Sojuz (raketti)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sojuz-kantoraketti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sojuz-kantoraketti
Sojuz-kantorakettia kuljetettiin 29. lokakuuta 2000 Baikonurissa laukaisualustalle. Se vei avaruuteen Sojuz TM-31 avaruusaluksen. Aluksen miehistö oli: päällikkö Juri Gidzenko (Venäjän avaruusjärjestö), Sergei Krikaljov (Venäjän avaruusjärjestö) ja William Shepherd (NASA).

Sojuz-kantoraketti (ven. Союз, suom. Liitto) on venäläinen kantoraketti, joka pohjautuu neuvostoliittolaisen rakettisuunnittelijan Sergei Koroljovin suunnittelemaan R-7-ydinohjukseen, jonka ensilento tapahtui 23. elokuuta 1957. Saman ohjuksen kantorakettiversio kuljetti Sputnik-satelliitin avaruuteen 4. lokakuuta 1957. Sojuzin edeltäjä oli myös Vostok-kantoraketti, joka perustui 8K74 eli R-7a-ohjukseen.

Sojuzista tuli 1960-luvulla Neuvostoliiton miehitetyn Sojuz-avaruusaluksen kantoraketti. Sojuz-nimellä tämä kantoraketti otettiin käyttöön vuonna 1966. 1980-luvun alussa Sojuz-raketteja valmistettiin parhaimmillaan 60 kappaletta vuodessa. Sojuz-rakettia käytetään Sojuz-aluksen lisäksi myös Progress-huoltoaluksen (huoltanut mm. ISS-avaruusasemaa) laukaisuun. Sillä on laukaistu myös suuri määrä satelliitteja.

Vuonna 2011 Sojuz-laukaisuja aletaan tehdä Euroopan Kouroun avaruuskeskuksesta. Laukaisuja on vuoden 2010 lopulle mennessä varmistunut 17 kappaletta muutamalle seuraavalle vuodelle. Tämä merkitsee Baikonurin kosmodromin työkuorman vähentymistä, mutta Venäjä onkin indikoinut siirtävänsä keskuksen toiminnan omalle maaperälleen muutamassa vuodessa. Ongelma on suurempi Arianespacen Ariane 5 -raketille, jonka käyttö on vuosikymmenen ajan ollut liian vähäistä. Nyt 16 seuraavan muutaman vuoden tilatusta Ariane 5 -laukaisusta omaa option vaihtaa Ariane 5 -laukaisu Sojuz-laukaisuun. [1]

Tekninen kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sojuz oli alun perin kolmivaiheinen kantoraketti. Sen Molnija-nimellä kulkevassa versiossa on neljäs rakettivaihe, joka mahdollistaa raskaiden tietoliikennesatelliittien noston Molnija-kiertoradalle.

Uusin Sojuz-versio on nimeltään Sojuz U. 1990-luvun alussa rakettia uudistettiin ja siihen päätettiin ottaa Fregat-niminen ylin rakettivaihe. Fregat on NPO Lavotškin -yhtiön kehittämä moottori – se oli käytössä jo vuonna 1988 laukaistuissa Phobos-luotaimissa. Tämä versio pystyy nostamaan 1350 kg:n hyötykuorman GTO-radalle. Vuonna 1997 Starsem myi ESA:lle Cluster-satelliittien laukaisemiseen kaksi Sojuz-Fregat -kantorakettia.

Sojuz U -versiosta on kehitetty versiota 2-1a. Sen ensimmäinen laukaisu tapahtui 8. marraskuuta 2004 Plesetskistä. Siinä on digitaalinen lennonohjausjärjestelmä, ja siihen voidaan asentaa isompi nokkakartio.

Seuraava versio on 2-1b, johon tulee voimakkaampi kolmannen vaiheen moottori, RD-0124 (ajoaineena on kerosiini ja nestehappi). Se pystyy laukaisemaan Kourousta 3000 kg:n satelliitin GTO-radalle.

Myynti ja laukaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raketit valmistetaan Samarassa Venäjällä. Sojuz-rakettilaukaisuja myyvät venäläinen TSeEsKAbe ja venäläis-ranskalainen Starsem-yhtiö.

Sojuz-raketteja laukaistaan sekä Baikonurin kosmodromilta Kazakstanista että Plesetskin kosmodromilta Venäjältä. Vuonna 2010 laukaisuja tehdään myös Euroopan avaruusjärjestön laukaisukeskuksesta Ranskan Guyanasta.

Harvinainen epäonnistuminen tapahtui 15. lokakuuta 2002, kun Sojuz U räjähti tuhoten kyydissään olleen Foton-M-satelliitin 29 sekuntia laukaisun alusta. Yksi ihminen kuoli ja kahdeksan ihmistä loukkaantui onnettomuudessa.

Sojuzista tuli Columbia-avaruussukkulan tuhouduttua 1. helmikuuta 2003 myös amerikkalaisten astronauttien kulkuväline kansainväliselle avaruusasemalle. Vuodesta 2011 vuoteen 2018 Sojuz on ilmeisesti ainoa kulkuneuvo ISS-avaruusasemalle.

Maaliskuussa 2010 Ranskan avaruusjärjestö, ranskalainen Arianespace-rakettiyhtiö ja Venäjän avaruusjärjestö solmivat sopimuksen, jossa Venäjä myy 14 Sojuz-kantorakettia Ranskalle noin yhden miljardin euron hintaan. [2]

Laukaisut 1990–2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 Le Bourget’n lentonäyttelyssä Venäjän avaruusjärjestö, Euroopan avaruusjärjestö ja Arianespace sopivat 19. kesäkuuta ensimmäisistä neljästä Kourousta tehtävästä Sojuz-laukaisusta. Ensimmäisen Sojuz ST-laukaisun piti tapahtua ennen maaliskuuta 2009, mutta Kouroun Sojuz-laukaisutornin rakentaminen oli kesken kesällä 2009. Sojuz-laukaisutorni on Sinnamarissa, 10 kilometriä pohjoiseen Ariane 5-laukaisutornista.[3] Ensimmäiset Sojuz-laukaisut Kourousta tapahtunevat keväällä 2010.

Laukaisukeskus UTC Tyyppi Vaiheita Laukaisupaikka Hyötykuorma Hyötykuorman laatu Muuta
... ... ... ... ... ... ...
1990
17. tammikuuta 1990
14:45?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2055 (Oblik 89) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
25. tammikuuta 1990
17:15?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2057 (Kobalt 51) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
11. helmikuuta 1990
06:16:00
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-9 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
28. helmikuuta 1990
23:10:57
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-3 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
22. maaliskuuta 1990
07:20?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2062 (Oblik 90) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
3. huhtikuuta 1990 Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43 Kosmos 2064 (Kobalt 52) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Epäonnistunut laukaisu
11. huhtikuuta 1990
17:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Foton-6 Mikrogravitaatiosatelliitti Onnistunut laukaisu
13. huhtikuuta 1990
18:53?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2072 (Terilen 14) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
17. huhtikuuta 1990
08:00?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2073 (Oblik 91) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
5. toukokuuta 1990
20:44:01
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress 42 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
7. toukokuuta 1990
18:39?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2077 (Kobalt 53) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. toukokuuta 1990
09:55?
Sojuz-U 3 Kosmos 2078 (Kometa 12) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
29. toukokuuta 1990
07:19:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Resurs F1-50 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
19. kesäkuuta 1990
08:45?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2083 (Oblik 92) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
3. heinäkuuta 1990 Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2085 (Kobalt 54) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Epäonnistunut laukaisu
11. heinäkuuta 1990
10:00?
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Gamma 1L Tiedesatelliitti Onnistunut laukaisu
17. heinäkuuta 1990
09:29:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Resurs F2-5 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
20. heinäkuuta 1990
08:40?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2086 (Oblik 93) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
1. elokuuta 1990
09:32:21
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-10 Miehitetty lento Mirille Onnistunut laukaisu
3. elokuuta 1990
19:45?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2089 (Kobalt 55) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. elokuuta 1990
04:00:41
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-4 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
16. elokuuta 1990
09:54:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Resurs F1-49 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
31. elokuuta 1990
08:00?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2099 (Oblik 94) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
7. syyskuuta 1990
11:59:59
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Resurs F1-51 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
27. syyskuuta 1990
10:37:42
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-5 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
1. lokakuuta 1990
11:00?
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Kosmos 2101 (Don 2) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
16. lokakuuta 1990
19:00?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2102 (Kobalt 56) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
16. marraskuuta 1990
16:30?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2104 (Oblik 95) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
2. joulukuuta 1990
08:13:32
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TM-11 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
4. joulukuuta 1990
18:30?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2108 (Kobalt 57) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
21. joulukuuta 1990
06:20?
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi]] Kosmos 2113 (Terilen 15) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
26. joulukuuta 1990
11:10?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2120 (Oblik 96) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
1991
14. tammikuuta 1991
14:50:27
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-6 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
17. tammikuuta 1991
10:30?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2121 (Oblik 97) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
7. helmikuuta 1991
18:15?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2124 (Kobalt 58) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. helmikuuta 1991
09:30?
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi]] Kosmos 2134 (Kometa 13) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
6. maaliskuuta 1991
15:30?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2136 (Oblik 98) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
19. maaliskuuta 1991
13:05:15
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-7 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
26. maaliskuuta 1991
13:45?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2138 (Kobalt 59) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
18. toukokuuta 1991
12:50:28
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-12 Miehitetty lento Mirille Onnistunut laukaisu
21. toukokuuta 1991
09:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Resurs F2-6 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
24. toukokuuta 1991
15:29?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2149 (Kobalt 60) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
30. toukokuuta 1991
08:04:03
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-8 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
28. kesäkuuta 1991
08:09:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Resurs F1-52 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
9. heinäkuuta 1991
09:40?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Kosmos 2152 (Oblik 99) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
10. heinäkuuta 1991
14:00?
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2153 (Neman 1) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
23. heinäkuuta 1991
09:05:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Resurs F1-53 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
20. elokuuta 1991
22:54:10
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-9 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
21. elokuuta 1991
10:50:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Resurs F2-7 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
19. syyskuuta 1991
16:20?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2156 (Kobalt 61) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
2. lokakuuta 1991
05:59:38
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-13 Miehitetyt lennot Mirille Onnistunut laukaisu
4. lokakuuta 1991
18:10:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Foton-7 Mikrogravitaatiosatelliitti Onnistunut laukaisu
9. lokakuuta 1991
13:15?
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Kosmos 2163 (Don 3) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
17. lokakuuta 1991
00:05:25
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-10 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
20. marraskuuta 1991
19:15?
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2171 (Kobalt 62) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
17. joulukuuta 1991
11:00?
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6]] Kosmos 2174 (Kometa 14) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
1992
21. tammikuuta 1992
15:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2175 (Kobalt 63) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
25. tammikuuta 1992
07:50:17
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-11 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
17. maaliskuuta 1992
10:54:30
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TM-14 Miehitetty lento Mirille Onnistunut laukaisu
1. huhtikuuta 1992
14:18:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2182 (Kobalt 64) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
8. huhtikuuta 1992
12:20:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2183 (Neman 2) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
19. huhtikuuta 1992
21:29:25
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Progress M-12 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
29. huhtikuuta 1992
09:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Resurs F2-8 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
29. huhtikuuta 1992
10:10:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Kosmos 2243 (Kometa 15) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
28. toukokuuta 1992
19:09:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2186 (Kobalt 65) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
23. kesäkuuta 1992
08:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Resurs F1-55 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
30. kesäkuuta 1992
16:43:13
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6]] Progress M-13 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
24. heinäkuuta 1992
19:40:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2203 (Kobalt 66) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
27. heinäkuuta 1992
06:08:42
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-15 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
30. heinäkuuta 1992
11:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Kosmos 2207 (Oblik 100) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. elokuuta 1992
22:18:32
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Progress M-14 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
19. elokuuta 1992
10:20:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Resurs F1-54 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
22. syyskuuta 1992
16:10:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2210 (Kobalt 67) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
8. lokakuuta 1992
19:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Foton-8 Mikrogravitaatiokoe Onnistunut laukaisu
27. lokakuuta 1992
17:19:41
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Progress M-15 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
15. marraskuuta 1992
21:45:01
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Resurs 500 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
20. marraskuuta 1992
15:29:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Kosmos 2220 (Kobalt 68) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
9. joulukuuta 1992
11:25:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Kosmos 2223 (Neman 3) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
22. joulukuuta 1992
12:00:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2225 (Don 4) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
29. joulukuuta 1992
13:30:01
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Bion 10 Biologinen koesatelliitti Onnistunut laukaisu
1993
19. tammikuuta 1993
14:49:01
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2231 (Kobalt 69) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
24. tammikuuta 1993
05:58:05
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-16 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
21. helmikuuta 1993
18:32:33
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-16 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
31. maaliskuuta 1993
03:34:13
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-17 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
2. huhtikuuta 1993
14:30:01
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2240 (Kobalt 70) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
27. huhtikuuta 1993
10:35:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2243 (Kometa 16) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
21. toukokuuta 1993
09:15:01
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Resurs F2-9 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
22. toukokuuta 1993
06:41:47
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-18 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
25. kesäkuuta 1993
08:20:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Resurs F1-57 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
1. heinäkuuta 1993
14:32:58
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-17 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
14. heinäkuuta 1993
16:40:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2259 (Kobalt 71) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
22. heinäkuuta 1993
08:45:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2260 (Oblik 101) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
10. elokuuta 1993
22:23:45
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-19 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
24. elokuuta 1993
10:45:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Resurs F1-56 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
7. syyskuuta 1993
13:25:00
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2262 (Don 5) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
11. lokakuuta 1993
21:33:19
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-20 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
5. marraskuuta 1993
08:25:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Kosmos 2267 (Neman 4) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
1994
8. tammikuuta 1994
10:05:34
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-18 Miehietty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
28. tammikuuta 1994
02:12:10
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-21 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
17. maaliskuuta 1994
16:30:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4? Kosmos 2274 (Kobalt 72) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
22. maaliskuuta 1994
04:54:12
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-22 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
28. huhtikuuta 1994
17:14:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2280 (Neman 5) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
22. toukokuuta 1994
04:30:04
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-23 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
7. kesäkuuta 1994
07:20:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2281 (Oblik 102) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
14. kesäkuuta 1994
16:05:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Foton-9 Mikrogravitaatiokoe Onnistunut laukaisu
1. heinäkuuta 1994
12:24:50
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-19 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
20. heinäkuuta 1994
17:35:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4? Kosmos 2283 (Kobalt 73) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
29. heinäkuuta 1994
09:30:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2284 Kometa 17 Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Epäonnistunut laukaisu
25. elokuuta 1994
14:25:12
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-24 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
3. lokakuuta 1994
22:42:30
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-20 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
11. marraskuuta 1994
07:21:58
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-25 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
29. joulukuuta 1994
11:30:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2305 (Neman 6) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
1995
15. helmikuuta 1995
16:48:28
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-26 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
16. helmikuuta 1995
17:39:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4? Foton-10 Mikrogravitaatiosatelliitti Onnistunut laukaisu
14. maaliskuuta 1995
06:11:34
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-21 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
22. maaliskuuta 1995
16:44:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2311 (Kobalt 74) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
9. huhtikuuta 1995
19:34:12
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-27 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
28. kesäkuuta 1995
18:25:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2314 (Kobalt 75) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
20. heinäkuuta 1995
03:04:41
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-28 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
3. syyskuuta 1995
09:00:23
Sojuz-U2 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-22 Miehitetty lento Mir-asemalle Onnistunut laukaisu
26. syyskuuta 1995
11:20:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Resurs F2-10 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
29. syyskuuta 1995
04:25:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2320 (Neman 7) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
8. lokakuuta 1995
18:50:40
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-29 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
18. joulukuuta 1995
14:31:35
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-30 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
1996
21. helmikuuta 1996
12:34:05
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-23 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
14. maaliskuuta 1996
17:40:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Kosmos 2331 (Kobalt 76) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
5. toukokuuta 1996
07:04:18
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-31 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
14. toukokuuta 1996
08:55:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2333a
Kometa 18
Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Epäonnistunut laukaisu
20. kesäkuuta 1996
18:45
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2333b
(Kobalt 77)
Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Epäonnistunut laukaisu
31. heinäkuuta 1996
20:00:06
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-32 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
17. elokuuta 1996
13:18:03
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-24 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
19. marraskuuta 1996
23:20:38
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-33 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
24. joulukuuta 1996
13:50:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Bion 11 Biologinen koesatelliitti Onnistunut laukaisu
1997
10. helmikuuta 1997
14:09:30
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-25 Miehitetty lento Mir-avaruusasema Onnistunut laukaisu
6. huhtikuuta 1997
16:04:05
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-34 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
15. toukokuuta 1997
12:10:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2343 (Don 6) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
5. heinäkuuta 1997
04:11:54
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-35 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
5. elokuuta 1997
15:35:53
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-26 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalla Onnistunut laukaisu
5. lokakuuta 1997
15:08:57
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-36 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
9. lokakuuta 1997
17:59:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Foton-11 Mikrogravitaatiokoe Onnistunut laukaisu
18. marraskuuta 1997
11:14:59
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Resurs F1M Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. joulukuuta 1997
15:40:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi Kosmos 2348 (Kobalt 78) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
20. joulukuuta 1997
08:45:02
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-37 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
1998
29. tammikuuta 1998
16:33:42
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-27 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
17. helmikuuta 1998
10:35:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2349 (Kometa 19) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
14. maaliskuuta 1998
22:45:55
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-38 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
14. toukokuuta 1998
22:12:59
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-39 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
24. kesäkuuta 1998
18:29:58
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2358 (Kobalt 79) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
25. kesäkuuta 1998
14:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2359 (Neman 8) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
13. elokuuta 1998
09:43:11
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-28 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
25. lokakuuta 1998
04:14:57
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-40 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
1999
19. helmikuuta 1999
04:18:01
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-29 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
9. helmikuuta 1999
03:53:59
Sojuz-U/Ikar 4 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
15. maaliskuuta 1999
03:06:00
Sojuz-U/Ikar 4 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
2. huhtikuuta 1999
11:28:43
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-41 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
15. huhtikuuta 1999
00:46:00
Sojuz-U/Ikar 4 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
16. heinäkuuta 1999
16:37:33
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-42 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
18. elokuuta 1999
18:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2365 (Kobalt 80) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
9. syyskuuta 1999
18:00:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Foton-12 Mikrogravitaatiokoe Onnistunut laukaisu
22. syyskuuta 1999
14:33:00
Sojuz-U/Ikar 4 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
28. syyskuuta 1999
11:00:05
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Resurs F1M Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
18. lokakuuta 1999
13:22:00
Sojuz-U/Ikar 4 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
22. marraskuuta 1999
16:20:00
Sojuz-U/Ikar 4 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
2000
1. helmikuuta 2000
06:47:23
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-1 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
8. helmikuuta 2000
23:20:00
Sojuz-U/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 IRDT 1 Relesatelliitti? Onnistunut laukaisu
20. maaliskuuta 2000
Sojuz-U/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Dumsat Satelliittimalline Onnistunut laukaisu
4. huhtikuuta 2000
05:01:29
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-30 Miehitetty lento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
25. huhtikuuta 2000
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-2 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
3. toukokuuta 2000
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Kosmos 2370 (Neman 9) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
16. heinäkuuta 2000
Sojuz-U/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Cluster FM6/FM7 2 tiedesatelliittia Onnistunut laukaisu
6. elokuuta 2000
18:26
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-3 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
8. elokuuta 2000
Sojuz-U/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Cluster FM5/FM8 2 tiedesatelliittia Onnistunut laukaisu
29. syyskuuta 2000
09:30:15
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2373 (Kometa 20) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. lokakuuta 2000
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-43 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
31. lokakuuta 2000
07:52:47
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-31 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
16. marraskuuta 2000
01:32
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-4 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
2001
24. tammikuuta 2001
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-5 Rahtilento Mir-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
26. helmikuuta 2001
08:09
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-44 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
28. huhtikuuta 2001
07:37:20
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-32 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
20. toukokuuta 2001
22:32
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-6 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
29. toukokuuta 2001
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Kosmos 2377 (Kobalt 81) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
21. elokuuta 2001
09:23
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-45 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
14. syyskuuta 2001
23:34
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Pirs Avaruusaseman moduuli? Onnistunut laukaisu
21. lokakuuta 2001
08:59:35
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-33 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
26. marraskuuta 2001
18:24
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-7, Kolibri-2000 Rahtilento ISS-avaruusasemalle ja amatöörisatelliitti Onnistunut laukaisu
2002
25. helmikuuta 2002
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Kosmos 2387 (Kobalt 82) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
21. maaliskuuta 2002
20:13
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M1-8 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
25. huhtikuuta 2002
06:26:35
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TM-34 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
26. kesäkuuta 2002
05:36
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Progress M-46 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
25. syyskuuta 2002
16:58
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Progress M1-9 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
15. lokakuuta 2002
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU3 Foton-M1 Mikrogravitaatiokoe Epäonnistunut laukaisu
30. lokakuuta 2002
03:11:11
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TMA-1 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
2003
2. helmikuuta 2003
12:59
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-47 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
26. huhtikuuta 2003
03:53:52
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TMA-2 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
2. kesäkuuta 2003
17:45
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Mars Express Mars-luotain Onnistunut laukaisu
8. kesäkuuta 2003
10:34
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Progress M1-10 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
12. elokuuta 2003
14:20:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2399 (Don 7) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
29. elokuuta 2003
01:47
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Progress Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
18. lokakuuta 2003
05:38:03
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TMA-3 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
27. joulukuuta 2003
21:30
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6]] Amos 2 Tietoliikennesatelliitti Onnistunut laukaisu
2004
29. tammikuuta 2004
11:58
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi Progress M1-11 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
19. huhtikuuta 2004
03:18:57
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-4 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
25. toukokuuta 2004
12:34
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-49 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
11. elokuuta 2004
05:03
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-50 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
24. syyskuuta 2004
16:50:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2410 (Kobalt-M 1) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
14. lokakuuta 2004
03:06:00
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TMA-5 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
8. marraskuuta 2004
18:30
Sojuz-2-1a 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Oblik-Mockup Malline Onnistunut laukaisu
Erster Sojuz-2-Start
23. joulukuuta 2004
22:19
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-51 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
2005
28. helmikuuta 2005
19:09
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-52 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
15. huhtikuuta 2005
00:45
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-6 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
31. toukokuuta 2005
12:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Foton-M2 Mikrogravitaatiotutkimus Onnistunut laukaisu
16. kesäkuuta 2005
23:10
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-53 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
13. elokuuta 2005
23:28
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Galaxy 14 Tietoliikennesatelliitti Onnistunut laukaisu
2. syyskuuta 2005
09:50
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos-2415 (Kometa 21) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
8. syyskuuta 2005
13:07:54
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-54 Rahtilento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
1. lokakuuta 2005
03:54:53
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-7 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
9. marraskuuta 2005
03:33:34
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Venus Express Venus-luotain Onnistunut laukaisu
21. joulukuuta 2005
18:38:18
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-55 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
28. joulukuuta 2005
05:19:08
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Galileo-testisatelliitti GIOVE A (GSTB V2/A) Paikannussatelliitin koekappale Onnistunut laukaisu
2006
30. maaliskuuta 2006
02:30:18
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-8 Miehitetty lento ISS-avaruusasemalle Onnistunut laukaisu
24. huhtikuuta 2006
16:03:25
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-56 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
3. toukokuuta 2006
17:38
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2420 (Kobalt-M 2) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
15. kesäkuuta 2006
08:00:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Resurs DK-1 Kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
24. kesäkuuta 2006
15:08:18
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-57 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
14. syyskuuta 2006
13:41
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Kosmos 2423 (Don 8) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
18. syyskuuta 2006
04:08:40
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-9 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
19. lokakuuta 2006
16:28:13
Sojuz-2.1a/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 MetOp A [Sääsatelliitti Onnistunut laukaisu
1.
23. lokakuuta 2006
13:40:36
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-58 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
24. joulukuuta 2006
08:34:33
Sojuz-2.1a/Fregat 4 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Meridian 1 Sotilaallinen tietoliikennesatelliitti Onnistunut laukaisu
27. joulukuuta 2006
14:23:39
Sojuz-2.1b/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 COROT Tiedesatelliitti Onnistunut laukaisu
2007
18. tammikuuta 2007
02:12:15
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-59 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
7. huhtikuuta 2007
17:31:03
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-10 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
12. toukokuuta 2007
03:25:38
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-60 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
29. toukokuuta 2007
20:31:30
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Globalstar 4 tietoliikennesatelliittia Onnistunut laukaisu
7. kesäkuuta 2007
18:00
Sojuz-U 3 Plesetskin kosmodromi LC16/PU2 Kosmos 2427 (Kobalt-M 3) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
2. elokuuta 2007
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-61 Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
14. syyskuuta 2007
11:00
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Foton-M3 Mikrogravitationsforschung Onnistunut laukaisu
10. lokakuuta 2007
13:22:39
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TMA-11 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
20. lokakuuta 2007
20:12
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Globalstar 4 tietoliikennesatelliitta Onnistunut laukaisu
14. joulukuuta 2007
13:17
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Radarsat-2 Kaukokartoitussatelliitti, Kanada Onnistunut laukaisu
23. joulukuuta 2007
07:12
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-62 Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
2008
5. helmikuuta 2008
13:02
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-63 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
8. huhtikuuta 2008
11:16
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-12 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
26. huhtikuuta 2008
22:16
Sojuz-FG/Fregat 4 Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 GIOVE-B Galileo-koesatelliitti Onnistunut laukaisu
14. toukokuuta 2008
22:22
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-64 Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
26. heinäkuuta 2008
18:31
Sojuz-2.1b 3 Plesetskin kosmodromi LC43/PU4 Kosmos 2441 Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
10. syyskuuta 2008
19:50
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-65 Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
12. lokakuuta 2008
07:01
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-13 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
14. marraskuuta 2008 Sojuz-U Plesetskin kosmodromi LC16/2 Kosmos 2445 (Jantar-4K) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
26. marraskuuta 2008 Sojuz-U Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress-M 01M Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
2009
10. helmikuuta 2009 Sojuz-U Baikonurin kosmodromi LC31/PU6 Progress-M 66 Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
26. maaliskuuta 2009
11:49
Sojuz-FG Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-14 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
7. toukokuuta 2009
Sojuz-U   Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Progress M-02M Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
21. toukokuuta 2009
Sojuz-2.1a/Fregat   Plesetskin kosmodromi LC-43/4 Meridian 2 Tietoliikennesatelliitti Onnistunut laukaisu mutta rata epätäydellinen
27. toukokuuta 2009
10:34
Sojuz-FG   Baikonurin kosmodromi LC1/PU5]] Sojuz TMA-15 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
24. heinäkuuta 2009
10:57
Sojuz   Baikonurin kosmodromi LC-1]] Progress M-67 Rahtilento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
17. syyskuuta 2009
15:55
Sojuz-2.1b-Fregat   Baikonurin kosmodromi]] Meteor-M1, Sumbandila Sterch 2, Universitetsky 2, IRIS, UGATUSAT Sääsatelliitti, pelastuspalvelun satelliitti, kaukokartoitussatelliiti, mikrosatelliitteja Onnistunut laukaisu
30. syyskuuta 2009
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi]] Sojuz TMA-16 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
15. lokakuuta 2009
01:14
Sojuz-U   Baikonurin kosmodromi Progress M-03M Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
10. marraskuuta 2009
14:22
Sojuz-U 3 Baikonurin kosmodromi Progress M-MIM2/Poisk Rahtialus ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
20. marraskuuta 2009
10:44
Sojuz-U   Plesetskin kosmodromi LC16/2 Kosmos 2455 (Lotos-S) Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti Onnistunut laukaisu
20. joulukuuta 2009
21:52
Sojuz-FG 3 Baikonurin kosmodromi LC1/PU5 Sojuz TMA-17 Miehitetty lento ISS-asemalle Onnistunut laukaisu
Päivä ja kellonaika Raketin tyyppi Sarjanumero Laukaisupaikka Onnistunut? Hyötykuorma Muuta
3. helmikuuta, 03:45 Sojuz-U
(11A511U)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Progress M-04M (36P) Rahtialus ISS-asemalle
2. huhtikuu, 04:04 Sojuz-FG
(11A511U-FG)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Sojuz TMA-18 Miehitetty lento ISS-asemalle
16. huhtikuuta, 15:00 Sojuz-U
(11A511U)
Plesetskin kosmodromi Onnistunut laukaisu Kosmos 2462 (Jantar)
28. huhtikuuta, 17:15 Sojuz-U
(11A511U)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Progress M-05M Rahtialus ISS-asemalle
15. kesäkuuta, 21:35 Sojuz-FG
(11A511U-FG)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Sojuz TMA-19 Miehitetty lento ISS-asemalle
30. kesäkuuta, 15:35 Sojuz-U
(11A511U)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Progress M-06M Rahtialus ISS-asemalle
10. syyskuuta, 10:22 Sojuz-U
(11A511U)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Progress M-07M Rahtialus ISS-asemalle
30. syyskuuta, 17:01 Molnija-M/2BL
(8K78M)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Kosmos 2469 (Oko) Viimeinen Molnija-M-laukaisu vei ennakkovaroitussatelliitin taivaalle
7. lokakuuta, 23:10:57 Sojuz-FG
(11A511U-FG)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Sojuz TMA-01M Miehitetty lento ISS-asemalle
19. lokakuuta, 17:10:59 Sojuz-2.1a/Fregat
(14A14A)
Baikonurin kosmodromi Onnistunut laukaisu Globalstar-2 F1 (x6) 6 tietoliikennesatelliittia

Tulevat laukaisut

27. lokakuuta Sojuz-U
(11A511U)
Baikonurin kosmodromi Progress M-08M Rahtilento ISS-asemalle
28. lokakuuta Sojuz-2.1a/Fregat
(14A14A)
Plesetskin kosmodromi Meridian 3 Tietoliikennesatelliitt
9. joulukuuta Sojuz-FG
(11A511U-FG)
Baikonurin kosmodromi Sojuz TMA-20 Miehitetty lento ISS-asemalle
25. joulukuuta Sojuz-2.1a/Fregat
(14A14A)
Plesetskin kosmodromi GLONASS-K Paikannussatelliitti

Laukaisut 2011

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. elokuuta 2011 tapahtunut Sojuz-laukaisu epäonnistui. Kantoraketin kyydissä oli kansainväliselle avaruusasemalle matkaava Progress 44P -rahtialus, joka tuhoutui.[4][5] Sojuz-raketit asetettiin tapauksen johdosta hetkeksi lentokieltoon.[6] Vika oli ylimmän vaiheen polttoaineen syöttöjärjestelmässä ja venäläiset ovat pitäneet sitä satunnaisena mutta äärimmäisen harvinaisena valmistusvirheenä. [7] Virhe oli kuitenkin läpäissyt lukuisia testivaiheita, joten se voi olla osa laajempaa laatuongelmaa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]