Sylvia van der Moer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sylvia van der Moer
Henkilötiedot
Muut nimet Sylvia Petronella Antoinette van der Moer
Syntynyt11. syyskuuta 1923
Haag, Alankomaat
Kuollut28. tammikuuta 2014 (90 vuotta)
San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat

Petronella, oikealta nimeltään Sylvia Petronella Antoinette van der Moer (11. syyskuuta 1923 Haag, Alankomaat – 28. tammikuuta 2014 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat)[1][2], oli Suomen Lapissa muutaman kuukauden ajan vuonna 1949 oleskellut ja paljon julkisuutta saanut hollantilainen nainen, joka kuuluu nykyään Lapin kultamaiden legendoihin. Petronellasta liikkuu monenlaisia kertomuksia ja monet niistä ovat aikojen saatossa värittyneet.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sylvia Petronella Antoinette van der Moer syntyi alankomaalaiseen aatelisperheeseen. Petronellan paroni-isä tiettävästi kuoli tyttären ollessa nuori, ja isättömäksi jääneen kaksilapsisen perheen olot olivat vaatimattomat.[3]

Pian toisen maailmansodan jälkeen Petronella avioitui Tunisiassa yhdysvaltalaisen entisen sotilaan kanssa, joka ansaitsi elantonsa free lance -toimittajana. Pariskunta matkusteli juttumatkoilla Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Kanadassa. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1948, jolloin pariskunta asui Sveitsissä.[3]

Petronellan oleskelu Suomessa vuonna 1949

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petronella saapui Turkuun laivalla Tukholmasta 12. kesäkuuta 1949 esiintyen toimittajana.[4][5][3] Suomeen saapuessaan hänellä oli hallussaan rahaa tiettävästi vain 210 Ruotsin kruunua. Helsingissä hän majoittui halpaan Domus Academica -hotelliin. Yhdysvaltalaisena lehtinaisena esiintyen hän pääsi mukaan helsinkiläisiin seurapiirehin ja haastatteli muiden muassa silloista opetusministeriä Reino Oittista ja Helsingin apulaiskaupunginjohtajaa Erik von Frenckelliä. Von Frenckellin seurassa Petronella tutustui Helsingin nähtävyyksiin ja kävi myös Aulangolla Hämeenlinnassa. Petronellan oppaana Helsingissä oli myös kirjailija Vappu Tuomioja.[3]

Kun Petronella oli jättänyt kuukauden hotellilaskunsa maksamatta, hotelli teki hänestä rikosilmoituksen. Odottaessaan joutumista poliisikuulusteluihin ja miettiessään selviytymistään tukalasta tilanteesta Petronella tapasi Helsingin rautatieasemalla sattumalta kaksi toimittajaa, jotka olivat juuri lähdössä autolla pohjoiseen. Petronella pääsi heidän mukaansa ja paljasti matkan aikana lähteneensä poliisia pakoon ja passinsa tulleen takavarikoiduksi. Tästä lainkuuliaiset toimittajat säikähtivät ja jättivät hänet Oulun rautatieasemalle. Oulusta Petronella jatkoi matkaansa yksin junalla Rovaniemelle.[3]

Rovaniemellä hän oli kuullut Lapin kullankaivajista. Petronella lähti postilinja-autolla noin 300 kilometrin matkalle kohti Ivaloa ja tutustui sen aikana erääseen geologiin, joka oli menossa pohjoisen kultakentille keräämään kivinäytteitä. Petronella ja geologi jäivät postiautosta Laanilassa ja lähtivät patikoimaan yli sadan kilometrin taivalta Lemmenjoelle. Petronella jäi Morgamojalle kullankaivajien kokin Tyyne Tähden apulaiseksi. Lemmenjoen kulta oli löydetty nelisen vuotta aiemmin juuri Morgamojalta, ja Petronellan oleskellessa Lemmenjoella elettiin mahdollisesti vilkkainta kullanetsinnän sesonkia. Kun geologi lähti viikon kuluttua paluumatkalle Helsinkiin, Petronella seurasi häntä Vuotsoon saakka, mutta palasi sieltä yksin Lemmenjoelle.[3]

Petronella toimi Kullervo Korhosen ja Heikki Kokon kullankaivuuporukan apukokkina loppukesästä 1949.[6][3] Siinä työssä hän auttoi ruoanlaitossa, siivosi ja pesi pyykkiä. Hänen kerrotaan olleen ahkera ja saaneen kullankaivajien kunnioituksen. Petronellan muistellaan olleen iloinen ja miellyttävä, mutta hän ei kuitenkaan pyrkinyt viettelemään miehiä.[7] Elokuun alkupuolelta lähtien Petronella työskenteli Jukka Pellisen kaivuujoukon palkattuna kokkina. Hän oli läsnä Lapin kullankaivajien liiton perustavassa kokouksessa 18. syyskuuta 1949.[3]

Vuoden 1949 syyskuun lopulla Petronella lähti kullankaivaja Niilo Raumalan kanssa käymään Inarissa, josta hänen aikomuksenaan oli palata takaisin kultajoille kaivukauden loppuun saakka. Suojelupoliisin etsivät kuitenkin pidättivät hänet Ivalon hotellissa ja toivat hänet Helsinkiin. Petronellasta oli annettu etsintäkuulutus maksamattamien hotellilaskujen vuoksi ja siksi, ettei hän ollut noudattanut kutsua saapua poliisin kuulusteltavaksi. Hänen passinsa oli mitätöity, ja hänen tuli poistua maasta. Petronella tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa 18. lokakuuta 1949 maksamaan kahdelle helsinkiläishotellille yhteensä 15 000 markan laskut ja sen jälkeen karkotettavaksi Suomesta viideksi vuodeksi. Karkotustuomion perusteena olivat oleskeluviisumin ylittäminen ja väärällä nimellä esiintyminen. Lehdissä tapauksesta kerrottaessa esitettiin väitteitä vakoilusta ja arvailuja hänen tekemisistään kultamailla, mikä liittyi sotien jälkeisen kylmän sodan herkkään ilmapiiriin.[8] Hänen kuitenkin karkotettiin vain melko vähäpätöisten rikosten perusteella.[5][3]

Myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Petronella ei vuoden 1949 jälkeen tiettävästi enää koskaan käynyt Suomessa, hän jätti lähtemättömän jäljen sekä kultamiesten mieliin että kultamaille. Nykyään Lemmenjoen maisemissa kohoavat kaipaamaan jääneiden kultamiesten nimeämät Petronellankukkulat (sijainti 68°39.288′N, 025°45.286′E).[9] Kullankaivajat ja lehtimiehet yrittivät jälkeenpäin tavoittaa Petronellaa, mutta tuloksetta.

Tiedot Petronellan myöhemmistä elämänvaiheista ovat hajanaisia. Suomesta poistumisensa jälkeen hän asui kotimaassaan Haarlemissa ja Leidshendamissa. Vuonna 1969 Petronella muutti Ranskan Marseillesta Yhdysvaltoihin vuonna 1955 syntyneen tyttärensä Solange van der Moerin kanssa. Myöhemmin Petronellan tiedetään ainakin kerran käyneen Alankomaissa. Vuonna 1997 Solange van der Moer vahvisti äitinsä olevan yhä elossa. Vunna 2000 levisi huhu, jonka mukaan Petronella olisi kuollut ja hänet olisi haudattu Alankomaihin.[10]

Oululainen emeritusprofessori Mauno J. Pyhtilä kirjoiti Petronellasta vuonna 1993 kirjan Balladi kauniista Petronellasta, joka käännettiin myös hollanniksi.[10]

Syyskuun 2007 alussa hollantilainen ryhmä löysi Petronellan asuinpaikan. Petronella asui tuolloin New Albanyn kaupungissa Ohiossa, Yhdysvalloissa. Hän käytti äitinsä suvun kautta tulevaa nimeä P. Annick Vandermoer.lähde?

Petronella kuoli tyttärensä luona Yhdysvalloissa[5] tammikuussa 2014, ja hänen toiveenaan oli, että hänen tuhkansa siroteltaisiin Lemmenjoelle.[11] Petronellan tytär vei äitinsä tuhkat Lemmenjoelle ja Inarin hautausmaan Pyrkyreiden palstalle. Kullankaivajien hautausmaan uuteen muistopatsaaseen Tuhkapyrkyriin kiinnitettiin Petronellan muistokyltti.[12][13]

Muistaminen ja myöhemmät paljastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oulun kaupunginteatteri teki vuonna 2006 Petronellasta musikaalin, jonka sävelsi Jukka Linkola. Musikaali kantaesitettiin 11. helmikuuta 2006.[10] Saariselällä on hänen nimensä mukaan nimetty ravintola ja hänen tarinansa on kerrottu Legenda-olutmerkin pulloetikettien Lapin legendoista kertovassa sarjassa.[14]

Vuonna 2014 yhdysvaltalainen Jenny O'Connell perusti Finding Petronella -hankkeen, jossa tavoitteena on kulkea Petronellan jalanjäljissä jalkaisin Suomen läpi Lappiin. Projektille hankittiin rahoitusta joukkorahoituksella, ja sitä dokumentoidaan blogiin. O'Connell tutustui tuolloin 89-vuotiaaseen Petronellaan ja hänen tarinaansa vuonna 2012 ystävänsä, Petronellan tyttären Solange van der Moerin kautta.[15]

Petronellaan liittyviin tarinoihin on kuitenkin tehnyt oikaisuja Suomi-Hollanti-seuran aktiivi Arnold Pietersen, jonka selvitysten mukaan Petronella ei ollut toimittaja, ei taistellut vastarintaliikkeessä eikä ollut keskitysleirillä, kuten oli väittänyt. Hän ei myöskään ollut paronitar eikä haastatellut 1940-luvulla rosvopäällikköä Salvatore Guilianoa Sisiliassa. Pietersenin selvitysten mukaan toimittajan tittelin varjolla eri puolilla Eurooppaa tehdyt hotellipetokset olivat Petronellan elämäntapa. Suomen lisäksi hän aikalaislehtien mukaan majaili hotelleissa maksamatta Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa.[5] Jenny O'Connell vieraili vuoden 2014 kesällä Tankavaaran 65. kultakisoissa kierrellen myös Petronellan jalanjälkiä Suomessa. O'Neill aikoo kirjoittaa matkastaan sekä Petronellasta kirjan. Hän ylläpitää myös aiheeseen liittyvää findingpetronella.com -blogia netissä.[16]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Viljo Mäkipuro – Lemmenjoen kultasatu. Kirjapaino osakeyhtiö Kaleva 1965

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Miettunen, Olli: Kultakenttien legenda kuollut. Lapin Kansa, 2.4.2014. Arkistoitu 9.4.2014. Viitattu 9.4.2014.
  2. ↑ O’Connell, Jenny: Above all, she was a mother 1.4.2014. Jenny O’Connell. Viitattu 9.4.2014. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i Vaarama, Vesa: Petronella palaa kultamaille – lopullisesti 25.6.2014. Yle.
  4. ↑ Tahkolahti, Jaakko: Petronella hurmasi Lemmenjoen kultamiehet Helsingin Sanomat. 1.1.2009. Sanoma News. Arkistoitu 3.1.2009. Viitattu 2.1.2009.
  5. ↑ a b c d Huijarista Lapin legendaksi. Helsingin Sanomat 13.7.2014 s. C 6-7
  6. ↑ Sompio (Sodankylän talousalueen paikallislehti), 7.8.2014 s. 14
  7. ↑ Mäkipuro, 1965, s. 117
  8. ↑ Mäkipuro, 1965, s.118
  9. ↑ Petronellan kummut muistona. Turun Sanomat, 5.9.2012. Turku: TS-Yhtymä. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.9.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ a b c Aho, Esko: Lapin kultamiesten ihannetyttö elää 20.1.2006. Kaleva.
  11. ↑ Vaarama, Vesa: Petronella palaa kultamaille — lopullisesti 25.6.2014. Yle. Viitattu 25.6.2014.
  12. ↑ Sompio (Sodankylän talousalueen paikallislehti), to 7. elokuuta 2014 s.14
  13. ↑ Lapin Kansa (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. ↑ http://www.beerfinland.com/suomen_alustat/tornio_hartwall_alustat_erikoiset_legenda.htm
  15. ↑ Leukumaavaara, Jenni: Jennifer O’Connell seuraa Petronellan jalanjälkiä Lapissa 25.6.2014. Yle. Viitattu 25.6.2014.
  16. ↑ Sompio (Sodankylän talousalueen paikallislehti), to 7. elokuuta 2014 s.14-14

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Peltomaa, Martti & Arvelin, Markku & Muuronen, Pentti: Petronella. Ukko-media, 2005. ISBN 9789519811086
  • Pyhtilä, Mauno J.: Balladi kauniista Petronellasta. Karisto Oy, 1993 (2. painos 2008). ISBN 9789512350476

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sylvia_van_der_Moer&oldid=22855432”