Eeli Aalto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eeli Aalto
Eeli Aalto vuonna 1960.
Eeli Aalto vuonna 1960.
Henkilötiedot
Syntynyt6. helmikuuta 1931 (ikä 93)
Viipuri, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Taiteilija
Ala kuvataiteilija

Eeli Alvar Aalto (s. 6. helmikuuta 1931 Viipuri) on suomalainen kuvataiteilija ja televisio-ohjaaja.

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan aikana Eeli Aalto muutti vanhempiensa mukana sotaa pakoon Pohjois-Pohjanmaalle, ensin Liminkaan, ja sitten Ouluun.[1] Taiteeseen Aalto sai ensikosketuksen nähdessään kymmenvuotiaana liminkalaisen maalarin Vilho Lammen maalauksia.[1]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaustaide ja muu kuvataide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aalto opiskeli Helsingissä Suomen Taideakatemiassa, ja myöhemmin Pariisissa André Lhoten akatemiassa.[1]

Alavan kirkon julkisivun reliefit (1969).

Aalto oli mukana muun muassa Lennart Segerstrålen apuna Rovaniemen kirkon freskotöissä.[2] Hän maalasi maisemia ja kaupunkikuvia. 1960-luvulla Aalto kokeili myös abstraktia maalaamista.[1] Hän suunnitteli Kuopion Alavan kirkon betonijulkisivuun, pääsisäänkäyntien väliin kookkaan kolmiosoisen seinäreliefin (Alussa oli sana. Sana tuli lihaksi ... ja asui meidän keskellämme, 1969). Oulussa hän oli mukana ajamassa kulttuurilaitosten, kuten yliopiston ja taidemuseon saamista kaupunkiin. 1962–1979 Aalto toimi Oulun yliopiston arkkitehtiosastolla plastisen sommittelun opettajana.

Vuosina 1993–1998 syntyi maalaussarja "Sata kuvaa Oulusta". Eeli Aalto kirjoitti sen synnystä: "Olimme saaneet turvapaikan Oulusta. Miksi en kuvaisi sitä kaupunkia, joka meidät hyväksyi." Tarkoituksena oli, että jokaisella kuvalla tulisi olemaan henkilökohtainen merkitys.[3] Eeli Aalto halusi realistisilla kuvillaan osoittaa, ettei figuratiivinen maalaus ole mihinkään hävinnyt. Giorgio Morandin sanojen mukaan mikään ei ole nin abstraktia kuin todellisuus.[4]

Televisiodokumentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleisradion ohjaaja Eeli Aalto Tampereen Keskustorilla vuonna 1967.

Maalauksien ja veistosten lisäksi Aalto teki Yleisradiolle lukuisia televisiodokumentteja, kuten tiernapojista kertova dokumentti Synti suuri surkia vuodelta 1980. Taiteilija Alpo Jaakolasta kertova dokumentti Piina (1977) palkittiin puolestaan parhaan tv-elokuvan Jussilla.[5]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Eeli Aalto matkusti kotikaupunkiinsa Viipuriin vuonna 1991. Hän kertoi kaupungin kohtaamisen puolen vuosisadan jälkeen muistuttaneen aluksi vaipumista painajaisuneen. "Tunsin itseni vieraaksi, mutta sellaisilta vaikuttivat venäläiset asujaimetkin."[6] Matkan tuloksena syntyi dokumenttielokuva Wiipurini (1992).[7]

Matkan seurauksena syntyi myös kirjoituksista ja valokuvista koostuva Viipurinmatka, jonka Eeli Aalto julkaisi verkkojulkaisuna sarjassa "100 kuvaa Oulusta".[8]

Televisioesseisti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Lindfors luonnehtii Eeli Aallon filmejä henkilökohtaisina puheenvuoroina, eräänlaisina tv-esseinä tai -mietiskelyinä. "Ne ovat usein runollisia ja nostalgisia, mutta niistä löytyy myös aimo annos rehevää huumoria, pisteliäisyyttä ja mustaa satiiria."

Lindforsin mukaan Eeli Aallon taiteilijadokumenteista huokuu pinnan alle ulottuva asian ymmärrys, ja kukin aihe heijastuu myös elokuvien kuvauksessa ja leikkauksessa. Hänen kohteinaan ovat olleet omintakeiset marginaalihahmot, luovat outsiderit. Usein Aalto on itsekin mukana elokuvissaan, joskus fiktiivisenäkin roolihenkilönä.[9]

Kirjallinen ja muu tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aalto on kirjoittanut kaksi taiteilijoista kertovaa kirjaa, joista toinen kertoo Vilho Lammesta (1969) ja toinen Reidar Särestöniemestä (1976).

Vuosina 1983–1988 Eeli Aalto kirjoitti kolumneja Kalevaan otsikolla "Pienet filosofiat". Kirjoituksia syntyi nelisen sataa ja niihin kuului myös kirjoittajan kuvitus.[10]

Omaelämäkerrallinen Kuviensa takana julkaistiin vuonna 2016. Siitä julkaistiin englanninkielinen versio (2018), sekä venäjäksi Eeli Aallon tuotantoa tutkineen Anastasia Martynovan artikkelilla varustettuna vuonna 2019.

Eeli Aalto oli todistamassa vuonna 1987 Oulussa tapahtunutta Jumalan teatteri -esitystä, jossa yleisön päälle heitettiin virtsaa ja ulosteita.[11] Aalto oli ainoa, joka katsoi koko näytelmän loppuun ja otti valokuvia, joita sitten käytettiin oikeudessa todisteina. Aalto julkaisi internetissä helmikuussa 2009 ennenjulkaisemattomia valokuvia esityksestä.[11][12]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aalto asuu Kempeleessä.[13] Aallon poika Simo Aalto tunnetaan taikurina[14] ja lapsenlapset Saara ja Suvi Aalto ovat laulajia sekä Sari Aalto vatsastapuhuja.[15]

Tunnustukset ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eeli Aallolle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 1994.[16]

Vuonna 2012 Aalto sai ottaa vastaan oululaiselle kulttuurihenkilölle myönnettävän Kultainen kaulin -palkinnon.[17]

Kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aalto, Eeli: Vilho Lampi – Lakeuden maalari. Karisto, 1969.
  • Aalto, Eeli: Reidar Särestöniemi. WSOY, 1976. ISBN 9510076856
  • Aalto, Eeli: Kuviensa takana. BoD - Books on Demand, 2016. ISBN 9789523303096
  • Aalto, Eeli: Behind his Pictures. BoD - Books on Demand, 2018. ISBN 978-952-80-0685-5 (englanniksi)
  • Aalto, Eeli: Za yego kartinami. BoD - Books on Demand, 2019. ISBN 978-952-339-258-8 (venäjäksi)

Televisio-ohjelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1966: Vilho Lampi – Lakeuden maalari; Kaupunki
  • 1967: Viimeinen tuomio; Eräs Im Memoriam; Haikara lensi ohi; Hiljaisen miehen maailma
  • 1968: Kuin kamee; Taulu; Lastentaidetta
  • 1969: Hei hei, tämä on totta; 36 000 päivää Oulussa; Elukka
  • 1970: Röijy
  • 1971: Hailuoto, hyvän haltijan saari; Myrrysmies; Kain tapper; Unelma paremmasta elämästä; C-G Lilius
  • 1972: Euroopan mestari; Afrikkalainen keskustelu
  • 1973: Reidarin värilliset aistimukse; Taakkasi on minun
  • 1974: Tyttökauppias
  • 1975: Maalaismaisema; Iso pieni tyttö, Anu Pentik
  • 1977: Kauko Rantalan mustavalkea maailma; Reima Pietilä; Piina
  • 1978: Anna-Leenan jouluaatto
  • 1978: Tuhlaajapojan paluu; Anna-Leenan jouluaatto
  • 1979: Aurinkogalleria
  • 1980: Kerro kerro kuvasti – 6 osaa kuvataiteesta; Synti suuri surkia
  • 1981: Erämaakoira; Paluu Ithakaan; Merkillinen matkakertomus
  • 1982: Häät Kempeleen kirkossa; Mielipiteitä taidekasvatuksesta
  • 1983: Kissa vieköön; Dostojevskin galleria; Lentäjä Non Grata
  • 1984: Rakentamisen draama; Kirstinän runot heräävät; Oulu -10
  • 1985: Muistojeni albumi; Budapest-Rock; Mauno Haartman; Juhani Pallasmaa; Keijo Petäjä
  • 1986: Vuosisadan talvi; Oulun koulu; Yksin; Elämän äänet; Jouni Kesti; Oulun horisontista; Satu Huttunen – Vuoden nainen; Kesäyön oikkuja
  • 1987: Kirkkokatu 50; Punaiset kengät Sodankylässä; Tuhlaajapojan päiväkirja; Kirje maailman katolta; Paskajuttu
  • 1988: Kadonnutta tietoa etsimässä; Taiteen tähden – Veijo Hukka; Itsemurhat; Jorma Uotinen; Erotiikkaa etsimässä; Huippukokous mummolassa; Valmentajan muotokuva; Picasso Tukholmassa; Giorgio Morandi; Matti satujen talossa
  • 1989: Tekstiilin intiimi kosketus; Edvard Much; Simosalabim (5 osaa) 1989; Passikuva (4 OSAA); Tapaaminen Oulussa, Paavo Rintala; Uusikatu 1989
  • 1992: Helene Schjerfbeck Ateneumissa; Alberto Giacometti; Wiipurini; Tuhlaajapoika ja Sokrates
  • 1992–1994: Jokeri pokeri box (32 osaa)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Eeli Aalto: 100 kuvaa Oulusta Oulun kaupunki. Viitattu 20.2.2014.
  2. ↑ Lennart Segerstråle 1892–1975 Eeli Aalto Blogi. 31.5.2012. Eeli Aalto. Viitattu 20.2.2014.
  3. ↑ Aalto, s. 79–80
  4. ↑ Aalto, s. 86
  5. ↑ Lindfors, Jukka: Alpo Jaakola oli Loimaan alkuvoimainen samaani Yle Elävä arkisto. 24.8.2009. Viitattu 20.2.2014.
  6. ↑ Lidfors, Jukka: Evakko Eeli Aalto palasi Wiipuriinsa puolen vuosisadan päästä Yle Elävä arkisto. 13.10.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 21.9.2019.
  7. ↑ Aalto, s. 77
  8. ↑ Aalto, Eeli: Viipurinmatka 100 kuvaa Oulusta. Oulun kaupunki. Viitattu 21.9.2019. Malline:Su(ruotsiksi)(englanniksi)
  9. ↑ Lindfors, Jukka: Tv-esseisti Eeli Aalto Elävä arkisto. Yleisradio Oy. Viitattu 5.1.2020.
  10. ↑ Aalto, s. 69
  11. ↑ a b Laukka, Petri: Harvinaisia kuvia Oulun kakanheitosta Kaleva. 20.2.2009. Viitattu 20.2.2014.[vanhentunut linkki]
  12. ↑ Jumalan teatteri 1987-01-17 Eeli Aalto Blogi. 18.2.2009. Eeli Aalto. Viitattu 20.2.2014.
  13. ↑ Mäkelä, Riitta: Kuvia Oulun ja Eeli Aallon juhlaan Kaleva. 2.8.2005. Viitattu 20.4.2013.
  14. ↑ Tie taikuriksi Simo Aalto Magic. Viitattu 20.2.2014.
  15. ↑ 10 yllättävää faktaa Saara Aallosta 30.8.2016. mtv.fi. Arkistoitu 20.10.2016. Viitattu 19.10.2016.
  16. ↑ Eeli Aalto 100 kuvaa Oulusta. Oulun kaupunki. Viitattu 21.9.2019.
  17. ↑ Kultainen kaulin -palkinto Eeli Aallolle 23.8.2012. Kaleva. Viitattu 20.2.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Eeli_Aalto&oldid=22431250”