Pyhän Marian kirkon sakasti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyhän Marian kirkon sakasti
Sakastin eteläpääty ja Kilkun hautakappeli (vas.)
Sakastin eteläpääty ja Kilkun hautakappeli (vas.)
Sijainti Penttiläntie 1, Kokemäki
Koordinaatit 61.260792°N, 22.355848°E
Seurakunta Kokemäen seurakunta
Rakentamisvuosi 1548–1551
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Selim A. Lindqvistin piirros vuodelta 1887.

Pyhän Marian kirkon sakasti on Kokemäellä sijaitseva keskiaikainen kivisakasti, joka on rakennettu 1540–1550-lukujen vaihteessa. Se sijaitsee Kokemäen keskustaajamassa Tulkkilassa Kokemäenjoen pohjoisrannalla. Paikka oli alkujaan pieni saari, jota ympäröineet joenuomat ovat sittemmin maatuneet. Sakastin viereen oli tarkoitus tehdä myös kivikirkko, mutta rakennushanke jäi kesken. Kivikirkon sijaan sakastin yhteyteen valmistui puukirkko, jonka seuraajaksi rakennettu Pyhän Marian kirkko purettiin vuonna 1845.[1]

Sakastia ympäröi edelleen käytössä oleva pieni hautausmaa. Ne kuuluvat Kokemäen kirkonseutuun, joka on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokemäen seurakunta on yksi Suomen vanhimmista. Ensimmäinen kirjallinen maininta seurakunnasta on 1280-luvulta, mutta se perustettiin luultavasti jo saman vuosisadan alussa. Kokemäki oli Turun hiippakunnan merkittävimpiä kirkkopitäjiä ja piispankartanoineen se oli myös koko Satakunnan keskuspaikka. Kokemäen pitäjänkirkko rakennettiin pieneen Kokemäenjoen saareen, joka sittemmin on maatunut kiinni viereiseen Penttilänniemeen. Mäenkumpareella sijaitsi vuosisatojen kuluessa useita puukirkkoja, mutta niiden lukumäärää tai kaikkien rakentamisajankohtia ei tiedetä. Ensimmäinen kirkko saatettiin rakentaa jo 1000-luvulla tai viimeistään 1200-luvun puolivälissä. Asiakirjoissa Kokemäen kirkko mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1374 Neitsyt Marian kirkkona.[1][3]

Sakasti ja hautausmaa pohjoisesta kuvattuna.

Kivikirkon rakentaminen aloitettiin Kokemäellä muun Satakunnan tavoin vasta aivan keskiajan lopulla.[3] Kokemäen historian kirjoittaneen Tapio Salmisen mukaan syy myöhäiseen ajankohtaan oli Kokemäen asema kuninkaanpitäjänä, jonka vuoksi hiippakunta ei rakentanut seudulle pitäjänkirkkoa. Talonpojat puolestaan joutuivat ylläpitämään Kokemäen linnaa ja Kokemäenkartanoa, joten heidän rahkeensa eivät enää riittäneet kirkon rakentamiseen. Lisäksi noin viidennes talonpojista oli Turun piispalle veronsa maksaneita lampuoteja. Kivikirkon rakennushanke käynnistyi vasta vuoden 1547 jälkeen, kun piispantilat siirtyivät uskonpuhdistuksen myötä kruunun haltuun. Vuosina 1551–1552 Kustaa Vaasa luovutti osan aikaisemmin piispalle kerätyistä Kokemäen talonpoikien veroista kivikirkon rakentamista varten. Kirkosta valmistuivat kuitenkin vain sakasti sekä runkohuoneen perustukset. Salmisen mukaan työn keskeytyminen saattoi johtua Satakunnassa tehdyistä hallinnollisista uudistuksista, jotka kasvattivat talonpoikien verotaakkaa huomattavasti. Toinen mahdollinen syy oli lisääntynyt lohenkalastus, minkä johdosta Kokemäenjokeen tokeita pystyttäneet talonpojat eivät joutaneet kirkon rakennuspuuhiin.[4]

Kuninkaan kirjeiden ja käräjien tuomiokirjojen perusteella Tapio Salminen on päätellyt, että Kokemäen sakasti rakennettiin vuosien 1548–1551 välillä, ja kivikirkkohankkeesta luovuttiin viimeistään 1552. Näkemystä tukee kirkkoherra Heikki Hämäläisen 1980-luvun lopussa Joensuun yliopistossa teettämä dendrokronologinen ajoitus, jonka mukaan yksi tasakerran hirsistä on kaadettu vuosina 1546–1555. Tiedossa ei ole, aloitettiinko rakentaminen puukirkon tuhonneen tulipalon jälkeen, vai purettiinko se suunnitellun kivikirkon tieltä. Töiden keskeydyttyä sakastin eteläpuolelle valmistui lopulta uusi puukirkko, joka nousi kivikirkolle tarkoitettujen perustusten päälle. Tulevaisuudessa oli tarkoitus jatkaa muuraustöitä ja korvata kirkon puuosat kivellä, mutta rakennusmateriaalit vietiin ilmeisesti Poriin, jonne Juhana Herttua suunnitteli linnan rakentamista.[4][5] Paikalle pystytetty puukirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1641, jonka jälkeen se korvattiin hieman pienemmällä puukirkolla. Nykyinen Kokemäen kirkko valmistui joen eteläpuolelle 1786. Tyhjilleen jäänyt Pyhän Marian kirkko purettiin lopulta huonokuntoisena vuonna 1845. Purkutöiden yhteydessä löydettiin 1550-luvun alusta peräisin olevat kivikirkon perustukset.[3]

Arkkitehtuuri ja esineistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjoispäädyn koristelua.

Sakastin ulkomitat ovat noin 6,3×6,2 metriä ja sisämitat 3,8×3,7 metriä seinien ollessa noin 1,25 metrin paksuiset. Päätykolmiot on muurattu pääosin tiilestä. Pohjoispäädyssä on kapea kulmatiilinauha, jonka yläpuolella on kolme suippokaarista pystykomeroa ja alapuolella kaksi päällekkäistä pystykomeroa. Alemmassa komerossa on kaari-ikkuna. Rakennus on katettu paanukatolla, jonka kattotuolien osia näkyy päätykolmioissa. Keskiaikaisen rakennustavan mukaan katto tehtiin heti seinien noustua tasakertaan, jonka jälkeen päätykolmiot muurattiin viimeisenä.[6]

Eteläpäädyssä sijaitsevasta oviaukosta oli aikaisemmin kulku poikittain sakastin eteläpuolella sijainneiden puukirkkojen kuoriin. Pyörökaarisen oviaukon koristeinen profilointi on hyvin harvinainen Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen sakasteissa. Ulko-ovi on valmistettu takoraudasta ja ikkunoissa on takorautaiset ristikot. Sisätilojen itäseinässä on kaari-ikkuna, jonka lisäksi kolmella seinällä on säilytyskomeroita. Sisäkatossa on korkea ristiholvaus. Katon tai sisäseinien koristemaalauksista ei ole löydetty jälkiä. Rakennukseen on valettu betonilattia ilmeisesti 1960-luvulla. Sakastin länsisivussa on Kilkun virkatalolle kuulunut hautakappeli ja itäsivussa Hassalan ratsutilan hautakappeli, jotka molemmat on rakennettu 1800-luvun vaihteessa.[3][7]

Suomen keskiaikaisia kivikirkkoja tutkineen Markus Hiekkasen mukaan sakastin ikkunakomero sekä muut päätykoristelut osoittavat, että myös runkohuoneesta suunniteltiin poikkeuksellisen vaikuttavaa. Valtionarkeologi Juhani Rinteen mukaan sakastin myöhäiskeskiaikaiset piirteet ovat verrattavissa muun muassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon, mutta Hiekkanen taas sanoo, että sen tyylilliset ja rakennusteknilliset ratkaisut eroavat muista Satakunnan keskiaikaisista kivikirkoista.[3][6]

Paikalla sijainneiden keskiaikaisten kirkkojen esineistöstä on säilynyt hopeisen kalkin jalka, rautainen kynttilänjalka sekä kaksi krusifiksiä. Kynttilänjalkaa säilytetään edelleen sakastissa, mutta krusifiksit ovat Kokemäen ja Harjavallan kirkoissa. Lisäksi sakastissa on uudelta ajalta peräisin olevaa penkki.[4]

Ympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sakasti lännestä.

Sakastia ympäröivän kirkkotarhan pinta-ala on noin 0,35 hehtaaria. Paikalle on mahdollisesti haudattu vainajia jo esikristillisenä aikana ensimmäisellä vuosituhannella. Hautausmaan keskiaikaisista tai uuden ajan alun muistomerkeistä ei ole säilynyt tietoja.[4] Sakastin yhteyteen muurattujen kahden hautaholvin lisäksi hautausmaalla on kolmas tiilirakenteinen hautaholvi, joka on peräisin 1800-luvulta.[2] Hautausmaa on edelleen käytössä, mutta hautaaminen tapahtuu pelkästään vanhoihin sukuhautoihin.[8] Tigerstedtin sukuhautaan on haudattu muun muassa valtiopäivämies Gustaf Tigerstedt ja kapteeni Severin Tigerstedt.

Sakastin kupeessa on vuonna 1918 valmistunut Tulkkilan silta.[2] Kivenheiton päässä sakastin pohjoispuolella sijaitsee Kokemäen pappila, jonka vuonna 1844 valmistunut päärakennus poltettiin vanhan sillan tavoin sisällissodan yhteydessä. Pappila on ollut samalla paikalla jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Nykyään se on seurakunnan ja kirkkoherranviraston toimistokäytössä. Sakasti hautausmaineen kuuluu myös opastettuun Villa Cumasta Kokemäen kaupunkiin -kulttuurireittiin.[9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Pyhän Marian kirkon paikka Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 8.1.2007. Museovirasto. Viitattu 1.6.2021.
  2. ↑ a b c Kokemäen kirkonseutu Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 1.6.2021.
  3. ↑ a b c d e Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 224–225. (Kolmas täydennetty painos) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-22260-0-6
  4. ↑ a b c d Salminen, Tapio: Joki ja sen väki : Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1960-luvulle, s. 275–279. Kokemäki: Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat, 2007. ISBN 978-952-99941-1-3 DIGI – Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa (PDF).
  5. ↑ Viitaniemi, Ella: Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen : paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730–1786, s. 79–80. (Väitöskirja) Tampere: Tampere University Press, 2016. ISBN 978-952-03009-5-1 Teoksen verkkoversio (PDF).
  6. ↑ a b Rinne, Juhani: ”Läntisen Satakunnan keskiaikaisista kirkoista”, Satakunta : kotiseutututkimuksia I, s. 21–23. Helsinki: Satakuntalainen Osakunta, 1907. Teoksen verkkoversio (PDF).
  7. ↑ Rakennusperintökierros Koe kulttuuriperintö. 16.3.2016. Turun yliopisto. Viitattu 1.6.2021.
  8. ↑ Hautausmaat Kokemäen seurakunta. Viitattu 1.6.2021.
  9. ↑ Tuominen, Pirjo: ”Pyhän Marian kirkon sakaristo”, Villa Cumasta Kokemäen kaupunkiin. Kokemäki: Teljän uusi tuleminen -hanke ; Kokemäen kaupunki, 2002.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pyhän_Marian_kirkon_sakasti&oldid=22450547”