Szymon Ziółkowski

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Szymon Ziólkowski)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Szymon Ziółkowski
Szymon Ziółkowski
Maa:  Puola
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sydney 2000 moukarinheitto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Edmonton 2001 moukarinheitto
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2005 moukarinheitto
Hopeaa Hopeaa Berliini 2009 moukarinheitto
Yleisurheilun EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2012 moukarinheitto

Szymon Jerzy Ziółkowski (s. 1. heinäkuuta 1976 Poznań, Puola) on uransa päättänyt puolalainen moukarinheittäjä, olympiavoittaja ja maailmanmestari.

Ziółkowskin ensimmäiset aikuisten arvokisat olivat 1995 MM-kilpailut Göteborgissa, missä hän ei kuitenkaan selviytynyt loppukilpailuun. Kolme vuotta myöhemmin Budapestin EM-kisoissa hän sijoittui viidenneksi tuloksella 78,16. Vuonna 1999 hän sijoittui Euroopan Cupin superliigan moukarikilpailussa toiseksi mutta jäi Sevillan MM-kisoissa karsintoihin.

Vuonna 2000 Sydneyn olympialaisissa Ziółkowski voitti kultamitalin tuloksella 80,02. Aikaisemmin samana vuonna hän oli heittänyt Varsovassa silloisen oman ennätyksensä 81,42. Hän voitti kultaa myös seuraavana vuonna Edmontonin MM-kisoissa Puolan ennätystuloksella 83,38. Aikaisemmin samana vuonna hän oli voittanut moukarikisan Euroopan cupin superliigassa. 2002 Münchenin EM-kisoissa hän heitti karsinnoissa 77,17, mikä ei riittänyt loppukilpailupaikkaan. Vuoden 2003 MM-kisat jäivät häneltä loukkaantumisen takia väliin. Vuonna 2004 hän voitti jälleen moukarikisan Euroopan cupin superliigassa, mutta Ateenan olympialaisissa hän ei selviytynyt loppukilpailuun.

Ziółkowski voitti 2005 Euroopan cupin superliigan kilpailun ja sijoittui alun perin kolmanneksi Helsingin MM-kisoissa 2005 tuloksella 79,35. Hän nousi vuosia myöhemmin hopealle Ivan Tsih’anin dopinghylkäyksen jälkeen. Vuonna 2006 Ziółkowski voitti Euroopan talviheittocupin sekä jälleen Euroopan cupin superliigan kilpailun. Göteborgin EM-kilpailuissa 2006 hän oli neljäs. Osakan MM-kilpailuissa 2007 ja Pekingin olympialaisissa 2008 hän sijoittui seitsemänneksi. Berliinin MM-kisoissa 2009 Ziółkowski saavutti hopeaa tuloksella 79,30. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui viidenneksi tuloksella 77,99 m ja Daegun MM-kilpailuissa 2011 seitsemänneksi tuloksella 77,64 m. Ziółkowski voitti pronssia Helsingin EM-kilpailuissa 2012 tuloksella 76,67. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi.

Puolan mestaruuksia Ziółkowski on voittanut neljätoista (1996–1997, 1999–2002, 2004–2009, 2011, 2013).[1][2] Kuulaa hän on työntänyt parhaimmillaan 15,25 (1995) ja heittänyt kiekkoa 49,44 (1997). Hän on 192 senttimetriä pitkä ja painaa 120 kilogrammaa. Seuratasolla hän edusti AZS Poznańia.

Ziółkowski päätti uransa heinäkuussa 2016.[3]

  1. Biographical Data – Ziółkowski Szymon EAA (englanniksi)
  2. Szymon Ziółkowski[vanhentunut linkki] Tilastopajan tietokannassa. Viitattu 23.7.2013. (englanniksi)
  3. Szymon Ziółkowski zakończył karierę. Mistrz olimpijski nie chce jechać do Rio za zasługi sport.pl. 1.7.2016. Viitattu 27.7.2016. (puolaksi)