Talvisodan henki

Talvisodan hengellä tarkoitetaan Suomessa talvisodan aikana 1939–1940 vallinnutta kansallista yhtenäisyyttä, jonka katsotaan yleisesti mahdollistaneen puolustuksen kestämisen ja siten jopa maan säilymisen itsenäisenä. Erityisen merkittäväksi talvisodan hengen tekee se, että se todisti suomalaisen yhteiskunnan eheytyneen sisällissodan jälkeen. Käsite ”talvisodan henki” luotiin sodan jälkeen sisä- ja ulkopolitiikkaa varten.

Kuvaus

Talvisodan hengen syntyä on selitetty taloudellisella kehityksellä; 1930-luvun lopun nousukaudella ja sen mukanaan tuomalla hyvinvoinnilla. Myös maan yleinen poliittinen kehitys lievitti sisällissodan jälkeisiä poliittisia ristiriitoja 1930-luvun loppupuolella. Erityinen ansio eheytymiskehityksessä oli eräiden arvioiden mukaan presidentti Kyösti Kalliolla, jonka johdolla SDP pääsi hallitukseen ja täysivaltaiseksi poliittiseksi toimijaksi. Kolmekymmenluvun loppupuolta leimasikin vahva punamultayhteistyö.

Talvisodan hengen muodostumiseen vaikutti myös maailmanpoliittinen kehitys juuri ennen talvisotaa. Erityisen merkittävä oli Neuvostoliiton ja Saksan kesällä 1939 tekemä Molotov–Ribbentrop-sopimus. Jos suomalaiset kommunistit olivat luottaneet Neuvostoliittoon kansallissosialistisen Saksan vastapainona ja oikeisto oli vastaavasti uskonut Saksaan Neuvostoliiton vastapainona, järkytti tämä sopimus molempien maailmankuvaa. Suomalaiset oli jätetty mahdollisessa sodassa yksin.

Poliittisen keskustan maailmankuva oli vastaavalla tavoin järkkynyt jo aiemmin 1930-luvulla, kun Kansainliitto osoittautui kykenemättömäksi puuttumaan hyökkäyksiin maailmalla: esimerkiksi Espanjan sisällissodan, Kiinan–Japanin sodan ja Italian–Etiopian sodan kohdalla. Lopputulos oli sama: jäljelle jäi vain luottamus toiseen suomalaiseen. Suomen hallitukselle Kansainliiton uskottavuuden romahtaminen oli ollut katastrofi, sillä Suomen politiikka oli perustunut Kansainliiton merkityksen korostamiseen. Tämän korvasi vuodesta 1935 lähtien pohjoismainen suuntaus, joka ehtikin kantaa jonkin verran hedelmää, vaikka unelma Ruotsin ja Suomen personaaliunionista jäikin kaavailujen asteelle. Lopputulos oli, että merkittävien aatesuuntausten kannattajat olivat menettäneet uskonsa tukemiinsa poliitikkoihin.

Neuvostoliiton esittämät aluevaatimukset syksyllä 1939 aiheuttivat Suomessa voimakkaan reaktion. Kansan mielipide oli tällöin melko yhtenäisesti alueluovutuksia vastaan eikä hallitus halunnut taipua vaatimuksiin edes sotilasjohdon esittämällä tavalla. ”Suomen Kansanhallituksen” muodostaminen vakuutti lopullisesti suomalaiset Neuvostoliiton aikeesta vallata maa. Terijoen hallituksen muodostaminen oli psykologisesti erittäin epäviisas teko. Se johtui todennäköisesti Neuvostoliiton sisäpoliittisista tarpeista, sillä Neuvostoliiton ei sopinut koskaan hyökätä, se saattoi vain auttaa maailmanvallankumouksen etenemistä. Lisäksi Neuvostoliitto arvioi väärin Suomen sisäpoliittisen tilanteen, mihin lienevät vaikuttaneet Neuvostoliiton tiedustelukoneistolle toimitetut ylipositiiviset raportit Suomen kansan valmiudesta vallankumoukseen, ja joiden perusteella toimitettiin ”puna-armeijan marssiopas Suomeen”. Tiedustelukoneiston epäonnistumiseen lienevät osaltaan vaikuttaneet Stalinin vainot, jotka sitoivat neuvostovirkamiehet tiukkaan ideologiseen talutusnuoraan.

Viimeisin selitysmalli ”talvisodan hengestä” on esitetty Juha Mälkin väitöskirjassa Herrat, jätkät ja sotataito. Kansalaissotilas- ja ammattisotilasarmeijan rakentuminen 1920- ja 1930-luvulla ”talvisodan ihmeeksi” (SKS, 2008). Talvisodan henki nähdään tutkimuksessa ensisijaisesti seurauksena sotilaallisen ihmeen syntymisestä, joka taas rakentui kahden vuosikymmenen asevoimaorganisoinnin tuotteena. Armeijan aineeton suorituskyky rakentui lopulta tekijöistä, joissa korostui ihminen, kansalainen, yhteisö sekä erityisesti joukko-osastohenki ja kansalaissotilaiden sekä ammattisotilaiden välisten jännitteiden suuntautuminen rakentavaksi. Sodankäynnin kontekstin kannalta oli myös linjakkaasti noudatettu sotataito, jossa korostui kulutussodankäynnin yleislinjaus sekä käskytyskeskeinen johtamisfilosofia. Sotilaallinen suorituskyky on ilmiönä ensisijaisesti ihmisten tuottama, eikä idealisaation heijastuma. Mikrotasolla vaikutti oleellisesti pienryhmäkiinteys mutta joukkoja piti koossa ammattisotilaiden sekä kansalaissotilaiden välinen kirjoittamaton sopimus. Kansallisen tason identiteettiprojektilla on luonnollisesti vaikuttavuutta ja merkittävyyttä mutta niiden avulla ei armeijat ole aikaisemminkaan, eivätkä nykyäänkään pystyneet taistelemaan. Talvisodan rintamamenestys tuotti onnistumisen elämyksellisyyttä, joka luonnollisella tavalla vaikutti kansalliseen itsetuntoon. Kansallinen eheytyminen tapahtui siis ensisijaisesti ”kotirintamalla” eikä etulinjassa, jossa rehottivat edelleen yhteiskunnan luokka-asetelmat sekä herran ja jätkän välinen jännite. Se ei kuitenkaan äitynyt ongelmaksi, kuten monessa muussa toisen maailmansodan armeijassa (vrt. Italian armeija).^lähde?

Hengen kehittyminen talvisodan aikana

Talvisodan hengen syntyyn vaikuttivat myös hyökkäyksen pysäyttäminen Kannaksella ja sodan ensimmäiset menestykset muun muassa Tolvajärvellä. Ne osoittivat, että puna-armeija oli lyötävissä. Samaan aikaan myös sisäpoliittinen tilanne eheytyi, kun STK (Suomen Työnantajain Keskusliitto), tunnusti tammikuun kihlauksessa työläisten keskusjärjestön SAK:n tasavertaiseksi neuvotteluosapuoleksi. Samalla SDP antoi järjestäytyneelle työväelle luvan liittyä suojeluskuntiin. Tämä sinetöi 1930-luvun lopulla rakennetun yhtenäisyyden.

Uudemmassa tutkimuksessa myös suomalaisen joukkotiedotusvälineistön osuus propagandan tuottamisessa on nähty merkittävänä. Tämä oli epäilemättä punamultayhteistyön ansiota. Koska kaikki lailliset puolueet oikealta vasemmalle olivat talvisodan takana eikä kommunistisilla tiedotusvälineillä ollut toimintaoikeutta, kansan saama kuva tilanteesta oli erittäin yhdenmukainen. Osansa talvisodan hengen syntyyn antoi myös evankelisluterilainen kirkko. Neuvostoliiton tunnettu uskonnonvastaisuus antoi talvisodalle uskonsodan leimaa Mannerheimin julistaessa taistelun ”kodin, uskonnon ja isänmaan” puolesta.

Neuvostoliiton propaganda epäonnistui talvisodassa lähes täydellisesti. Petroskoin radion lähettämä suomenkielinen ohjelma, ”Suomen Vapausradio”, jonka kuuluisin radiojuontaja oli Saimi Virtanen (”Tiltu”), oli tyylillisesti samankaltaista propagandaa kuin Suomen sisällissodan osapuolten harrastama. Myös Suomen ongelmien käsittely oli epäonnistunutta. Terijoen hallituksen ohjelmassa luvattiin uudistuksia, jotka Suomessa oli jo toteutettu eikä muidenkaan uudistusten muotoilu vastannut Suomessa käytyä yhteiskunnallista keskustelua. Tämä vahvisti Suomen saamaa yliotetta henkisessä maanpuolustuksessa.^lähde?

Lähteet

• Halsti, Wolf: Muistelmat 2 (1939–1948) – Aika vaatii veronsa, s. 29-40, 83. (Kolmas painos) Helsinki: Otava, 1974.
• Mälkki, Juha: Herrat, jätkät ja sotataito. Kansalaissotilas- ja ammattisotilasarmeijan rakentuminen 1920- ja 1930-luvulla "talvisodan ihmeeksi". SKS, 2008.
• Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): ”Talvisodan henki (kirj. Timo Soikkanen)”, Talvisodan pikkujättiläinen, s. 235-251. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23536-9

Kirjallisuutta

• Fagerholm, K-A.: Puhemiehen ääni. S. 112-127. Tammi, 1977. ISBN 951-30-3980-3.

Aiheesta muualla

• Talvisodan henki – mistä se tuli – YLEn elävä arkisto
• Yrjö Jylhä ja talvisodan henki – YLE, Matti Klinge