Punainen lohikäärme
| Punainen lohikäärme | |
|---|---|
| Red Dragon | |
 Elokuvan teatterijuliste. |
|
| Ohjaaja | Brett Ratner |
| Käsikirjoittaja | Ted Tally |
| Tuottaja | |
| Säveltäjä | Danny Elfman |
| Kuvaaja | Dante Spinotti |
| Leikkaaja | Mark Helfrich |
| Pukusuunnittelija | Betsy Faith Heimann |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Yhdysvallat Saksa |
| Tuotantoyhtiö |
Universal Pictures Imagine Corporation |
| Levittäjä | Universal Pictures |
| Ensi-ilta | 4. lokakuuta 2002 (Yhdysvallat) |
| Kesto | 124 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 78 000 000 dollaria |
| Tuotto | 209 196 298 dollaria |
| Edeltäjä | Hannibal |
| Seuraaja | Nuori Hannibal |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Punainen lohikäärme (engl. Red Dragon) on Brett Ratnerin ohjaama, vuonna 2002 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen jännityselokuva, joka pohjautuu kirjailija Thomas Harrisin samannimiseen romaaniin. Elokuvan käsikirjoitti Ted Tally, ja sen tuottivat Dino De Laurentiis ja Martha De Laurentiis. Punainen lohikäärme on toinen Harrisin alkuperäisen romaanin pohjalta tehty elokuvasovitus, sillä romaani filmatisoitiin jo ensi kerran vuonna 1986 ensi-iltansa saaneeksi elokuvaksi Psykopaatin jäljillä. Elokuvan pääosissa esiintyvät Edward Norton, Anthony Hopkins, Ralph Fiennes, Harvey Keitel, Emily Watson, Mary-Louise Parker ja Philip Seymour Hoffman.
Elokuva kertoo FBI-agentti Will Grahamista, joka joutuu pyytämään apua vankimielisairaalassa tuomiotaan istuvalta kannibalistiselta sarjamurhaajalta Hannibal Lecteriltä saadakseen kiinni ”Hammaskeijuna” tunnetun sarjamurhaajan. Tapahtumiltaan Punainen lohikäärme sijoittuu aikaan ennen muita Hannibal Lecteriin pohjautuvia elokuvia, Uhrilampaita (1991) ja Hannibalia (2001).
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan ensitapahtumat sijoittuvat Baltimoreen, Marylandiin vuonna 1980. Arvostettu ja tunnettu psykiatri, tohtori Hannibal Lecter osallistuu sinfoniaorkesterin konserttiin. Sinfoniaorkesterin huilisti epäonnistuu jatkuvasti soittamaan osuutensa oikein, mikä ärsyttää sinfonisen musiikin ystävänä tunnettua Lecteriä suuresti. Myöhemmin Lecter isännöi kotonaan päivälliskutsuja sinfoniaorkesterin johtokunnalle, kun keskustelun aihe kääntyy huilistin salaperäiseen katoamiseen. Eräs päivällisvieraista tiedustelee Lecteriltä aterian sisällöstä. Lecter vastaa tälle, että jos ”hän kertoisi mitä lautasella todellisuudessa on, päivällisvieraat eivät suostuisi edes maistamaan ruokaa.” Tämä on viittaus Lecterin kannibalismiin ja siihen, että hän on surmannut huilistin parantaakseen orkesterin soiton miellyttävyyttä, mutta päivälliskutsujen vieraat eivät kuitenkaan saa tätä selville.
Kutsujen päätyttyä Lecter saa vieraakseen lahjakkaan FBI-agentti Will Grahamin, jonka kanssa hän on työstänyt erään sarjamurhaajan psykologista profiilia. Murhaajan uhreilta on poistettu syötäväksi kelpaavia osia, kuten esimerkiksi maksa ja munuaiset, mikä saa Grahamin uskomaan murhaajan olevan kannibaali. Eräältä uhreista on poistettu kateenkorva. Lecterin poistuessa huoneesta Graham tutkii tämän keittokirjaa, jonka eräälle sivulle on kirjoitettu ”kateenkorva”. Graham ymmärtää Lecterin olevan hänen etsimänsä sarjamurhaaja, mutta samalla hetkellä Lecter hyökkää hänen kimppuunsa ja vahingoittaa häntä lähes kuolettavasti, ennen kuin Graham onnistuu ampumaan Lecteriä. Lecter tuomitaan elinkautiseen vankeusrangaistukseen Baltimoren psykiatriseen sairaalaan, mutta kokemuksestaan syvästi traumatisoitunut Graham lopettaa työnsä FBI:n agenttina ja muuttaa vaimonsa Mollyn ja poikansa Joshin kanssa Floridaan.
Monia vuosia myöhemmin Atlantan ja Alabaman seudulle ilmestyy ”Hammaskeijuna” tunnettu uusi sarjamurhaaja, joka vainoaa ja surmaa sattumanvaraisesti perheitä peräkkäisten täysikuiden aikana. FBI:n erikoisagentti Jack Crawford toivoo vangitsevansa Hammaskeijun ennen tämän seuraavia uhreja, ja matkustaa Floridaan pyytääkseen Grahamin apua. Graham suostuu pyyntöön vastahakoisesti, ja hän matkustaa Atlantaan tutkimaan rikospaikkoja. Crawfordin ehdotuksesta Graham joutuu pyytämään apua Hannibal Lecteriltä Hammaskeijun vangitsemiseksi.
”Hammaskeiju” on todellisuudessa mies nimeltä Francis Dolarhyde, joka surmaa uhrinsa alter egonsa, ”Punaisen lohikäärmeen”, puolesta. Dolarhydella on pakkomielle William Blaken maalaukseen "Punainen lohikäärme ja aurinkoon puettu nainen”. Dolarhyde on tatuoinut maalauksessa esiintyvän lohikäärmeen selkäänsä, ja hän uskoo jokaisen surmaamansa ihmisen vievän hänet lähemmäs lohikäärmeeksi tulemista. Hän kärsii hyvin tuskallisista lapsuusmuistoista, sillä hän vietti vanhempiensa kuoleman jälkeen lapsuutensa sadistisen isoäitinsä kanssa.
Toimittaja Freddy Lounds, joka aikoinaan ahdisteli Grahamia Lecterin vangitsemisen jälkeen, seuraa Grahamia jälleen saadakseen vinkkejä työstämäänsä artikkeliin Hammaskeijusta. Grahamin ja FBI:n yritystä päästä Hammaskeijun jäljille vaikeuttaa entisestään Lecterin ja Dolarhyden salainen kirjeenvaihto paikallisen sanomalehden palstalla. Tämä saattaa Grahamin vaimo Mollyn ja poika Joshin vaaraan, kun Lecter paljastaa Dolarhydelle palstan välityksellä Grahamin perheen kotiosoitteen. Molly ja Josh siirretään turvaan Jack Crawfordin veljen omistamalle tilalle. Lecter, joka on tietoinen FBI-agenttien olevan selvillä hänen ja Dolarhyden kirjeenvaihdosta, päättää sillä välin nostaa panoksia: vastapalvelukseksi avunannostaan Hammaskeijun vangitsemisessa hän vaatii ensiluokkaista ateriaa selliinsä ja kirjaoikeuksiensa palauttamista.
Graham antaa Freddy Loundsille yksinoikeudella haastattelun, jossa hän kertoo murhaajasta FBI:n profiilin määrittelemiä halveksivia yksityiskohtia: hän muun muassa haukkuu Hammaskeijua impotentiksi homoseksuaaliksi ja säälittäväksi ihmiseksi. Dolarhyde raivostuu lukiessaan haastattelun, ja tämän seurauksena hän kidnappaa Loundsin. Dolarhyde vie Loundsin kotitalolleen, jossa hän väkivaltaisesti kiduttaa ja lopuksi surmaa tämän. Ollessaan töissä St. Louisissa sijaitsevassa valokuvalaboratoriossa Dolarhyde rakastuu sokeaan työtoveriinsa Reba McClaneen, mutta hänen lohikäärmeen alter egonsa vaatii häntä tappamaan tämän. Dolarhyde pyrkii vapautumaan alter egonsa hallinnasta ja matkustaa New Yorkin Brooklyn Museumiin, jossa hän pyytää museovirkailijaa esittämään hänelle Blaken alkuperäisen vesivärimaalauksen ”Punainen lohikäärme ja aurinkoon puettu nainen”. Hän kolkkaa kaksi museovirkailijaa, syö maalauksen päästäkseen irti alter egostaan ja pakenee takaisin kotiseudulleen.
Graham ymmärtää, että Hammaskeiju on saanut selville uhriensa olinpaikan perheiden tilaamien kotivideoiden avulla, joita murhaaja olisi voinut saada haltuunsa vain työskennellessään yrityksessä, joka on erikoistunut tekemään perheiden filminauhoista videokasetteja. Hän alkaa käymään läpi lähiseudun yrityksiä selvittääkseen murhaajan henkilöllisyyden. Sillä välin Dolarhyde käy tapaamassa Rebaa viimeisen kerran. Hän löytää Reban tämän työtoveri Ralph Mandyn seurasta, minkä seurauksena mustasukkainen ja raivostunut Dolarhyde tappaa Mandyn. Hän kidnappaa Reban ja vie tämän kotiinsa, jonka hän sitten sytyttää tuleen. Dolarhyde ei yrityksestään huolimatta pysty surmaamaan Rebaa, vaan ilmeisesti ampuukin itsensä haulikollaan. Reba onnistuu vaivoin pakenemaan palavasta talosta, jonne FBI on löytänyt selvitettyään Dolarhyden olevan Hammaskeiju. Graham löytää palaneen talon raunioista Dolarhyden kassakaapissa säilömän leikekirjan, joka kuvaa tämän traagista lapsuutta.
Käy ilmi, että Dolarhyde lavasti oman kuolemansa jättämällä palavaan taloon jo aiemmin surmaamansa Ralph Mandyn ruumiin. FBI on kuitenkin tästä tietämätön, sillä ruumis on palanut tunnistamattomaksi. Yhä elossa oleva Dolarhyde matkustaa Floridaan ja murtautuu Grahamin kotiin, missä hän uhkaa surmaavansa Joshin. Pelastaakseen poikansa Graham alkaa solvaamaan Joshia tavalla, joka muistuttaa Dolarhydea tämän isoäidin solvauksista, joita hän luki löytämästään Dolarhyden leikekirjasta. Dolarhyde hyökkää Grahamin kimppuun, ja Josh pääsee pakenemaan. Kamppailun seurauksena molemmat haavoittuvat vakavasti, kunnes Grahamin vaimo Molly ampuu Dolarhyden kuoliaaksi.
Toivuttuaan Graham saa kirjeen Lecteriltä Baltimoren psykiatrisesta sairaalasta, joka hyvästelee hänet. Elokuvan viimeisessä kohtauksessa sairaalaa johtava Frederick Chilton saapuu ilmoittamaan Lecterille, että FBI:sta on saapunut nuori nainen (oletettavasti Clarice Starling), joka haluaa puhua hänen kanssaan.
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Edward Norton | … | Will Graham |
| Anthony Hopkins | … | Hannibal Lecter |
| Ralph Fiennes | … | Francis Dolarhyde |
| Harvey Keitel | … | Jack Crawford |
| Emily Watson | … | Reba McClane |
| Mary-Louise Parker | … | Molly Graham |
| Philip Seymour Hoffman | … | Freddy Lounds |
| Frank Whaley | … | Ralph Mandy |
| Anthony Heald | … | Frederick Chilton |
| Ken Leung | … | Lloyd Bowman |
| Frankie Faison | … | Barney Matthews |
| Tyler Patrick Jones | … | Josh Graham |
| Ellen Burstyn | … | Dolarhyden isoäiti (äänirooli) |
Julkaisu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teatterilevitys ja menestys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punainen lohikäärme sai ensi-iltansa ennakkonäytöksessä 30. syyskuuta 2002.[1] Elokuvateattereissa sen ensi-ilta oli Yhdysvalloissa ja Kanadassa 4. lokakuuta.[1] Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 27. lokakuuta Night Visions -elokuvafestivaaleilla.[1]
Elokuva tuotti ensimmäisenä esityspäivänään yhteensä 13 478 355 dollarin ja ensimmäisenä esitysviikonloppunaan 36 540 945 dollarin lipputulot. Se oli elokuvateattereiden suosituimpia elokuvia ja keräsi Pohjois-Amerikan elokuvateattereissa yhteensä 93 149 898 dollarin ja maailmanlaajuisesti 116 046 400 dollarin, eli yhteensä 209 196 298 dollarin tulot.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuva sai sekä katsojien että kriitikoiden keskuudessa hyvän vastaanoton. Esimerkiksi Timen Richard Corliss kehui elokuvan näyttelijöiden esiintyvän rooleissaan virheettömällä tavalla kuvaten elokuvan olevan ”synkän viettelevä”,[2] ja Chicago Sun-Timesin Roger Ebert kirjoitti ylistävästi elokuvan synkästä tunnelmasta ja mainitsi yllättyneensä positiivisella tavalla Brett Ratnerin vakuuttavasta ohjaustyöstä.[3] Elokuva sai kuitenkin osakseen myös kriittisempiä arvioita: esimerkiksi Seattle Post-Intelligencerin William Arnold sanoi ”Punaisen lohikäärmeen olevan elokuvasarjansa heikoin osa”,[4] mutta kuitenkin piti Anthony Hopkinsin roolisuoritusta ”yhä vetoavana”,[4] ja sanoi sen olevan ”elokuvan parasta antia.”[4]
Palkinnot ja ehdokkuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Emily Watson ja Tyler Patrick Jones palkittiin roolitöistään elokuvassa. Philip Seymour Hoffmanin sijaisnäyttelijä Keii Johnston palkittiin Taurus World Stunt Awards -palkintogaalassa kategoriassa ”Best Fire Stunt” kohtauksesta,[5] jossa Hoffmanin roolihahmo Freddy Lounds surmataan sytyttämällä tämä tuleen tuleen samalla, kun hänet on kiinnitetty ihostaan liimalla pyörätuoliin. Kauhuelokuvien erikoislehti Fangoria palkitsi Fangoria Chainsaw Awards -palkintogaalassaan Ralph Fiennesin parhaan miessivuosan palkinnolla,[5] ja huomioi myös Anthony Hopkinsin ja Emily Watsonin roolisuoritukset palkintoehdokkuuksilla kategorioissa ”Paras näyttelijä” ja ”Paras naissivuosa”.[5]
| Päivämäärä | Palkinto | Kategoria | Ehdokas | Tulos |
|---|---|---|---|---|
| 18. toukokuuta 2003 | Saturn Awards | Paras toimintaelokuva, seikkailuelokuva tai trilleri | Ehdokkuus | |
| Paras miessivuosa | Ralph Fiennes | Ehdokkuus | ||
| Paras naissivuosa | Emily Watson | Ehdokkuus | ||
| 5. helmikuuta 2003 | Empire Awards | Parhaan brittiläisen naisnäyttelijän Empire-palkinto | Emily Watson | Ehdokkuus |
| 13. helmikuuta 2003 | London Film Critics Circle Awards | Vuoden brittiläisen naissivuosan palkinto | Emily Watson | Voitto |
| 2. elokuuta 2003 | Teen Choice Awards | Valinta parhaaksi kauhu- tai trillerielokuvaksi | Ehdokkuus | |
| 29. maaliskuuta 2003 | Young Artist Awards | Paras nuori miesnäyttelijä elokuvassa | Tyler Patrick Jones | Voitto |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Red Dragon (2002) Release Info Internet Movie Database. Viitattu 24.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Corliss, Richard: Here Be Monsters. Time, 30.9.2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Ebert, Roger: Red Dragon Movie Review. Chicago Sun-Times, 4.10.2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.10.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Arnold, William: Lecter series has run its course, but Hopkins is still delicious. Seattle Post-Intelligencer, 3.10.2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.10.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c Red Dragon (2002) Awards Internet Movie Database. Viitattu 24.10.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Punainen lohikäärme Internet Movie Databasessa (englanniksi)
| Romaanit | |
|---|---|
| Elokuvat ja televisiosarja |
|
| Hahmot |