Satulatuoli
Satulatuoli on tuolityyppi, jossa on ulkonäöltään satulaa muistuttava istuin. Satulat muistuttavat muun muassa polkupyörä- ja ratsastussatulaa. Yksi ensimmäisistä satulatuoleista oli Achille ja Pier Giacomo Castiglionin Sella vuodelta 1957 (Zanotta [1]), jonka istuin oli kilpapyörän satula (Brooks [2]).
Satulatuolin ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ratsastuksenomainen istunta on ryhdikäs ja luonteva selälle, joten selkänojan tukea ei tarvita.lähde? Selkänoja voi olla tuolissa venyttelytukena. Yleensä satulatuolissa on pyörillä varustettu alaristikko ja kaasujousi, jonka avulla tuolin korkeus voidaan säätää istujalle sopivaksi. Pyörät mahdollistavat liikkumisen – esimerkiksi työkalujen kurottamisen istualtaan.
Satulatuolissa istutaan normaalia korkeammalla, joten sen kanssa käytettävän työtason tai pöydän tulee olla korkeammalla kuin tavallista tuolia käytettäessä. Tätä varten on olemassa työpöytiä ja pulpetteja, joiden korkeus voidaan säätää sähköisesti tai mekaanisesti käyttäjälle sopivaksi. Tavallisen pöydän korkeutta voidaan lisätä esimerkiksi tarkoitusta varten valmistettujen korotuspalojen avulla.
Satulatuolin istuinosa on joko yksiosainen tai kaksiosainen. Kaksiosainen istuin vähentää intiimialueelle ja reisiin kohdistuvaa istumapainetta ja hiostumista. Miehille kaksiosaisen istuimen katsotaan olevan terveellisempi kuin yksiosainen.
Satulatuoleissa voi olla korkeuden säädön lisäksi istuimen kallistuksen säätömahdollisuus. Joissakin tuoleissa on aktiivista istumista edistävä keinumekanismi, jonka ansiosta istuja voi liikkua istuessaan ja siten edistää lantioalueen aineenvaihduntaa sekä vähentää selän paikallista rasitusta. Kaksiosaisissa satulatuoleissa on saatavilla myös malli, jossa istuimen osien välisen raon leveyttä voidaan säätää istujalle sopivaksi.
Satulatuolin käyttöönotto vaatii hieman totuttelua ja uudenlaisen asenteen istumiseen. On tavallista, että muutaman ensimmäisen viikon aikana pakaralihaksissa ja ristiselässä tuntuu ohimenevää rasitusta. Satulatuolia käytetään yleensä siksi, että käyttäjät kokevat sen olevan perinteistä tuolia terveellisempi mm. selälle ja jaloille. Satulatuoli-istuminen voi ennaltaehkäistä istumatyöperäisten selkä-, niska- ja hartiakipujen syntymistä ja auttaa niiden hoidossa.
Lääketieteellinen merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Istumaterveys
Satulatuolin istuma-asento poikkeaa tavallisen tuolin istuma-asennosta. Perinteisellä tuolilla istuttaessa vatsan ja reisien välinen kulma on noin 90 astetta. Satulatuolissa istutaan 20–30 senttiä korkeammalla, jolloin vatsan ja reisien väliin muodostuu noin 135 asteen kulma. Tällaisessa asennossa välilevyjen lähellä oleva kudos on vähemmän puristuksissa mikä johtaa välilevyjen parempaan aineenvaihduntaan ja on siten terveellisin kulma istuvalle. [3] Myös polvinivelten kulma on oikeaoppisessa istuma-asennossa noin 135 astetta ja siitä on samat hyödyt polvinivelille kuin selän välilevyille. Polviin kohdistuva rasitus on vähäisempi noustaessa satulatuolista kuin perinteisestä istuimesta.
Saksalainen ortopedi Hannes Schoberth osoitti istuvien henkilöiden röntgenkuvauksien avulla jo 1960-luvun alussa, että lonkkanivel taipuu vain 60 astetta. Niiden tutkimuksien mukaan 90 asteen kulma selän ja reisien välillä saavutetaan istuessa vain, jos lantio kallistuu taaksepäin. Tuolin selkänoja pakottaa selän pystyasentoon, jolloin selän kaarevuus – lordoosi ja kyfoosi – suoristuu.[4] [5]
Vuonna 2006 nämä havainnot vahvistettiin magneettikuvaus-tekniikalla, jossa kuvattavat henkilöt istuivat toimistotuolilla eri lannekulmilla ([3]). Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että nykyään viranomaisten ja monen lääketieteen edustajan suosittelema 90 asteen kulma selän ja reisien välillä[6] kuormittaa välilevyjä haitallisella tavalla. Välilevyjen kannalta haitattomin kulma lanteessa on tutkimuksen mukaan 135 astetta tai suurempi.
Istujan paino jakautuu tuolipinnalle eri tavoin tuolityypistä riippuen. Tavallisen toimistuolin aiheuttama paine jakautuu laajalle alueelle reisiin ja pakaroihin (ylin painekuva). Kuvassa punainen alue osoittaa suurempaa painetta. Yksiosainen satulatuoli aiheuttaa kohonnutta painetta myös genitaalialueelle (keskimmäinen kuva). Kaksiosainen satulatuoli-istuminen keskittää paineen istuinluille. Painemittauksissa on käytetty Tekscan-painemattoa.
Tutkimuksissa on todettu, että istuminen nostaa kivesten lämpötilaa[7]. Koskelon ja Hännisen [8] raportin mukaan satulatuoli-istuminen pitää lämpötilan alempana kuin muilla tuolityypeillä. Seuranta-aika oli 40 minuuttia. Tässä tutkimuksessa satulatuoli oli yksiosainen. On todennäköistä, että kaksiosainen satulatuoli olisi sitä parempi tuolityyppi, koska paine ei kohdistu samalla tavalla kivesalueelle.
Tampereen yliopiston väitöstutkimuksessa selvitettiin uudenmallisten satulatuolien ja etuosastaan kaarevien työpöytien vaikutuksia oppilaiden tuki- ja liikuntaelinoireisiin ja selän ryhtiin 25 kuukauden aikana. Koululaisten käyttäessä uudenmallisia koulutyöpisteitä heidän TULE-oireissaan tai selän ryhdissään ei tapahtunut positiivisia muutoksia verrattuna tavanomaisia koulutyöpisteitä käyttäneeseen kontrolliryhmään.[9]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.zanotta.it/#/en/products/accessories/200_sella.htm
- ↑ http://www.brooksengland.com/en/News_Page.aspx?id=091005.171443.114&from=News_Bike_OneKind[vanhentunut linkki]
- ↑ a b [1] Radiological Society of North America, Lehdistötiedote marraskuu 2006
- ↑ http://www.acmandal.com
- ↑ Schoberth Hannes, Kirja: Sitzhaltung, Sitzhaltung, Sitzmöbel. 194 sivua. Kustantamo: Springer, ISBN 3540029044 / 9783540029045
- ↑ EN 1335 osat 1–3
- ↑ Jung, A., Leonhardt, F., Schhill, W.-B., & Schuppe, H.-C. (2005). Influence of the type of undertrousers and physical activity on scrotal temperature. Human Reproduction, 20(4), 1022–1027.
- ↑ Koskelo, R. & Hänninen, O. (1999). Erilaisten työistuinten vaikutus miesten kiveslämpötilaan. Loppuraportti. Salli Systems.
- ↑ Kontrolloitu interventiotutkimus koulutyöpisteiden vaikutuksista koululaisten tuki- ja liikuntaelinten terveyteen Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 22.01.2017.