Sepänkatu (Tampere)
Sepänkatu on Tampereen Amurissa kulkeva pohjois-eteläsuuntainen katu, jonka pituus on noin 400 metriä. Se sijoittuu Paasikivenkadun (ent. Paasikiventie) ja Pirkankadun väliin ja risteää myös Satakunnankadun kanssa.[1][2][3] Sepänkatu ylittää siltaa pitkin Tampere–Seinäjoki-radan.[4][5]
Sepänkadulla sijaitsee Särkänniemen raitiovaunupysäkki. Se otettiin käyttöön 7. elokuuta 2023, kun Pyynikintorin ja Santalahden välinen raitioliikenne alkoi.[6]
Rakennuskanta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sepänkadun varrella toimii Tampereen kansainvälinen koulu (ent. Amurin koulu).[7] Kadulla on myös kaksi asuinkerrostalojen muodostamaa suurta umpikorttelia. Pirkanmaan maakuntakaavassa koulualue ja asuinkorttelit on määritelty osaksi Pirkankadun länsipään maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.[8][9][10]
Kadun nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimi Sepänkatu on ollut Tampereen asemakaavassa vuodesta 1897 alkaen. Tarkka nimenantoperuste ei ole tiedossa. Nimi voi viitata yleisesti seppien ammattikuntaan, mutta katu on saatettu nimetä myös jonkun yksittäisen sepän mukaan.[11]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kalliosaari, Kati: Tampereen Sepänkadun ja sen sillan ratikkatyöt alkamassa – tiedossa liikennejärjestelyjä ja melua Aamulehti. 24.2.2021. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Kävelyreittejä Tampereen keskustassa (PDF) Tampere: Visit Tampere. Arkistoitu 31.10.2020. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Tampereen ajantasa-asemakaava avoindata.fi. 16.3.2021. Tampere: Tampereen kaupunki. Arkistoitu 9.10.2018. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Sepänkadun siltatyöt alkavat Tampereella – liikenne kiertoteille loppukesään 2022 Rakennuslehti. 27.4.2021. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Myllymäki, Mikko & Kiuru, Tiina & Airaksinen, Antti & Sipilä, Jussi: Tampere–Seinäjoki-tarveselvitys (PDF) liite 4. Helsinki: Väylävirasto, 2019. Arkistoitu 4.6.2021. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Mansikka, Heli: Ratikan liikennöinti Santalahteen alkoi – Nyssen aikataulut vaihtuvat Yle Uutiset. 7.8.2023. Viitattu 7.8.2023.
- ↑ IV-66-142 ja puistoaluetta, Sepänkatu 9, Amurin koulun laajennus, kaava nro 8393, luonnos (PDF) Tampere: Tampereen kaupunki, 2012. Viitattu 5.6.2021.
- ↑ Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012, liite 1: arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt (PDF) kortti 10: Sepänkadun umpikorttelit. Tampere: Tampereen kaupunki & A-Insinöörit Suunnittelu Oy, 2012. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016 (PDF) s. 200–201. Tampere: Pirkanmaan liitto, 2016. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Pirkanmaan maakuntakaava 2040, kaavaselostuksen liite 2: liitekartat (PDF) s. 29–31. Tampere: Pirkanmaan liitto, 2017. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Louhivaara, Maija: Tampereen kadunnimet, s. 21, 66. Tampere: Tampereen museot, 1999. ISBN 951-609-105-9