Sillbölen kaivos

Opaste Kaivokselan rautakaivoksen jäänteille Vantaan Kaivokselassa.

Sillbölen kaivos (myös Silvolan kaivokset tai Kaivokselan kaivokset) on Vantaan kaupungin länsiosassa Kaivokselassa sijaitseva historiallinen rautamalmikaivos, joka oli toiminnassa vuosina 1744–1866.

Historia

Vuorimestari Magnus Linder löysi vuonna 1744 rautamalmiesiintymän Mätäojan laakson itäpuolelta Sillbölen ratsutilan mailta Helsingin pitäjästä. Suomalaiset ruukit toivat tuohon aikaan malminsa enimmäkseen Ruotsista, joten esiintymä herätti toiveikkuutta. Malmin laadun takia louhinta kävi kuitenkin kannattamattomaksi ja se lopetettiin vuonna 1770. Seuraava, vuonna 1785 alkanut louhintakausi taas keskeytyi Kustaa III:n sotaan kolme vuotta myöhemmin.

Kaivostoiminta alkoi jälleen vuonna 1823, jolloin vuorimestari Carl Lundström valtasi kaivoksen omiin nimiinsä ja aloitti koelouhinnan. Tuolloin löydettiin huomattavan puhdasta malmia, jopa 60 %:n pitoisuuksia. Avolouhoksia kaivettiin aina 50 metrin syvyyteen.^lähde? Koska kaivostoiminnan harjoittajaksi ei löytynyt yksityistä yrittäjää, valtio otti kaivoksen toiminnan vastuulleen vuonna 1825 ja rakennutti sen malmia varten Leineperin masuunin Kullaalle vuonna 1826. Sekä kaivoksen että masuunin tuotteet saivat kuitenkin ostajilta huonon vastaanoton. Vuonna 1830 valtio luopui kannattamattomasta kaivoksesta ja myi sen huutokaupalla senaattori Anders Henrik Falckille, ruukinpatruuna John Jacob Julinille ja vuorimestari Gustaf Idestamille. Falck osti samana vuonna myös Leineperin ruukin valtiolta.

Sillbölen kaivos oli varsinkin 1830–1840-luvuilla Suomen suurimpia rautakaivoksia. Sen louhokset olivat nimeltään Linderinkaivos, Vuorimestarinkaivos, Pitkäkaivos, Kaltevakaivos ja Yhtiökaivos. Louhittu malmi kuljetettiin talvisin Munkkiniemen lastauspaikalle, josta omistajat laivasivat osuutensa omille ruukeilleen sulatettavaksi. Sillbölen malmista sulatettu takkirauta soveltui hyvin saksalaistaontaan. Louhintakustannukset olivat kuitenkin melko suuret. Vuosina 1856–1860 kaivosta vuokrasi ruotsalainen kaivosvouti Lars Nordling, joka joutui eroamaan riitauduttuaan kaivosmisten kanssa niin pahasti, että nämä uhkasivat lähteä jos hän ei lähtisi. Tämän jälkeen omistajayhtiö jatkoi kaivoksen toimintaa itse, kunnes se lakkasi lopullisesti vuonna 1866. Syynä oli taloudellinen lamakausi, ei malmikentän ehtyminen, sillä syvemmällä maan alla olisi ollut yhä lisää rautamalmia.

Museoviraston muinaisjäännösrekisterin mukaan Sillbölestä louhittiin koko sen toiminta-aikana yhteensä 207 952 kippuntaa eli noin 35 352 tonnia rautamalmia.

Nykyaika

1960-luvulla rakennettu Kaivokselan lähiö (ruots. Gruvsta) on saanut nimensä kaivoksesta. Kaivos sijaitsee taajaman länsipuolella Kaivokselan ala-asteen ja urheilukentän tuntumassa. Alue on virkistyskäytössä puistomaisena ulkoilualueena, joskin yksityisessä omistuksessa, ja se on suojeltu muinaisjäännösalue. Siellä sijaitsee yhä 12 eri kokoista avointa kaivoskuilua, joista syvin on 51 metriä syvä. Useimmat kuiluista on nykyisin aidattu paaluaidoilla.

• 
  Turvallisuuden takia aidattuja rautakaivoksen kuiluja Vantaan Kaivokselassa.
• 
  Rautakaivoksen kuiluja.
• 
  Rautakaivoksen jäänteitä.

Lähteet

• Silvolan – Sillbölen kaivos (Arkistoitu – Internet Archive) Kulttuuriympäristö reksiteriportaali. Museovirasto.
• Laura Muukka (2006) Mätäojan laakson maisemahistoriallinen selvitys^{[vanhentunut linkki]} Vantaan kaupunki.
• Leena Korhonen (2005) Kaivokselan historiikki (Arkistoitu – Internet Archive) Kaivoksela-seura.
• Silvolan kaivokset^{[vanhentunut linkki]} Länsivantaa.fi