Sofia Palaiologos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suuriruhtinatar Sofia Palaiologos, kallomittauksen mukaan tehty rekonstruktio vuodelta 1994

Zoë Palaiologina (kreik. Ζωή Παλαιολογίνα, Ζωή Σοφία Παλαιολογίνα), joka vaihtoi myöhemmin nimekseen Sofia Palaiologos (ven. София Фоминична Палеолог, Sofija Fominitšna Paleolog) (noin 1449/1448 tai 1455 Morea, Bysantin valtakunta – 7. huhtikuuta 1503, Moskova, Moskovan ruhtinaskunta) oli Moskovan suuriruhtinatar ja ensimmäisen koko Venäjän hallitsijan Iivana III Suuren toinen vaimo. Hän oli Bysantin viimeisen keisarin Konstantinos XI:n veljentytär, suuriruhtinas Vasili III:n äiti sekä ensimmäisen tsaarin Iivana Julman isoäiti.[1][2]

Suku ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zoën isä oli Morean despootti Tuomas Palaiologos (1409-1565). Hänen äitinsä Katariina Zaccaria (k. 1462) oli mahtavasta genovalaisesta kauppiasuvusta, Centurione II Zaccarian, viimeisen itsenäisen Akhaian frankkilaisen ruhtinaan ja Arkadian paronin ainoa laillinen tytär ja perillinen. Zoëlla oli kolme sisarusta: Helena (1431-1473); Serbian despootin Lazar Brankovićin vaimo 1446-1458, joka vietti viimeiset vuotensa nunnana sekä veljet Morean despootti, Bysantin kruununperillinen Andreas (1453-1502) ja kierteleväksi sotilaaksi ryhtynyt Manuel (1455-1513), joka vietti loppuelämänsä Mehmet II:n palveluksessa Konstantinopolissa.[2]

Mehmed II:n johtamien osmanien vallattua Morean Zoë pakeni äitinsä ja veljiensä kanssa vuonna 1460 Korfulle ja sieltä äitinsä kuoltua Roomassa odottavan isänsä luokse vuonna 1465 kardinaali Basilios Bessarionin (1403-1472) suojelukseen, jossa hänen nimensä muutettiin Sofiaksi. Isä ehti kuolla ennen kuin lapset ehtivät perille Italiaan.[3][4][5] Zoe oli kastettu ja kasvatettu ortodoksiseen uskoon, ja on mahdollista, että hän sai katolisen kasvatuksen Roomassa. Hän vietti seuraavat vuotensa paavi Sixtus IV:n hovissa.[2]

Keisarillisten lasten hoito määrättiin kuuluisalle kreikkalaiselle humanistille, teologi ja tutkija, kardinaali Basilios Bessarionille. Kardinaalin säilynyt kirjeenvaihto osoittaa, että paavi oli kiinnostunut Sofian ja hänen veljiensä hyvinvoinnista ja kehityksestä. He saivat 3 600 écua (200 écua kuukaudessa) vaatteisiin, hevosiin ​​ja palvelijoihin ​​sekä lisäksi 100 écua vaatimattoman talouden ylläpitoon, johon kuului lääkäri, latinan ja kreikan kielen opettajat, kääntäjä ja yksi tai kaksi pappia.[5]

Sofia Palaiologoksen saapuminen Moskovaan: "Kesäkuun 24. päivänä prinsessa Sofia tuotiin Roomasta suuriruhtinaan luo, ja hänen mukanaan he lähettivät paavin lähetin legaatti Antonion ja hänen mukanaan monia roomalaisia; ja hänen kanssaan ruhtinaan lähettiläs Dmitri Manuilovits monien kreikkalaisten kanssa; monet muut kreikkalaiset tulivat hänen kanssaan palvelemaan häntä. (Litsevoin kronikka, 1500-luku, Venäjän kansalliskirjasto, Pietari)

Tuomas Palaiologoksen kuoleman jälkeen vanhin poika Andreas vaati itselleen Bysantin keisarin kruunua, mutta myi perintöoikeutensa useille eurooppalaisille hallitsijoille ja kuoli lopulta köyhyydessä. Bayezid II:n hallituskaudella nuorempi poika Manuel palasi Konstantinopoliin. Joidenkin lähteiden mukaan hän kääntyi islaminuskoon, perusti perheen ja palveli Turkin laivastossa.[2]

Vuonna 1466 Venetsian tasavalta tarjosi Kyproksen viimeiseksi jääneelle kuninkaalle Juhana Äpärä (Jaakko II) de Lusignanille Sofiaan puolisoksi, mutta mies kieltäytyi kunniasta ja nai kaksi vuotta myöhemmin Caterina Cornaron. Noin vuonna 1467 paavi Paavali II tarjosi Sofian kättä ruhtinas Caracciololle. Vaikka he olivat virallisesti toisilleen kihlattuja, avioliittoa ei koskaan solmittu.[2] Bysanttilaisen 1400-luvulla eläneen historioitsija Georgios Frantsin (kreikk. Γεώργιος Φραντζής, 1401-1478 jälkeen) vuosina 1413-1477 kirjoitettujen muistelmien mukaan rikas aatelismies kuoli vuonna 1466 ja alaikäinen Sofia jäi pian häiden jälkeen leskeksi.[6]

Sofialle oli vaikea löytää tarpeeksi mahtavaa puolisoa, vaikka hän edusti senhetkisen Euroopan ylhäisintä verenperintöä eli Bysantin keisareita. Hänellä ei toisaalta ollut perintöä eikä omaisuutta, ja perintömaat Moreassa oli menetetty sekä niitten rannikkovesillä liikkuivat osmanien laivastot.lähde?

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1469 paavi Paavali II tarjosi Sofian puolisoksi Iivana III:lle yhdistääkseen ortodoksisen ja katolisen kirkon Firenzen kirkolliskokouksen mukaisesti sekä vahvistaakseen katolisen kirkon vaikutusvaltaa Venäjällä.[1] Moskovan suuriruhtinas Iivana III:n ensimmäinen vaimo Tverin suuriruhtinatar Maria Borisovna oli kuollut todennäköisesti myrkytettynä vuonna 1467 ja heille ​​oli syntynyt vuonna 1458 poika Ivan Ivanovitš Nuori (1458-1490).lähde?

Iivana III:n motiivit avioliittoon liittyivät todennäköisesti Sofian asemaan ja hänen vaikutusvaltaansa sekä valtuuksiinsa Konstantinopolissa. Kardinaali Bessarion, joka oli omistautunut lännen ja idän kirkkojen yhdistymisen edistämiseen,[2][1] on myös saattanut olla mukana suunnittelemassa tätä avioliittoalähde?.

Avioliittoneuvottelut kestivät kolme vuotta.[3] Vuonna 1469 kardinaali Bessarionin kreikkalainen lähettiläs Giorgios Trakhaniot vieraili ensin Moskovassa ja Venäjän lähettiläs Ivan Frjazin eli Gian-Battista della Volpe lähetettiin neuvottelemaan paavin hoviin[2] ja hän palasi mukanaan ruhtinatar Sofian muotokuva, joka oli maalattu pyhäinkuvan kaltaiseksi eli parsunaksi.[5] Avioliittoprosessi hidastui tämän jälkeen epäselviksi jääneistä syistä.[2] Tammikuussa 1472 Volpe lähetettiin hakemaan Sofia Venäjälle, ja hän toi paaville lahjaksi ylellisiä soopeliturkiksia.[5] Avioliittoon vihkiminen tapahtui kesäkuussa Roomassa Pietarinkirkossa Volpen toimiesssa sulhasen sijaisena. Sofia sai myötäjäisinään 6 000 kultadukaattia Vatikaanin rahakamarista[2] sekä legendan mukaan myös kreikan, latinan ja hepreankielisiä kirjoja ja käsikirjoituksia, joita oli vielä hänen pojanpoikansa Iivana Julman kirjastossa.[7]

Kesäkuussa 1472 Sofia lähti seurueineen matkaan. Hän saapui Venäjälle lokakuussa 1472 suuren seurueen kanssa meritse Lyypekistä Tallinnaan, Tarttoon ja sieltä Pihkovaan, jossa hänet otettiin juhlallisesti vastaan ja Novgorodin kautta Moskovaan. Aikalaiset sanoivat Sofian olleen noin 24-vuotias, lyhyt, pullea, hyvin vaaleaihoinen ja hänellä oli kauniit tummat silmät, pieni suu. Hänellä oli myös terävästi leikkaava äly.[7] Leskeksi jäänyt suuriruhtinas Ivan vihittiin Sofian kanssa virallisesti tämän saapumispäivänä 12. marraskuuta 1472 Moskovassa, vielä puurakenteisessa väliaikaisessa[8] Uspenskin katedraalissa. Jo ennen kuin Sofia lähti Venäjälle oli käynyt ilmi, että Vatikaanin suunnitelmat saada Sofia edustamaan katolilaisuutta olivat epäonnistuneet. Heti häiden jälkeen hän palasi isiensä ortodoksiseen uskoon. Metropoliitta Filemon I kielsi paavin legaatti Antonio Bonumbrelta, Ajaccion piispalta[2] pääsyn Moskovaan latinalaista ristiä edessään kantaen. Pajari Fjodor Hromoi riisti ristin Bonumbrelta Iivana III:n käskystä 15 km ennen Moskovan rajaa.[2] Genovalainen legaatti oli tehnyt samaa jokaisella paikkakunnalla, jossa seurue oli pysähtynyt. Pihkovan Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa hän oli kieltäytynyt kunnioittamasta ikoneita, johon Sofia hänet kuitenkin pakotti.[5] Takavarikoitu, niin sanottu "Korsun"- kulkue-risti on nykyisin nähtävillä Moskovan Kremlin museoiden kokoelmissa.[1]

"Korsun" kulkue-risti (Länsi-Eurooppa, 1400-luku (?), hopeiset osat; Venäjä 1500-luvun loppu-1600-luvun alku), valmistettu vuorikristallista, hopeasta ja veistetystä puusta, Moskovan Kremlin museot

Sofialle rakennettiin omia asuinkartanoita ja puutarhoja Moskovaan. Ne paloivat Moskovan suuressa tulipalossa vuonna 1493, ja myös suuri osa suuriruhtinattaren aarteista tuhoutui tai katosi.[5]

Ajan myötä juonikkaalla Sofialla oli yhä enemmän vaikutusvaltaa miehensä päätöksenteossa ja huhuttiin, että Iivana antoi Sofian ohjailla häntä.[1] Hänen sanotaan myös tuoneen Bysantin hoviseremonioita sekä tarkan hovietiketin Kremliin, sillä ajatus Moskovasta kolmantena Roomana oli hänen mieleensä.[1] Käyttöön otettiin kaksipäinen kotkavaakuna, joka oli Bysantin perintöä.[1] Iivana myös myöntyi Sofian pyyntöön uudelleenrakentaa Moskovan Kremliä käyttämällä italialaisia arkkitehteja.[9] Italialainen arkkitehti Ridolfo Aristotele Fioravanti suunnitteli Uspenskin katedraalin kivestä. Spasskaja-torni, Iivana Suuren kellotorni, Fasettipalatsi, Terem-palatsi ja Arkkienkelin katedraali rakennettiin.[1] Sofian kotimaasta saapuneet arkkitehdit Ridolfo Aristotele Fioravanti, Marco Ruffo, Aleviz Friazin, Antonio ja Pietro Solari suunnittelivat Kremlin katedraaliaukiolle Fasettipalatsin, Uspenskin katedraalin sekä valmistelivat Arkkienkelin katedraalin suunnittelutyön.[7]

Suuriruhtinatar Sofia oli myös vaikuttamassa siihen, että alamaisuuden osoittaminen sekä verojen maksaminen Kultaiselle ordalle loppui. Hän toi myös uuden tavan etsiä tsaarille puolisoa, ns. morsiankatselmuksen. Ylimysperheet lähettivät naimaikäiset tyttärensä hoviin, jossa heidät asetettiin riviin ja tsaari valitsi heistä mieleisensä. Prosessiin liittyi paljon juonittelua ja muutama morsianehdokas huumattiin tai myrkytettiin, jotta hänet voitiin hylätä sairaana tai jopa palauttaa häpeällisesti vanhemmilleen, kuten kävi Mikael I Romanovin puolisonvalinnassa. Myös Iivana V valitsi puolisonsa morsiankatselmuksesta.[10]

Suuriruhtinatar Sofian ei myöskään tarvinnut olla ylhäisön naisten tapaan olla eristäytyneenä teremiin eli naistenluhtiin, vaan hän oli mukana ottamassa ulkomaisia edustustoja vastaan länsi-eurooppalaisten kuningattarien tapaan. Hieman ennen kuolemaansa hän suostutteli miehensä luovuttamaan kruunun pojalleen Vasilille Iivanan pojanpojalle Dmitrin sijasta, jota hallitsija oli aiemmin kaavaillut tehtävään.[3][4]

Pyhimyskalenteri, hopea- ja kultakirjontaa taftille ja silkille. Valmistanut/valmistuttanut suuriruhtinatar Sofia Pa aiologos n. 1499. Signeerattu tittelillä "Tsaregorodskajan tsarina" (Keisarinkaupungin = Konstantinopolin keisarinna). Sergijev Posadin osavaltion historiallinen ja taidemuseo, peräisin Troitse-Sergijevin luostarista.

Suuriruhtinatar Sofia Palaiologos haudattiin Moskovan Kremliin Kristuksen taivaaseenastumisen luostarin katedraalin vuonna 1503. Vuonna 1929 hänen jäännöksensä siirrettiin ennen luostarin räjäyttämistä Arkkienkelin katedraaliin.[2]

Vuonna 1994 hänen jäännöksensä tutkittiin, kasvoista tehtiin rekonstruktio, jonka perusteella verisukulaisuus Iivana IV:n kanssa todistettiin. Hänen pituudekseen mitattiin 160 cm ja biologiseksi kuoliniäkseen määriteltiin 50-60 vuotta.[11][12]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iivanalle ja Sofialle syntyi vuosina 1474-1490 yhteensä 12 lasta, joista neljä kuoli jo sylilapsina.[2] Vasili III:n lisäksi vain nuorimmalle pojalle Andreille syntyi jälkeläisiä. Lisäksi tyttäret Feodosia ja Jevdokija saivat jälkeläisiä. Sofian viimeinen tunnettu jälkeläinen Maria Vladimirovna kuoli vuonna 1610.

Lapset:[2]

  1. Jelena Ivanovna (1474-1513), nai vuonna 1495 Puolan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas Alexander Jagiellonin, liitto oli lapseton. Jelena jäi leskeksi vuonna 1506.
  2. Feodosia Ivanovna (1475-1501), nai vuonna 1500 Moskovan kuvernöörin, ruhtinas Vasili Danilovitš Holmskin; vuonna 1501 syntyivät kaksoset Daniel ja Maria, joiden synnytyksen jälkeen Feodosia kuoli.
  3. Jelena Ivanovna nuorempi (1476-?), kuoli sylilapsena
  4. Vasili III Ivanovitš (1479-1533), Moskovan suuriruhtinas
  5. Juri Ivanovitš (1480-1536), Dmitrovskin ruhtinas, kuoli naimattomana ilman jälkeläisiä oltuaan kaksi vuotta vangittuna
  6. Dmitri Ivanovitš (1481-1521), Uglitšin ruhtinas. Kuoli naimattomana ilman jälkeläisiä.
  7. Jevdokija Ivanovna (1483-1513), nai vuonna 1506 Kazanin kaanikunnan tataarien tsaari Pjotr Ibrahimovitš Kudai-Kulin, liitosta syntyi Nastasia Petrovna Kazanskaja (k. 1541)
  8. Jelena Ivanovna nuorin (1484-?), kuoli sylilapsena
  9. Feodosia Ivanovna nuorempi (1485-?), kuoli sylilapsena
  10. Simeon (Semjon) Ivanovitš (1487-1518), Kalugan ruhtinas; suunnitteli pakenevansa Liettuaan, mutta jäi kiinni. Kuoli naimattomana ilman jälkeläisiä.
  11. Boris Ivanovitš (1488/1489-?), kuoli lapsena
  12. Andrei Ivanovitš (1490-1537), Staritskin ruhtinas; avioitui vuonna 1533 liettualaiseen Gediminas dynastiaan kuuluneen ruhtinatar Eufrosinia Andrejeva Hovanskajan (1516-1569) kanssa ja heille syntyi poika, ruhtinas Vladimir Andrejevitš Staritski, myöh. Dimitrovski (1533-1569).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h Sophia Paleolog. Teoksessa: Brockhausin ja Efronin ensyklopedinen sanakirja 86 osassa. Osa XXXa, 1900, s. 960. Pietari 1891-1907. [ru]
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Paleologist. Teoksessa: Suuri Venäläinen ensyklopedia 2007-2014. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c Vasily III | Facts, Biography, Accomplishments, & Ivan the Terrible | Britannica britannica.com. Viitattu 16.6.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b Sofia Palaeologus | grand princess of Moscow | Britannica britannica.com. Viitattu 16.6.2023. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f РБС/ВТ/София Фоминична — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 16.6.2023. (venäjä)
  6. ↑ [viite venäjänkielisellä Wikipedia-sivulla] Runciman, S.: The Fall of Constantinople in 1453. Nauka (Tiede), Moskova 1983. S. 286
  7. ↑ a b c Софья Фоминична Палеолог krugosvet.ru. Энциклопедия Кругосвет. Viitattu 17.6.2023. (venäjä)
  8. ↑ Софья Палеолог. Большая российская энциклопедия Большая российская энциклопедия. Viitattu 16.6.2023. (venäjä)
  9. ↑ Russiapedia Prominent Russians: Ivan III the Great Viitattu 23.1.2013
  10. ↑ John III Vasilyevich Teoksessa: Brockhausin ja Efronin ensyklopedinen sanakirja 86 osassa. Osa XIIIa, 1894, ss. 678-681. Pietari 1891-1907. [ru]
  11. ↑ Елена Лебедева. Вознесенский женский монастырь в Кремле / Православие.Ru pravoslavie.ru. Viitattu 17.6.2023. (venäjäksi)
  12. ↑ Евдокия Дмитриевна. Большая российская энциклопедия Большая российская энциклопедия. Viitattu 17.6.2023. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sofia_Palaiologos&oldid=22507109”