Tämä on lupaava artikkeli.

Realismi (kirjallisuus)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Realismit
Jacob Riis, Mulberry Streetillä nukkuvia lapsia, 1890.
Jacob Riis, Mulberry Streetillä nukkuvia lapsia, 1890.

Realismi on kirjallisuuden tyylisuunta, joka syntyi 1850-luvun jälkeen Ranskassa reaktiona romantiikan kirjallisuuden todellisuuspakoiselle tyylille. Teollistumisen myötä kurjistuneet yhteiskunnalliset olot ja kaikkialla näkyvä yleinen kurjuus eivät enää sallineet pakoa romantiikan ihannemaailmaan. Luonnontieteiden ja teknologian nousu nosti järjen ja objektiivisten havaintojen arvostusta.[1]

Realismi asetti kirjallisuuden tehtäväksi aineellisen ja yhteiskunnallisen todellisuuden todenmukaisen kuvailun. Taiteen tehtäväksi tuli vähitellen epäkohtien esille nostaminen. Tyypillistä realismille on ympäristön ja yksityiskohtien tarkka havainnointi, jonka avulla objektiivisuuteen pyrittiin. Romantiikan kaukokaipuusta poiketen arvoon nousivat arkiset ja ajankohtaiset asiat ja ihmiset, joiden kautta oli mahdollista kuvailla yhteiskuntaa laajemmin.[2]

Ranskasta realismi levisi muualle Eurooppaan ja kesti 1890-luvulle romantiikan uuden nousun ja symbolismin ajalle.[3]

Realismin synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bernhard J. Dondorf, Maisema New Orleansista, 1850. Teollisen vallankumouksen myötä kaupunkien väestö kasvoi nopeasti.

Yhteiskunnallinen kehitys, johon kuuluivat teollistuminen ja kaupungistuminen, antoi alkusysäyksen realismin syntyyn. Hyvinvointi nousi kehityksen myötä ja halvat ylellisyystavarat lisääntyivät, mikä johti aineelliseen rikastumiseen. Hyvät puolet hyödyttivät kuitenkin vain pientä osaa kansalaisista. Suurin osa ihmisistä kärsi tuloerojen kasvun lisääntyessä köyhyydestä, hyväksikäytöstä ja sosiaalisista epäkohdista. Yhteiskunnassa vallitsi myös epädemokraattisuus.[1]

Realismi syntyi tarpeesta nostaa esiin yhteiskunnallisia epäkohtia. Todellisuus pyrittiin saamaan esiin järjen ja tieteen avulla. Maailman selittäminen uskonnollisesti tai mystisesti väheni ja yhteiskuntakriittisyys lisääntyi. Tunteiden merkitys pieneni ja ainoana tapana saada tietoa pidettiin konkreettista havaintoa. Positivismin ja luonnontieteiden merkitys lisääntyi, mihin vaikutti merkittävästi Charles Darwin, joka ajatuksillaan vahvisti tieteen asemaa yliluonnollisuuden kustannuksella. Vaikuttavana aatteena oli darvinismi, joka heikensi ihmisen erityisasemaa muihin eläimiin nähden.[1]

Realismin piirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adolph von Menzel, Pariser Wochentag, 1869. Realismi tavoitteli todenmukaista arkielämän kuvausta.

Realismin aikana taiteen ja taiteilijan tehtävä muuttui romantiikanaikaisesta. Taidetta alettiin tehdä todellisuuden vuoksi ja todellisuuden kuvaamisen myötä arvot ja työtavat kirjallisuudessa muuttuivat. Taide ei enää ollut itseilmaisun keino, vaan tapa kertoa ympäröivästä maailmasta ja esittää yhteiskuntakritiikkiä. Mielikuvituksen roolia alettiin väheksyä ja taiteen tehtäväksi tuli maailman parantaminen. Tunteiden katsottiin vääristävän todellisuutta ja olevan näin haitaksi todelliselle taiteelle. Vain konkreettisesti havaittavat asiat olivat luotettavia ja siksi arvokkaita todellisuuden kuvaamisen kannalta.[2]

Ilja Repin, Volgan lautturit, 1870–1873.

Uudenlainen taidekäsitys muutti myös kirjailijan toimenkuvaa. Kirjailijan oli lähdettävä ulos havainnoimaan ja tutustumaan todellisuuteen. Kirjat tuli kirjoittaa tarkkojen ja ulkokohtaisten havaintojen perusteella. Kirjailijan työ alkoi muistuttaa toimittajan havainnointia. Työtapa johti kirjailijoiden käyttämän kielen rikastumiseen kansankielten, murteiden ja yhteiskunnan tuntemuksen kautta.[2]

Arjen ja nykyajan kuvausta alettiin arvostaa historian ja eksotiikan sijasta. Tapahtumat realismin kirjoissa sijoittuvat samaan todellisuuteen ja samankaltaiseen paikkaan, jossa kirja on syntynyt. Myös kirjojen henkilöt löytyivät aiempaa lähempää. Realismin ihminen oli sekä henkinen että aineellinen olento, johon vaikuttivat niin ruumis kuin mielikin. Ihmisen tärkein ohjaava voima oli kuitenkin järki. Päähenkilöt olivat tavallisia ihmisiä, usein teollistumisen aikaan alistetun työväenluokan edustajia. Henkilöhahmot edustivat usein jotakin tiettyä yhteiskuntaluokkaa, kuten työväenluokkaa tai keskiluokkaa. Usein realismin yhteiskunnallinen kritiikki kohdistuu juuri keskiluokkaan, jonka edustajat nähdään kriittisessä valossa.[2]

Ympäristön kuvaus nousi realismissa keskeiseen asemaan. Koska ympäristö vaikutti ihmiseen voimakkaasti, kirjallisuuden oli tärkeää kuvata se mahdollisimman tarkasti. Ympäristön kautta saattoi kuvailla ja ymmärtää ihmistä syvemmin. Lisäksi ympäristön kuvaus antoi mahdollisuuden realistien korostamaan puolueettomaan ja konkreettiseen havainnointiin. Ympäristönkuvauksen arvostuksen noustessa juonen merkitys kävi pienemmäksi. Juonenkäänteitä, yllätyksiä ja jännitystä tärkeämpinä pidettiin juonen johdonmukaista etenemistä sekä syy-seuraussuhteita, ja henkilöiden toiminnan perusteleminen nousi tärkeään asemaan.[2]

Realismin aikana suorasanaisen kirjallisuuden arvostus nousi, sillä sen avulla asioiden puolueeton kuvaileminen oli luontevaa. Runous, joka tarjosi suuret mahdollisuudet tunteiden kuvaamiseen, ei tyydyttänyt realismin kirjailijoita. Romaanin ja novellin arvostus nousi. Realismi vaikutti merkittävästi myös näytelmäkirjallisuuteen synnyttäen useita yhä tunnettuja yhteiskuntakriittisiä näytelmiä.[2]

Realismi eri maissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranska

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Charles Léandre, Rouva Bovary, 1931. Kuvitusta Gustave Flaubertin kirjaan.

Realismi lähti leviämään Ranskasta. Yhtenä realismin isistä pidetään ranskalaista Honoré de Balzacia. Realismin perustan luojana pidetään Gustave Flaubertia (1821–1880). Hänen kuuluisin teoksensa on Rouva Bovary (1857), joka on malliesimerkki realistisesta romaanista. Rouva Bovary kertoo lääkärin vaimosta, Emma Bovarysta, jonka onnen ja romantiikan tavoittelu johtaa aviorikoksen kautta itsemurhaan. Kirja aiheutti ilmestyessään suuren skandaalin, koska se käsitteli avoimesti naisen intohimoa ja seksuaalisuutta. Flaubert jätti myös tuomitsematta rouva Bovaryn tekemän aviorikoksen. Flaubertin romaaneissa yhdistyvät vahva muodontaju sekä ihmisen ja hänen ympäristönsä realistinen havainnointi.[4][5][6]

Venäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä oli realismin suurmaa. Venäläiset kirjailijat nousivat maineeseen erityisesti syvällisen ihmiskuvauksen ja moniulotteisen elämänkuvansa ansiosta.[7] Suurista venäläisistä realisteista tuli länsimaisen proosan esikuvia vuosikymmeniksi.[8]

Leo Tolstoin (1828–1910) ensimmäinen mestariteos oli Sota ja rauha (1869), jossa ei ylistetä suuria johtohahmoja, vaan Venäjän kansaa. Samaa moralismia ja kriittistä suhtautumista yläluokan elämään näkyy myös Tolstoin romaanissa Anna Karenina (1877). Sodan ja rauhan tavoin se pyrkii osoittamaan yksinkertaisen maalaiselämän arvon. Tolstoi kehitti realistista kerrontaa ja oli romaanin rakenteen mestari – Sodassa ja rauhassa on 539 eri henkilöä.[8]

Fjodor Dostojevski 1879.

Fjodor Dostojevski (1821–1881) sai mainetta kirjoittamalla vuonna 1846 romaanit Köyhää väkeä ja Kaksoisolento. Hän kuvasi nerokkaasti ihmissielun syvyyksiä ja osoitti samalla, että romaani voi olla filosofisen keskustelun väline kadottamatta jäntevyyttään ja havainnollisuuttaan. Dostojevskin romaaneita hallitsee kahden vastakkaisen ihmistyypin välille syntyvä jännite. Dostojevskin teokset käsittelevät vapauden, syyllisyyden, pahuuden ja vastuun kysymyksiä. Hänen kuuluisia teoksiaan ovat muun muassa Rikos ja rangaistus (1867), Idiootti (1868) ja keskeneräiseksi jäänyt Karamazovin veljekset (1880).[9]

Anton Tšehov (1860–1904) tunnetaan erityisesti luomastaan uudentyyppisestä novellilajista, tšehovilaisesta novellista. Tšehovin novellit ovat psykologisesti vivahteikkaita tilannenovelleja.[7] Tšehov kirjoitti myös näytelmiä, joista ensimmäinen oli Ivanov (1887). Samaa lajityyppiä hänen novelliensa kanssa edustavat myös Tšehovin tunnetuimmat näytelmät Lokki (1895), Vanja-eno (1900), Kolme sisarta (1901) ja Kirsikkapuisto (1904).[9]

Englanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisia englantilaisia realisteja ovat Charles Dickens (1812–1870), Brontën kolme siskosta Charlotte (1816–1855), Emily (1818–1848) ja Anne (1820–1849)[10] sekä Mary Ann Evans, kirjailijanimeltään George Eliot (1819–1880).[11]

Dickensin uraansa vaikutti merkittävästi hänen yhteistyönsä pilapiirtäjän kanssa esikoisteoksessaan Sketches by Boz (Bozin skitsejä, 1835). Dickensin henkilöt ovatkin karikatyyrejä samalla tapaa kuin pilapiirtäjien uhrit. Hänen läpimurtoromaaninsa oli Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit (1836). Dickens kertoi usein omasta elämästään kuten romaanissaan David Copperfield (1848), joka kuvaa pojan tuskia kenkätehtaassa ja oppikoulussa.[11]

Brontën siskoksista muistetaan erityisesti Charlotte ja Emily Brontë, joiden teoksista voidaan löytää piirteitä niin romantiikasta kuin realismistakin. Charlotten merkittävin teos oli Kotiopettajattaren romaani (1847), joka on tutkielma naisen sielunelämästä. Emily Brontëlta taas muistetaan erityisesti Humiseva harju (1847).

George Eliot puolestaan kuvaili talonpoikia ja keskiluokkaa muun muassa romaanissaan Rehdin miehen rakkaus (1859). Hänen henkilöissään on puuveistoksen karkeutta ja juonet ovat dramaattisia ja konstailemattomia.[11]

Pohjoismaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik Ibsen.

Norjalaista Henrik Ibseniä (1828–1906) pidetään Pohjoismaiden vaikutusvaltaisimpana näytelmäkirjailijana. Hän käsitteli avoimesti kaikkia asioita, myös ihmisen ja yhteiskunnan pimeitä puolia. Hänen kuuluisia teoksiaan ovat esimerkiksi näytelmät Nukkekoti (1879) ja Villisorsa (1884). Kriittisissä näytelmissään Ibsen paljastaa yhteiskunnassa vallitsevan kaksinaismoralismin.[7] Alun realistisen kautensa jälkeen Ibsen kääntyi myöhemmin symbolismiin.[7].[9]

Ruotsalainen August Strindberg (1849–1912) kulki omaa tietään jo nuorena. Strindberg kirjoitti vuonna 1872 suuren historiallisen draaman Mestari Olavin.[12] Häneltä tunnetaan myös romaani Punainen huone (1879) sekä omaelämäkerrallinen Palkkapiian poika (1886). Strindberg kirjoitti myös naturalistisia näytelmiä ja siirtyi Ibsenin tavoin myöhemmällä ajalla symbolismiin[7].

Realismin vaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Realismi vaikutti yhteiskunnassa pitkään. Yhteiskunnallisten epäkohtien paljastaminen loi paineita niiden korjaamiseksi, vaikka uudistuminen tai epäkohtiin puuttuminen ei ollutkaan nopeaa.[3] Realismin synnyttämä yhteiskuntakritiikki jatkui kuitenkin varsinaisen realismin ajan loppumisen jälkeen. Lisäksi realismi nosti arvoonsa luonnontieteiden tutkimuksen, mikä johti tekniikan kehitykseen.

Realismin aika kirjallisuudessa kesti 1800-luvun lopulle. Realismilla on kuitenkin siitä asti ollut vaikutuksensa kirjallisuuteen. Vaikka 1800-luvun lopulla romantiikan uusi nousu ja symbolismi syrjäyttivätkin realismin, ei realistinen kirjallisuus kadonnut kokonaan. Erityisesti realismin yhteiskunta- ja ihmiskuvaus kestivät myös kirjallisuuden uudet tuulet. Realistinen kirjallisuus eli myös useiden sitä seuranneiden tyylikausien rinnalla ja vaikuttaa yhä nykyaikanakin.[3]

Eräs myöhempi tunnettu realismin suuntaus oli 1930-luvulla Neuvostoliitossa syntynyt sosialistinen realismi. Sen tehtävänä oli edistää sosialismin toteutumista ja se oli Neuvostoliiton virallisesti hyväksymä kirjallisuussuuntaus. Sosialistisessa realismissa yksilöt nähdään aina osina sosialistista yhteiskuntaa. Teokset suhtautuivat yhteiskuntaan myönteisesti ja ne oli kirjoitettu koko kansan luettaviksi. Todellisuus esitettiin sellaisena kuin kansan enemmistön toivottiin sen näkevän.[13]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rikama, Juha: Kirjallisuustieto. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08798-X
  • Vartiainen, Pekka: Realismi länsimaisen kirjallisuuden historiassa. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 978-951-692-797-1
  • Zetterholm, Tore: Kirjaniekat. ((Levande litteratur. Från Gilgamesj till Bob Dylan, 1981.) Suomentanut Paavo Lehtonen) Helsinki: Koko kansan kirjakerho, 1984. ISBN 951-864-027-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Rikama 1978, s. 130–132.
  2. ↑ a b c d e f Rikama 1978, s. 132–136, 142.
  3. ↑ a b c Rikama 1978, s. 144–146.
  4. ↑ Zetterholm 1984, s. 193.
  5. ↑ Vartiainen 2010, s. 73–74.
  6. ↑ Haapala, Vesa ym.: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus, s. 141. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-28914-2
  7. ↑ a b c d e Rikama 1978, s. 136–141.
  8. ↑ a b Zetterholm 1984, s. 221–228.
  9. ↑ a b c Zetterholm 1984, s. 217–218.
  10. ↑ http://digital.library.upenn.edu/women/bronte/bronte-anne.html
  11. ↑ a b c Zetterholm 1984, s. 198–205.
  12. ↑ Maailman kirjallisuus IV, s. 267–276.
  13. ↑ Sosialistinen realismi – Suuri utopia (Arkistoitu sivu) Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Viitattu 20.2.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Realismi_(kirjallisuus)&oldid=21400872”