Tampereen Liikenne (yritys)

Tampereen Liikenne Oy, vuodesta 1949 Takra Oy, oli Tampereella toiminut, linja-autoliikennettä harjoittanut yritys. Yhtiö hoiti toimintavuosinaan pääosan Tampereen kaupunkiliikenteestä, mutta se ajoi myös kaukolinjoja Tampereelta Helsinkiin ja Lahteen sekä maaseutulinjoja Kangasalle, Valkeakoskelle ja Ylöjärvelle.

Yhtiön historiaa

Tampereen Liikenne Oy:n perustamissopimus allekirjoitettiin 20. marraskuuta 1935. Perustajaosakkaat olivat tamperelaiset liikenteenharjoittajat Leino & Kumppanit Oy ja Väinö Paunu sekä huittislainen Lauttakylän Auto Oy. Näistä Leino & Kumppanit Oy, joka oli perustettu Kangasalla vuonna 1924, sai uuden yhtiön osakekannasta 67 prosenttia, Paunu – joka ei vielä tällöin ollut osakeyhtiö – 18 prosenttia ja Lauttakylän Auto Oy 15 prosenttia. Paunu ja Lauttakylän Auto olivat jo tuolloin Suomen suurimpia linja-autoyhtiöitä – kummallakin oli yli 30 autoa – kun taas Leino & Kumppanit Oy oli niitä huomattavasti pienempi 14 autollaan. Tampereen Liikenne Oy:n toimitusjohtajaksi valittiin Leino & Kumppanit Oy:n toimitusjohtaja Eeti Kirjavainen. Leino & Kumppanit Oy lakkautettiin vuonna 1937 ja sen henkilökunta, kalusto ja liikenne siirtyivät Tampereen Liikenne Oy:lle.

Välittömästi perustamisensa jälkeen uusi yhtiö anoi Tampereen kaupungilta liikennelupaa kaikille kaupunkilinjoille ehdolla, ettei lupia myönnettäisi tänä aikana millekään muille liikennöitsijöille. Tampereen maistraatti myönsi uudelle yhtiölle viiden vuoden toimiluvan vuoden 1936 alusta lukien, mutta varsinaisen toimintansa Tampereen Liikenne Oy aloitti vasta vuoden 1937 alussa, jolloin se oli saanut hankituksi tarvittavan kaluston. Tampereen Liikenne Oy sai hoidettavakseen liikenteen myös Pohjois-Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alussa liitetyllä alueella, kun siellä toimineet viisi liikennöitsijää luopuivat oikeuksistaan. Tampereen Liikenne Oy:n aloittaessa toimintansa sillä oli 39 linja-autoa, joista tosin vain osa oli varsinaiseen kaupunkiliikenteeseen sopivia, sekä autohalli Tammelan kaupunginosassa Tammelan puistokadun varrella. Ennen sotia yhtiölle valmistui vielä uusi autohalli Nekalaan Lempääläntien varteen. Yhtiön autot olivat väriltään aluksi punaisia, mutta varsin pian ne maalattiin sinisiksi; sinistä väriä pidettiin paremmin kaupunkikuvaan sopivana. Vuonna 1939 Tampereen Liikenne Oy:llä oli yhteensä 65 linja-autoa, joista kaupunkiautoja oli 40 kappaletta. Suuri osa autoista oli varustettu dieselmoottorilla. Tuolloin yhtiö oli automäärältään Suomen kolmanneksi suurin linja-autoyritys Savonlinja Oy:n ja Someron Linja Oy:n jälkeen.

Toisen maailmansodan syttyminen merkitsi suuria vaikeuksia Tampereen Liikenne Oy:n toimintaan. Korvaavien polttoaineiden käyttö aiheutti niistä johtuneiden teknisten ongelmien vuoksi varsinkin kaupunkiliikenteessä myöhästymisiä aikatauluista ja lisäksi oli puute kuljettajista ja asentajista. Talvi- ja jatkosodan aikana osa yhtiön kalustosta oli seisomassa toisaalta polttoaine- ja rengaspulan vuoksi, toisaalta puolustusvoimien käyttöön sopimattomina. Vanhan toimiluvan alkaessa umpeutua Tampereen kaupunki myönsi yhtiölle uuden viiden vuoden toimiluvan vuoden 1945 loppuun saakka; siitä lähtien lupa myönnettiin kerrallaan yhdeksi vuodeksi. Kun polttoainepula jatkui sota-ajan päättymisestä huolimatta, Tampereen Liikenne Oy alkoi harkita mahdollisuuksia johdinautoliikenteen aloittamiseksi ja anoi kaupungilta tarvittavan johdinverkon rakentamista. Tässä vaiheessa kaupunki päätti kuitenkin ottaa sisäisen liikenteen heti tilanteen niin salliessa kokonaan omaan hoitoonsa ja vuonna 1948 perustettu kaupungin liikennelaitos aloitti johdinautoliikenteen keskustasta Härmälään joulukuussa 1948.

Tampereen Liikenne Oy:n toimilupa kaupunkiliikenteen harjoittamiseksi uusittiin viimeisen kerran vuodeksi 1949. Kyseisen vuoden aikana yhtiön nimi vaihdettiin Takra Oy:ksi, koska nimien samankaltaisuus Tampereen kaupungin liikennelaitoksen kanssa aiheutti paljon sekaannuksia. Yhtiö aloitti myös konepajatoiminnan valmistamalla muun muassa Takra-traktoreita. Takra Oy teki Tampereen kaupungin kanssa sopimuksen, jonka nojalla liikennelaitos sitoutui lunastamaan yhtiön 32 kaupunkiautoa vuoden 1949 loppuun mennessä. Lunastettavat autot olivat vuosimallia 1936–1939 ja enimmäkseen Volvo- ja Mercedes-Benz -merkkisiä, mutta joukossa oli myös muutama Sisu- ja Studebaker-auto. Autojen käyttöarvoa pidettiin melko kyseenalaisena niiden iän ja kuluneisuuden vuoksi, joten lunastushinnan määrittelyssä jouduttiin turvautumaan välimiesmenettelyyn. Osaa Takran autoista liikennelaitos ei ottanut lainkaan käyttöönsä, vaan myi ne välittömästi eteenpäin yksityisille liikennöitsijöille tai romutettaviksi. Muut Takra Oy:n autot poistettiin liikennelaitoksen käytöstä sitä mukaa kuin niiden tilalle saatiin uutta kalustoa, viimeiset vuoden 1954 aikana. Kuitenkin yksi niistä jäi liikennelaitokselle johdinautolinjojen korjausautoksi (niin kutsutuksi "torniautoksi") muutettuna. Huomattavan osan vanhoista Takran autoista osti hämeenlinnalainen Vekka Liikenne Oy, joka ajoi niillä 1960-luvun alkupuolelle saakka.

Takra Oy:n toiminta Tampereen kaupunkilinjoilla päättyi vuodenvaihteessa 1949–1950, mutta yhtiö hoiti kauko- ja maaseutulinjojaan 22 autolla vielä vuoteen 1953 saakka. Tällöin yhtiön muut osakkaat myivät omistusosuutensa Väinö Paunu Oy:lle, joka sulautti sen pian itseensä. Lisäksi toimitusjohtaja Eeti Kirjavainen halusi luopua tehtävästään terveyssyiden vuoksi. Hieman myöhemmin Paunu lopetti myös Takra Oy:n konepajatoiminnan, mukaan lukien traktorien valmistuksen, keskittyäkseen kokonaan linjaliikenteeseen. Takran kiinteistö siirtyi Tampereen kaupungin liikennelaitokselle.

Lähteet

• Timo Lehtonen ja Kimmo Pyrhönen: Tampereen siniset bussit. Tampereen kaupungin liikennelaitos ja Suomen Linja-autohistoriallinen Seura, 1998. ISBN 951-609-079-6.
• Tapani Mikola: Yli 50 vuotta linja-autoliikennettä: Lauttakylän Auto Oy 1934–1984. Satakunnan Kirjateollisuus Oy, 1984. ISBN 951-99514-1-5.
• Ossi Säpyskä: Pirkanmaan autoliikenteen vaiheet. Pirkanmaan Autoalan Veteraanit ry, 1988. ISBN 952-90019-3-2.