Saksan juutalaiset

Saksan juutalaiset יהדות גרמניה
Merkittävät asuinalueet  Saksa 116 000, henkilöt, joiden vanhemmista joku on juutalainen mukaan luettuna 150 000
Kielet	jiddiš, heprea, saksa
Uskonnot	juutalaisuus
Infobox OK

Saksan juutalaiset ovat saksalaisia, jotka ovat uskonnoltaan tai etniseltä taustaltaan juutalaisia.

Historia

Antiikki

Ei ole tarkkaan tiedossa, milloin juutalaiset ensi kerran asuivat nykyisen Saksan alueella. Eräs keskiaikainen legenda sijoittaa heidän saapumisensa alueelle jo aikaan ennen Jeesuksen syntymää. Todennäköistä on, että he saapuivat Gallian kautta viimeistään kristinuskon leviämisen alkuaikoina. Nämä muuttajat ovat olleet kauppiaita ja käsityöläisiä, minkä lisäksi he ovat voineet olla sotilaita Rooman armeijassa ja sen myötä tulleet alueelle. Rooman valtakunnan ajalta löytyy myös varhaisin tieto Kölnissä vuonna 321 eläneestä suurehkosta juutalaisyhteisöstä, sillä tuolloin maataomistavien juutalaisten määrä kaupungin maistraatissa päätettiin rajoittaa korkeintaan kolmeen edustajaan.

Keskiaika

Saksalaisia juutalaisia keskiajalta Herrad Landsbergilaisen teoksesta Hortus deliciarum noin vuodelta 1180.

Juutalaisten on arveltu hävinneen nykyisen Saksan alueelta samassa yhteydessä, kun Rooman valtakunnan valta alueella päättyi. Joka tapauksessa uusi vaihe alkoi Kaarle Suuren (768-814) aikana. Tämä myönsi juutalaisille sekä maahanmuutto-oikeuden että myös oikeuden maanomistukseen sekä aseenkantoon. Ludvig Hurskaan (814-840) valtakaudella juutalaisten asema edelleen parani. He saivat kuninkaan erityissuojeluksessa yksinoikeuden viljan, viinin ja joidenkin muiden elintarvikkeiden kauppaan sekä oikeuden periä tulleja ja tiemaksuja. Lisäksi tärkeä privilegio oli uskonnonvapaus ja oikeus selvittää keskinäiset riitaisuudet omassa juutalaisessa oikeudessa, mikä oikeus tosin koski tuolloin myös ulkomaalaisia. Varhaiskeskiaikaiseen tapaan juutalaiset asuivat yhdessä samoilla kaduilla, mikä oli tyypillistä muillekin kielellisille ja etnisille vähemmistöille. Tämä helpotti sapatin viettoa ja jumalanpalveluselämää sekä helpotti lasten kasvatusta juutalaiseen uskoon. Tässä vaiheessa ei siis ollut kyse eristäytymisestä tai eristämisestä.

Edellä kuvattua ajanjaksoa on luonnehdittu onnelliseksi. Se kuitenkin päättyi ristiretkien aikaan, jolloin suhtautuminen juutalaisiin jyrkkeni. Ristiretkeläiset leimasivat juutalaiset "Kristuksen murhaajiksi", jolloin kansan parissa alkoi levitä uskomus, että juutalaisen tappamalla saisi syntinsä anteeksi. Tämä johti vuodesta 1096 lähtien tuhansien juutalaisten murhaamiseen. Vuonna 1119 paavi onnistui lopettamaan murhat antamalla bullan Sicut Judaeis, joka takasi juutalaisille oikeussuojan uskontonsa harjoittamiseen, elämään ja omaisuuteen.

Sittemmin keskiajalle tuli tyypilliseksi syyttää juutalaisia erinäisistä onnettomuuksista, tunnetuimpana esimerkkinä Euroopassa vuosina 1348-1349 riehunut Musta surma. Tuolloin monet väittivät ruton johtuneen juutalaisista, jotka olisivat myrkyttäneet kaivoja. Tähän olisi ollut syynä huhujen mukaan sopimus, jonka he olisivat tehneet Granadan kuninkaan kanssa hävittääkseen kristityt. Tästä seurasi oikeudenkäyntejä, kidutusta ja murhia, minkä lisäksi juutalaisten toimintaa rajoitettiin ja heidät määrättiin asumaan tietyille alueille eristettynä muusta väestöstä, mikä synnytti juutalaisghetot. Keskiajalla oli kuitenkin nähtävissä, että tavallisen kansan suhtautuminen juutalaisiin poikkesi yläluokan asenteista. Kansan kohdistaessa epäluulossaan ja vihassaan väkivaltaa ja murhia juutalaisia kohtaan saattoivat ruhtinaat, vallanpitäjät ja itse paavi yrittää suojella juutalaisia, antoipa paavi jopa bullan, jossa selitti juutalaiset syyttömiksi kaivonmyrkytyksiin. Yksi selittävä tekijä tälle oli yläluokan taloudellinen riippuvaisuussuhde juutalaisista.

Uusi aika

1500-luvulla myös juutalaisiin vaikutti kristillisen kirkon jakautuminen luterilaisiin ja protestantteihin. Tässä yhteydessä tutkittiin kovasti myös Vanhaa testamenttia, joka koostui myös juutalaisille pyhistä kirjoista. Suhteessa juutalaisiin vallitsi jännite, jossa toisaalta muistettiin Jeesuksen itse olleen juutalainen, toisaalta ajatus juutalaisista Kristuksen murhaajina. Tämä jännite henkilöityi Martti Lutherissa, jonka kannanotoissa näkyivät nämä molemmat puolet. Kristittyjen parissa ärtymystä lisäsi se, että juutalaisuus uskontona näytti entisestään vakiinnuttaneen asemansa. Jotkut levittivät huhuja, joiden mukaan juutalaiset vahvistaisivat uskonsa järkkymättömyyttä juomalla kristittyjen verta. Tämä sai jotkut ajattelemaan, että juutalaisten lapset pitäisi ryöstää heiltä ja kastaa kristityiksi. On esitetty, että tässä, kuten aiemmissa ja myöhemmissäkin vaiheissa, näkyy sellainen "syntipukki"-teorian sovellutus, jossa rauhalliset olot ja taloudellinen vakaus saavat yhteiskunnan suhtautumaan suopeasti etnisiin vähemmistöihin, mutta rauhattomissa oloissa ja talouden heiketessä näistä etsitään syytä vallitseviin ongelmiin.

1600-luvulla juutalaisten asema parani jälleen selkeästi. Westfalenin rauha vuonna 1648 lisäsi uskonnollista suvaitsevaisuutta ensi sijassa protestanteille ja katolisille. Kuitenkin kirkon yhtenäisyyden hajoaminen lisäsi myötämielisyyttä myös muita uskontoja kohtaan. Tällöin syntyi myös hovijuutalais-instituutio, joka säilyi pitkälle 1700-lukua asti. Nämä toimivat neuvonantajina Euroopan sadoissa eri ruhtinashoveissa, ja heillä oli runsaasti vaikutusvaltaa. Toisaalta he olivat täysin isäntiensä armoilla ja nopeaa nousua saattoi seurata yhtä nopea lasku. Lisäksi kansa tunsi heitä kohtaan ennakkoluuloja ja suoranaista vihaa, sillä hovijuutalaiset huolehtivat ruhtinaittensa veronkeruusta. Tämä loi mielikuvaa ahneesta juutalaisesta.

1700-luvulla Saksassa juutalaisten asema kaupan alalla vahvistui entisestään ja he toimivat aktiivisesti erityisesti niillä uusilla aloilla, joita ammattikuntien säännöt eivät rajoittaneet. Näihin kuului esimerkiksi siirtomaatavarakauppa, jalokivien osto ja myynti sekä vilja-, karja- ja tekstiilikauppa. 1700-luvun lopulla valistus ja Ranskan vallankumous vaikuttivat edelleen juutalaisten asemaa parantavasti. He alkoivat saada kansalaisoikeuksia ja tunnustuksen osittain tasa-arvoisiksi valtaväestön kanssa. Kuitenkin 1800-luvun alkupuoliskolle oli tyypillistä asenteiden jyrkät vaihtelut. Saksassa vaikutti romantiikka, johon kuuluivat idealistiset ajatukset rodullisesti homogeenisesta germaanis-kristillisestä kansakunnasta. Nämä antoivat ideologista pohjaa sata vuotta myöhemmin syntyvälle kansallissosialismille ja sen rotuopeille.

Saksan keisarikunta

Saksalainen synagoga 1870-luvulla kuvattuna.

Saksan keisarikunnan aikana vuosina 1871-1918 juutalaisväestön määrä viisinkertaistui siten, että heitä oli ajanjakson lopussa maassa 615 000 henkeä. Keisarikunnan alkuvaiheissa juutalaisten asema oli melko hyvä, sillä ainoastaan upseerin virka ja eräät korkeat virkamiestehtävät olivat suljettuja juutalaisilta. Näihinkin virkoihin pääsi, jos kääntyi kristinuskoon, ja tämä olikin tuohon aikaan melko yleistä juutalaisten keskuudessa. Tätä edesauttoi yleinen uskonnollisen elämän heikentyminen sekä niin sanotut seka-avioliitot kristittyjen kanssa. Tilastojen mukaan juutalaisista joka kolmas avioitui tuohon aikaan ei-juutalaisen kanssa. Juutalaisväestö keskittyi suuriin kaupunkeihin ja esimerkiksi Berliinissä heitä oli yli 100 000. Puolet maan juutalaisista sai elantonsa kaupan ja liikenteen parissa. Vauraimmat heistä olivat merkittäviä taiteen ja tieteen tukijoita. Huomattava osa juutalaisista hankki akateemista sivistystä ja korkeakoulujen opiskelijoista kymmenesosan on laskettu olleen syntyperältään juutalaisia. Heistä tuli lääkäreitä, asianajajia ja journalisteja osan saavuttaessa kansainvälistäkin mainetta.

Keisarikunnassa teollistuminen ja nopea talouden kasvu toivat myös lisääntyviä sosiaalisia ongelmia. Syntyi laaja työväestön köyhälistö, joka tunsi syvää tyytymättömyyttä. Syntipukki löydettiin jälleen juutalaisista, joita pidettiin "kansan hyväksikäyttäjinä". Kansan lisäksi eräät poliittiset puolueet antoivat tukensa näille syytöksille, joka kärjistyi poliittiseksi antisemitismiksi. Iskulauseena oli: die JUden sind unser Unglück (juutalaiset ovat onnettomuutemme). Poliittinen antisemitismi ei vielä ollut valtiollinen mahti, mutta aatteen kannatus nousi, mikä näkyi myös juutalaisvastaisina julkaisuina, joita Adolf Hitler käytti myöhemmin oikeuttaakseen juutalaisten tuhoamisen. Niissä juutalaisuus sidottiin rotuun, julistettiin rotujen eriarvoisuutta ja tarvetta tuhota alempirotuiset, jotta ylempi rotu pysyisi puhtaana.

Weimarin tasavalta ja kansallissosialistinen Saksa

Syntyvyyden lasku, juutalaisten ja kristittyjen keskinäiset avioliitot, ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneet ja kristinuskoon kääntyminen olivat laskeneet Saksan juutalaisten määrän uudessa Weimarin tasavallassa vuonna 1925 564 479 henkeen. Samalla Saksassa asuvien Puolan ja Venäjän juutalaisten määrä kasvoi. Weimarin tasavallan alussa avoin vihamielisyys juutalaisia kohtaan vähentyi ja juutalaisia esiintyi yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Pääasiassa he olivat hyvin toimeentulevaa isojen kaupunkien keskiluokkaa, vaikka myös alemman keskiluokan ja köyhälistön määrä kasvoi. Tieteen ja taiteen alalla merkitystä osoitti osin se, että Saksan siihenastisista 170 Nobel-palkinnon saajasta juutalaisia oli 20. Juutalaisten omia lehtiä ilmestyi kaikkiaan 103 ja poliittinen aktiivisuus näkyi esimerkiksi siten, että vuoden 1932 valtiopäivillä 608 kansanedustajasta juutalaistaustaisia oli 14.

Rauhallisen yleiskuvan takana juutalaisviha kyti kuitenkin edelleen. Vuosina 1919–1927 ilmestyi noin 700 antisemitistä kirjoitusta.Vuonna 1922 murhattiin juutalainen ulkoministeri Walther Rathenau. Vuoden 1930 alussa murhattiin kahdeksan berliiniläistä juutalaista. Vuosina 1923–1931 häpäistiin 106 juutalaista hautausmaata ja 40 synagogaa. Tästä kaikesta useimmat juutalaiset olettivat olojen taas parantuvan, jahka taloudellinen nousukausi koittaisi. Nämä haaveet kuitenkin murskasi Adolf Hitlerin nousu valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Diktatuuri tehokkaine propagandekoneistoineen ja rotuideologioineen nosti juutalaisen saksalaisuuden periviholliseksi. Juutalaisten liikkeitä boikotoitiin ja yliopistot ja koulut suljettiin juutalaisilta. Juutalaisuus myös hävitettiin kulttuurielämästä polttamalla julkisesti juutalaisten kirjailijoiden ja säveltäjien teoksia. Vuonna 1935 Nürnbergin lait laillistivat systemaattisen vainon. Ei-arjalaisten kasalaisoikeudet evättiin ja juutalaisten ja saksalaisten väliset avioliitot kiellettiin. Juutalaisuuden käsite myös määriteltiin uudelleen siten, että juutalainen ei ollut ainoastaan juutalaista syntyperää tai uskonnoltaan juutalainen, vaan myös se, jolla oli suvussaan joku juutalainen. Niinpä edellytyksenä niin virkoihin, kouluun, opiskeluun tai avioliittoon vaadittiin todistusta arjalaisuudesta.

Kristalliyö 9. – 10. marraskuuta 1938 aloitti juutalaisten totaalisen tuhoamisen. Tuona yönä kansallissosialistit polttivat 191 synagogaa ja tuhosivat niistä 76 täydellisesti. Lisäksi häväistys- ja tuhotyöt kohdistuivat 144 hautausmaakappeliin ja muuhun uskonnolliseen rakennukseen sekä 7500 juutalaisten liikehuoneistoon. Tuolloin surmattiin 36 juutalaista ja vangittiin sekä kuljetettiin keskitysleireille yli 26 000. Seuraavien vuosien aikana, erityisesti keväällä 1941 toimeenpannun Lopullisen ratkaisun jälkeen arvioidaan surmatun 6 miljoonaa Euroopan juutalaista. Varsinaisen Saksan osalta käsitystä tuhon laajuudesta antaa tilasto, jonka mukaan juutalaisten määrä väheni 1. toukokuuta 1941 – 1. syyskuuta 1944 välillä 168 972 juutalaisesta 14 574 juutalaiseen. 250 000 juutalaista oli onnistunut pakenemaan maasta, ennen kuin se tuli laittomaksi 1. lokakuuta 1941. Monet asettuivat Israeliin, Yhdysvaltoihin ja Englantiin. Noin 3 500 palasi sodan jälkeen Saksaan.

Toisen maailmansodan jälkeen

Erään arvion mukaan Saksan juutalaisista vain 21 500 olisi selvinnyt natsien vainoista. Luku nousee 26 000:een, jos mukaan lasketaan Itä-Euroopasta Saksan Liittotasavaltaan muuttaneet juutalaiset. Aluksi sukupuolijakauma oli vinoutunut siten, että juutalaisissa miehiä oli 9000 enemmän kuin naisia. Niinpä monet hakivat itselleen vaimon Israelista. Nykyinen juutalaisväestö on joko niitä juutalaisia tai heidän jälkeläisiään, jotka selviytyivät keskitysleireiltä tai niitä pakolaisia tai heidän jälkeläisiään, jotka palasivat Saksaan olojen rauhoituttua. Joukkoon kuuluvat myös ne, jotka onnistuivat piilottelemaan vainoilta tai joita ei tunnustettu juutalaisiksi, koska he eivät käyttäneet daavidintähteä. Lisäksi joukkoon kuuluu osa niistä juutalais-kristittyjen perheitten jälkeläisistä, jotka oli luokiteltu "etuoikeutetuiksi sekarotuisiksi", joiden ei tarvinnut kantaa daavidintähteä ja joita ei yleensä viety keskitysleireihin.

Katso myös

• Aškenasijuutalaiset
• Saksan juutalaisten keskusneuvosto

Lähteet

• Matti Räsänen ja Outi Tuomi-Nikula: Saksanmaalla - Kansanelämää keskiajalta nykypäivään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-142-9

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan juutalaiset Wikimedia Commonsissa