Puolan aluemuutokset

Puolan rajoissa vuosina 1000, 1569, 1939 ja 1945 tapahtuneet muutokset.

Puolan aluemuutokset tarkoittaa Puolan valtionrajoissa ajan saatossa tapahtuneita muutoksia. 900-luvun loppupuolella Puolaa rajasivat pohjoisessa Itämeri, idässä Veiksel, etelässä Karpaatit ja lännessä Oder. Yhtenäiseksi valtioksi Puola muodostui 1000-luvulla. Vuosien 1138–1202 aikana valtakunta hajosi pikkuvaltioiksi, kunnes vuonna 1302 uusi kuningas Władysław I Lyhyt yhdisti suuren osan alueista jälleen yhdeksi valtakunnaksi. Valtakunta laajeni vielä hänen seuraajansa aikana.

Vuonna 1569 Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta muodostivat reaaliunionin, kunnes 1700-luvun lopulla Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat koko Puolan keskenään vuosina 1772, 1793 ja 1795. Itsenäinen Puola hävisi kokonaan kartalta vuosien 1795–1915 ajaksi, kunnes vuonna 1916 alueen miehittäneet Saksa ja Itävalta-Unkari julistivat Puolan kuningaskunnaksi. Versailles’n rauhansopimuksella vuonna 1919 Puola sai Saksalta suunnilleen ne alueet, jotka sille lännessä olivat kuuluneet ennen vuoden 1772 ensimmäistä jakoa: Posenin alueen sekä osan Länsi-Preussia, josta muodostui Itämereen saakka ulottunut Puolan käytävä. Puola laajeni jonkin verran vielä vuosina 1919 ja 1921.

Toisen maailmansodan aikaan Puola oli Saksan ja Neuvostoliiton miehittämä. Neuvostoliitto myös liitti itseensä Puolan itäosia. Sodan jälkeen Puolan sekä itä- että länsirajat siirrettiin lännemmäksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa. Vastineeksi Neuvostoliitolle menetetyistä alueista Puola sai Saksalta Taka-Pommerin, Sleesian ja puolet Itä-Preussista. Länsirajaksi tuli Oder–Neisse-linja. Puola oli toisen maailmansodan jälkeen viidesosan pienempi kuin ennen sotaa.

Keskiaika

Puola vuosina 992 (tummempi alue) ja 1025 (vaaleampi alue).

900-luvun loppupuolella Puolaa rajasivat pohjoisessa Itämeri, idässä Veiksel, etelässä Karpaatit ja lännessä Oder. Yhtenäiseksi valtioksi Puola muodostui 1000-luvulla. Vuosien 1138–1202 aikana valtakunta hajosi pikkuvaltioiksi, kun Puolan hallitsijan Bolesław III pojat perivät kukin pieniä osia valtakunnasta. Se johti jatkuvaan kilpailuun veljesten välillä.

Vuonna 1309 Puolan Itämereen yhdistänyt Itä-Pommeri liitettiin osaksi Saksalaisen ritarikunnan valtiota. Pian sen jälkeen vuonna 1320 Władysław I Lyhyt yhdisti Sleesiaa ja Masoviaa lukuun ottamatta jäljelle jääneet alueet jälleen yhdeksi valtioksi ja otti nimen Puolan kuningas. Hänen seuraajansa Kasmir III Suuri laajensi valtakuntaa valloittamalla aikoinaan ruseille kuuluneita maita.

Puola-Liettuan reaaliunioni

Pääartikkeli: Puola-Liettua

Puola-Liettua laajimmillaan.

Puola-Liettuan ja myöhemmin Puolan rajat vaaleankeltaisella vuosien 1635-2009 välillä. Kongressi-Puola harmaalla.

Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinakunta valtiona, jossa Puolan kuningaskunta ja Liettuan suuriruhtinaskunta muodostivat reaaliunionin, valtioliiton.

Vuosina 1733–1735 käytiin Puolan perimyssota. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan heikkous johtivat 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään kolmessa vaiheessa. Kahdessa ensimmäisessä jaossa vuosina 1772 ja 1793 maa menetti alueita naapureilleen. Kolmannessa jaossa vuonna 1795 loputkin maasta jaettiin, ja itsenäinen Puola hävisi kokonaan.

1800-luku

Venäjälle kuuluva Puolan itäosa eli Kongressi-Puola oli autonominen kuningaskunta, jonka perustuslaillinen hallitsija oli Venäjän keisari. Kongressi-Puola liitettiin vuonna 1864 puhjenneen kapinan jälkeen suoraan Venäjän alaisuuteen Veikselin aluepiirinä.

Ensimmäinen maailmansota

Ensimmäisessä maailmansodassa keskusvallat, Saksa ja Itävalta-Unkari, miehittivät koko Venäjän Puolan. Vuonna 1916 ne julistivat Puolan kuningaskunnaksi, joka kuitenkin oli vain nimellisesti itsenäinen, todellisuudessa Saksan hallitsema nukkevaltio. Brest-Litovskin rauhassa vuonna 1918 Venäjä luovutti Saksalle koko Puolan alueen. Kun Saksa saman vuoden marraskuussa antautui ympärysvalloille, Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson asettui 14 kohdan ohjelmassaan tukemaan Puolan itsenäisyyspyrkimyksiä, ja pian Saksan antautumisen jälkeen julistettiin perustetuksi itsenäinen Puolan tasavalta.

Puolan tasavalta

Pääartikkeli: Puolan tasavalta (1918)

Puola (keltaisella) vuonna 1937.

Kysymys uudelleen itsenäistyneen Puolan rajoista herätti paljon kansainvälisiä kiistoja. Versailles’n rauhansopimuksella Puola sai Saksalta suunnilleen ne alueet, jotka sille lännessä olivat kuuluneet ennen vuoden 1772 ensimmäistä jakoa: Posenin alueen sekä osan Länsi-Preussia, josta muodostui Itämereen saakka ulottunut Puolan käytävä. Välittömästi sen itäpuolella, Veikselin suulla sijainnut, pääasiassa saksalaisten asuttama Danzig julistettiin Kansainliiton valvomaksi vapaakaupungiksi. Puolan ja Liettuan väliin jäi Saksalle edelleen kuulunut, mutta muusta Saksasta erilleen jäänyt Itä-Preussi. Vuosina 1919–1921 Ylä-Sleesian puolalaiset järjestivät kolme Sleesian kansannousua. Niiden tarkoituksena oli irrottaa alue Saksasta ja liittää se Puolaan. Vuonna 1921 asiasta järjestettiin alueellinen kansanäänestys, jonka tuloksena neljäsosa Ylä-Sleesiasta liitettiin Puolaan, mukaan lukien Katowice.

Puola, 1939

Britannian ulkoministeri Lordi Curzon ehdotti jo vuonna 1919 Puolan itärajan vetämistä suunnilleen nykyiselle kohdalleen. Ehdotettu rajalinja tuli tunnetuksi Curzonin linjana. Se ei kuitenkaan tuolloin toteutunut, sillä Puola kävi 1919–1921 sodan Venäjän bolševikkeja vastaan. Sota päättyi 18. maaliskuuta 1921 solmittuun Riian rauhaan. Ukraina ja Valko-Venäjä jaettiin Neuvostoliiton ja Puolan kesken, ja muun muassa Lwów jäi Puolalle. Tämän sodan aikana Puola valloitti myös Vilnan, jota Liettua oli vaatinut pääkaupungikseen. Se jäi Puolalle sodan jälkeenkin, mutta kysymys Vilnan hallinnasta muodostui pitkäaikaiseksi kiistakysymykseksi Puolan ja Liettuan välille. Puolassa eläteltiin onnistuneiden sotien jälkeen aatetta ”Suur-Puolasta”, johon olisi kuulunut Puolan lisäksi koko Ukraina, Valko-Venäjä, Baltian maat sekä Saksan Itä-Preussi, Sleesia ja Pommeri.

Vuonna 1938 Saksan ja länsivaltojen välisen Münchenin sopimuksen mukaisesti Tšekkoslovakian oli luovutettava Puolalle omistamansa palanen Ylä-Sleesiasta.

Toinen maailmansota

Saksa ja Neuvostoliitto jakavat Puolan

Puolan rajasiirrot toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen sekä Curzonin linja.

Neuvostoliitto ja Saksan solmivat 23. elokuuta 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksen, jonka salainen lisäpöytäkirja merkitsi Puolan jakoa. Saksa aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja valloitti maan nopeasti. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat koko maan keskenään: maan länsiosasta osa liitettiin suoraan Saksaan, ja osasta tehtiin Saksan alainen Puolan kenraalikuvernementti. Neuvostoliitto miehitti maan itäosat suunnilleen Curzonin vuonna 1919 esittämään rajalinjaan saakka, ja ne liitettiin Valko-Venäjään ja Ukrainaan. Tämän jälkeen rajaa korjailtiin vielä kertaalleen, Saksa luopui vaatimuksistaan Liettuassa ja Neuvostoliitto luovutti 250 neliökilometrin kokoisen alueen valtaamastaan Itä-Puolasta.. Kun Saksa vuonna 1941 aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan, se miehitti lyhyen ajan kuluessa myös Neuvostoliitolle joutuneen osan Puolaa.

Uudet rajat

Sodan jälkeen Puolan sekä itä- että länsirajat siirrettiin lännemmäksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa. Neuvostoliitolle jäivät edelleen sen vuonna 1939 alueeseensa liittämät Puolan entiset itäosat. Vastineeksi näistä Puola sai Saksalta Taka-Pommerin, Sleesian ja puolet Itä-Preussista. Länsirajaksi tuli Oder–Neisse-linja. Länsivallat kyseenalaistivat alueliitoksen laillisuuden vielä vuosikymmenien ajan, eikä sitä vahvistettu rauhansopimuksella. Uusine rajoineen Puola oli pinta-alaltaan viidenneksen pienempi kuin ennen toista maailmansotaa.

Katso myös

• Puolan historia