Serbianvinttikoira
| Serbianvinttikoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Serbia |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | ikivanha |
| Alkuperäinen käyttö | metsästys, vahtikoira, sotakoira, ratakilpailut |
| Muita nimityksiä | Starosrpski Hrt, Levriero Serbo a Pelo Corto, Antico Levriero Serbo |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus | 84 cm |
| Väritys | valkoinen, fawn, keltainen, punainen, harmaa, ruskea, brindle, black&tan, valkokirjava tai harmaavalkoinen |
Serbianvinttikoira (Starosrpski Hrt) on sukupuuttoon kuollut serbialainen koirarotu.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Serbianvinttikoira oli jugoslavianvinttikoiraa huomattavasti suurempi ja vankkarakenteisempi. Se muistutti jonkin verran irlanninsusikoiraa, joskin sillä oli tätä syvempi rintakehä, raskaammat olkapäät ja pidemmät raajat. Se oli kookas, massiivinen ja voimakas. Korvat voivat olla pystyt tai riippuvat. Joillain alueilla häntä typistettiin, jotta se ei loukkaantuisi vaikeakulkuisessa metsästysmaastossa. Säkäkorkeus oli noin 84 cm. Karvamuunnoksia tunnettiin kaksi: sileä- ja karkeakarvainen. Värityksiä oli useita, muun muassa valkoinen, fawn, keltainen, punainen, harmaa, ruskea, brindle, black&tan, valkokirjava (tummin merkein) ja harmaavalkoinen.[1]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu oli luonteeltaan karkea ja aggressiivinen. Sitä käytettiin paitsi sekä suurriistan (villisian, kauriin, suden, karhun) että pienriistan (jäniksen, ketun) metsästykseen, myös raivoisana vahtikoirana, sotakoirana ja ratakilpakoirana. Se kykeni huomattavaan nopeuteen, muttei ollut kuitenkaan yhtä nopea kuin jugoslavianvinttikoira tai nykyajan vinttikoirat.[1]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jotkin lähteet pitivät serbianvinttikoiraa jugoslavianvinttikoiran kookkaampana muunnoksena, mutta toisten mukaan se olisi ollut alkuperältään paljon tätä vanhempi. Sen juuret saattoivatkin ulottua jopa Intian ja Kreikan myyttisiin vinttikoiriin asti, sekä myös serbialaisiin susikoiriin ja vuoristokoiriin: se oli mahdollisesti tulos sarplaninacin, sylvanin (serbialainen vuoristokoira) ja zhuyanin (serbialainen mastiffi) risteytyksistä venäjänvinttikoiran, kreikkalaisen jäniskoiran ja turkkilaisen tazin (anatolianvinttikoira) kanssa. Rodun uskotaan olleen irlanninsusikoiran esi-isä, jonka kelttiläisheimot toivat mukanaan Balkanilta Britteinsaarille.[1]
Karkeakarvainen muunnos oli yleisempi, koska serbialaiset sotilaat suosivat sitä taisteluissa turkkilaisia valloittajia vastaan sen erityisen aggressiivisuuden vuoksi.[1]
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa serbianvinttikoiraan risteytettiin englanninvinttikoiraa ja venäjänvinttikoiraa. Toisen maailmansodan lopulla sen populaatiokoko oli pienentynyt huomattavasti, ja pian se katosi kokonaan. Joidenkin yksilöiden väitetään selviytyneen tietyillä Serbian, Bosnian ja Pohjois-Makedonian alueilla, mutta ne ovat hyvin todennäköisesti taustaltaan sekarotuisia.[1]