luvulla television hankkineita lestadiolaisia on erotettu rauhanyhdistyksistä ja julistettu epäuskoisiksi. SRK ei osallistunut pyynnöistä huolimatta Karpon ohjelmaan.[23] Erkki Reinikaisen 28.4.1987 pitämän alustuksen mukaan 1970-luvulla televisio aivan personoitui joidenkin mielissä. Tämä johti siihen, että jotkut halusivat kieltää myös koulutelevision vastoin vuosien 1963 ja 1966 vuosikokousten päätöksiä.[13]

Voitto Savela on katsonut vuosikokousten päätösten sisältäneen kahdentason toimintakehotuksen. Johtokuntien tuli huolehtia asiasta sekä sielunhoidollisena että yhdistyksen jäsenkysymyksenä.[13]

SRK:n johtokunnan jäsen opetusneuvos Aarno Haho totesi SRK:n tiedotustilaisuudessa Sotkamon suviseuroissa 2006, ettei TV-päätöstä ole syytä muuttaa.[24] SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki ei myöskään katso tarpeelliseksi muuttaa kantaa televisioon.[25] Hänen mukaansa televisio edistää väkivaltaa ja vapaata seksiä eikä siksi sovi perheeseen, jossa on paljon lapsia. Hautamäen mukaan tietokone hyväksytään, koska se, toisin kuin televisio, on niin monelle välttämätön työväline.[26] SRK:n mukaan televisio passivoi, muokkaa tunne-elämää pinnalliseksi ja piittaamattomaksi sekä vääristää sukupuolisuuteen ja väkivaltaan liittyviä elämänalueita.[27]

Valkealan suviseuroissa vuonna 2007 haastateltujen vanhoillislestadiolaisten eläkkeellä olevan luokanopettajan Pekka Tervon ja Oulujoen seurakunnan kappalaisen Pertti Lahtisen mukaan television katselukieltoa ei ole olemassa, mutta on todettu että ohjelma ei sovi uskovaiselle. Heidän mukaansa se ei ruoki uskonelämää vaan päinvastoin vanhaa osaa, jossa pahuus asuu.[28]

Arvostelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Pietilä on kirjassaan Sota Perintöosasta arvostellut televisiopäätöksen perusteluja valheellisiksi, koska hänen mukaansa sitä ei voi perustella Raamatulla, vaikka päätösteksti antaa niin ymmärtää.[29] Morjärveläisen Sigurd Johanssonin mukaan TV-päätöksessä asetetaan evankeliumi ehtojen taakse.[29] Toimittaja Anssi Miettisen mukaan liikkeen ulkopuoliset pitävät outona sitä, että televisioon suhtaudutaan nihkeästi ja internetiin sallivammin, vaikka internetin sisältöä on mahdoton sensuroida. Hänen mukaansa monissa lestadiolaiskodeissa televisio-ohjelmia katsellaan internetistä laajakaistan kautta.[30]

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan lestadiolaisuudessa televisio on saattanut olla erityisesti vanhoille ihmisille maaginen laite, joka edusti kaikkea pahaa ja jota tuli välttää kaikin tavoin. Hänen mukaansa asenne selittyy TV-kiellon jumalallisella arvovallalla. Pyysiäisen mukaan TV-kysymykseen on liittynyt vallankäyttöä, jossa ihminen on puhunut Jumalan auktoriteetilla. Hänen mukaansa televisiota on käytetty myös kontrollin välineenä, jota on auttanut merkittävästi se, että TV-antenni on näkynyt kauas.[31]

Pyysiäisen mukaan monet niistäkin liikkeen ulkopuolisista, jotka kritisoivat television turmelevaa vaikutusta, pitävät kieltoa ahdasmielisenä. Vieroksuntaa herättävät kiellon jumalallinen perustelu ja asian nimittäminen synniksi.[5]

Tästä syystä SRK:n johtokunnan jäsenetkin ovat perustelleet julkisuudessa televisiokieltoa toisenlaisin argumentein kuin liikkeen sisällä on käytäntönä. On kaikkien kannalta vahingollista, että liikkeessä esitetään suhtautumisesta television hankkimiseen ja ohjelmien seuraamisesta keskenään erilaisia ja jopa vastakkaisia linjauksia. On alkanut muodostua käsitys, että vanhoillislestadiolaiset eivät enää ainakaan julkisuudessa nimitä television hankkimista ja katsomista synniksi. Esimerkiksi SRK:n johtokunnan Olavi Voittonen on perutellut televisiokieltoa vain lastensuojelulla. Hän on todennut, että vanhoillislestadiolaiset kieltäytyvät ”lasten suojelemiseksi tv:stä kotien piirissä”. Sen sijaan "opetusvälineenä se palvelee esimerkiksi koululaitoksessa." [32]. Lausunnosta seuraa loogisesti, että televisiovastaanottimen hankkiminen kotiin ei ole enää syntiä eikä edes moitittavaa, jos perheessä ei ole alaikäisiä lapsia. TV-vastaanottimet ovatkin alkaneet viime vuosina yleistyä lestadiolaiskodeissa.

Nykyisin vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä suhtautumisessa televisioon ollaan käytännössä sellaisessa vaiheessa, että liikkeeseen kuuluvat seuraavat tv-ohjelmia samaan tapaan kuin valtaväestökin, mutta poikkeuksena kuitenkin se, että ohjelmia seurataan kannettavan tietokoneen, iPadin ja älypuhelimen välityksellä, eikä niitä yleensä katsota varsinaisesta televisiovastaanottimesta. Tv-vastaanottimesta saatetaan katsoa esimerkiksi lääkärin vastaanotolla ja siitä tällöin mainitaan erikseen.

Kuten Voittosen lausunnosta voi päätellä, ohjelmien seuraamista ei pidetä enää syntinä eikä niiden katselusta joudu enää nuhdeltavaksi eikä siitä vaadita parannuksentekoa. Mutta on huomattava, että kun Voittonen näkee television vaaraksi vain lapsiperheille, monissa vanhoillislestadiolaisissa perheissä, joissa on paljon lapsia, juuri television lastenohjelmat ovat niitä kaikkein seuratuimpia.

Tilanteen tekee vaikeasti ymmärrettäväksi se, että julkisissa vastuutehtävissä liikkeessä toimivat ovat antaneet asiasta kuitenkin jokseenkin ristiriitaisia lausuntoja.

SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara totesi vuonna 2015, että 1960-luvulla tehty päätös "on edelleen hyvä ja voimassa". [33] Vuonna 1963 tehty SRK vuosikokouksen päätöshän kieltää televisiovastaanottimen hankkimisen kotiin ja samoin siinä kiellettiin minkäänlaisten tv-ohjelmien seuraaminen, ilman poikkeuksia. Kaarivaaran tulkinta on siten ristiriidassa Voittosen lausuntoon nähden.

Sen sijaan vanhoillislestadiolaisuuden tutkija, FT Mauri Kinnunen on puolestaan todennut vuonna 2012, että "vanhoillislestadiolaisuus on sikäli muuttunut, että televisiokieltoa ei enää käytännössä ole olemassakaan". [34]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Melkas, Jussi: Lestadiolainen televisioideologia elämismaailman puolustuksena. (Sivulaudaturtutkielma) Määritä julkaisija!

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Rusama Heikki:Vetoomus TV-kiellon purkamiseksi, Kotimaa 19. 4. 2007 s. 5
  2. ↑ Miettinen, Anssi: Ja täyttäkää maa, Kuukausiliite elokuu 2006, s. 57
  3. ↑ http://lestadiolaisuus.info/kirkko/
  4. ↑ http://lestadiolaisuus.info/kulttuuri/
  5. ↑ a b Pyysiäinen, Ilkka: Synti; ajatuksin sanoin ja töin, s. 111, ISBN 951-0-30141-8
  6. ↑ http://www.yle.fi/d-projekti/arkisto/paasarja/97ainoa.html
  7. ↑ Pyysiäinen, Ilkka: Synti; ajatuksin, sanoin ja töin (2006), s. 109-110, ISBN 951-0-30141-8
  8. ↑ Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys: Muutoksen keskellä, s. 48, 135-136. (SRK:n vuosikirja 2007) Oulu: SRK, 2007. ISBN 978-951-843-090-5
  9. ↑ Tuomas Lohi: Lähteistä kasvaa virta : lestadiolaisuuden vaiheita Haapajärvellä 1863-2000. Haapajärven rauhanyhdistys ; Oulu : Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys, 2000. ISBN 951-843-009-8 s.110
  10. ↑ Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys: Muutoksen keskellä, s. 59–60. (SRK:n vuosikirja 2007) Oulu: SRK, 2007. ISBN 978-951-843-090-5 "Rakkaat veljet! minä neuvon teitä, niin kuin outoja ja muukalaisia: välttäkäät lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan. (1. Piet. 2:11.) Jumalan sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineiden liiketoimia. Olosuhteiden pakosta vanhurskaskin joutuu tässä maailmassa elämään epäuskoisten keskellä, josta Pietari sanoo: 'Ja on pelastanut hurskaan Lootin, joka riettailta ihmisiltä heidän hauretensa menolla vaivattiin. (Sillä hän oli hurskas ja heidän seassansa kuitenkin asui, ja sen kaltaisia piti näkemän ja kuuleman, he vaivasivat sitä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä.).' Paavali sanoo kolossalaisille: 'Jos te Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikäät niitä, jotka ylhäällä ovat, kussa Kristus asuu Jumalan oikialla kädellä.' (Kol. 3:1.) Tälläkin kohdalla tahtoo Herra hoitaa sielunsa loukanneita seurakunnassaan, kuten profeetta sanoo: 'Kadonneet tahdon minä etsiä, eksyneet tallelle tuottaa, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa.' (Hes. 34:16.) Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniänsä tässäkin asiassa. (Ylivieska 1963.)"
  11. ↑ Kinnunen, Mauri: Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden, Kaleva 1.10.2006, Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: ”Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”
  12. ↑ Lauri Pietilä: Sota perintöosasta, s. 58. Lauri Pietilä, 1981.
  13. ↑ a b c d e Tuomas Lohi: Lähteistä kasvaa virta : lestadiolaisuuden vaiheita Haapajärvellä 1863-2000. Haapajärven rauhanyhdistys ; Oulu : Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys, 2000. ISBN 951-843-009-8 s.110
  14. ↑ a b c d Siionin lähetyslehti, syyskuu 2001, Opetuksia vuosien varrelta: Television käytöstä koulussa, sivut 14-15 (lyhennelmä SRK:n vuosikirjasta 1985)
  15. ↑ SRK:n vuosikokouspöytäkirja 1971: "Televisiokysymyksessä tottelemattoamia tulee paikallisten yhdistysten tai SRK:n kerran tai kahdesti joko yksityisesti tai yleisessä kokouksessa puhutella. Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanayhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä."
  16. ↑ SRK:n vuosikokouspöytäkirja 3.7.1976: "Asiasta on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu, että tulevaisuudessa uskoa tunnustavat television hankkijat katsotaan uskonsa kieltäneiksi ja heidät välittömästi erotetaan rauhanyhdistysten jäsenyydestä."
  17. ↑ Seurakuntapäivä Oulussa. Päivämies, 1979, nro 1.
  18. ↑ Oulussa 28.12.1978 pidetyn opettajien ja puhujien kokouksen KANNANOTTO. Päivämies, 1979, nro 2.
  19. ↑ HS: Vanhoillislestadiolaiset torjuvat arvostelun. Helsingin Sanomat, 12.12.1979, nro 334, s. 8.
  20. ↑ a b Isohookana-Asunmaa Tytti: Maalaisliitto-Keskustan historia 5. WSOY, 2006. ISBN 951-0-32695-X s.154
  21. ↑ Kouluhallituksen yleiskirje 20.12.1979
  22. ↑ Kurvinen, Jotma: Raportti lestadiolaisuudesta. Kirjapaja, 1980. ISBN 951-621-265-4 s.148
  23. ↑ Hannu Karpo, Syntisin silmin, 1980
  24. ↑ Helsingin Sanomat, Kuukausiliite elokuu 2006
  25. ↑ Heikki Rusama, Kotimaa 19. 4. 2007
  26. ↑ Heikki Rusama, Kotimaa 19. 4. 2007
  27. ↑ Paananen, Antti: Viihteen viehätys, Rauhaa ja iloa, vuosikirja 2004 s.148, SRK
  28. ↑ yleradio1 - Reportaasi suviseuroilta. 12.7.2007 klo 17:30 (Arkistoitu – Internet Archive)
  29. ↑ a b Pietilä, Lauri: Sota perintöosasta. Lauri Pietilä, 1981. s.135-136
  30. ↑ Miettinen, Anssi: Ja täyttäkää maa, Kuukausiliite elokuu 2006, s. 57, Ulkopuolisesta tuntuu oudolta, että televisioon suhtaudutaan yhä näin nihkeästi, mutta sen sijaan internetin käyttö on sallittua, vaikka sen sisältöä ei voi sensuroida mitenkään. Itse asiassa monissa lestadiolaisperheissä televisio-ohjelmia katsellaankin nykyisin laajakaistan kautta.
  31. ↑ Pyysiäinen, Ilkka: Synti; ajatuksin sanoin ja töin, s. 110, ISBN 951-0-30141-8
  32. ↑ Johannes Ijäs: Lestadiolaisjohtaja: Yle-vero oikeutettu. Kotimaa24 15.12.2011
  33. ↑ 100 000 suomalaisen harkittava MM-hiihtojen seuraamista televisiosta 18.2.2015. Yle Urheilu. Viitattu 12.06.2016.
  34. ↑ Hirvonen, Riitta: Päivitystä lestadiolaisuuteen Rauhan Tervehdys, nro 22, 2012. 2012. Rauhan Tervehdys. Arkistoitu 11.8.2016. Viitattu 12.3.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Televisiopäätös&oldid=22814800”