Tämä on suositeltu artikkeli.

Pius X

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pyhä Pius X)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pius X
Henkilötiedot
Koko nimi Giuseppe Melchiorre Sarto
Syntynyt2. kesäkuuta 1835
Riese, Italia
Kuollut20. elokuuta 1914 (79 vuotta)
Apostolinen palatsi, Vatikaani
Paavi
Paavius alkoi 4. elokuuta 1903
Paavius päättyi 20. elokuuta 1914
Edeltäjä Leo XIII
Seuraaja Benedictus XV
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Pyhä Pius X, alkuperäiseltä nimeltään Giuseppe Melchiorre Sarto, (2. kesäkuuta 1835 – 20. elokuuta 1914) oli katolisen kirkon johtaja eli paavi vuosina 1903–1914.

Pius X oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun perimätietoon perustuvan paaviluettelon mukaan 257. paavi.[1] Pius X:n paavinkauden eli pontifikaatin aikana tärkeäksi tekijäksi muodostui muun muassa modernismin vastustus, jota paavi tuki. Pius X olikin diplomaattista edeltäjäänsä Leo XIII:ta konservatiivisempi.

Pius XII julisti Pius X:n pyhimykseksi vuonna 1954.[2] Pius X oli ensimmäinen pyhimykseksi julistettu paavi sitten 1500-luvulla uskonpuhdistusta vastaan taistelleen Pius V:n.

Elämä ennen paaviutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuori Giuseppe Sarto. Kuva on otettu Sarton toimiessa piispana.

Giuseppe Sarto syntyi vuonna 1835 Riesen kylässä, lähellä Venetsiaa.[3] Hänen vanhempansa olivat postinkantajana toiminut Giovanni Battista Sarto sekä Margarita Sarto.[3] Giuseppe Sarton isä Giovanni Sarto kuoli vuonna 1852, kun taas äiti Margarita Sarto eli nähdäkseen pojastaan tulevan kardinaali.[3]

Lapsuutensa Sarto vietti köyhyydessä. Nuorena hän opiskeli latinan kieltä, ja hänen opettajanaan toimi kyläläinen pappi.[3] Vuonna 1850 hän otti vastaan tonsuurin,[4] jota hänelle tarjosi Trevision piispa. Sarto sai myös apurahan Trevision hiippakunnalta.[3] Myöhemmin Sarto suoritti filosofiset ja teologiset opintonsa loppuun.[3]

Papiksi Sarto vihittiin vuonna 1858.[3] Tämän pappisvihkimyksen jälkeen hän työskenteli Tombolon kaupungissa yhdeksän vuoden ajan kappalaisena.[3] Samalla Sarto laajensi oppineisuuttaan teologian saralla ja opiskeli muun muassa kanonista lakia. Vuonna 1867 Sarto siirtyi työskentelemään Salzanon kaupunkiin, missä hän esimerkiksi kunnosti paikallista kirkkoa ja työskenteli avustaakseen sairaita, jotka olivat sairastuneet italian pohjoisosissa riehuvaan koleraan.[3]

Vuonna 1875 Sartosta tuli kaniikki Trevision katedraaliin ja samalla hiippakuntaan, missä työssä hän muun muassa teki yleistä koulua käyville lapsille mahdolliseksi ottaa vastaan uskontoon liittyvää opastusta.[3] 1878 Trevison piispa Zanelli kuoli, jolloin piispanistuin jäi tyhjäksi. Sartosta ei kuitenkaan tullut vielä piispaa.

Sarto nimitettiin 10. marraskuuta 1884 Mantovan piispaksi, missä tehtävässä hän oli, kunnes paavi Leo XIII vuonna 1893 nimitti hänet kardinaaliksi ja Venetsian patriarkaksi.

Valinta paaviksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Vuoden 1903 konklaavi
Pius X konklaavin jälkeen.
Pius X:n paavillinen vaakuna.

Paavi Leo XIII kuoli 20. heinäkuuta 1903, minkä jälkeen kardinaalit kokoontuivat valitsemaan uutta paavia paavinvaalissa eli konklaavissa.

Pääehdokkaaksi nousi kardinaalivaltiosihteeri Mariano Rampolla. Konklaavien suljetussa tilassa pitämisen ja ulkopuolisilta tietojen saamisen vuoksi tarkat äänimäärät eivät ole selvillä, mutta tietojen mukaan Rampolla sai kahden ensimmäisen äänestyskierroksen aikana enemmistön äänistä. Ennen kolmannen äänestyksen aloittamista Krakovan kardinaaliarkkipiispa esitti keisari Frans Joosef I:n nimissä keisarin tahdon, jonka mukaan Rampollaa ei pitäisi valita paaviksi. Kyseessä oli katolisen kirkon veto exclusionis, katolisille valtioille myönnetty epävirallinen veto-oikeus estää epämieluisien kardinaalien valitseminen paaviksi. Virallisesti veto-oikeutta ei koskaan ollut myönnetty, mutta koko paaviuden historiassa kardinaalit olivat aina hyväksyneet veto-oikeuden käytön. Kardinaalit esittivät protestinsa, mutta tästä huolimatta Rampollan saamat äänimäärät laskivat ja seitsemännellä äänestyskierroksella Giuseppe Sarto valittiin paaviksi ja hän otti nimekseen Pius X.

Paaviksi tullessaan Giuseppe Sarto oli 68 vuotta vanha. Hän ei elämänsä aikana ollut koskaan poistunut Italiasta, eikä taitanut italian lisäksi muuta kieltä kuin latinan.[5] Kuitenkin Sartolla oli paavinvaalissa puolellaan se, ettei hän ollut sekaantunut politiikkaan. Eräskin kardinaali selitti Sarton valintaa sanoen: "Me halusimme paavin, joka ei ollut koskaan sekaantunut politiikkaan, jonka nimi merkitsisi rauhaa ja sopua, joka oli kokenut sielunhoitaja, joka keskittyisi kirkon hallintoon ja olisi ennen kaikkea isä ja paimen."[6]

Sarton päätös ottaa paavilliseksi nimekseen Pius osoitti osittain, mitä linjaa hän aikoi tulevan pontifikaattinsa aikana jatkaa. Nimivalinta viestitti siitä, että Sarton paavillinen linja seuraisi konservatiivista Pius IX:tä, eikä diplomaattista ja poliittista Leo XIII:ta.[6]

Tilanne Pius X:n noustessa paaviksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pius X peri paaviksi tullessaan edeltäjältään Leo XIII:ltä ulkopoliittiset suhteet Euroopan eri maihin. Suhteet olivat tulehtuneet pahasti Leo XIII:n edeltäjän, Pius IX:n pontifikaatin aikana, mutta lämmenneet jonkin verran Leo XIII:n diplomatian ansiosta.

Leo XIII ei kuitenkaan ollut useista yrityksistä huolimatta onnistunut sovittelemaan paavinistuimen suhteita Ranskaan. Ranskan ja paavinistuimen suhteet toisiinsa olivat paitsi säilyneet viileinä, myös kärjistyneet Leo XIII:n pontifikaatin loppupuolella.

Paavina vuodet 1903–1914

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pius X. Kuva on vuodelta 1911.

Hurskas paavi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavina Pius X oli uskonnollinen ja hurskas kirkonmies. Hän itse kertoi paavillisesta politiikastaan seuraavanlaisesti: "En ymmärrä mitään politiikasta enkä myöskään ole diplomaatti, minun politiikkani on tämä", minkä jälkeen hän osoitti seinällä olevaa krusifiksia.[7]

Paavi Pius X:n julkinen esiintyminen poikkesi myös hänen diplomaattisesta ja kuninkaallisesti esiintyneestä edeltäjästään paavi Leo XIII:sta. Toisin kuin Leo XIII, Pius X ei halunnut käyttää paavin kannettavaa valtaistuinta, eikä myöskään toivonut tohveleitaan suudeltavan.[7] Myös paavillisilla vastaanotoilla hän poikkesi edeltäjänsä toimintatavoista pyytämällä tulijat istumaan, eikä jäämään polvilleen paavin eteen.[7] Paavina Pius X lisäksi ei nukkunut edeltäjänsä prameassa sängyssä, eikä aterioinut yleisen tavan mukaan yksin.[7] Myös taustaltaan Pius X oli poikkeuksellinen paavi, sillä yksikään toinen paavi 1800-luvulla ei ollut toiminut ennen paaviksi tuloaan seurakuntapappina.[7]

Pius X:n toimintatavat hermostuttivat paavillista kuuriaa.[8] Pius X ei tuntenut kuurian vakiintuneita työtapoja, mutta tästä huolimatta toimi kuurian esimiehenä. Pius X esimerkiksi lakkautti joitain Kirkkovaltion aikaisia ja silloin jo tarpeettomiksi muodostuneita virastoja, joiden työntekijöillä ei ollut enää tehtäviä.[8]

Uudistuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavina Pius X toteutti joitakin uudistuksia, joihin kuului esimerkiksi pappiskoulutuksen tehostaminen. Tämä toteutettiin opetusohjelman uudistamisella ja pienten seminaarien yhdistämisellä.[8] Pius X myös neuvoi pappeja katekismuksen opetuksesta ja saarnaamisesta.[8] Paavi myös elvytti gregoriaanisen kirkkolaulun, jolloin hän samalla uudisti jumalanpalvelusta.[8] Lisäksi papistolle annettiin käyttöön uusi messukirja ja käsikirja, ja ensiehtoollisen ikärajaa laskettiin seitsemään vuoteen.[8]

Paavi aloitti myös työn, jossa pyrittiin laajamittaiseen kanonisen lain kodifiointiin. Tässä työssä käytettiin apuna sekä juristeja että yliopistomiehiä, ja työt saatiin päätökseen vuonna 1917. Tällöin ilmestyi kirkon lakikirja, jonka laadinnassa oli noudatettu useita paavin ja kuurian auktoriteettia korostavia linjauksia.[8] Laissa todettiinkin muun muassa se, että paaville kuuluu oikeus nimittää vapaasti piispoja.[8]

Suhteet eri valtioihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pius X kävelemässä Vatikaanin puutarhassa. Taustalla näkyy Pietarinkirkon kupoli.

Pius X:n toimiessa Venetsian patriarkan virassa ennen paaviksi tuloaan hänellä oli hyvät suhteet maallisiin hallitsijoihin, ja hän suhtautui suopeasti katolilaisten osallistumiseen kunnallispolitiikkaan.[8] Ollessaan paavina hän kuitenkin piti kiinni jo edeltäjänsä edeltäjän paavi Pius IX:n aikaisesta linjasta, joka edellytti viileitä suhteita Italiaan. Pius X:n pontifikaatti sijoittuikin Vatikaanin vankeuden aikaan, jolloin paavinistuin ja Italian valtio olivat riidassa keskenään. Kuitenkin pelko sosialismista sai Pius X:n lieventämään Pius IX:n julistamaa katolilaisten politiikkaan osallistumisen kieltoa. Pontifikaattinsa alussa paavi antoi politiikkaan osallistumisesta seuraavanlaiset ohjeet:[9]

»Yleinen sääntö on pidättäytyminen vaaleista. Piispojen neuvosta tästä voidaan poiketa silloin, kun on pelättävänä antiklerikaalisen kandidaatin valinta. Katolista puoluetta ei sallita.»

Vuonna 1909 pidetyissä Italian parlamenttivaaleissa läpi pääsi kaksikymmentäneljä henkeä käsittävä katolinen ryhmä, joka ei tosin koskaan organisoitunut puolueeksi asti. Tämän ryhmän vaikutus Italian parlamentissa, jossa oli 484 edustajaa, ei kuitenkaan noussut suureksi.[9]

Paavin päätös kieltää pappismies Romolo Murrin toiminta aiheutti katolisen politiikan lamaantumisen.[9] Murrin mielestä niin paavin kuin myös piispojen asiantuntemus ei riittänyt maallisiin ja valtiollisiin asioihin osallistumiseen, ja hän halusikin perustaa Italiaan katolisen puolueen.[9] Paavi kuitenkin kielsi Murria kirjoittamasta sanomalehdille, minkä seurauksena Murri siirtyi ideologiassaan vasemmalle ja pääsi 1909 parlamenttiin sosialistien ehdokkaana.[9] Tämä johti hänen erottamiseensa kirkosta.[9]

Pius X:n edeltäjä Leo XIII oli oman pontifikaattinsa aikana pyrkinyt parantamaan paavinistuimen suhteita Ranskaan, vaikkakin suhteet olivat alkaneet kärjistyä Leo XIII:n pontifikaatin loppupuolella. Pius X kärjisti riitaa entisestään protestoimalla Ranskan presidentin vuonna 1904 tapahtunutta valtiovierailua Italiaan.[9] Tämä johti Ranskan ja Vatikaanin välirikkoon, jonka seurauksena Ranska katkaisi diplomaattisuhteensa Vatikaaniin.[9] Vuonna 1905 Ranskan parlamentti vuorostaan pahensi valtion ja paavinistuimen riitaa säätämällä lain valtion ja kirkon erosta.[9] Laki kumosi paavi Pius VII:n ja Napoléonin vuonna 1801 sopiman konkordaatin.[9] Lain seurauksena oli, että kirkolta riistettiin sen julkisoikeudellinen asema, ja että valtio lopetti pappien palkkojen maksamisen.[9] Samalla myös kirkon omistamat rakennukset ja muu omaisuus siirrettiin valtion omistukseen, ja erilaiset maallikoiden kulttiyhdistykset saivat luvan käyttää näitä.[9]

Enemmistö Ranskan piispoista alistui vallitsevaan tilanteeseen, koska he näkivät sen ainoana ratkaisuna säilyttää kirkon mahdollisuus ylipäätään toimia.[9] Paavi ei kuitenkaan ollut samaa mieltä näiden piispojen kanssa, sillä hän tuomitsi valtion ja kirkon erottamisen raskaana jumalanpilkkana ja samalla kielsi kulttiyhdistykset.[9] Paavin toiminnan vuoksi Ranskan piispoilla ei ollut mahdollisuutta sopia kompromissia kiistan ratkaisuksi.[9] Paavi itse kuvasi piispojen tilannetta sanoen: "He tulevat kärsimään, mutta pääsevät taivaaseen."[9] Pius X:n sovittelematon toiminta johti lopulta siihen, että valtio suostui joustamaan antamalla kirkkorakennukset entiseen käyttöönsä ja sallimalla jumalanpalveluksien pitämisen.[9] Ranskan kirkko köyhtyi, mutta vapautui kuitenkin valtion valvonnasta.[9]

Modernistien vaino

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modernisteilla tarkoitetaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun paaviuden historiassa henkilöitä, jotka muun muassa kannattivat paavinistuimen uudistumista modernisoituvassa maailmassa. Samoin modernisteina pidettiin erilaisia teologisia professoreita ja muita akateemisia opettajia, jotka esimerkiksi kannattivat kriittistä raamatuntutkimusta tai muuten kyseenalaistivat katolisen kirkon virallisen kannan.

Pius X:n edeltäjänä toiminut paavi Leo XIII oli perustanut vuonna 1902 paavillisen raamattukomission, jonka oli tarkoitus tehdä katolisten periaatteiden mukaista raamatuntutkimusta. Pius X kuitenkin varoitti ensimmäisessä kiertokirjeessään modernista kriittisestä raamatuntutkimuksesta, jota hän kutsui "valheelliseksi uudeksi tieteeksi".[10] Useiden tutkijoiden mielestä Pius X:n toimien taustalla lienee ollut paavillinen kuuria, joka pyrki kääntämään paavin huomion pois keskushallinnon uudistamisesta.[10]

Pius X julkaisi 1907 luettelon 65 eri harhaopista. Samoin oli tehnyt hänen edeltäjänsä edeltäjä Pius IX, joka oli julkaissut modernisminvastaisen luettelonsa nimeltä Syllabus errorum vuonna 1864. Vuonna 1908 julkaisemassaan kiertokirjeessä Pascendi dominici gregis paavi Pius X sanoi modernismin olevan kaikkien harhaoppien koostuma.[10] Kiertokirjeen luonnostelun oli tehnyt paavilliseen kuuriaan kuuluva teologi.[10] Kiertokirjeessä modernisteihin suhtauduttiin aggressiivisesti, ja heitä kutsuttiin muun muassa jumalattomiksi ja petollisiksi kirkon vastustajiksi.[10] Kiertokirjeessä paavi sanoi modernistien muodostavan uhan uskonnolle, ja hän kielsikin ihmisiä lukemasta modernistien kirjoituksia.[11]

Vuonna 1910 Pius X otti käyttöön niin sanotun antimodernistivalan, jossa jokainen ylempään pappisvirkaan pyrkinyt henkilö joutui vannomaan vastustustaan modernismia kohtaan. Vala edellytti vannojaltaan muun muassa sitä, että tämän tuli hyväksyä kaikki, mitä paavi oli säätänyt ja tulisi säätämään.[12] Tämän antimodernistivalan poisti käytöstä vasta 1960-luvulla hallinnut paavi Paavali VI.[11]

Harvat henkilöt kieltäytyivät valasta, mutta tämä ei lopettanut kirkon halua vainota modernisteja. Paavillisen kuurian jäsen Monsignore Umberto Benigni perusti Sodalitium Pianum -nimisen salaseuran, jonka tehtävä oli paljastaa modernisteja.[11] Paavi tiesi salaseuran toiminnasta,[11] mutta vasta hänen seuraajansa Benedictus XV kielsi sen toiminnan.

Yritykset estää ensimmäinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Pius X yritti omalta osaltaan estää ensimmäisen maailmansodan syttymisen. Hän puuttui alkavaan kriisiin jo Itävalta-Unkarin vaatiessa Serbiaa rankaisemaan Frans Ferdinandin salamurhan osallisia sekä muuttamaan sisäpolitiikkaansa.[13] Pius X yritti vielä 23. heinäkuuta 1914 neuvotella sopua Itävalta-Unkarin ja Serbian välille, mutta tuloksetta. Viisi päivää myöhemmin Itävalta-Unkari julisti sodan, joka tuli vaatineeksi noin kymmenen miljoonaa ihmishenkeä.[13]

Paavi oli kuitenkin sympatioineen Itävalta-Unkarin puolella, koska Ranskan politiikan muutosten takia se oli viimeinen jäljellä oleva katolinen eurooppalainen suurvalta.[10] Joidenkin väitösten mukaan Itävalta-Unkarin keisari olisi jopa pyytänyt paavia siunaamaan maan aseet, mihin paavi ei kuitenkaan suostunut.[10]

Pius X sai vuonna 1913 sydänkohtauksen, minkä jälkeen hänen terveytensä romahti. Paavi kuoli 20. elokuuta seuraavana vuonna[14].

Pius X:n perintö paavinistuimelle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pius X:n ruumis haudassaan.

Pius X oli merkittävä paavi ja hänen päätöksensä vaikuttivat useisiin asioihin.[15] Esimerkiksi modernismin vainoaminen ja vastustaminen jatkui Pius X:n jälkeen aina Johannes XXIII:n aloittamaan Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen asti. Antimodernistivala aiheutti katolisessa kirkossa kritiikin tukahduttamista sekä vahvisti voimassa olevaa kuvaa kirkosta tieteenharjoituksen vastustajana.[15] Vaikka jo Pius X:n seuraaja Benedictus XV lopetti modernistien vainonnan, antimodernistivala säilyi voimassa aina 1960-luvulle.

Pius X jätti myös seuraajilleen tulehtuneet suhteet eri valtioihin, joita hänen edeltäjänsä Leo XIII oli yrittänyt parantaa. Pius X:n pontifikaatin aikana Vatikaanin vankeus jatkui, eikä sopua syntynyt ennen Pius XI:n aikaa. Samoin suhteet Ranskaan heikkenivät.

Pius X yritti osaltaan estää ensimmäisen maailmansodan syttymistä sovittelemalla Itävalta-Unkarin ja Serbian välejä, mutta tuloksetta. Myöhemmin Pius X:n seuraaja Benedictus XV jatkoi edeltäjänsä toimia sodan hillitsemiseksi ja sodan uhrien auttamiseksi.

Vaikka Pius X oli mukana tulehduttamassa Ranskan ja Vatikaanin suhteita, ei tästä aiheutunut valtion ja kirkon erottaminen tuonut pelkkää harmia katoliselle kirkolle. Ranskan katolinen kirkko sai itselleen valtiosta riippumattoman aseman sekä muodostui tilanne, jossa vaadittiin tehokasta toimintaa. Tämän seurauksena kirkko sai itselleen tilaisuuden perusteellisiin sisäisiin uudistuksiin.[16]

Pius X:n julistaminen pyhimykseksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavi Pius X oli vuoteen 2014 asti ainoa 1800- ja 1900-luvun paaveista, joka oli julistettu pyhimykseksi. Julistamisen teki vuonna 1954 silloinen paavi Pius XII.[17] Jo Pius X:n elinaikana häneltä pyydettiin esirukouksia, joiden kerrottiin tehneen ihmeitä.[17] Hänen autuaaksijulistamisprosessinsa aloitettiinkin jo kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen.[17]

Jo kaksi vuotta Pius X:n kuoleman jälkeen, 24. syyskuuta 1916, piispa Monsignore Leo kuvasi Pius X:tä "suurena pyhimyksenä ja suurena paavina". Osittain ensimmäisen maailmansodan vuoksi Pius X:n kanonisointi aloitettiin kuitenkin vuonna 1923.

Autuaaksijulistamiseen vaaditut kaksi kuolemanjälkeistä ihmettä Pius X:n väitetään tehneen 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin hänen pyhäinjäännöstensä väitettiin parantaneen kaksi sairasta.[18] Ihmeiden tunnistamisesta vastasi Congregatio de Causis Sanctorum -niminen Vatikaanin kongregaatio, jonka tehtävänä on tutkia pyhimykseksi- ja autuaaksijulistamiseen vaadittavia ihmetekoja. Molemmat väitetyt ihmetapaukset liittyivät syövän paranemiseen Pius X:n pyhäinjäännöksen avulla.

Pius X:n autuaaksijulistamisen yhteydessä, 17. helmikuuta 1952, hänen ruumiinsa siirrettiin haudastaan Vatikaanin kirjastoon ja asetettiin lasista ja pronssista valmistettuun sarkofagiin alttarin alle. Näin ruumis oli vapaasti katseltavissa.

Pyhimykseksijulistaminen vaati vielä kaksi muuta kuolemanjälkeistä ihmettä. Congregatio de Causis Sanctorum -kongregaation tutkimusten mukaan Pius X oli autuaaksijulistamisprosessinsa aikana todettujen ihmeiden lisäksi ollut osallisena kahteen muuhunkin ihmeparannukseen, joista toisessa hänen kuvansa väitettiin parantaneen keuhkoissa olevan paiseen.

Pius X julistettiin pyhimykseksi 1954. Edellinen pyhimykseksi julistettu paavi oli 1500-luvulla elänyt Pius V. Jo pelkkä Pius X:n autuaaksijulistaminen oli 1950-luvulla sangen poikkeuksellista, koska siihen aikaan Pius X:stä tuli ainoa 1800-luvun jälkeen autuaaksi julistettu paavi. Myöhemmin muitakin 1800- ja 1900-luvun paaveja julistettiin autuaiksi ja pyhiksi.

Kritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Pius X:tä pidettiinkin vaatimattomana ja hurskaana, esitettiin häntä kohtaan myös kritiikkiä. Varsinkin Pascendi dominici gregis -kiertokirje, jossa paavi tuomitsi modernismin, sai osakseen paitsi laajaa huomiota myös suuren joukon vastalauseita.[17]

Pius X:n pontifikaatin aikaan paavin yksinvaltaista asemaa katolisessa kirkossa vastaan protestoitiin Britanniassa.[19] Siellä modernismiin liittyvä riita ei saanut osakseen paljon julkisuutta, vaikka teologinen keskustelu oli muuten kiivasta.[19] Teologisen keskustelun kiivauteen Britanniassa vaikutti suuresti George Tyrrell, joka kuului ajan näyttävimpiin modernisteihin ja kritisoi kiivaasti niin paavin vaatimuksia absoluuttisesta vallasta kuin myös katolisen kirkon traditioita.[19]

Katolista oppia kiirastulesta sovellettiin vielä Pius X:n aikana vanhoillisesti. Vuonna 1903 kiirastulesta vapautumisen päivien määrät pystyi tarkastamaan taulukosta: kardinaalit kaksisataa päivää, arkkipiispat sata päivää ja piispat viisikymmentä päivää. Pius X:n aikana ei kuitenkaan myyty enää aneita.[20]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Paavi Pius X julisti autuaaksi kymmenen ja pyhimykseksi neljä henkilöä, muiden muassa Ranskan kansallissankarin Jeanne d'Arcin.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Luettelo paaveista catholic.fi. Viitattu 30. toukokuuta 2007. Suomi
  2. ↑ Heininen s. 125
  3. ↑ a b c d e f g h i j Catholic Encyclopedia: Pope Pius X (Katolisen ensyklopedian artikkeli Pius X:stä) newadvent.org. Viitattu 4. elokuuta 2007. (englanniksi)
  4. ↑ Catholic Encyclopedia: Tonsure (Tonsure katolisessa ensyklopediassa.) newadvent.org. Viitattu 5. elokuuta 2007. (englanniksi)
  5. ↑ Heininen s. 119 ja 120
  6. ↑ a b Heininen s. 121
  7. ↑ a b c d e Heininen s. 121
  8. ↑ a b c d e f g h i Heininen s. 122
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Heininen s. 123
  10. ↑ a b c d e f g Heininen s. 124
  11. ↑ a b c d Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 174
  12. ↑ Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 175
  13. ↑ a b Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 177
  14. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 74. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  15. ↑ a b Heininen s. 125
  16. ↑ Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 176
  17. ↑ a b c d Heininen s. 125
  18. ↑ Canonization of Pope Pius X by Pope Pius XII angelusonline.org. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 6. elokuuta 2007. (englanniksi)
  19. ↑ a b c Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 175
  20. ↑ Dawkins, Richard: Jumalharha, s. 364. Helsinki: Terra Cognita Oy, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pius X.
Edeltäjä:
Leo XIII 		Paavi Seuraaja:
Benedictus XV
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pius_X&oldid=22803643”