Arkkitehtuuri

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rakennustaide)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee rakennetun ympäristön suunnittelua. Muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Arkkitehtuurin keskeisiä käsitteitä ovat muiden muassa massa, muoto ja mittasuhteet, tila, aika ja liike, pinnat, materiaalit ja värit sekä valo ja varjo. Carlo Scarpa, Museo di Castelvecchio.
Hyvänä arkkitehtuurina voidaan pitää esimerkiksi arkkitehtuuria, johon liittyvät ”harkittu suunnittelu, onnistunut muotoilu, hienot näkymät, tilalliset elämykset sekä paikan oma henki”. Louis Kahn, Bangladeshin parlamentti.

Arkkitehtuuri eli rakennustaide[1] on taiteen ja tekniikan muoto, jossa yhdyskuntia, rakennuksia ja niihin liittyviä osia suunnitellaan useasta näkökulmasta. Arkkitehtuurissa täytyy aina huomioida monia keskenään ristiriitaisia näkökulmia – arkkitehtonista teosta suunniteltaessa arkkitehdin täytyy yhteistyössä erityissuunnittelijoiden kanssa löytää hyväksyttävissä oleva tasapaino ainakin toiminnalliselta, tekniseltä, taloudelliselta, esteettiseltä, juridiselta ja yhteiskunnalliselta kannalta.

Arkkitehtuuri poikkeaa useista muista taiteista muun muassa siksi, että arkkitehtuurin toteuttamiseksi tarvitaan aina ryhmätyötä, neuvottelua, kompromisseja ja julkinen hyväksyntä (rakennuslupa) sekä viranomaisvalvontaa ennen kuin arkkitehtuuri (esimerkiksi rakennus) voidaan toteuttaa (rakentaa). Jotta arkkitehtuuria voitaisiin teknisessä ja juridisessa mielessä rakentaa, on suunnitelmien täytettävä muodon ja sisällön osalta rakentamista koskevan lainsäädännön, määräysten ja ohjeiden sekä kuntien ja kaupunkien viranomaisten vaatimukset.

Pienimuotoisimmillaan arkkitehtuuri voi olla ovenkahvan yksityiskohdan muotoilemista; toisaalta se voi käsittää myös kokonaisen maiseman tai kaupungin suunnittelun. Metaforana arkkitehtuurin voidaan ymmärtää käsittelevän minkä tahansa systeemin rakennetta.

Arkkitehtuuri on aina ilmentänyt aikakautensa tyyli-ihanteita. Lisäksi kulloinkin suosiossa tai parhaiten saatavilla olleet materiaalit ovat ohjanneet sen muotokieltä. Vastaavasti arkkitehtuuri on luonut tietynlaisen ilmeen infrastruktuuriin. Arkkitehtuurin fysikaalinen perusta on statiikassa eli siinä, miten eri elementit voivat tukea ja kannatella toisiaan eri voimien kohteina.

Arkkitehtuurin peruskäsitteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana ”arkkitehtuuri” on peräisin latinan termin architectus kautta kreikan kielen sanasta architékton (ἀρχιτέκτων). Se on yhdyssana, joka koostuu etuliitteestä archi- (αρχι-; ”pää-”) ja sanasta tékton (τέκτων; ”rakentaja”, ”puuseppä”).[2]

Arkkitehtuurin määrittelyjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuurin tarkka tai yksiselitteinen määritteleminen on mahdotonta: vaikka kaikkea rakentamista ei voi pitää arkkitehtuurina, rajanveto muun rakentamisen ja arkkitehtuurin välille on vaikeaa, sillä ”muiden taiteiden tavoin myös rakennustaiteen arviointi perustuu pitkälti esteettisiin arvoihin”. Hyvään arkkitehtuuriin voidaan ajatella liittyvän ”harkittu suunnittelu, onnistunut muotoilu, hienot näkymät, tilalliset elämykset sekä paikan oma henki”.[3] Arkkitehtuurissa yhdistyvät sekä käytännölliset, toiminnalliset vaatimukset että ekspressio, esteettiset päämäärät. Näitä kahta puolta ei voi erottaa toisistaan, mutta niiden suhteellinen painoarvo voi vaihdella.[4]

Tila ja paikka ovat arkkitehtuurille keskeisiä käsitteitä, jotka ovat kytköksissä toisiinsa. Tila on fyysisesti rajattavissa oleva alueen osa. Arkkitehtuuri on etenkin tilojen suunnittelua: niitä voivat olla kaupunki- ja maisematilat, sisä- ja ulkotilat, yksityiset ja julkiset tilat, yksittäiset tilat ja tilasarjat. Arkkitehti suunnittelee tilojen ominaisuuksia ja tunnelmaa vaikuttamalla esimerkiksi niiden mittasuhteisiin, muotoon, materiaaleihin ja valaistukseen.[5] Toisin kuin paikka, tila voi olla olemassa ilman ihmisen läsnäoloa; tilasta tulee paikka vasta silloin, kun sillä on ihmiselle omiin kokemuksiin liittyviä merkityksiä. Paikan henkeen (genius loci) voivat vaikuttaa myös sosiaaliset, historialliset tai symboliset ominaisuudet.[6] Tilan kokemisessa oleellista on liike: tilan tarkkailu kolmiulotteisesti eri suunnista ja siirtyminen tilasta toiseen.[7] Sigfried Giedion ehdotti, että arkkitehtuuria voi pitää neliulotteisena, sillä liikkeeseen kuluva aika on siinä yhtä merkityksellinen tekijä kuin kolme tilaulottuvuutta.[8]

Arkkitehtuurissa dialektiikkaa syntyy useiden erilaisten toisiinsa vaikuttavien vastaparien välille: massa ja tyhjä tila, valo ja varjo, sisä- ja ulkopuoli, liike ja pysähtyminen. Niistä monet muodostavat jatkumoita, kuten siirtymä läpinäkyvästä läpikuultavaan ja läpinäkymättömään.[9]

Arkkitehtuurin ekspressio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekspressio merkitsee arkkitehtuurissa rakennuksen toimintojen ja tekniikan tulkitsemista ja muuntamista taiteeksi. Ekspression selvästi toisistaan erotettavia muotoja tai kieliä kutsutaan tyyleiksi, jotka voivat vaihdella esimerkiksi aikakauden, maantieteellisen alueen, vallitsevan uskonnon tai aatesuunnan mukaan. Tyylisuunnan syntyyn vaikuttavat sekä ulkoiset tekijät kuten perinne ja aiempi arkkitehtuuri että yksittäisen arkkitehdin luova panos. Ekspression voidaan nähdä koostuvan sisällöstä eli konkreettisista merkityksistä ja muodosta.[8]

Arkkitehtuurin ekspression sisältöä ovat merkitykset, joiden avulla yhteiskunta tulkitsee rakennusten funktion ja rakentamisen tekniikan: toisin sanoen rakennukset ja rakenteet kertovat olemuksellaan, mikä on niiden tarkoitus. Arkkitehtuurin muodot voivat sisältää symbolisia merkityksiä, jotka ymmärretään tietoisesti tai tiedostamattomasti, esimerkiksi liittämällä tietynmuotoinen torni tiettyyn rakennustyyppiin, kirkkoon. Modernissa arkkitehtuurissa muodon symboliikkaa on hyvin vähän; esimerkiksi pohjapiirroksen muodon kannalta tärkeitä tekijöitä ovat symbolisten merkitysten sijaan massoittelu ja käytön asettamat vaatimukset. Toinen näkökulma sisältöön on kommunikaatio rakennusmateriaalien ja -tekniikan kautta. Rakennustavasta kertovat materiaalien ominaisuudet, kuten rakenteen tyyppi, paino ja kestävyys, sekä tapa, jolla niitä on rakennuksessa käytetty. Kaikissa arkkitehtuurityyleissä tekniikan ekspressiota ei ole, vaan rakenteelliset osat piilotetaan näkyvistä, mutta 1900-luvun arkkitehtuurin teorialle se on ollut yksi keskeisimmistä kysymyksistä.[8] Voidaan todeta, että ”[r]akentaminen ei ole arkkitehtuuria jos siihen ei liity ihmisyksilön ja -yhteisön luomia syvempiä merkityksiä”.[10]

Arkkitehtuurin ekspression muodon peruselementtejä ovat tila ja massa, joiden jäsentämistä kutsutaan sommitteluksi tai massoitteluksi. Niille ilmaisuvoimaa antavat mittakaava, valo, tekstuuri ja väri. Joissakin arkkitehtuurin tyyleissä massaa voi pitää tärkeämpänä kuin tilaa – esimerkiksi antiikin kreikkalaisen temppelin sisätilalla on sen ulkopuolta pienempi merkitys – kun taas joissakin tyyleissä yksinkertainen ulkokuori kätkee sisäänsä mielenkiintoisia sisätiloja. Modernissa arkkitehtuurissa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia häivyttää sisä- ja ulkotilan välistä rajaa ja siten tilan ja massan välistä kontrastia. Harmonisen sommittelun ja mittasuhteiden aikaansaamiseen on arkkitehtuurin historian aikana kehitetty erilaisia teorioita ja järjestelmiä. Arkkitehtonisen sommitelman suhdetta havainnoijaan kutsutaan mittakaavaksi. Suurikokoisissakin rakennuksissa mittakaavan auttaa pitämään ymmärrettävänä moduuliin, kuten esimerkiksi tiileen tai kerrostason korkeuteen, perustuva jäsentely.[8]

Valo on voimakas ekspression väline, sillä se liikkuu ja muuttaa intensiteettiään valonlähteen mukana. Siten se tuo arkkitehtuuriin elävän luonnon ominaisuuksia; valon laatu ja voimakkuus eri maantieteellisillä alueilla onkin tärkeä tekijä paikallisen arkkitehtuurin ominaispiirteissä. Sisätiloissa valoa on helpompi hallita kuin ulkotiloissa, sillä arkkitehti voi päättää sen lähteen sijainnin, muodon ja koon. Tekstuurit antavat valolle ja materiaalille erilaisia visuaalisia ja taktiilisia ominaisuuksia. Värit ovat arkkitehtuurin elementeistä väliaikaisimpia, sillä ne voivat haalistua ja kulua, ja niitä on myöhemmin helppo muuttaa; ne tarjoavat kuitenkin muodosta ja materiaalista itsenäisen, monipuolisen ilmaisukeinon.[8]

Arkkitehtuurin koristelusta voidaan erottaa kolme perustyyppiä: mimeettinen koriste, jolla on täsmällisiä tai symbolisia merkityksiä, orgaaninen koriste ja puhtaasti dekoratiivinen koriste. Mimeettinen koristelu on ollut yleisintä primitiivisten kulttuurien, antiikin ja Aasian sivilisaatioiden arkkitehtuurissa. Se menettää usein alkuperäisen merkityksensä ja muuttuu dekoratiiviseksi, kuten kreikkalaisiin pylväsjärjestelmiin liittyvät koristeet. Orgaaninen koristelu tarkoittaa koristelua, joka perustuu suoraan rakennuksen luonteeseen ja siinä käytettyihin materiaaleihin.[8]

Arkkitehtuurin tekniikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekninen tieto on olennainen osa kokonaisvaltaista arkkitehtonista ajattelua: arkkitehtuurin rakennusoppi tutkii rakentamisessa käytettäviä materiaaleja ja niiden käyttötapoja sekä rakenteiden ja rakenneosien suunnittelua.[11] Perimmäinen tarkoitus on vakaan, tasapainoisen rakenteen suunnitteleminen. Kantaviin rakenteisiin vaikuttavat kuormitukset, jotka vetävät ja työntävät rakenneosia eri suuntiin: rakenteen oma paino ja sen kantama paino eli pääosin muiden rakenteiden aiheuttama kuorma mutta myös esimerkiksi ihmisten, esineiden ja tuulen aiheuttamat kuormat. Rakenteisiin kohdistuvat voimat voivat olla puristavia, venyttäviä tai kiertäviä. Jotkin materiaalit kestävät vain puristavia voimia, kuten kivi ja tiili, jotkin myös venyttäviä voimia, kuten puu ja teräs.[12]

Yleisimmistä rakennusmateriaaleista monilla alueilla on etenkin monumentaaliarkkitehtuurissa suosittu kiveä, koska se on kestävä materiaali, jota voi veistää ja käyttää käsittelemättä. Sitä on kuitenkin vaikea louhia ja kuljettaa, ja nykyään sen ovatkin korvanneet edullisemmat ja tehokkaammat vaihtoehdot. Sitä käytetään kuitenkin edelleen laajalti julkisivumateriaalina. Tiili on kestävä, mutta kiveä helpompi materiaali tuottaa ja käyttää, ja sen historia ulottuukin 3000-luvulle eaa. saakka. Muita luonnonmateriaaleja joustavampi sekä helpommin saatavilla oleva ja työstettävä materiaali on puu, joka on kuitenkin altis lahoamiselle ja tulipaloille. Puu on ollut suosittu materiaali etenkin Itä-Aasiassa ja pohjoisten alueiden kansanomaisessa rakentamisessa, ja sen käyttöä kehitetään edelleen.[12]

Merkittävin arkkitehtuurin innovaatio antiikin jälkeen oli rauta- ja teräsrakenteiden kehittäminen, sillä niiden avulla voidaan rakentaa huomattavasti korkeampia ja vahvempia rakenteita kuin muilla materiaaleilla. Teräsrakenteisen pilareihin ja palkkeihin perustuvan järjestelmän käyttöönotto 1900-luvulla mullisti arkkitehtuurin tekniikan perustavanlaatuisesti. Betonia vuorostaan käytettiin rakennusmateriaalina jo antiikin Egyptissä ja Roomassa, mutta merkittävä vaihtoehto siitä tuli teräsbetonin keksimisen myötä 1860-luvulla. Teräksellä vahvistettu betoni on monikäyttöinen ja vahva, sekä puristavia että venyttäviä voimia kestävä materiaali, jota voidaan käyttää veistoksellisesti. Huomattavia arkkitehtuuri-innovaatioita ovat mahdollistaneet keveät betonikuorirakenteet, esivalmistetut betonielementit ja esijännitetyt rakenteet.[12]

Rakenteet voivat olla kantavia seiniä tai pilari-palkkirakenteita, joita on käytetty jo esihistoriallisista ajoista lähtien. Myös nykyrakentaminen perustuu pitkälti pilari-palkkijärjestelmään, jossa teräs- ja betonirakenteet muodostavat kuitenkin yhtenäisenä rakenneosana toimivan jäykän kehikon. Tällainen runkorakenne voidaan tehdä materiaalista, joka ottaa vastaan sekä työntäviä että venyttäviä voimia: puisia runkorakenteita on perinteisesti käytetty Itä-Aasiassa ja Pohjois-Euroopassa. Historiallisesti kaarien, holvien ja kupolien keksiminen ja niiden käyttöön liittyvät tekniset innovaatiot toivat muuraamalla rakennettuun arkkitehtuuriin monimuotoisuutta ja vapautta – nykyaikaisen rakennetekniikan myötä ne voivat toimia itsessään jäykkinä rakenteellisina osina, jotka eivät tarvitse ylimääräistä tukea.[12]

Arkkitehtisuunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Arkkitehtisuunnittelu

Tavallisesti arkkitehtisuunnittelu aloitetaan, kun rakennushankkeen paikka, tyyppi ja hinta on määritelty; sen tavoitteena on näiden kolmen tekijän, toisin sanoen ympäristön vaatimusten, rakennuksen käytön ja taloudellisten seikkojen yhteensovittaminen. Käytännön suunnitteluratkaisuja, kuten rakennuksen massoittelua ja tilojen sijoittelua, käsitellään aina osana esteettisiä, ekspressiivisiä kysymyksiä.[4] Arkkitehtisuunnitteluun kompleksisuutta tuokin jatkuva tektonisten eli rakenteellisten kysymysten, käytön ja paikan yhteensovittaminen toisiinsa liittyvien mutta vähittäisten päätösten kautta.[9]

Luonnonympäristö tuo suunnittelulle sekä rajoitteita että etuja: huomioon on otettava auringon, lämpötilan, tuulen ja kosteuden aiheuttamat voimat sekä alueesta riippuen esimerkiksi maanjäristysten tai tulvien uhka sekä kaupunkiympäristössä melu ja saasteet. Rakennuksen muoto, suunta tontilla ja eri tilojen sijainti määräävät, kuinka paljon tilat saavat auringonvaloa; niihin vaikuttavat vuorostaan ympäristön asettamat rajoitteet, kuten puut, maastonmuodot ja viereiset rakennukset. Sateelta ja auringolta suojaa antavat esimerkiksi räystäät, katokset, kuistit ja sisäpihat. Luonnonvalon saantia, intensiteettiä, suuntaa ja laatua säädellään ikkunoiden sijoittelun, koon ja muodon avulla; ikkunat tuovat lisäksi visuaalisen yhteyden rakennuksen sisä- ja ulkotilan välille.[4]

Rakennusmateriaalien valinnassa on sovitettava yhteen materiaalin kestävyys sekä ihmisen toimintaan vaikuttavat ominaisuudet ja taloudelliset näkökohdat. Esimerkiksi lasi ja metalli ovat kestäviä, mutta ne johtavat hyvin lämpöä. Historiallisesti rakennusten sisätilojen olosuhteiden säätelyyn oli vain rajallinen määrä keinoja ennen erilaisten mekaanisten ja sähköisten laitteiden käyttöönottoa 1800-luvulta alkaen: lämpötilaa voitiin säädellä takoilla, valaistusta kynttilöillä ja öljylampuilla. Nykyään arkkitehtisuunnitteluun tuovat vapautta tehokkaat lämmitys-, eritys-, ilmastointi-, valaistus- ja akustiset ratkaisut.[4]

Rakennuksen käyttöä ja toimintoja varten on otettava huomioon liikkeen ja levon vuorottelu. Eri toiminnoille suunnitellaan niiden tarvitsemat, erilliset tilat, ja järjestetään niiden välinen rakennuksen sisäinen liikenne. Tilojen suunnittelussa otetaan huomioon esimerkiksi koko, muoto ja sijoitus, käytön asettamat vaatimukset kuten käyttäjien määrä ja tyyppi, käytön kesto ja luonne sekä tarvittava sisustus. Yleensä rakennuksiin tarvitaan liikenteelle varattuja tiloja, kuten käytäviä, aulatiloja, portaita, luiskia ja hissejä. Tilojen suunnittelu perustuu ihmiskehon mittoihin ja liikkeisiin, minkä ansiosta tilaelementtien mitoitukseen on kehitetty erilaisia standardeita.[4]

Lisäksi suunnittelussa on otettava huomioon taloudelliset seikat: kustannusten jakautuminen ja niiden säätely. Rakennuksen kokonaiskustannukseen vaikuttavat maan hinta, materiaalien hinta ja työvoiman hinta, jotka kallistuvat tarjonnan laskiessa. Korkea maan hinta johtaa usein korkeampiin ja kapeampiin rakennuksiin, kun rakennuksen vaatiman tilan suhteellinen kustannus nousee. Työvoiman kasvava hinta on johtanut rakennusmenetelmien yksinkertaistamiseen ja standardisoitujen ratkaisujen käyttöön käsityön sijaan.[4]

Arkkitehtuurin teoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teoksessa I quattro libri dell’architettura Andrea Palladio esitti oman suunnittelun teoriansa.

Arkkitehtuurin teoriaan voidaan lukea kaikki näkökulmat, joiden perustella rakennettua ympäristöä voidaan arvioida,[13] tai toisaalta kaikki tietous, jota arkkitehti käyttää työssään.[14] Arkkitehtuurin teoria ja arkkitehtuurin filosofia voidaan nähdä joko osana laajempaa taiteen teoriaa tai siitä erillisenä ja itsenäisenä.[13] Koska arkkitehtuurin teoriaa on vaikea johtaa rakennetusta ympäristöstä, käytännössä se vastaa arkkitehtuuria käsitteleviä kirjoituksia.[15]

Arkkitehtuurin teoriaa on varsinaisen arkkitehtuuria käsittelevän kirjallisuuden lisäksi löydettävissä monenlaisista, erityisesti taiteen teoriaa käsittelevistä teksteistä. Valtaosin sen tarkoituksena on ottaa huomioon sekä esteettiset, sosiaaliset että käytännölliset näkökohdat, mutta näkökulma voi olla teoreettinen tai käytännönläheinen, esimerkiksi rakentamisen ohjekirja,[16] kuten Suomen rakentamismääräyskokoelma. Arkkitehtuuria käsittelevät teoreettiset kirjoitukset ovat esimerkiksi luonnon- tai yhteiskuntatieteistä poiketen usein vähemmän muodollisia, yksittäisen arkkitehdin henkilökohtaisiin mielipiteisiin perustuvia kirjoituksia. Ne voidaan jakaa vähintään kolmeen eri aihepiiriin: arkkitehtuurin teknologiaa käsittelevät teoriat, historiaa käsittelevät teoriat ja suunnitteluperiaatteita käsittelevät teoriat.[17] Historiallisesti arkkitehtuurin tutkimuksen merkittävin päämäärä onkin ollut suunnittelun ohjaaminen. Nämä suunnittelun teoriat voidaan jakaa teemallisiin eli analysoiviin teorioihin, joiden päämäärä on jonkin yksittäisen suunnittelutavoitteen toteuttaminen, ja synteesin teorioihin, jotka tähtäävät kaikkien tiedossa olevien suunnittelutavoitteiden huomioon ottamiseen. Ensimmäisten voidaan ajatella tuottavan omaleimaisia, mieleenpainuvia rakennuksia, jälkimmäisten tavanomaista, käytännöllisempää rakentamista.[14]

Historiallisesti arkkitehtuurin teorialla on ollut läheiset suhteet arkkitehtuurin historiaan, taidehistoriaan ja renessanssista lähtien erityisesti arkeologiaan.[16] Ennen 1700-lukua arkkitehtuurin historiaa ja teoriaa ei oppialoina erotettu toisistaan; menneisyyden rakennuksista onkin mahdotonta keskustella mielekkäästi ottamatta huomioon kontekstia, jossa ne on rakennettu.[13] Oman aikansa arkkitehtuuri voidaan toisaalta ajoittain nähdä arkkitehtuurin teorian tuotoksena, toisaalta teoria jo rakennettua ympäristöä pohtivana. Arkkitehdille teorian jonkinasteinen tuntemus on välttämätöntä, etteivät suunnitteluvalinnat ole mielivaltaisia tai stereotyyppisiä.[18] Vaikka arkkitehtuurin ”teoria” ja ”käytäntö” nähdään usein toisiaan täydentävinä, on arkkitehtuurin teorialla pohjimmiltaan konkreettinen ja käytännöllinen rooli: teoriat ovat läsnä jokapäiväisessä arkkitehtuurikeskustelussa, ja niiden avulla arkkitehti voi puolustaa omia näkökantojaan ja arvovalintojaan. Rakennuksissa teoriat saavuttavat fyysisen muodon.[17] Väärin painottuneet tai virheelliset teoriat voivat toteutuessaan johtaa huonoihin ratkaisuihin, ja ajoittain arkkitehtuurin teoriaa ovat värittäneet erilaiset poliittiset ideologiat. Silti näissäkään tapauksissa teorian ja toteutuneen rakennetun ympäristön suhde ei ole suoraviivainen.[19]

Länsimaisen arkkitehtuurin teorian vaikutusvaltaisin, varhaisin ja ainoa antiikin ajalta säilynyt arkkitehtuurin teoriaa käsittelevä teos on Vitruviuksen ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua kirjoittama Arkkitehtuurista (De architectura). Vitruvius määritteli arkkitehtuurille kolme päämäärää: firmitas (kestävyys), utilitas (käyttökelpoisuus) ja venustas (kauneus). Sen jälkeen arkkitehtuurin teoriaa ei julkaistu ennen Leon Battista Albertin 1400-luvun lopulla kirjoittamaa teosta De re aedificatoria, joka pohjautuu Vitruviuksen työhön; Arkkitehtuurista muodostikin perustan kaikelle arkkitehtuurin teoriaa käsittelevälle keskustelulle renessanssista lähtien.[17][20] Vitruviaaninen ajattelu pylväsjärjestelmineen ja mittasuhteineen alkoi menettää merkitystään 1800-luvulla, kun huomio keskittyi kertaustyylien myötä rakennuksen muotopiirteisiin ja historiallisuuteen. Modernismin myötä arkkitehtuuria ovat koskeneet esteettisten näkökohtien sijaan enenevässä määrin muut, teknologiset ja sosiaaliset kysymykset[21] ja Vitruviuksen kolmen periaatteenkin käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu eri näkökulmista.[13]

Arkkitehtuurin historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Arkkitehtuurin historia
Oscar Niemeyer, Brasilian kansalliskongressin talo.
Helsingin tuomiokirkko on yksi Suomen tunnetuimmista rakennuksista.

Arkkitehtuuri kuuluu taidehistorian alaan. Varsinainen arkkitehtuurin historia jakautuu ajallisiin ja paikallisiin tyyleihin:

Arkkitehtuurin lajeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Frank Lloyd Wright, Fallingwater.
Itsukushiman pyhäkkö, Hiroshimassa, Japanissa.

Rakennussuunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Rakennussuunnittelu

Asuntosuunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuntosuunnitteluun kuuluvat asuinrakennusten uudis- ja korjausrakentaminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakentaminen.[22] Asuinarkkitehtuurin keskeisimpiä suunnittelukohteita ovat makuu-, ruoanvalmistus-, ruokailu- ja työtilat; asuinarkkitehtuuri tarjoaa suojaa ja turvaa yksilön ja perheen elämälle ja muille aktiviteeteille. Asuinarkkitehtuuri voi olla kansanomaista asuinrakentamista, talojen suunnittelua pientaloista huvilohin ja palatseihin sekä useita asuntoja käsittävien kerrostalojen suunnittelua.[4]

Julkisten rakennusten suunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkisia rakennustyyppejä on hyvin suuri kirjo aina pienimuotoisesta ja arkisesta rakentamisesta, kuten päiväkodeista, suurimittakaavaiseen ja monumentaaliseen rakentamiseen, kuten konserttitaloihin saakka. Julkisten rakennusten suunnittelu onkin erityisen vaativaa, ja niiden rakentaminen ja ylläpito vaativat usein suuria panostuksia.[23]

Muita julkisen rakentamisen suunnittelukohteita ovat hallinnon rakennukset, jotka ovat saavuttaneet hyvin erityyppisiä typologioita hallinnon muodosta riippuen, ja erilaiset vapaa-ajan toiminnoille tarkoitetut rakennukset, joiden typologiat ovat historiallisesti pysyneet yhdenmukaisempina. Niihin lukeutuvat pääosin passiivista osallistumista edellyttävät rakennukset, kuten teatterit, auditoriot ja urheilulle tarkoitetut areenat, sekä aktiivista osallistumista vaativat tilat, kuten museot ja kirjastot. Oman ryhmänsä muodostaa myös koulutuksen ja erilaisten julkisten palvelujen arkkitehtuuri, esimerkiksi koulut, sairaalat ja vankilat. Koulurakentamisen merkitys päiväkodeista yliopistoihin on kasvanut ja koulurakennuksille asetetut erityisvaatimukset tuottavat yhä monimuotoisempia typologisia ratkaisuja.[4]

Sakraaliarkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erityinen merkitys arkkitehtuurin historiassa on ollut sakraaliarkkitehtuurilla eli uskonnollisilla rakennuksilla, kuten temppeleillä, kirkoilla, pyhäköillä ja moskeijoilla, sillä ne ovat olleet yhteiskunnan kannalta keskeisimpiä ja pysyvimpiä rakennuksia, joissa arkkitehtuuri on saavuttanut suurimman ilmaisuvoimansa. Sakraaliarkkitehtuurin typologiat ovat monimuotoisia, sillä eri uskonnoilla on erilaisia tilavaatimuksia ja yhdenkin uskonnon piirissä harjoitetaan monia erilaisia toimintoja.[4]

Historiallisesti merkittävää on ollut myös hautausarkkitehtuuri, jonka tuottamiin monumentteihin kuuluvat esimerkiksi Egyptin pyramidit ja erilaiset mausoleumit kuten Taj Mahal.[4]

Liike- ja teollisuusrakennusten suunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollisen vallankumouksen myötä taloudellinen toiminta siirtyi kodin ja yksilön piiristä koneiden ja prosessien hallitsemiin tiloihin, jotka vaativat aiempaa erikoistuneempia arkkitehtonisia ratkaisuja. Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi erilaiset vaihtokaupan tilat, kuten toimistot, pankit, liiketilat ja näyttelytilat, liikenteen tilat, kuten rautatieasemat, lentoasemat ja hotellit, tiedonvälityksen vaatimat tilat sekä tuotannon tilat kuten tehtaat ja voimalat. Rakennukset, joiden päätarkoitus on tarjota tiloja ihmisten toiminnalle, ovat yleensä ekspressiivisempiä kuin lähinnä koneille tarkoitettu arkkitehtuuri, jonka ratkaisut ovat usein puhtaan käytännöllisiä, yksinkertaisia ja joustavia.[4]

Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kaupunkisuunnittelu ja yhdyskuntasuunnittelu

Yhdyskuntasuunnittelu (urban planning tai regional planning) tarkoittaa muun muassa maa- ja vesialueiden käytön sekä kaupungin eri toimintojen kuten palvelujen ja liikenteen suunnittelua asukkaiden lähiympäristön tasolla. Se on yleispiirteisempää suunnittelua, jossa painotetaan monialaisuutta ja suunnittelun tiedeperustaa.[24][25] Kaupunkisuunnittelu (urban design) on taas tarkempaa kaupunkien maankäytön ja rakennusten sijoittelun suunnittelua, jossa painotetaan arkkitehtonista muodonantoa.[26][27]

Maisema-arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Maisema-arkkitehtuuri

Maisema-arkkitehtuuri tarkoittaa erityyppisten ulkotilojen rakentamisen ja hoidon suunnittelua. Suunnittelukohteita ovat esimerkiksi julkiset puistot ja muut viheralueet, asuin- ja työpaikka-alueiden ulkotilat sekä maiseman ja historiallisten ympäristöjen hoito, kunnostaminen ja suojelu.[28]

Sisustusarkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sisustusarkkitehtuuri

Sisustusarkkitehtuuri on rakennusten sisätilojen ja niiden uudelleenkäytön suunnittelua. Siihen kuuluvat esimerkiksi tilojen materiaalien, värien, valaistuksen ja huonekalujen suunnittelu.[29]

Arkkitehti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Arkkitehti

Arkkitehtuurin ammattilaisia ovat arkkitehdit, jotka suunnittelevat rakennuksia ja valvovat niiden rakennustöitä.[30][2] Arkkitehti on monessa maassa suojattu ammattinimike, jota voi käyttää vain tietyn koulutuksen ja työkokemuksen hankkinut, viranomaiselle rekisteröitynyt henkilö, kuten esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa.[31] Toisaalta monilla kuuluisimmistakaan modernismin ajan arkkitehdeista ei ole ollut arkkitehdin tutkintoa, vaan he oppivat ammatin muuta kautta. Heihin kuuluvat esimerkiksi Frank Lloyd Wright, Le Corbusier, Mies van der Rohe, Tadao Andō ja Peter Zumthor.[32]

Arkkitehdin työhön kuuluivat antiikissa ja keskiajalla myös rakennustöiden ohjaus ja rakennusten lujuusopillinen mitoitus. Renessanssin myötä arkkitehdit alkoivat kuitenkin keskittyä rakennusten ulkomuodon suunnitteluun, ja syntyi vähitellen erillinen insinöörien ammattikunta; sana on peräisin latinan nerouteen viittaavasta termistä ingenium, jota oli jo aiemmin käytetty erityisen taitavista arkkitehdeista. Nykymerkityksessään sanan otti käyttöön Vaubanin markiisi Ranskassa 1600-luvun lopulla.[33]

Arkkitehtuurin opetus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvulta lähtien arkkitehtuuriin ja arkkitehtuuriopetukseen on suhtauduttu neljästä eri näkökulmasta: akateemisesta, muodonantoon ja kompositioon keskittyvästä näkökulmasta, käsityötaidon ja käytännön rakentamisen näkökulmasta, teknillistieteellisestä näkökulmasta ja myöhemmin viime vuosikymmeninä sosiologisesta ja yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta.[34] Arkkitehtuurin olennaisia perusasioita lukuun ottamatta eri yliopistot ympäri maailmaa opettavatkin arkkitehtuuria omasta näkökulmastaan ja omassa kontekstissaan käyttäen erilaista pedagogiikkaa. Informaatioteknologian käyttöönotto on muuttanut arkkitehdin ammatin tavoin voimakkaasti myös arkkitehtuuriopetusta. Perinteisesti opetuksen ytimeen on kuulunut työskentely piirustusstudioissa.[35] Opetukseen kuuluu esimerkiksi luentoja ja erilaisia yksilö- ja ryhmätöinä suoritettavia suunnittelutehtäviä.[36]

Vuonna 1926 valmistunut Bauhaus-koulu Dessaussa, Saksassa tuli kuuluisaksi sekä arkkitehtuuristaan, että koulutuksesta.

Muodollinen arkkitehtikoulutus sai alkunsa 1800-luvun vaihteessa Ranskan École des Beaux-Artsin yhteydessä; arkkitehti nähtiin nyt mestarisuunnittelijana, joka esitti suunnitelmansa paperilla abstraktissa muodossa. Koulu perustui työskentelyyn ateljeissa.[37] Écolen pedagogiikan haastoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan Bauhaus, jonka tavoitteena oli yhdistää rakennustaiteellinen kokonaissuunnittelu taiteeseen ja käsityöhön.[38][39] Bauhausin malli otettiin laajalti käyttöön arkkitehtuuriopetuksessa.[40] Erään luettelon mukaan maailman parhaimpiin arkkitehtuurikouluihin kuuluivat vuonna 2017 Massachusetts Institute of Technology, Bartlett School of Architecture, Delftin teknillinen yliopisto, Kalifornian yliopisto (Berkeley) ja ETH Zürich.[41] Suomessa arkkitehtikoulutus aloitettiin vuonna 1872. Nykyään arkkitehtuuria voi opiskella kolmessa yliopistossa: Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Tampereen teknillisessä yliopistossa ja Oulun yliopistossa.[42]

Arkkitehtuurin instituutiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammatti- ja edunvalvontajärjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtien ammattijärjestöjen kansainvälisenä liittona toimii vuonna 1948 perustettu Union Internationale des Architectes eli UIA, jonka päämaja sijaitsee Pariisissa. Siihen kuuluvat arkkitehtiliitot yli sadasta maasta.[43] Sen suomalainen jäsen on Suomen arkkitehtiliitto eli SAFA, joka toimii Suomen arkkitehtien edunvalvojana sekä ammatillisena ja aatteellisena yhteisönä. Siihen kuuluu vajaat 80 prosenttia Suomen arkkitehdeista, noin 3 000 arkkitehtia.[44] Suomalaisia arkkitehtitoimistoja edustaa vuonna 1988 perustettu Arkkitehtitoimistojen liitto ATL. Liitto edistää luovaa suunnittelua, edustaa suomalaisia arkkitehtitoimistoja ja toimii arkkitehtitoimistojen edunvalvojana.[45]

Arkkitehtuuripalkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuripalkinnoista merkittävin on ”arkkitehtuurin Nobeliksikin” kutsuttu kansainvälinen Pritzker-palkinto, joka jaetaan vuosittain erityisen ansioituneelle arkkitehdille. Palkinnon perusti chicagolainen Pritzker-suku vuonna 1979, ja palkintosumma on 100 000 dollaria.[46][47] Huomattava suomalainen arkkitehtuuripalkinto on kolmen vuoden välein jaettava Alvar Aalto -mitali.[48]

Arkkitehtuurimuseot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri puolilla maailmaa sijaitsevat arkkitehtuurimuseot tallentavat ja levittävät tietoa arkkitehtuurista muun muassa järjestämällä arkkitehtuuriin liittyviä näyttelyitä, tapahtumia ja harjoittamalla julkaisutoimintaa. Suomessa tehtävää hoitaa vuonna 1956 perustettu Suomen arkkitehtuurimuseo, jonka tehtävänä on toimia ”siltana arkkitehtuurin ja sen käyttäjien välillä ja toisaalta alan ammattilaisten yhdyssiteenä sekä kansallisessa että kansainvälisessä vuorovaikutuksessa.”[49] Arkkitehtuurimuseoiden kansainvälinen yhteistyöelin eli ICAM on perustettu vuonna 1979 ja siihen kuuluu runsaat sata yhteistyöjäsentä.[50]

Arkkitehtuurikilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuurikilpailulla on ollut instituutiona jo 1800-luvulta saakka merkittävä asema paitsi ammattiaan harjoittavien arkkitehtien työssä myös arkkitehtuurikoulutuksessa. Kilpailusääntöjen käyttöönotto 1900-luvun vaihteessa tapahtui samaan aikaan, kun arkkitehdit järjestäytyivät ammattiliittoihin. Kilpailujen kautta on löydetty uusia ajattelutapoja ja arkkitehtuurinäkemyksiä. Euroopan unionin lainsäädännön myötä 1990-luvulta lähtien kilpailuille on muodostunut kaksi roolia: hyvien suunnitteluratkaisujen löytäminen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun ongelmiin sekä muodollinen tapa hankkia suunnittelupalveluita julkisille rakennushankkeille. Kilpailut voivat olla avoimia kilpailuja tai suljettuja kutsukilpailuja. Suomessa arkkitehtuurikilpailuja on 1870-luvulta 2010-luvulle mennessä järjestetty noin 2 000, ja niitä ovat järjestäneet paitsi julkiset tahot myös yksityiset rakennuttajat.[51][52]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ rakennustaide. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ a b architect (n.) Online Etymological Dictionary. Viitattu 26.6.2017.
  3. ↑ Korpelainen 2004, s. 15.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Ackerman, James S.: Architecture Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.6.2017.
  5. ↑ Korpelainen 2004, s. 18.
  6. ↑ Korpelainen 2004, s. 22.
  7. ↑ Korpelainen 2004, s. 26.
  8. ↑ a b c d e f Ackerman, James S.: Architecture: Expression Encyclopædia Britannica. Viitattu 2.7.2017.
  9. ↑ a b Smith 2013, s. 10.
  10. ↑ Korpelainen 2004, s. 29.
  11. ↑ Rakennusoppi Aalto-yliopisto. Viitattu 29.6.2017.
  12. ↑ a b c d Ackerman, James S.: Architecture: Techniques Encyclopædia Britannica. Viitattu 1.7.2017.
  13. ↑ a b c d Collins, Peter: Theory of architecture Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.6.2017.
  14. ↑ a b Routio, Pentti: Erään tuotelajin teorian historiallinen kehitys: Arkkitehtuurin teoria TAIK. Arkistoitu 10.12.2016. Viitattu 25.6.2017.
  15. ↑ Kruft 1994, s. 13.
  16. ↑ a b Kruft 1994, s. 15.
  17. ↑ a b c Smith 2013, s. 3–6.
  18. ↑ Kruft 1994, s. 16.
  19. ↑ Kruft 1994, s. 17.
  20. ↑ Evers 2003, s. 6.
  21. ↑ Evers 2003, s. 7.
  22. ↑ Asuntosuunnittelu Aalto-yliopisto. Viitattu 28.6.2017.
  23. ↑ Julkiset rakennukset Aalto-yliopisto. Viitattu 29.6.2017.
  24. ↑ Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opinto-opas 2014–15: Yhdyskuntasuunnittelu Aalto-yliopisto. Arkistoitu 6.10.2017. Viitattu 28.6.2017.
  25. ↑ yhdyskuntasuunnittelu. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  26. ↑ Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu Aalto-yliopisto. Viitattu 28.6.2017.
  27. ↑ kaupunkisuunnittelu. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  28. ↑ Opiskelu ja ohjelmat: Maisema-arkkitehtuuri Aalto-yliopisto. Viitattu 28.6.2017.
  29. ↑ Interior Architecture University of Oregon. Viitattu 28.6.2017.
  30. ↑ arkkitehti. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  31. ↑ Arkkitehdin koulutus SAFA. Viitattu 26.6.2017.
  32. ↑ Langar, Suneet Zishan: 9 Incredibly Famous Architects Who Didn't Possess an Architecture Degree ArchDaily. Viitattu 26.6.2017.
  33. ↑ Routio, Pentti: Teemalliset arkkitehtuurin suunnitteluteoriat TAIK. Arkistoitu 11.8.2017. Viitattu 1.7.2017.
  34. ↑ Salama 1995, s. 40–41.
  35. ↑ Fjeld, Per Olaf: WRITING IN ARCHITECTURAL EDUCATION: A Revitalization of Architectural Consciousness European Association for Architectural Education. Arkistoitu 27.7.2018. Viitattu 27.6.2017.
  36. ↑ Arkkitehtuuri Tampereen teknillinen yliopisto. Viitattu 27.6.2017.
  37. ↑ Salama 1995, s. 41–47.
  38. ↑ Salama 1995, s. 48.
  39. ↑ bauhaus Jyväskylän yliopisto. Viitattu 27.6.2017.
  40. ↑ Salama 1995, s. 55.
  41. ↑ Lynch, Patrick: The Top 200 Universities in the World for Architecture 2017 ArchDaily. Viitattu 27.6.2017.
  42. ↑ What we do to Regulate use of the title ‘Architect’ Architects Registration Board. Arkistoitu 3.9.2017. Viitattu 26.6.2017.
  43. ↑ Kansainvälinen toiminta SAFA. Arkistoitu 4.7.2017. Viitattu 26.6.2017.
  44. ↑ Suomen arkkitehtiliitto SAFA SAFA. Arkistoitu 4.7.2017. Viitattu 26.6.2017.
  45. ↑ ATL on arkkitehtitoimistojen uudistava edunvalvoja Arkkitehtitoimistojen liitto. Viitattu 8.1.2022.
  46. ↑ Purpose The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 26.6.2017.
  47. ↑ Wainwright, Oliver: Pritzker prize for architecture won by little known Catalan trio The Guardian. Viitattu 26.6.2017.
  48. ↑ Alvar Aalto -mitali Arkkitehtuurimuseo. Arkistoitu 22.3.2012. Viitattu 26.6.2017.
  49. ↑ Museon toiminta Arkkitehtuurimuseo. Viitattu 26.6.2017.
  50. ↑ ICAM (International Confederation of Architectural Museums) Arkkitehtuurimuseo. Arkistoitu 6.3.2017. Viitattu 26.6.2017.
  51. ↑ Andersson, Jonas E; Zettersten, Gerd Bloxham & Rönn, Magnus: Architectural Competitions – Histories and Practice, s. 7–13. The Royal Institute of Technology and Rio Kulturkooperativ, 2013. ISBN 978-91-85249-16-9 Teoksen verkkoversio.
  52. ↑ Arkkitehtuurikilpailujen historiaa SAFA. Arkistoitu 28.7.2017. Viitattu 30.6.2017.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Arkkitehtuurin sanakirja. (Taskufacta. Toimittaja: Liisa Honkala) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24579-8
  • Nyman, Kaj: Arkkitehtuurin kadotettu kieli. (Erottaja-sarja) Helsinki: Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-186-5
  • Jokiniemi, Erkki; Davies, Nicholas: Kuvitettu rakennussanakirja suomi-englanti-suomi. Illustrated Building Dictionary Finnish-English-Finnish. (Sanakirjat) Helsinki: Rakennustieto Oy, 2012. ISBN 978-951-682-890-2
  • Penttilä, Timo: Oikeat ja väärät arkkitehdit: 2000 vuotta arkkitehtuuriteoriaa. Gaudeamus, 2013. ISBN 9789524953115

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arkkitehtuurin teemasivu


Taiteen ja ympäristön peruskäsitteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arkkitehtuuri&oldid=22841678”