Saaristokunta
Saaristokunta on Suomen kunta, joka täyttää saaristolain mukaiset olosuhteet. Alueille kohdistetaan saaristopoliittisia toimenpiteitä, ja niille maksetaan muun muassa saaristolisiä. Saaristolaki ei koske Ahvenanmaata. Saaristokunnat ja saaristo-osakunnat sijoittuvat 13 maakuntaan.
Saaristokunta määriteltiin ensi kerran lainsäädännössä vuonna 1981, kun laki saariston kehityksen edistämisestä astui voimaan. Lailla haluttiin valtion ja kuntien toimin turvata saariston vakinainen asutus luomalla väestölle riittävät mahdollisuudet toimeentuloon ja peruspalveluihin. Laissa saaristoon katsottiin kuuluviksi sellaiset merialueen ja sisävesistöjen saaret, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä saaret ja alueet, joiden olosuhteet ovat saaristoon verrattavia. Valtioneuvoston tehtäväksi annettiin määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat esteenä kunnan kehitykselle.[1]
Saaristokunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saaristo-osakunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varsinaisten saaristokuntien lisäksi on nimetty erityisiä saaristo-osakuntia, jossa osa kunnan alueesta täyttää saaristolain mukaiset olosuhteet. Joissain tapauksissa kyse ei ole varsinaisista saarista, vaan kunnan keskustaajamasta vesialueen erottamista alueista. Esimerkiksi Kivijärven kunta määritellään saaristo-osakunnaksi, koska Kivijärven itäpuolella sijaitsevilla alueilla ei ole kunnan sisäistä kiinteää maayhteyttä järven länsirannalla sijaitsevalle Kivijärven kirkonkylälle.[2]
- Varsinais-Suomi
- Kaarina, Naantali, Salo, Taivassalo ja Uusikaupunki
- Masku määriteltiin saaristo-osakunnaksi vuoteen 2011 saakka.
- Pohjois-Karjala
- Juuka, Kitee, Lieksa, Liperi ja Rääkkylä
- Kesälahti määriteltiin saaristo-osakunnaksi ennen kunnan liitosta Kiteeseen 2013.
- Pohjanmaa
- Luoto, Mustasaari, Närpiö ja Vöyri
Saaristoalue
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saaristokuntien ja saaristo-osakuntien lisäksi on määritelty maa- ja puutarhatalouden kansallisissa tuissa saaristoksi luettavia kuntien osa-alueita.[3]