Sundacarpus amarus
| Sundacarpus amarus | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Paljassiemeniset Pinophyta |
| Lahko: | Cupressales |
| Heimo: | Podokarpuskasvit Podocarpaceae |
| Suku: |
Sundacarpus (J.Buchholz & N.E.Gray) C.N.Page, 1989[2] |
| Laji: | amarus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
|
|
|
Sundacarpus amarus[2] eli Prumnopitys amara[3] on podokarpuskasvien heimoon kuuluva havupuulaji. Se on suuri ainavihanta puu, joka kasvaa luonnossa laajalla alueella Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa. Alun perin podokarpusten (Podocarpus) sukuun kuvattu laji siirrettiin omaan yksilajiseen sukuunsa Sundacarpus vuonna 1989, mutta 2010-luvulla suoritettujen geneettisten tutkimusten mukaan laji sisältyy sukuun Prumnopitys.[3]
Nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suvun tieteellinen nimi Sundacarpus viittaa Indonesian Sundasaariin. Lajin tieteellinen nimi amarus on latinaa ja tarkoittaa karvasta.[2]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sundacarpus amarus on suurikokoinen ainavihanta puu. Se voi kasvaa noin 60 metriä korkeaksi ja rungon läpimitaltaan puolitoistametriseksi. Suurilla puilla on lankkujuuria, jotka voivat olla 3–5 metriä korkeita. Rungon kuori on aluksi sileää ja tumman ruskeaa. Vanhemmiten kuori on yleensä tumman harmaata, ja suurilla puilla halkeilee neliömäisinä liuskoina. Ulkopinnan alta paljastuva sisempi kuori on punaruskeaa. Tiheässä metsässä kasvavalla puulla on tavallisesti korkealle oksaton runko. Suuret oksat voivat olla pystyjä, kohenevia tai siirottavia. Pienet kasvuversot ovat usein riippuvia. Kasvulliset silmut ovat pieniä ja pallomaisia. Niitä peittävät limittäiset silmusuomut.[2]
Lehdet ovat ruodillisia ja asennoltaan kierteisiä. Lehdet siirottavat yleensä versorangasta kampamaisesti tasossa. Nuorten kasvien varhaislehdet ovat hieman lyhyempiä ja leveämpiä kuin vanhempien kasvien myöhäislehdet.[2] Varhaislehdet ovat 4–12 senttimetriä pitkiä ja enimmillään noin 20 millimetriä leveitä. Niiden lehtilapa on pitkänpyöreä, jyrkän suippotyvinen ja kärkinipukallinen. Lehtilapa kaventuu jyrkästi kärjestään jopa 20 millimetriä pitkäksi ja noin kaksi millimetriä leveäksi kärkiulokkeeksi.[3] Myöhäislehdet ovat 5–15 senttimetriä pitkiä ja 6–14 millimetriä leveitä. Myöhäislehden lehtilapa on tasasoukka, pitkän suippotyvinen ja kärjestään pitkäsuippuinen tai terävä. Lehden laidat voivat olla ehyitä tai aaltopoimuisia.[2][3] Lehdessä on keskisuoni, joka on lehden yläpinnalla kourumainen ja alapinnalta koholla. Lehtiruoti on 3–5 millimetriä pitkä, myöhäislehdillä hieman pidempi kuin varhaislehdillä. Ilmarakoja on lehden alapinnalla useassa rivissä, jotka muodostavat kaksi suurempaa ilmarakojuovaa.[2]
Suvun kasvit ovat kaksikotisia, mikä tarkoittaa hede- ja emikukintojen kehittyvän erillisiin hede- ja emipuihin. Kukinnot kasvavat pienissä hankasilmuista kehittyvissä versoissa.[2] Hedekävyiksi kutsutut hedekukinnot voivat kasvaa yksittäin tai jopa seitsemän hedekävyn ryhmissä. Ne ovat lieriömäisiä ja 15–30 millimetriä pitkiä. Hedekäpy koostuu useista kolmiomaisista tai kulmikkaanpuikeista hedelehdistä. Jokaisessa hedelehdessä on kaksi pitkittäin avautuvaa siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[2]
Kävyiksi kutsutut perälliset emikukinnot kasvavat yksittäin tai pienissä ryhmissä lyhyissä lehdettömissä versoissa. Käpy koostuu useasta siirottavasta tai taakäänteisestä peitinsuomusta. Peitinsuomun hangassa on yksi pieneen emisuomuun kiinnittynyt siemenaihe. Siemenaiheista vain yksi kehittyy tavallisesti siemeneksi muiden kehityksen keskeytyessä. Kävyn kehittyessä hedelmättömät suomut varisevat pois. Siemenen kypsyessä sen emisuomusta muodostuu vaippa, josta käytetään nimitystä epimatium. Kypsä käpy muistuttaa hedelmää suuren ja mehevän epimatiumin täysin ympäröidessä kävyn ainoaa siementä. Käpy on kypsänä muodoltaan lähes pallomainen, läpimitaltaan 22–30 millimetriä leveä ja väritykseltään purppurainen. Kävyn epimatiumin kärjessä on pieni nysty.[2]
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_BHL47163560.jpg)
Sundacarpus amarus on podokarpuskasveihin kuuluva havupuu. Carl Ludwig Blume kuvasi sen tieteellisesti alun perin vuonna 1827 laajan podokarpusten suvun (Podocarpus) lajina nimellä Podocarpus amarus. Jo vuonna 1948 laji luokiteltiin podokarpusten suvun sisällä omaan sektioonsa Sundacarpus. Vuonna 1978 David John de Laubenfels sijoitti lajin sukuun Prumnopitys, jonka sisällä se hänen luokittelussaan muodosti yhä yksilajisen sektion Sundacarpus. Vuonna 1989 podokarpuskasvien luokittelua uudistanut Christopher Nicholas Page erotti sektion Sundacarpus omaksi yksilajiseksi suvukseen.[2][3] Tämä on vieläkin laajalti käytetty luokitus, mutta useat 2010-luvulla suoritetut molekyylibiologiset genetiikan tutkimukset puoltavat selvästi lajin sisällyttämistä sukuun Prumnopitys, jolloin lajin nimeksi tulisi Prumnopitys amara.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sundacarpus amarus kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa. Sitä esiintyy luontaisena Filippiineillä Mindanaon ja Luzonin saarilla, Malesiassa Sabahin osavaltiossa Borneon saarella, usealla Indonesian saarella, Papua-Uudessa-Guineassa Uuden-Guinean Uuden-Britannian ja Uuden-Irlannin saarilla sekä Australiassa Queenslandin osavaltion koillisosissa.[2][3]
Elinympäristö ja ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sundacarpus amarus on trooppisten ainavihantien sademetsien puu. Se kasvaa usein metsän latvuskerroksen yläpuolelle suureksi ylispuuksi. Sitä esiintyy tyypillisesti 500–2 200 metrin korkeudella merenpinnasta, mutta Kinabalun vuorella Malesian Sabahissa sitä on tavattu jopa noin 3 000 metrin korkeudessa. Laji kasvaa yleensä trooppisille sademetsille tyypillisellä latosolimaannoksella. Se voi joskus kasvaa myös hiekkaisella maalla ja soisilla alueilla.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 952. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sundacarpus amarus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Farjon 2010, s. 952
- ↑ a b c d e f g Earle, Cristopher J.: Prumnopitys amara The Gymnosperm Database. 17.4.2013. Viitattu 5.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Farjon 2010, s. 953