Tannenbergin taistelu (1410)
| Tannenbergin (ensimmäinen) taistelu / Grunwaldin taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Diebold Schillingin piirros Tannenbergin taistelusta vuodelta 1483.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
20 000−30 000 miestä[1] |
15 000–20 000 miestä | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
ei tiedetä |
8 000 kuollutta | ||||||
Tannenbergin taistelu käytiin 15. heinäkuuta 1410. Puola ja Liettua kukistivat Saksalaisen ritarikunnan. Taistelu tunnetaan Puolassa ja Liettuassa myös nimellä Grunwaldin tai Žalgirisin taistelu, eli suomeksi "Vihreän metsän taistelu". Puolan joukkoja johti kuningas Jagello ja Liettuan joukkoja suuriruhtinas Vytautas Suuri. Saksalaisen ritarikunnan joukkoja johti suurmestari Ulrich von Jungingen, joka kaatui taistelussa.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liettua oli 1400-luvun vaihteessa kärsinyt tappion mongoleja vastaan Vorsklan taistelussa ja oli joutunut tätä aiemmin siirtämään Samogitian hallinnan Saksalaiselle ritarikunnalle. Liettuan suuriruhtinas soti ritarikuntaa vastaan vuosina 1401–1403. Ritarikunnan puolella taisteli Liettuan herruutta tavoitellut Švitrigaila. Vuonna 1403 paavi käski ritarikuntaa olemaan hyökkäämättä Liettuaan ja tämän jälkeen solmittiin Raciążin rauhansopimus, jossa Samogitia jäi edelleen ritarikunnan haltuun. Ritarikunta kuitenkin lopetti tukensa Švitrigalalle. Rauhan jälkeen liettualaiset sotivat mongolien kapinaan innoittamia rusilaisia ruhtinaskuntia ja Moskovaa vastaan. Liettualaisten onnistui saada takaisin myös ennen Vorsklan taistelua hallitsemansa alueet eteläisessä Rusissa. Kun idässä oli saatu rauha, voitiin jälleen keskittyä länteen. Ritarikunnan alaisessa Samogitiassa syttyi kapina vuonna 1409 ja Vytautas päätti tukea kapinallisia sotajoukoin. Myös ritarikunnan uhkaama Puola ryhtyi taistelemaan Liettuan puolella. Puolalaiset ja liettualaiset etenivät ritarikunnan maille kesällä 1410.[2]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]15. heinäkuuta puolalaisten raskas ratsu- ja jalkaväki sekä liettualaisten lähinnä kevyestä ratsuväestä koostuneet joukot kohtasivat suurmestari Ulrich von Jungingenin johtamat ritarikunnan joukot, joiden ydin koostui raskaasta ratsuväestä. Puolan Jagellon johtamilla puolalais-liettualaisilla joukoilla oli noin 20 000–30 000 miestä[1], kun taas ritarikunnalla oli noin 15 000–20 000 miestä. Puolan ja Liettuan puolella taisteli puolalaisten ja liettualaisten lisäksi moldovalaisia ja böömiläisiä.[3] Saksalaisten puolella oli heidän valloittamillaan alueilla eläneitä slaaveja ja muinaispreussilaisia[4]. Kumpikaan armeija ei halunnut hyökätä ensin. Ärsyttääkseen Jagelloa ja Vytautasia Ulrich lähetti näille lahjana kaksi miekkaa. Viimein kuitenkin saksalaiset hyökkäsivät ensin ja taistelun kestettyä noin tunnin liettualaisten sivusta alkoi perääntyä ritarikunnan joukot perässään.[1] Vytautas sovelsi mongolien häntä vastaan Vorsklassa käyttämää taktiikkaa, ja kun ritarikunnan joukot olivat etenemisen seurauksena epäjärjestyksessä, liettualaiset tekivät vastaiskun heidän sivustaansa. Vastaisku johti saksalaisten tappioon, ja heidän suurmestarinsa ja 200 ritaria kuolivat monien rivisotilaiden lisäksi.[1] Kun saksalaisten joukot oli tuhottu taistelukentällä puolalais-liettualaiset joukot hyökkäsivät näiden linnoitettuun leiriin ja surmasivat sen puolustajat. Eri lähteet antavat epäluotettavia tietoja tuhansista kaatuneista molemmilla puolilla.[4]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka puolalais-liettualaisia joukkoja johtikin virallisesti Jagello, nähtiin Vytautas taistelun ratkaisijana. Taistelun jälkeen solmittiin Thornin rauha 1. helmikuuta 1411. Ritarikunta luovutti sopimuksella Samogitian Vytautasin ja Jagellon elinajaksi. Kuitenkin kiistat siitä, mitkä alueet olivat osa Samogitiaa, johtivat jännitykseen Liettuan ja ritarikunnan välillä. Maakiistat päätyivät Konstanzin kirkolliskokoukseen 1414–1418. Vytautas lähetti kokoukseen 1416 kuusikymmentä samogitialaista, jotka valittivat ritarikunnan toiminnasta ja väittivät näiden haittaavan alueen kastamista, jonka Jagello ja Vytautas olivat aloittaneet vuonna 1413. Kirkolliskokous ei ratkaisut maakiistoja, mutta tämä oli ensimmäinen kerta jolloin liettualaiset käsittelivät Liettuan asioita Euroopan korkeimmalla poliittisella foorumilla.[1]
Myöhemmät vaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tannenbergin taistelu nousi merkittävään asemaan nimenomaan puolalaisessa ajattelussa. Nykyisin maassa on esimerkiksi lukuisia taistelun mukaan nimettyjä kadunnimiä ja muistomerkkejä. Venäläiset halusivat muodostaa taistelusta slaavilaisen voiton juhlan ja sitä juhlittiinkin vuonna 1910. Tästä syystä Saksassa venäläisistä ensimmäisen maailmansodan aikana Masurian järvialueella saavutettu voitto haluttiin nimittää Tannenbergin taisteluksi.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6
- Kalervo Hovi: Puolan historia. Otava, 1993. ISBN 951-1-11207-4
- Daniel Stone: The Polish-Lithuanian state, 1386–1795. University of Washington Press, 2001. ISBN 9780295980935
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tannenbergin taistelu (1410) Wikimedia Commonsissa
