Ptolemaioksen kirje Floralle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ptolemaioksen kirje Floralle
Kirjailija Ptolemaios
Kieli muinaiskreikka (koinee)
Genre kirje
Julkaistu n. 140–160
Suomennos
Suomentaja Ismo Dunderberg
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2005
ISBN 951-0-30859-5
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Ptolemaioksen kirje Floralle on gnostilainen valentinolaisen Ptolemaioksen laatima kirjoitus, joka on säilynyt osana Epifanioksen teosta Panarion (XXXIII, 3–7). Se käsittelee gnostilaista näkemystä Mooseksen laista ja demiurgin suhteesta tähän lakiin.[1][2] Kirje on osoitettu varakkaalle gnostilaiselle tai gnostilaisuudesta kiinnostuneelle naiselle nimeltään Flora. On kuitenkin mahdollista, että kirjettä kirjoittaessaan Epifanios seurasi antiikin historioitsijoiden tapaa laittaa puheita kuvaamiensa henkilöiden suuhun.

Kirje on ajoitettu noin vuosiin 140–160,[3] ja se on mahdollisesti kirjoitettu Roomassa. Se kirjoitettiin vastaukseksi Floran Vanhan testamentin kymmentä käskyä koskeville kysymyksille. Osa gnostilaisista oli sitä mieltä, että Vanhan testamentin lait olivat peräisin korkeimmalta Jumalalta, osa taas sitä mieltä, että ne olivat peräisin paholaiselta. Ptolemaios halusi todistaa, että lait eivät ole kummaltakaan eivätkä edes yhdestä lähteestä, vaan peräisin eri lähteistä.

Ptolemaios jakoi lain kolmeen osaan. Hänen mukaansa osa laista oli peräisin alemmalta jumalalta eli demiurgilta, osa Moosekselta ja osa oli juutalaisten lainopettajien myöhempiä perinnäissäädöksiä.

Demiurgi ei ollut Ptolemaioksen mukaan sen enempää hyvä kuin pahakaan, vaan sitä kuvasi äärimmäinen oikeudenmukaisuus. Siksi sen lait olivat paitsi rakastavia myös ankaria, ja samalla kuitenkin myös ristiriitaisia. Mooseksen hän osoitti tehneen lakiin joitakin myönnytyksiä ihmisten kovasydämisyyden tähden, koskien muun muassa avioeroa. Nämä muutokset olivat alkuperäisen lain vastaisia, mutta niiden avulla ihmiset välttivät suuremman pahan voidessaan valita pienemmän pahan. Myöhempien perinnäissäädösten hän osoitti samoin tehneen tyhjiksi joitakin lainkohtia.

Demiurgilta peräisin olevan lain hän jakoi samalla tavalla kolmeen osaan:

  1. Ensimmäinen osa oli puhdas laki, jota ei ollut kumottu vaan jonka Vapahtaja oli täyttänyt. Tähän kuuluivat muun muassa kymmenen käskyä.
  2. Toinen osa oli pahaan sekoittunut laki, johon sisältyivät muun muassa kostoon oikeuttavat lait, kuten murhan kostaminen murhalla. Tämä oli kuitenkin ristiriidassa kymmenen käskyn tappamiskiellon kanssa, koska yhtä tehtyä murhaa seurasi heti toinenkin murha. Tämän lain Vapahtaja kumosi, sillä se oli ristiriidassa hänen luontonsa kanssa.
  3. Kolmas osa olivat juutalaiset kulttilait, kuten uhri- ja muut temppelipalveluksen säädökset, ympärileikkaus ja paastoaminen. Nämä lait olivat Vapahtajan tultua muuttuneet vertauskuvallisiksi, korkeampaa todellisuutta osoittaviksi symboleiksi. Muun muassa polttouhrit tulkittiin nyt hengellisten uhrien kuten kiitoksen ja ylistyksen antamiseksi, lihan ympärileikkaus oli muuttunut sydämen ympärileikkaukseksi, paastoaminen hengelliseksi paastoksi ja happamattoman leivän juhla hapatuksen eli pahan välttämiseksi.
  1. Dunderberg, Ismo: ”Johdanto”. Teoksessa Dunderberg & Marjanen 2005, s. 145–148.
  2. Bird, Michael F. & Harrower, Scott: The Cambridge Companion to the Apostolic Fathers, s. 184. (Cambridge Companions to Religion) Cambridge University Press, 2021. ISBN 9781108429535 Teoksen verkkoversio.
  3. Ptolemy's Letter to Flora Early Christian Writings. Viitattu 10.5.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ptolemaioksen kirje Floralle. Johdanto, käännös ja selitykset Ismo Dunderberg. Teoksessa Dunderberg, Ismo & Marjanen, Antti (toim.): Nag Hammadin kätketty viisaus – gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä, s. 145–159. (2. täydennetty painos) Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30859-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]