Smith–Magenisin oireyhtymä

Smith–Magenisin oireyhtymä on synnynnäinen oireyhtymä, jonka aiheuttaa yleensä kromosomissa 17 sijaitseva mikrodeleetio eli pieni puutos. Noin joka kymmenes tapaus johtuu RAI1-geenin mutaatiosta. Tavallisesti oireyhtymä on sporadinen eikä periydy. Smith–Magenisin oireyhtymä aiheuttaa monimuotoisen ja yksilöllisesti vaihtelevan oirekuvan.

Smith–Magenisin oireyhtymään liittyy noin 70 %:lla sairastuneista hidastunut pituuskasvu lapsena. Hampaita saattaa puuttua, ja yleensä sormet ja varpaat ovat erityisen lyhyitä. Joka toiselle potilaalle kehittyy skolioosi, harvemmille kyynärvarren rakennepoikkeama tai suulakihalkio. Tyypillisiä elinmuutoksia ovat välikorvan, kurkunpään ja silmien rakennepoikkeamat. Joskus oireyhtymään liittyy rakenteellisia poikkeavuuksia myös henkitorvessa ja keuhkoputkissa. Kurkunpään poikkeavuus aiheuttaa äänen mataluuden ja käheyden. Taipumus välikorvan ja poskiontelon toistuvaan tulehtumiseen on yleinen. Yli kolmasosalla potilaista on havaittu rakenteellisia poikkeavuuksia lisäksi sydämessä, munuaisissa tai alemmissa virtsateissä. Monille potilaille kehittyy etenevä likinäköisyys ja noin 60 %:lle kuulovamma. Poikkeavat kolesteroliarvot ovat yleisiä. Noin kolmasosassa tapauksista on kuvattu esiintyneen kilpirauhasen vajaatoimintaa. Perifeeriseen neuropatiaan sairastuu noin kolme neljästä potilaasta ja epilepsiaan noin yksi kolmesta.

Smith–Magenisin oireyhtymästä kärsivillä imeväisikäisillä esiintyy usein imemis- ja syömisvaikeuksia hypotonian takia. Jalkojen ominaisuuksien takia kävely voi osoittautua tavallista vaikeammaksi. Smith–Magenisin oireyhtymä aiheuttaa kehitysvamman, jonka taso vaihtelee yksilöllisesti lievästä syvään. Etenkin kielellisen kehityksen viive on merkittävä, vaikka tyypillistä on puheen parempi ymmärtäminen kuin tuottaminen. Smith–Magenisin oireyhtymälle luonteenomainen on käytöshäiriö, joka yleensä korostuu leikki-iässä ja edelleen kouluiässä sekä murrosiän aikana. Erityisesti aggressiivinen ja itseään vahingoittava käytös on tyypillistä; tätä esiintyy noin 90 %:lla potilaista. Autistiset piirteet ovat tavallisia, mutta yleisempiä pojilla kuin tytöillä. Muita yleisiä piirteitä ovat keskittymiskyvyttömyys, yliaktiivisuus ja stereotyyppiset toiminnot. Oireyhtymään liittyvän käytöshäiriön vaikeusaste korreloi puheen kehitysviiveen ja oireyhtymälle tyypillisen unihäiriön vaikeusasteiden kanssa. Unihäiriö on yhdistetty melatoniinin erityksen poikkeavuuteen; Smith–Magenisin oireyhtymästä kärsivillä sen eritys on korkeinta keskipäivällä, terveillä ihmisillä yleensä keskiyön aikaan. Potilaiden REM-unessa on todettu poikkeavuuksia. Sairastuneiden unirytmi saattaakin kääntyä jo leikki-iässä päälaelleen. Varhaisessa kehityksessä on usein esiintynyt runsasta nukkumista. Oireyhtymään liittyy tavallisesti alentunut kivuntunne. Ylipaino kehittyy nuoruusiässä miltei kaikille potilaille. Kehitysvammaisuuden taso ja käytöshäiriön vaikeusaste ovat aikuisiän toimintakyvyn kannalta keskeisessä asemassa.

Smith–Magenisin oireyhtymän taudinkuva vaihtelee paitsi yksilöiden välillä, myös syyn mukaan. Elinten rakennepoikkeavuuksia tai hidastunutta pituuskasvua ei yleensä kuulu RAI1-geenin mutaation aiheuttamaan tautiin. Smith–Magenisin oireyhtymän esiintyvyydeksi on arvioitu noin 1/15 000–25 000. Sukupuolen ei ole todettu vaikuttavan esiintyvyyteen. Alidiagnosointia on arvioitu olevan. Parannuskeinoa oireyhtymään ei ole vaan hoitolinjaukset määritetään oireiden mukaan. Smith–Magenisin oireyhtymän kuvasi Ann Smith kollegoineen vuonna 1982, ja yksityiskohtaisemman kuvauksen sen piirteistä laati Smith yhdessä R. Ellen Magenisin kanssa vuonna 1986.