Sarkofagi

Sarkofagi on egyptologiassa kivestä tehty uloin säiliö muumiolle. Sana juontaa juurensa kreikan kielen sanasta sarkofagos, joka tarkoittaa lihansyöjää. Vainajan muumio laitettiin sarkofagin sisään puisessa tai harvemmin jalometallisessa arkussa. Sarkofageja käytettiin pääasiassa Egyptissä aina Vanhan valtakunnan ajoilta koptilaiseen kauteen asti.

Synty ja historia

Faarao Merenptahin sarkofagi.

Egyptiläisen uskonnon mukaan kuollut henkilö siirtyy tuonpuoleiseen, jossa hän jatkaa elämäänsä. Tämän elämän varmistamiseksi maanpäällisen ruumiin oli kuitenkin säilyttävä ainakin osittain. Sarkofagi oli yhdessä sisältämiensä hauta-arkkujen kanssa yksi keino suojella vainajan ruumista ja mahdollistaa hänen ikuinen elämänsä.

Varhaisdynastisen kauden aikana, jolloin kaikki egyptiläiset haudattiin hiekkaan, ei ollut vielä tarvetta sarkofageille. Hautauskulttuurin muututtua Vanhan valtakunnan aikana syntyi kuitenkin tarve valmistaa muumioidulle ruumiille eräänlainen säiliö, jonka tarkoitus oli pääasiassa suojella muumiota hajoamiselta ja muilta luonnon voimilta, mutta sillä oli myös vahva uskonnollinen merkitys.

Vanhan valtakunnan neljännestä dynastiasta lähtien arkkuihin alettiin kirjoittaa arkkutekstejä, jotka varmistivat vainajan perustarpeiden täyttymisen tuonpuoleisessa.

Keskivaltakunnan alkuaikoina hautaus suoritettiin yleensä vain puiseen arkkuun, mutta koska puu lahoaa kohtalaisen nopeasti, tarvittiin pysyvämpi ratkaisu. Niinpä muumioille ryhdyttiin valmistamaan kivisiä säiliöitä, joiden sisään ne sijoitettiin puisissa arkuissa. Uuden valtakunnan 18. ja 19. dynastioiden aikana sarkofageista ryhdyttiin luomaan ihmisen kaltaisia. Tavoitteena oli mahdollisesti tehdä vainajasta entistä pitkäikäisempi luomalla hänestä kuva, joka kestäisi vuosituhansia.

Kreikkalais-roomalaisella kaudella sarkofageihin maalattiin usein jonkun roomalaisen keisarin kasvot. Sarkofagien käyttö loppui koptilaiskauden alkaessa.

Valmistus ja koristelu

Sarkofagit valmistettiin yleensä graniitista, basaltista, hiekkakivestä tai kalkkikivestä. Ne olivat lähes yksinomaan kuninkaallisten ja heidän perheidensä käytössä. Sarkofagit olivat usein hyvin massiivisia ja niitä saattoi olla jopa useita sisäkkäin.

Alkujaan sarkofagit olivat useimmiten neliskulmaisia tai kartussin muotoon veistettyjä. Ne oli koristeltu erilaisin hautatekstein, joihin kuului Uuden valtakunnan aikana oleellisesti otteita Kuolleiden kirjasta. Usein sarkofagin kylkeen kuvattiin kaksi silmää (Horuksen silmä) sille puolelle, joka osoitti itään päin. Näiden silmien kautta vainajan uskottiin pystyvän tarkkailemaan ulkopuolista maailmaa ja poistumaan arkustaan.

Uuden valtakunnan aikaan sarkofagit muuttuivat kuvaamaan niissä olevaa ihmistä. Tällöinkin sarkofagien pintaan kaiverrettiin erinäisiä uskonnollisia tekstejä. Jumalatar Nut liitettiin usein myös sarkofageihin maalaamalla hänen ruumiinsa sarkofagin kannen sisäpuolelle.

Lähteet

• Taylor, John H.: Death and the Afterlife in Ancient Egypt. Chicago: The University of Chicago Press, 2001. ISBN 0-226-79164-5