Retziuksen retkikunta

Gustaf Retziuksen Suomessa vuonna 1873 tekemien tutkimusten yhteydessä ottama kuva Maria Vilhelmina Flinkistä Tammelan pitäjässä.

Retziuksen retkikunta oli joukko ruotsalaisia tutkijoita, jotka vuonna 1873 tekivät neljä kuukautta kestäneen Suomeen, Karjalaan ja aina Tatarstaniin asti ulottuneen etnografisen tutkimusretken. Retkikuntaa johti antropologi Gustaf Retzius, ja sen muina jäseninä olivat Christian Lovén ja Erik Nordenson.

Retken tarkoituksena oli selvittää suomalaisten fyysiset ominaisuudet antropologisten mittausten ja kranialogian avulla. Sen yhteydessä kerättiin myös kansatieteellistä aineistoa. Matkan aikana retkikunta keräsi Suomesta huomattavan aineiston pääkalloja. Pääkalloja kuljetettiin Ruotsiin kaikkiaan 70, joista 55 oli peräisin Pälkäneeltä, 10 Pielavedeltä, 3 Rautalammilta ja 2 Enosta. Kerätty luuaineisto on pääosin peräisin 1600-luvulta, osin 1700-luvun alkupuolelta. Kallot sijoitettiin Karoliinisen instituutin anatomisen museon kokoelmiin. Retkikunnan keräämän aineiston pohjalta julkaistiin useita artikkeleja ja tietoteoksia.

Matkan kulku

Retkikunta matkusti laivalla Tukholmasta Turkuun kesäkuun loppupuolella 1873. Turusta matka jatkui Helsinkiin, jossa retkikuntaan liittyi Helsingin yliopiston Hämäläiseen osakuntaan kuulunut ylioppilas Ernst Adolf Solin. Hän toimi myös retkikunnan oppaana ja tulkkina koko matkan ajan aina Pietariin asti. Matkan aikana retkikunta majoittui pääasiassa ruotsinkielisissä virkamies- ja pappisperheissä. Pielavedellä he esimerkiksi majoittuivat nimismies Jackin luona, ja Ilomantsissa heidän apunaan oli nimismies Weisell.

Retziuksen retkikunta tutkimassa nk. lapinrauniota, joka Retziuksen muistiinpanojen mukaan sijaitsi "Lapinneva-harjulla" Lapinnevan ja Niininevan välissä, Parkanossa.

Ensimmäinen varsinainen tutkimustarkoituksessa tehty pysähdys oli Hämeenlinnassa, josta matka jatkui Tampereelle. Kaupungit olivat tutkijoille kuitenkin pettymys, koska työpaikkojen imussa niiden väestö oli sekoittunut, eikä se enää edustanut toivotulla tavalla paikallista väestöä. Seuraavaksi retkikunta suuntasi Kangasalan harjun kautta Pälkäneelle. Sieltä kerättiin myös ensimmäiset kallonäytteet paikkakunnan 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa rakennetun, jo käytöstä poistuneen harmaakivikirkon kirkkomaalta.

Pälkäneen jälkeen matka jatkui Ikaalisten ja Jämijärven kautta Parkanoon. Parkanossa tutkijat mittasivat ja valokuvasivat myös paikallista väestöä. He olivat odottaneet tapaavansa tummaa ja lyhytkasvuista väestöä, mutta hämmästyksekseen he kohtasivatkin vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä henkilöitä.

Pälkäneen rauniokirkko, josta retkikunta vei mukanaan 55 ihmisen pääkallot.

Parkanosta matka jatkui Ruoveden kautta Orivedelle, jossa tutkijat vihdoin käsityksensä mukaan tapasivat hämäläisiksi tulkittavissa olevaa ihmistyyppiä. Matka jatkui Laukaan kautta Jyväskylään ja sieltä Viitasaarelle. Viitasaarella retkikunta osallistui paikallisiin kirkonmenoihin, joissa oli myös mahdollisuus tarkkailla väestön fysiologisia piirteitä.

Tässä vaiheessa retkikunta jakaantui kahtia Lovénin ja Nordensonin jatkaessa Rautalammille, josta saatiin kolme pääkalloa, ja sitä kautta Kuopioon. Retzius ja Solin matkasivat puolestaan Pihtiputaalle ja Pielavedelle. Ryhmä kokoontui jälleen Kuopiossa, josta he jatkoivat Pielavedelle. Nilakassa sijaitsevalta hautasaarelta retkikunta kaivoi esiin kymmenen pääkalloa ja poikkeuksellisesti myös yhden luurangon, jotka otettiin mukaan. Lovén palasi tässä vaiheessa matkaa takaisin kotiin perhesyistä.

Jäljellä olleet retkikunnan jäsenet suuntasivat kulkunsa Savonlinnan ja Joensuun kautta Enoon, jossa he pääsivät tarkkailemaan kirkkoon saapunutta väkeä. Osa antoi myös mitata ja valokuvata itsensä. Kirkonkylästä etelään sijaitsevalta Nestorin saarelta kaivettiin mukaan kaksi pääkalloa. Enosta matka jatkui Ilomantsiin, jossa parhaillaan pidetyt käräjät antoivat retkikunnalle mahdollisuuden tarkkailla paikallista luterilaista ja ortodoksista väestöä. Tässä yhteydessä Retzius otti ehkä kuuluisimman etnografisen valokuvansa 81-vuotiaasta kanteletta soittaneesta Jaakko Parppeista. Retkikunta palasi tämän jälkeen Savonlinnaan ja sieltä Punkaharjun ja Parikkalan kautta Laatokan rannalle Sortavalaan ja sen lähialueille. Siellä he tekivät mittauksia Valamon luostarin munkkien joukossa sekä Impilahden käräjillä. Sortavalasta matka jatkui Laatokan poikki ja Nevaa pitkin Pietariin. Helsingistä mukaan tullut Solin palasi retken tässä vaiheessa kotiin, ja Retzius ja Nordenson jatkoivat matkaa aina Nižni Novgorodiin ja Kazaniin. Nykyisen Tatarstanin alueella Volgan varrella he tarkkailivat viikon ajan markkinoille kokoontuneita suomensukuisia mareja ja turkinsukuisia tšuvasseja. Paluumatka tapahtui lokakuussa. He pysähtyivät vielä Viipurin markkinoille, jossa he vielä tapasivat aitoina pitäminään karjalaisia sekä hämäläisiä ja näistä ulkonäön perusteella erottuneita venäläisiä.

Retziuksen retkikunnan matkan aikana tehty piirros kanteleesta.

Alkuperäisenä tarkoituksena oli retken lopulla käydä vielä Vienassa, Aunuksessa ja Savossa sekä Pohjanmaalla etsimässä "kveenejä", mutta vuoden 1873 aikaisen syksyntulon vuoksi näistä suunnitelmista luovuttiin. Suomeen tutkijat eivät enää palanneet, mutta seuraavana kesänä 1874 he tekivät matkan Norjan ja Ruotsin rajan suomalaismetsiin.

Pääkallojen palautus vuonna 2024

Retkikunnan Pälkäneeltä keräämistä pääkalloista 82 palautettiin Suomeen uudelleenhaudattaviksi vuonna 2024. Ennen uudelleenhautaamista niistä otettiin näytteitä Museokeskus Vapriikissa Tampereella. Kalloista 45, jotka Karoliinisen instituutin mukaan voitiin varmuudella identifioida pälkäneläisiksi, haudattiin uudelleen Pälkäneen rauniokirkkoon kirkollisin menoin 8. syyskuuta 2024.