Anton Tšehov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Tšehov” ohjaa tänne. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Anton Tšehov
Антон Чехов
Henkilötiedot
Syntynyt29. tammikuuta (17. tammikuuta) 1860
Venäjä Taganrog, Venäjä
Kuollut15. heinäkuuta 1904 (44 vuotta) (2. heinäkuuta)
Saksan keisarikunta Badenweiler, Saksa
Kansalaisuus venäläinen
Ammatti kirjailija, lääkäri
Kirjailija
Tyylilajit novellisti
Aiheet yksinäisyys, tarpeettomuus
Pääteokset Turha voitto (1882)
Lokki (1885)
Aro (1888)
Vanja-eno (1900)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Anton Pavlovitš Tšehov (ven. Анто́н Па́влович Че́хов, 29. tammikuuta (J: 17. tammikuuta) 1860 Taganrog, (nyk. Rostovin alue) Venäjän keisarikunta15. heinäkuuta (J: 2. heinäkuuta) 1904 Badenweiler, Saksan keisarikunta) oli venäläinen kirjailija, joka uudisti novelli- ja näytelmäkirjallisuutta.

Anton Tšehovin tuotanto sijoittuu realismin ja modernismin väliin: kerronta on realistista, mutta tapa hahmottaa maailma uudenlainen, usein impressionistiseksi kuvailtu. Sitä ei voi sijoittaa mihinkään tiettyyn virtaukseen. Tšehovin kerronta on puolueetonta, objektiivista ja tarkkaa. Kieli on konkreettista ja yksinkertaista. Kertomukset ovat tiiviitä, vailla johdantoja ja juonenkäänteitä.[1]

Tšehovin toistuvia teemoja ovat ihmisen eristyneisyys, yksinäisyys ja tarpeettomuus. Novellillaan ”Tarpeettomia ihmisiä” Tšehov liittyi tietoisesti venäläiseen tarpeettoman ihmisen kuvauksen perinteeseen. Hänen koko tuotantoaan voidaan pitää tutkielmana tarpeettomasta ihmisestä. Tarpeettomuus, eristyneisyys ja yksinäisyys ovat Tšehoville jotakin ihmisluontoon kuuluvaa, eivät poikkeuksellista. Ne näkyvät hahmojen keskinäisessä kommunikaatiossa tai sen puutteessa sekä heidän suhteessaan yhteiskuntaan.[1]

Novellistiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšehovin novelleissa on vaikutteita draamasta ja lyriikasta. Jotkut hänen novelleistaan ovat kuin kerrottuja versioita näytelmistä. Lyyrisiä vaikutteita ovat novellien rakenteiden rytmi, metaforat ja symbolit sekä runoille tyypilliset keinot, kuten alkusointu, assonanssi ja motiivit.[1]

Tšehovin varhaiset kirjoitukset ovat pakinoita ja humoristisia kertomuksia. Myöhemmin hän ei pitänyt varhaisista teoksistaan eikä antanut julkaista kaikkia niistä kootuissa teoksissaan. Novelli ”Aro” (1888) on Tšehovin käänne kohti tyyliä, jota kutsutaan ”tšehovilaiseksi”. Novelli kuvaa päähenkilön matkaa arolla kotikylästään kaupunkiin, jonne hän on menossa kouluun. Tarina etenee melkein ilman juonta. Aro on Venäjän menneisyyden ja avoimen tulevaisuuden vertauskuva. Matka kuvaa päähenkilön siirtymistä tutusta elämänkulusta tuntemattomaan tulevaisuuteen. ”Aron” jälkeen Tšehov ei julkaissut enää humoristisia tarinoita.[1]

Tšehovin ensimmäinen eksistentiaalinen teos oli novelli ”Ikävä tarina” (1889). Tarinan päähenkilö aavistaa kuolemansa lähenevän. Hän pitää elämäänsä merkityksettömänä eikä kykene kommunikoimaan muiden kanssa. ”Sotamies Gusev” (1890) on novelli kahdesta kuolemansairaasta merimiehestä, jotka ovat matkalla Kaukoidästä Venäjälle. He kuolevat ja heidän ruumiinsa heitetään mereen. Novelli päättyy meren kuvailuun. Tarina jatkoi ”Ikävän tarinan” teemaa kyvyttömyydestä kommunikoida ja lisäsi siihen ajatuksen luonnon välinpitämättömyydestä. ”Sali n:o 6:n” (1892) päähenkilön mielestä mielisairaalan potilaat ovat mielenkiintoisempia kuin niin sanotut tavalliset ihmiset. Novellia on tulkittu tragikoomiseksi esitykseksi yksinäisyydestä. Yksinäisyys ja eristäytyminen esitetään ihmiselle luontaisena. Tämä luo kuvaa, että ihmiset ja yhteiskunta ovat moraalisesti rappeutuneita ja armottomia.[1]

Kirjailijakaksikko Anton Tšehov (vas.) ja Leo Tolstoi Jaltassa.

Anton Tšehov syntyi vuonna 1860 Taganrogin kaupungissa Asovanmeren rannalla, Krimin niemimaan itäpuolella lähellä Ukrainan rajaa. Hänen itsevaltaisena tunnettu kauppias-isoisänsä oli ollut maaorja. Antonin isä Pavel Jegorovitš Tšehov (1825-1898) ostettiin 16-vuotiaana vapaaksi maaorjuudesta ja hän oli niin ikään kauppias sekä kiinnostunut kuorolaulamisesta, johon hän opetti omia poikiaan. Kirjailijan äiti Jevgenia Jakovlevna Morozova (1835-1919) oli kauppiaan tytär, jota ei kiinnostanut lainkaan lukeminen ja kirjoittaminen, vaan lapsistaan huolehtiminen. Lapsia oli viisi poikaa ja tytär, joista kolmesta tuli kirjailijoita ja kahdesta taiteilijoita.[2][3][1]

Vuonna 1879 Anton aloitti lääkärinopinnot Moskovan yliopistossa.[4] Tšehov kirjoitti jo varhain lehtiin, osittain siksi että tarvitsi rahaa itselleen, sisaruksilleen ja perheelleen. Tšehovilla oli jo nuoresta asti tuberkuloosi, johon hän tiesi kuolevansa. Tämä synkisti hänen maailmankuvaansa.[1]

Vuonna 1890 Tšehov matkusti Sahalinin saarelle, jossa hän haastatteli rangaistusvankeja ja osallistui väestönlaskentaan. Hän laati kokemuksistaan ja havainnoistaan matkakertomuskirjan Sahalin (1895), jossa hän kuvasi rangaistusvankeja ja paikallista alkuperäisväestöä. Sahalin muistuttaa sosiologista tutkielmaa ja sen puolueeton kuvaustapa on samantyyppinen, mitä Tšehov käytti kaunokirjallisissa teoksissaan. Teos sai aikaan laajan julkisen keskustelun ja myöhemmin se johti rangaistusvankien olojen parannuksiin.[1]

Anton Tšehov ja Olga Knipper kuherruskuukaudellaan 1901
Antov Tšehov ja Olga Knipper 1901

Tšehov siirtyi novelleista myös näyttämötaiteen pariin ja kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Ivanovin 1887 – hänen varsinaista esikoisnäytelmäänsä Platonov (1878) ei aikanaan esitetty, ja se julkaistiin vasta kirjoittajan kuoleman jälkeen. Hänen kuuluisin näytelmänsä on 1895 julkaistu Lokki. Lokki kärsi aluksi täydellisen epäonnistumisen Pietarissa ja saavutti suosiota vasta Moskovassa kolme vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen ”tšehovilaiset” näytelmät saavuttivat yhä kasvavaa suosiota. Hänen viimeisiksi teoksikseen jäivät näytelmät Vanja-eno (1900), Kolme sisarta (1901) ja Kirsikkapuisto (1904). Vuonna 1901 Tšehov solmi avioliiton Moskovan taiteellisen teatterin näyttelijättären Olga Leonardovna Knipperin (1868-1959) kanssa.

Vuonna 1904 Tšehov oli hoidattamassa tuberkuloosiaan Saksassa Badenweilerin kylpyläkaupungissa, jossa hän kuoli sairauteen.[1]

Aikalaisvastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriitikot, jotka suhtautuivat Tšehoviin myönteisesti, kutsuivat hänen kerrontaansa impressionistiseksi, kun taas kielteisesti suhtautuvat pitivät teoksia muodottomina, katkelmallisina, umpimähkäisinä ja epätäydellisinä. Niiden tyyliä pidettiin yleisesti lakonisena. Dmitri Merežkovskin mukaan Tšehov ei korota ääntään eikä sano mitään ylimääräistä, vaan ”kerronnan yksinkertaisuus on niin yksinkertaista, että se herättää kylmiä väreitä, taide on siinä lähellä loppuaan, tyhjyyden partaalla, ja vaatii tarkkuutta nähdä, että tässä tyhjyydessä onkin – kaikki”.[1]

Nykyään Tšehovia pidetään novellin ja näytelmän uudistajana ja tšehovilaisuutta ilmaisutapana. Aikalaiset pitivät häntä enemmänkin toivottomuuden kuvaajana. 1900-luvun alussa tšehovilaisuus tarkoitti toivon ja idealismin puuttumista ja arjen kuvausta ilman syvempää merkitystä.[1]

  • Sahalin. ((Iz Sibiri; Ostrov Sahalin, 1895.) Suomentanut ja toimittanut Valdemar Melanko) Helsinki: WSOY, 1972 (2. painos 1991). ISBN 951-0-16958-7
  • Muistikirjasta. (Valikoinut ja suomentanut Martti Anhava. Seitsentähdet) Helsingissä: Otava, 1979. ISBN 951-1-05290-X
  • Kirjeitä 1: Vuosilta 1877–1890: Oppivuodet, läpimurto, Sahalin. (Valikoinut, suomentanut ja selityksin varustanut Martti Anhava. Seitsentähdet) Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06996-9
  • Kirjeitä 2: Vuosilta 1891–1898: Melihovon aika. (Valikoinut, suomentanut ja selityksin varustanut Martti Anhava. Seitsentähdet) Helsingissä: Otava, 1986. ISBN 951-1-08988-9
  • Kirjeitä 3, Vuosilta 1899–1904: Taiteellinen teatteri, avioliitto, Jalta. (Valikoinut, suomentanut ja selityksin varustanut Martti Anhava. Seitsentähdet) Helsingissä: Otava, 1990. ISBN 951-1-09286-3

Kertomakirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhani Konkka suomensi Valitut novellit -kokoelman kahdessa osassa WSOY:lle 1959:

  • Valitut novellit I–II. (Suomentanut Juhani Konkka (ilm. 1959) – 4. painos) WSOY, 1996. ISBN 951-0-21568-6
  • Tarpeettomia ihmisiä. (2. painos) Kirjayhtymä, 1983. ISBN 951-26-2502-4
  • Kirjavia kertomuksia. (3. painos) WSOY, 1999. ISBN 951-0-24354-X
  • Avioliitto: Kokoelma aviotarinoita. Kirja, 1929.
  • Kertomuksia. Kirja, 1935.
  • Valittuja kertomuksia ja novelleja I. (Suomentanut Matti Lehmonen) Smia, 1945.
  • Valittuja kertomuksia ja novelleja II. (Suomentanut Matti Lehmonen) Smia, 1945.
  • Ensirakastaja. Tammi, 1946.

Ulla-Liisa Heino suomensi Suuret kertomukset -kokoelman kahdessa osassa Otavalle 1961.

  • Suuret kertomukset 1. Otava, 1961.
  • Suuret kertomukset 2. Otava, 1961.
  • Suuria kertomuksia. (4. painos) Otava, 1996. ISBN 951-1-14517-7
  • Aro ja muita novelleja. (5. painos) Otava, 1997. ISBN 951-1-15131-2
  • Tuntemattoman tarina ja muita novelleja. Otava, 1971.
  • Nainen ja sylikoira. (4. painos) Otava, 2004. ISBN 951-1-19707-X

Muita julkaisuja:

Tunnetuimpia tarinoita julkaisujärjestyksessä. Osa tarinoista suomennettu useammalla nimellä ja julkaistu useassa eri kokoelmassa.

  • ”Virkamiehen kuolema” (1883) „Смерть чиновника“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Kameleontti” (1884) „Хамелеон“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Osterit” (1884) „Устрицы“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Elävä kronologia” (1885) „Живая хронология“ (teoksessa Ensirakastaja)
  • ”Metsästäjä” (1885) „Егерь“ (teoksessa Ensirakastaja)
  • ”Pahantekijä” (1885) „Злоумышленник“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Aliupseeri Prishibejev” (1885) „Унтер Пришибеев“ (teoksessa Valittuja kertomuksia ja novelleja I)
  • ”Tuttu mies” (1886) „Знакомый мужчина“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Myllyssä” (1886) „На мельнице“ (teoksessa Valittuja kertomuksia ja novelleja I)
  • ”Agafja” (1886) „Агафья“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Anjuta” (1886) „Анюта“ (teoksessa Kertomuksia)
  • ”Grisa” (1886) „Гриша“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Suru” (1886) „Тоска“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Vanjka” (1886) „Ванька“ (teoksessa Kertomuksia)
  • ”Kuorotyttö” (1886) „Хористка“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Kotona” (1887) „Дома“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Seireeni” (1887) „Сирена“ (teoksessa Valitut novellit I)
  • ”Kashtanka” (1887) „Каштанка“ (teoksessa Valittuja kertomuksia ja novelleja I)
  • ”Nukuttaa” (1888) „Спать хочется“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Vedonlyönti” (1889) „Пари“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Ikävä tarina” (1889) „Скучная история“ (teoksessa Suuret kertomukset I)
  • ”Sotamies Gusev” (1890) „Гусев“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Vaimoväkeä” (1891) „Бабы“ (teoksessa Avioliittoja)
  • ”Hepsakka” (1892) „Попрыгунья“ (teoksessa Hepsakka ja muita kertomuksia)
  • ”Karkotettuja” (1892) „В ссылке“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Sali n:o 6” (1892) „Палата № 6“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Musta munkki” (1894) „Чёрный монах“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Rothschildin viulu” (1894) „Скрипка Ротшильда“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • ”Ylioppilas” (1894) „Студент“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • ”Kirjallisuuden lehtori” (1894) „Учитель словесности“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Anna kaulassa” (1895) „Анна на шее“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Ariadna” (1895) „Ариадна“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • ”Taiteilijan tarina” (1896) „Дом с мезонином“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • ”Talonpoikia” (1897) „Мужики“ (teoksessa Suuret kertomukset II)
  • ”Rattailla” (1897) „На подводе“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • ”Pikkutrilogia” (1898):
    • ”Koteloitunut ihminen” „Человек в футляре“ (teoksessa Valitut novellit II)
    • ”Karviaismarjoja” „Крыжовник“ (teoksessa Suuret kertomukset II)
    • ”Rakkaudesta” „О любви“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • ”Jonytš” (1898) „Ионыч“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Eräs tapaus lääkärin elämästä” (1898) „Случай из практики“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Kullanmuru” (1899) „Душечка“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Virkamatkalla” (1899) „По делам службы“ (teoksessa Kertomuksia)
  • ”Nainen ja sylikoira” (1899) „Дама с собачкой“ (teoksessa Nainen ja sylikoira)
  • ”Rotkossa” (1900) „В овраге“ (teoksessa Suuret kertomukset II)
  • ”Piispa” (1902) „“Архиерей“ (teoksessa Valitut novellit II)
  • ”Morsian” (1903) „Невеста“ (teoksessa Valitut novellit II)

Pienoisromaanit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Turha voitto „Ненужная победа“ (1882)
  • Kohtaus metsästysretkellä : tosikertomus (1884)
  • Aro (1888) „Степь“ (teoksessa Aro ja muita novelleja)
  • Kaksintaistelu (1891) „Дуэль“ (teoksessa Aro ja muita novelleja)
  • Tuntemattoman tarina (1893) „Рассказ неизвестного человека“ (teoksessa Tuntemattoman tarina ja muita novelleja)
  • Kolme vuotta (1895) „Три года“ (teoksessa Mestarinovelleja II)
  • Elämäni (1896) „Моя жизнь“ (teoksessa Nainen ja sylikoira)
  1. a b c d e f g h i j k Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna (toim.): Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 351–361. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4
  2. Семья Чеховых / Tsehovin suku chehov-lit.ru.
  3. Бычков, Юрий / Bjuskov, Juri: Чеховские корни /Tsehovin juuret. Наука и жизнь / Tiede ja elämä, 2010, nro Nro 7. Редакция Портал журнала «Наука и жизнь» © 2005–2023. АНО Редакция журнала «Наука и жизнь» / "Science and Life" -lehden toimittajaportaali © 2005–2023. ANO "Science and Life" -lehden toimitus. https://www.nkj.ru/archive/articles/18321/. ven.
  4. Richard Carter: Anton P. Chekhov, MD (1860–1904): Dual Medical and Literary Careers ats.ctsnetjournals.org. Arkistoitu 19.10.2006. Viitattu 7.4.2013.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Troyat, Henri: Tšehov. ((Tchekhov, 1984.) Suomentanut Irene Sorsa. Anton Tšehovin kirje- ja muistikirjasitaatit suomentanut Martti Anhava. 2. painos (1. painos 1987). Laatukirjat) Helsinki: WSOY, 1992. ISBN 951-0-18230-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]