Taranton Bohemund

Wikipediasta
15 muutosta tässä versiossa odottaa arviointia (ohje). Sivun vakaa versio on katsottu 13. heinäkuuta 2023.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bohemond I
Bohemond I kuvattuna Merry-Joseph Blondelin maalauksessa vuodelta 1843
Antiokian ruhtinas
Valtakausi 1098 – 1111
Edeltäjä Jaghi-Sijan
Seuraaja Tancred Marchisus
Sijaishallitsija Tancred Marchisus
Syntynyt Marc de Hauteville[1]
1050–1058 välillä
San Marco Argentano, Calabria
Kuollut 3. tai 7. maaliskuuta 1109 tai 1111
Bari
Hautapaikka Canosa, Apulia
Puoliso Constance
Lapset Bohemond II
Koko nimi Bohemond de Hauteville
Suku Hauteville
Isä Robert Guiscard
Äiti Alberada di Buonalbergo
Uskonto katolinen
Bohemond I kiipeämässä joukkoineen Antiokian muureille, Gustave Dorén kaiverrus
 Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Ehdotettu uusi nimi on Bohemond I. Kirjoitusasu "Bohemund" vaikuttaa oudolta eikä saa tukea mistään muusta kielestä.
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Bohemond I Hauteville (Bohemond di Taranto, Bohemond de Hauteville; ital. Boemondo I d'Altavilla, Boemondo I d'Antiochia, Boemondo di Taranto); (n. 1054[2] tai 1050–1058 San Marco Argentano, Calabria – 5. tai 7. maaliskuuta 1109[1] tai 1111[3] todennäköisesti Bari) oli normannisukuinen aatelinen, sotilas, Taranton ruhtinas ja Antiokian ruhtinas.[4]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli Apulian ja Calabrian herttua Robert Guiscardin[1] ja tämän ensimmäisen puolison Apulian kreivitär Alberada di Buonalbergon (1032–1122) vanhin poika.[3] Hänet kastettiin nimellä Marc, mutta hänen legendaariselta Bohemond jättiläiseltä tullut lempinimensä jäi käyttöön.[1] Hänellä oli nuorempi sisar Emma (s. 1052 tai sen jälkeen), joka avioitui markiisi Odo Hyvän kanssa, heille syntyi ainakin kolme poikaa, joista yksi oli Galilean ruhtinas Tankred. Hänellä oli lisäksi ainakin kymmenen velipuolta ja yksi sisarpuoli isänsä toisesta avioliitosta. Hän kuului Hauteville-sukuun.

Lempinimi osoittautui sopivaksi, koska Bohemond oli pitkä ja fyysisesti vahva ritari. Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi Etelä-Italiassa, jonne hänen normanni-isänsä Robert oli lähtenyt Normandiasta palkkasoturiksi ja lopulta saanut Apulian ja Calabrian herttuan arvon. Bohemond osallistui isänsä sotiin ja oppi ammattinsa taistelijana ja sotilasjohtajana. Bohemondin lapsuudesta tiedetään mitään varmaa hyvin vähän, jopa hänen tarkka syntymäaikansa ei ole tiedossa.[1]

Isä Robert hylkäsi Bohemondin äidin Alberadan vuonna 1058 paavi Nikolaus II:n juuri antamien uusien säädösten perusteella, sillä tekosyyllä että he olivat liian läheistä sukua toisilleen, solmiakseen edullisemman naimakaupan Salernon herttuatar Sikelgaitan kanssa. Samalla alle 10-vuotiaat Bohemond ja Emma muuttuivat äpäriksi.[5][6] Alberada avioitui uudelleen Robertin vanhemman velipuolen, Apulian ja Calabrian kreivi Drogon de Hautevillen pojan, Richard de Hautevillen (n. 1045–1110) kanssa ja varmisti Bohemondille säädynmukaisen ritarikoulutuksen.[7] Bohemond oli monikielinen. Kotikielensä normannin lisäksi hän todennäköisimmin ymmärsi tai jopa puhui romaanista "lombardi-italiaa" sekä puhui ja mahdollisesti jopa osasi lukea kreikkaa.[8]

Vuonna 1079 hän johti isänsä armeijan joukko-osastoa. Sitä ennen hänen äitipuolensa Sikelgaita oli jo synnyttänyt isänsä tulevan perillisen Roger Borsan. Näin ollen Bohemond epäilemättä tunsi jo nuorena, ettei hänellä olisi isänperintöä velipuolensa takia, ja hänen täytyisi etsiä maata ja omaisuutta heikentyneestä Bysantin valtakunnasta.[1] Bohemond peri Bysantilta vallatut alueet, mutta nämä menetettiin pian. Lohdutukseksi Sikelgaita antoi Bohemondille Taranton ruhtinaskunnan siitä hyvästä, että tämä luopui vaatimuksistaan Apulian herttuakuntaan.lähde?

Sotilasura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1081 Bohemond valloitti isänsä armeijan johdolla Avlonan, Durazzon eteläpuolella sijaitsevan kaupungin. Samana vuonna Aleksios I Komnenoksesta tuli Bysantin keisari ja hän haastoi normannien aluelaajemisaikeet. Yli kolmen vuosikymmenen ajan Aleksios ja Bohemond taistelivat keskenään. Ensimmäisissä taisteluissa vuosina 1081–1085 Bohemond ja hänen isänsä olivat lähellä hajottaa Bysantin valtakunnan länsipuolen. Normanniarmeija sai muutamia loistavia voittoja, mutta keisari Aleksioksen armeija ajoi Bohemondin joukkoineen pois Larissasta Thessaliasta vuonna 1083. Isä Robert Guisgardin kuolema Kefalonian lähellä heinäkuussa 1085[1] Kreikan sotaretkellä jätti Bohemondin ilman perintöä ja vähän toivoa sotamenestykseen Bysanttia vastaan. Seuraavien neljän vuoden aikana Apulian herttuakunnan perinyt velipuoli Roger Borsa soi Bohemondille jalansijaa Barissa, missä hän odotti uutta mahdollisuutta hyökätä Aleksioksen joukkoja vastaan.[1]

Sillä välin kun hänen isänsä oli Italiassa vuosina 1082–1084, Bohemond johti normannijoukkoja.lähde?

Ensimmäinen ristiretki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollisuus tuli, kun paavi Urbanus II käynnisti ensimmäisen ristiretken marraskuussa 1095 tarjoamalla palkintoja sekä tässä että kuoleman jälkeisessä maailmassa niille, jotka valtaisivat takaisin saraseeneilta Pyhän haudan kirkon Jerusalemissa. Kun sana saavutti Bohemondin, hän suuntasi itään. Hän ja hänen pieni normannijoukkonsa ylittivät kreikkalaisten asuttamat alueet talvella 1096–1097 kohtaamatta juurikaan vastarintaa.[4] Bohemond otti osaa ensimmäiseen ristiretkeen[1] enemmänkin siitä syystä, että saisi vallata kreikkalaisia maita, kuin uskonnollisista syistä. Bohemond keräsi kokoon hyvin varustetun armeijan normanneista, kenties ristiretken parhaimman.

Kulkiessaan Konstantinopolin kautta, hän solmi ystävälliset, vaikkakin varautuneet suhteet keisari Aleksioksen kanssa. Bysanttilaiset onnistuivat saamaan useimmat normannijohtajista vannomaan valan, myös Bohemondin[1], ja auttoivat heitä ylittämään Bosporinsalmen.[4] Toisten tietojen mukaan useimmat eivät valaa vannoneet keisari Aleksios I Komnenokselle, etenkään Bohemondin sisarenpoika Tankred. Valassa he lupautuivat luovuttamaan keisarille kaikki valloittamansa alueet. Aleksioksen tytär, historioitsija Anna Komnena, oli erityisen kiinnostunut Bohemondista ja antaa tästä ihailevan kuvauksen isänsä Alexiad-nimisessä elämäkerrassa.[9]

Heidän matkaansa siivitti lupaus avunannosta, jos he onnistuisivat palauttamaan keisarin suvereniteetin ja karkottaisivat muslimit näiden valtaamilta Bysantin alueilta. Bohemond kunnostautui seldžukkeja vastaan ​​käydyillä sotaretkillä Nikaiassa, Doryleumissa ja Antiokiassa, jota piiritettiin lähes yhdeksän kuukauden ajan lokakuusta 1097 lähtien aina 3. kesäkuuta 1098 saakka. Antiokian kaupunki joutui ristiretkeläisten käsiin hänen viekkautensa ja petturin kanssa käytyjen neuvottelujen ansiosta. Turkkilaisten lyhyen ja epäonnistuneen vastapiirityksen jälkeen, jonka aikana Bohemond piti komennon itsellään, ristiretkeläiset vaelsivat kesän ja syksyn mittaan kaupungista eteenpäin.[1] Kun ristiretki saapui Antiokiaan, Bohemond otti kaupungin piirityksen johtoonsa. Kun kaupungin lopulta vallattiin vuonna 1098, Bohemond julisti itsensä Antiokian ruhtinaaksi.[1]

Ristiretkiarmeija marssiessa tammikuussa 1099 kohti etelää Jerusalemiin, Bohemond jäi Antiokiaan sen tosiasialliseksi käskynhaltijaksi. Hänen vaadettaan ei tuettu avoimesti, koska sen pelättiin rikkovan keisari Aleksiokselle annettua valaa. Normannien johtajana hän ei osallistunut Jerusalemin piiritykseen ja valtaukseen, mutta matkusti myöhemmin vain näön vuoksi Pyhälle haudalle. Useitten ristiretkeläisten lähdettyä kotimaihinsa, Bohemond jäi kaupunkiin. Voi olla että ​​Bohemond aikoi jo vuonna 1100 perustaa suuren ruhtinaskunnan Antiokiaan. Hänellä oli hallussaan sopiva alue, jolla oli hyvä strateginen asema sekä vahva armeija. Mutta hänen piti kohdata vielä kaksi suurta voimaa – Bysantin valtakunta, joka vaati takaisin alueitaan sekä voimakkaat muslimiruhtinaskunnat Syyrian koillisosassa. Näiden kahden vastustajan välissä hän epäonnistui.[4]

Aleppoon kohdistuneiden taistelujen jälkeen vuonna Bohemond teki virheen lähdettyään hyökkäämään Sebastean (Sivas) emiiriä vastaan ​​Antiokian pohjoispuolella. Hän joutui väijytykseen ja joutui useiden kuukausien ajaksi[4] danishmendien vangiksi, ja hänet päästettiin vapaaksi vasta vuonna 1103.[1]

Antiokian ruhtinaskunta, avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bohemond vapautetaan vankeudesta Antiokiassa, Maître (Mestari) de Fauvelinin miniatyyri käsikirjoituksessa vuodelta 1337

Vapautuessaan vankeudesta vuonna 1103 hän palasi Antiokiaan ja sen ongelmien pariin. Vuonna 1105 Bohemond oli Barissa saadakseen täydennysjoukkoja taisteluunsa bysanttilaisia ​​vastaan. Syyskuussa 1105 hän meni Roomaan tapaamaan paavia saadakseen tältä tukea ja matkusti vuoden 1106 alussa Ranskan halki. Siellä lapsia nimettiin hänen mukaansa, väkijoukot kuulivat hänen tuomitsevan petollisen keisari Aleksioksen, ja kirkot vastaanottivat häneltä pyhäinjäännöksiä. Tällä matkalla hän avioitui prinsessa Constancen (1128–1176) kanssa, joka oli Ranskan kuningas Filip I:n ja kuningatar Bertha Hollantilaisen vanhin tytär. Häitä juhlittiin Chartresin katedraalissa 25. maaliskuuta – 26. toukokuuta 1106.[1][10] Constance oli aiemmin avioitunut noin vuonna 1093–1095 Troyesin ja Champagnen kreivi Hugues de Blois'n (1074– n. 1126) kanssa. Heille syntyi yksi pienenä kuollut poika, Manasses de Troyes (k. 1102). Kymmenen vuotta kestänyt avioliitto mitätöitiin vuonna 1104.[11]

Bohemond, joka 30 vuotta aiemmin oli ollut maaton nuori mies, oli nyt uransa huipulla. Syyskuussa 1107 hän oli valmis aloittamaan ristiretken bysanttilaisia ​​vastaan ​​ja oli tuonut kuukauden aikana suuren armeijan Avlonaan. Seuraavina kuukausina Durazzo piti lujasti normanneja vastaan, ja Bohemond kohtasi epäonnea Albaniassa. Tässä umpikujassa Aleksius, joka halusi lopettaa sodan, tarjosi Bohemondilke Antiokiaa ja muita kreikkalaisia kaupunkeja vastineeksi vasalliudesta. Hyväksyessään nämä ehdot Bohemond kärsi nöyryytyksen, vaikka hän säilytti itsellään Antiokian hallinnan.[1] Kerättyään lisäjoukkoja Bohemund ei palannutkaan Antiokiaan, vaan päätti jälleen hyökätä Bysantin valtakuntaa vastaan. Bohemondin joukot kukistuivat[1] sen jälkeen kun keisari Aleksios sai venetsialaiset avukseen.lähde? Bohemondin oli allekirjoitettava nöyryyttävä Devolin rauha vuonna 1108.[3] Rauhansopimuksen mukaan hänestä tuli Aleksioksen vasalli.[1] Bohemund palasi Italiaan murtuneena miehenä. Hän ei koskaan palannut Lähi-itään.lähde?

Bohemondin elämä näiden epätyydyttävien rauhansopimusten jälkeen tunnetaan huonosti. Constancelle ja Bohemondille syntyi kaksi poikaa: Bohemond, josta tuli Antiokian ruhtinas Bohemond II (n. 1107/1108–1130)[12] ja Giovanni (s. 1108–1111), joka kuoli jo sylilapsena.[4]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bohemond I pyrki luultavasti kokoamaan toisen armeijan, mutta nämä ponnistelut päättyivät hänen kuolemaansa vuonna 1111. Hänen taistelunsa bysanttilaisia ​​vastaan ​​päättyi, ja hänen kilpailijansa keisari Aleksios I Komnenos kuoli vuonna 1118. Jättiläisestä lempinimensä saanut Bohemond oli taistellut jättimäisiä haasteita vastaan ​​ja kuolema hänen jätti perillisilleen yhden tärkeimmistä ristiretkeläisvaltioista, Antiokian ruhtinaskunnan. Aikalaishistorioitsija Anna Komnenan mukaan hän oli komea mies, nerokas soturi ja lahjakas diplomaatti, mutta myös petollinen, kaksinaamainen ja kunnianhimoinen.[1]

Bohemondin hautamausoleumi San Sebastianon katedraalissa, Canosa di Pugliassa, Apuliassa

Constance toimi alaikäisen poikansa Bohemond II:n valtionhoitajana ja sijaishallitsijana[13] ja otti itselleen Antiokian kuningattaren tittelin Ranskan kuninkaan tyttärenä. Vuonna 1113 Baresi-suku karkotti hänet ja tekivät arkkipiispa Risosta johtajansa. Hän säilytti kuitenkin Canosa di Puglian hallinnan ja otti haltuunsa katedraalin mahdollisesti rakentaakseen sinne Bohemondin mausoleumin. Lopulta paavi Pascalis II puuttui asiaan päästäkseen piispan takaisin omaan katedraaliinsa.[14]

Vuonna 1116 Conversanon kreivi Alexander sieppasi hänet ja piti vankina Materassa. Vapauduttuaan hän palasi 200 ritarin kanssa ryöstämään tämän maita. Kuningatar Constance palasi Bariin vuonna 1117 parantuneiden suhteidensa ansiosta piispa Rison kanssa.[14] Riso kuitenkin murhattiin pian, koska hän oli tehnyt liiton Constancen kanssa, ja vuonna 1119 Grimoald Alferanites vangitsi hänet, joka julisti itsensä Barin herraksi. Constance vapautettiin vuonna 1120 Sisilian kuningas Roger II:n ja paavi Calixtus II:n väliintulon seurauksena, mutta vastineeksi hänen vapauttamisestaan ​​Constance joutui luopumaan poikansa sijaishallinnosta. Hän kuoli 14. syyskuuta 1125.[13]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisessa kirjallisuudessa Bohemond esiintyy Juha-Pekka Koskisen historiallisissa romaaneissa Ristin ja raudan tie sekä Seitsemäs temppeliherra.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Bohemond I www.britannica.com. Viitattu 13.7.2023. (englanniksi)
  2. ↑ Norwich, John Julius: The Normans in the South 1016-1130. London: Penguin, 1992. ISBN 9780140152128. Ss. 116–117 (alaviite 1), 227
  3. ↑ a b c Bohemond I Oxford Reference. Viitattu 13.7.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Bohemond I | Crusader Prince of Antioch & First Latin Ruler of Antioch | Britannica www.britannica.com. Viitattu 22.10.2024. (englanniksi)
  5. ↑ Nicholas Morton: Bohemond of Taranto: Crusader and Conqueror; Warfare in the Norman Mediterranean: (1) Bohemond of Taranto: Crusader and Conqueror, Georgios Theotokis, (Pen & Sword, 2020) Al-Masāq, 2.9.2021, 33. vsk, nro 3, ss. 358–360. doi:10.1080/09503110.2021.1997321 ISSN 0950-3110
  6. ↑ Paul, Nicholas L.: "A Warlord's Wisdom: Literacy and Propaganda at the Time of the First Crusade". Speculum, 2010. 85 (3): Ss. 534–566. doi:10.1017/S0038713410001284. ISSN 0038-7134. S2CID 162752723.
  7. ↑ Norwich, John Julius: The Normans in the South 1016-1130. London: Penguin, 1992. ISBN 9780140152128. Ss. 116–117 (alaviite 1), 128, 129, 130, 140, 195-196, 227
  8. ↑ Hailstone, Paula Z.: Recalcitrant Crusaders?: The Relationship Between Southern Italy and Sicily, Crusading and the Crusader States, c. 1060–1198. Routledge, 2019. ISBN 978-1000764628. ss. 27-28
  9. ↑ Medieval Sourcebook: Anna Comnena: The Alexiad
  10. ↑ Runciman, Steven: A History of the Crusades. Vol. II: The Kingdom of Jerusalem and the Frankish East. Cambridge University Press, 1952. S. 48
  11. ↑ Paul, Nicholas L.: To Follow in Their Footsteps: The Crusades and Family Memory in the High Middle Ages. Cornell University Press, 2012. S. 38
  12. ↑ Bohemond II | Crusader, Crusader King & Prince | Britannica www.britannica.com. Viitattu 23.10.2024. (englanniksi)
  13. ↑ a b Houben, Hubert: Roger II of Sicily: A Ruler Between East and West. Cambridge University Press, 2002. Ss. 31, 39
  14. ↑ a b Vernon, Clare: From Byzantine to Norman Italy: Mediterranean Art and Architecture in Medieval Bari. Bloomsbury Publishing, 2023. ISBN 978-0-7556-3574-0. S. 166
Edeltäjä:
Jaghi-Sijan 		Antiokian ruhtinas
1098–1111 		Seuraaja:
Bohemond II
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Taranton_Bohemund&oldid=22727687”