Tampereen johdinautoliikenne
| Tampereen johdinautoliikenne | |
|---|---|
 Johdinauto Suomen pankin aukiolla vuonna 1948 |
|
| Tyyppi | johdinautojärjestelmä |
| Sijainti | Tampere, Suomi |
| Avattu | 8.12.1948 |
| Suljettu | 15.5.1976 |
| Pituus | 9 km (1976) |
| Linjoja |
5 (1959) 2 (1976) |
| Sähköistys | ajolanka |
| Omistaja | Tampereen kaupunki |
| Liikennöitsijä(t) | Tampereen kaupungin liikennelaitos |
Tampereen johdinautoliikenne oli Tampereella vuosina 1948–1976 toiminutta julkista liikennettä. Järjestelmän avajaiset pidettiin 8. joulukuuta 1948 ja liikenne lopetettiin 15. toukokuuta 1976. Tampereen johdinautoliikenne oli Suomen vanhin ja laajin johdinautojärjestelmä, jossa johdinautot palvelivat useiden linjojen muodostamaa verkostoa.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1900-luvun alussa Tampereelle oli suunniteltu raitiotietä, joka ei kuitenkaan vielä tuolloin toteutunut. Toisen maailmansodan jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan johdinautoliikenteen aloittamista. Rakentaminen aloitettiin vuoden 1948 kesällä, ja viralliset avajaiset pidettiin 8. joulukuuta 1948. Ensimmäinen linjoista, ja ainoa, jota liikennöitiin koko järjestelmän olemassaolon ajan, oli linja 1 Koskipuistosta Härmälään. Suurimmillaan linjojen määrä oli 1950-luvun lopulla, jolloin liikennöitiin viittä linjaa (linjat 1, 2, 3, 11 ja 16).[1]
Tampereella oli enimmillään käytössä 29 Valmetin valmistamaa johdinautoa, joista viimeiset oli hankittu vuonna 1959. Suurin osa autoista oli vuosimalleja 1949 ja 1950, ja pitkäikäisimmille yksilöille kertyi jopa 27 vuotta liikenteessä. Ensimmäinen johdinautolinja kulki keskustasta Härmälään, sittemmin linjat ulottuivat myös mm. Kalevaan ja Epilään. Johdinautoja säilytettiin ja huollettiin Pyynikinharjun rinteeseen vuonna 1950 valmistuneessa Rollikkahallissa. Johdinautolinjoja vähennettiin 1960-luvulta alkaen asteittain, kunnes liikenne lakkautettiin lopulta kokonaan 5. toukokuuta 1976. Liikenteen lopettamisen jälkeen pääosa autoista myytiin huutokaupalla eri ostajille vuoden 1976 aikana. Autoista vanhin ja pari uudempaa on sittemmin kunnostettu täysin ajokuntoisiksi museoautoiksi.[2][3] Jarmo Peltolan 1998 kirjoittamassa Onnikoita ja rollikoita -kirjassa kuvataan tarkemmin johdinautojen hankintaprosessi, kaupunkisuunnittelun ja johdinautoliikenteen yhteys sekä johdinautoliikenteestä luopuminen.[4]
Tampereella johdinautot tunnettiin lempinimillä rollikka tai sarvijaakko, joista muistona ovat kadunnimet Rollikankatu Härmälän sekä Sarvijaakonkatu Kalevanrinteen kaupunginosissa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Tampere Suomen raitiotieseura. Viitattu 28.1.2021.
- ↑ Kimmo Levä (toim.): Made in Finland: Mobilia-vuosikirja 2002, s. 34. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2002.
- ↑ Niemelä, Jari: Tiilestä tehty Tampere – punatiilirakennuksia eilen, tänään ja huomenna, s. 106–107. Tampere: Tampere-Seura, 2006. ISBN 952-5558-01-0
- ↑ Peltola, Jarmo,: Onnikoita ja rollikoita, Viisi vuosikymmentä (1948-1998) kunnallista joukkoliikennettä Tampereella. TKL, Tampereen kaupunki, 1998.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tampereen johdinautoliikenne Wikimedia Commonsissa
| Paikallisjunaliikenne | |
|---|---|
| Raitioliikenne | |
| Linja-autoliikenne | |
| Liikenteen tilaaja | |
| Liikennöitsijät |
Bussi-Manninen · Länsilinjat · Paunu · Pirkanmaan Tilausliikenne · Pohjolan Liikenne · TKL · Tilausliikenne Lampinen · Tokeen Liikenne · Valkeakosken Liikenne · Vekka · VR |
| Vesiliikenne | |
| Hankkeet | |
| Historia |