Sirkus Magenta
Sirkus Magenta on Helsingissä sijaitseva sosiaalisen sirkuksen yhdistys, joka tekee töitä hyvinvoivan ja yhdenvertaisen maailman puolesta. Vuonna 2011 perustettu Sirkus Magenta ehkäisee lasten ja nuorten syrjäytymistä ja tuo hankalissa elämäntilanteissa oleville ihmisille iloa ja voimavaroja arkeen. Sirkus Magentan arvoja ovat yhdenvertaisuus, ilo, hyvinvointi ja yhteisöllisyys.
Sirkus Magenta järjestää harrastustoimintaa, tapahtumia ja sirkuselämyksiä. Sirkus Magenta on toiminut Kauppakeskus Itiksessä vuodesta 2024 alkaen. Sirkus Magenta tavoittaa vuosittain noin 10 000 henkilöä.
Sirkus Magenta on Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskuksen sekä Suomen Nuorisosirkusliiton jäsen. Lisäksi Sirkus Magenta kuuluu valtakunnallisiin soveltavan taiteen toimikuntiin sekä maailmanlaajuiseen sirkuskoulujen ja sosiaalisten sirkusten Caravan-verkostoon.Sirkus Magentalla on henkilöjäseniä.
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Harrastustoiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sirkus Magenta järjestää harrastustoimintaa kaikenikäisille. Aikuisille on tarjolla pariakrobatiaa, notkeusakrobatiaa, lattia-akrobatiaa, käsinseisontaa, aikuisten sirkusta, vannetanssia, aerial strapsia, tanssiarkobatiaa ja ilma-akrobatiaa. Lapsille ja vanhemmille löytyy vauva-, taapero- ja perheryhmiä. Koululaisille järjestetään ilma-akrobatiaa sekä nuorten sirkusta.
Sirkuselämykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sirkus Magenta tarjoaa sirkuselämyksiä, kuten työhyvinvointipajoja, koulutuksia, esityksiä sekä polttareita ja synttäreitä yrityksille, järjestöille ja yksityisille henkilöille.
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sirkus Magenta järjestää erilaisia tapahtumia sirkustilassaan. Kesällä 2024 Sirkus Magenta järjesti Magenta Juggling Conventionin, joka kokosi yhteen jongleerauksen ammattilaisia ja harrastajia ympäri Suomen.
Kotisirkus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2021 alkanut iäkkäiden ihmisten liikkumista ja kulttuuritoimintaa edistävää Kotisirkus-hanke sisältää iäkkäiden omia sirkusryhmiä, etäopetusta, työpajoja, asukastapahtumia ja esityksiä pihoilla ja puistoissa. Toiminta toteutetaan yhteistyössä Roihuvuoren, Laajasalon ja Myllypuron seniori- ja palvelukeskusten, Sateenkaariseniorit ry:n sekä Lämpiön kanssa. Yksi Kotisirkus-hankkeen toiminnoista on ikärikkaiden ilma-akrobatiaryhmä Vapaat. Vapaisiin kuuluu viisi naista, ja ryhmä esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa.
Säkenöivä sirkus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Säkenöivä sirkus on kehitysvammaisten ja autismikirjolla olevien nuorten aikuisten sirkus- ja teatteriryhmä, joka toteuttaa syksyllä 2024 seitsemännen esityksensä. Säkenöivä sirkus tarjoaa osallistujille elämyksellistä, saavutettavaa ja yhteisöllistä taidetoimintaa ja tuo kehitysvammaisten ja autismikirjon nuorten tekemää esittävää taidetta näkyväksi kulttuuriareenoille. Yhteistyökumppaneina toimivat Helsingin kaupungin nuorisopalvelut, Musiikkikeskus Resonaari[1] ja Kehitysvammatuki 57 ry.
Sateenkaarisirkus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sirkus Magenta järjestää sateenkaarisirkusta nuorille ja senioreille.
Sosiaalinen sirkus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sosiaalinen sirkus on matalan kynnyksen toimintaa, jossa yhdistyy sirkustaide ja luova liikunta. Se toimii välineenä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Sirkuksen avulla harjoitellaan mm. epäonnistumisen sietämistä, itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja. Sosiaalinen sirkuksen kohderyhmänä ovat kaikenikäiset erityistä tukea tarvitsevat ihmiset.
Sosiaalinen sirkus on taloudellisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti saavutettavaa, ja sitä viedään ihmisten luo lähiöihin, lastenkoteihin, nuorisotaloille, palvelutaloihin ja oppilaitoksiin. Sirkus Magenta tekee tiivistä yhteistyötä sosiaali-, kulttuuri- ja nuorisotoimijoiden kanssa. Sosiaalisen sirkuksen toimintaa rahoittavat säätiöt, rahastot, kaupungit, valtio ja EU.
Palkinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sirkus Magenta on palkittu hyvinvointia ja tasa-arvoa edistävästä työstä seuraavilla palkinnoilla:[2]
- 2019 Nuorisotyön menetelmät (Allianssi ry)
- 2019 Urlus-säätiön palkinto
- 2017 Sirkuksen lumo (Sirkuksen tiedotuskeskus)
- 2017 Tanssin ja sirkuksen mainetekopalkinto (Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat STST ry)
- 2016 Members of the Global Family (Liikkukaa! – Sports for All ry, Rasmus ry ja KanSu ry)
- 2012 Uusimaa-palkinto (Uudenmaan liitto)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Musiikkikeskus Resonaari
- ↑ Esittely Sirkus Magenta. Viitattu 30.8.2024.