Sally (varustamo)
Rederi Ab Sally oli ahvenanmaalainen laivanvarustamo, yksi Viking Linen osakasvarustamoista. Yhtiön perusti kauppaneuvos Algot Johansson 27. joulukuuta 1937. Aikanaan varustamo kasvoi erääksi Suomen merkittävimmistä tankkerivarustamoista sekä Viking Linen suurimmaksi osakasvarustamoksi.
Kun Rederi Ab Vikinglinjen perustettiin vuonna 1959, Algot Johansson lähti hankkeeseen mukaan merkitsemällä vastaperustetun yhtiön osakkeita. Muutaman vuoden sisällä Vikinglinjenin osakkaat ajatuivat kuitenkin riitoihin. Yhtiön varsinaisen perustaja, Gunnar Eklund halusi yhtiön keskittyvän ainoastaan autolauttaliikenteeseen, kun taas Algot Johansson tahtoi laajentaa Vikinglinjenin toimintaa myös rahtilaivoihin. Kiistan voitti Johansson, joka Eklundin jättäessä yhtiön ja myydessä osakkeensa sai lopulta osake-enemmistön Vikinglinjenistä. Joitakin vuosia tämän jälkeen Johansson fuusioi Vikinglinjenin Sally-varustamoon, jolloin Sallysta tuli Viking Linen osakas. 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Sally kasvoi aggressiivisesti niin autolauttaliikenteessä kuin tankkerivarustamonakin. Vuonna 1981 Sally perusti tytäryhtiön, Sally Line UK:n liikennöimään autolautoilla Englannin kanaalissa. Samana vuonna Sally osti Karibialla risteilyjä järjestäneen Commodore Cruise Line -varustamon. Lisäksi vuonna 1982 Rederi Ab Sally hankkii omistukseensa Vaasanlaivat-varustamon, joka harjoitti liikennettä Pohjanlahdella.
Sallyn sijoitukset Englannin kanaalin liikenteeseen ja Karibian risteilyihin osoittautuivat huomattavan tappiollisiksi ja varustamo ajatutui 1980-luvun puoliväliin tultaessa huomattaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Lopulta yhtiö joutuikin pääasiallisen velkojansa Yhdyspankin haltuun. Pankki myi haltuunsa joutuneen varustamon vuonna 1987 varustamoyhtiö AB EffJohnille (Effoan ja Johnson Linen tarkoitusta varten perustama yhtiö, joka oli myös Silja Linen pääomistaja). Tämän johdosta Viking Linen kaksi muuta osakasta lunastivat Sallyn kolmanneksen osuuden Vikingistä itselleen. Sallyn tappiolliset seikkailut Karibialla ja Englannin kanaalissa siirtyivät siten Silja Linen rasitteeksi, ja ne olivatkin merkittävä tekijä Siljan taloudellisissa vaikeuksissa 1990-luvulla.
Yhtiön käyttämiä aluksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- M/S Viking 1
- M/S Viking 3
- M/S Viking 4
- M/S Viking 5
- M/S Viking 6
- M/S Viking Saga - M/S Sally Albatross
- M/S Viking Song - M/S Regina Baltica
- M/S Viking Sally - M/S Estonia
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiset alukset | |
---|---|
Entiset alukset | |
Tilatut alukset, joita ei koskaan toimitettu | |
Entiset osakasvarustamot | |
Muuta | Ville Viking |