Psykoanalyysi Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin nimi saapui Suomen tieteelliseen ja filosofiseen keskusteluun 1910-luvulla. Ensimmäinen suomalainen psykoanalyytikko oli tamperelainen Yrjö Kulovesi 1920–30-luvulla. Hän julkaisi ensimmäisen kirjamuotoisen teoksen psykoanalyysista vuonna 1933. Ensimmäiset Freud-suomennokset tehtiin 1950-luvulla ja 1950–60-luvuilla perustettiin suomalaisten analyyttikkojen yhdistykset Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys ja Therapeia-säätiö.

Varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freudin nimi oli esillä Suomessa jo 1880-luvun puolessavälissä, mutta tieteelliseen keskusteluun hänen ja muutamien muiden varhaisten psykoanalyytikkojen nimet ja ajatukset alkoivat ilmestyä vasta 1910-luvulla.[1] Saksankielisellä alueella lehdistökeskustelu oli alkanut vuoden 1906 paikkeilla, ja ensimmäisenä psykoanalyysista kävi esitelmöimässä ruotsalainen Poul Bjerre Helsingissä vuosina 1909 ja 1911.[2] Hän esitteli psykoanalyysia oman näkökulmansa läpi suodattuneena; hän uskoi hypnoosin ja suggestion mahdollisuuksiin ja sittemmin keskittyi kehittämään omaa oppiaan ”psykosynteesiä”.[3]

Psykoanalyysin leviämistä hidasti suomalainen tiedeympäristö: psykiatria ja neurologia kuuluivat yliopistossa 1960-luvulle asti samaan oppituoliin. Psyykkisiä häiriöitä pidettiin elimellisinä sairauksina, jotka johtuivat ”degeneraatiosta”. Varhaisista suomalaisista psykiatreista psykoanalyysia käsittelivät — yleensä suppeasti ja ohimennen — muun muassa Christian Sibelius ja Harald Fabritius. Fabritius oli kuunnellut Wienissä Freudin ja Viktor Tauskin luentoja, ja hän julkaisi ensimmäisen Freudiin keskittyvän artikkelin Suomessa.[4] Hänen suhtautumisensa oli pidättyvää ja epäilevää, ja myöhemmin hän keskittyi lähinnä neurologisiin tutkimuksiin.

Suomenruotsalaiset olivat edelläkävijöitä psykoanalyysin alalla, koska he saattoivat seurata Ruotsissa käytyä keskustelua.[5] Kirjailija Gustaf Mattsson esitteli vuodesta 1905 lähtien lehtikirjoituksissa Freudin Vitsi-kirjaa ja Arkielämämme psykopatologiaa. Mattson oli kiinnostunut arkielämän ilmiöistä, ei niinkään terapiasta, ja hänen kannanottonsa jäivät yleiselle, pakinoivalle tasolle.[6]

Suomenkielisistä tieteilijöistä ensimmäisenä psykoanalyysia käsittelivät Erik Ahlman ja Eino Kaila. Ahlman suhtautui myötämielisesti Freudin teorioihin esitellessään komiikan psykologiaa, mutta Kaila torjui freudilaisen ”sek­suaa­li­mo­no­ma­nian”, ”mielivaltaisuuden” ja ”dogmaattisuuden”. Kailan arvostelun taustalla oli hahmopsykologia, ja tarvedynamiikan käsite oli hänelle keskeinen. Hän sai psykoanalyysista kyllä virikkeitä, mutta hänen kritiikkinsä on varsin jyrkkää. Yrjö Kulovesi arvosteli Kailaa asiantuntemattomuudesta jo 1930-luvulla.[7]

Filosofi Rolf Lagerborg oli ensimmäisiä suomalaisia, jotka sovelsivat psykoanalyysia taiteidentutkimukseen.

Suomalaisessa taiteidentutkimuksessa psykoanalyyttista käsitteistöä käytti ensimmäisenä Rolf Lagerborg arvioidessaan Mikael Lybeckin romaania Hennerson.[8] Filosofina Lagerborg ei katsonut voivansa arvioida psykoanalyysia lääketieteellisesti, mutta hän sovelsi analyysia taiteen luomisen ja taidenautinnon pohtimiseen ja arvosti Freudia. Hän julkaisi ruotsiksi useita kirjoituksia psykoanalyysista, muun muassa vuonna 1918 artikkelin ”Psykoanalysen i konstfilosofien”, jossa hän tarkasteli emotionaalisuuden estetiikkaa. Lagerborg kuitenkin laajensi Freudin käsitystä arvioidessaan, että myös onnelliset tunteet saattavat synnyttää taidetta eivätkä vain estyneet ja tyydyttämättömät tarpeet.[9]

Ensimmäinen suomalainen psykoanalyytikko oli tamperelainen Yrjö Kulovesi. 1920-luvun alkupuolelta lähtien hän oli alkanut perehtyä psykoanalyyttisiin kirjoituksiin, erityisesti Freudin teksteihin, ja hän matkusti vuonna 1924 Wieniin koulutusanalyysia varten. Hän olisi halunnut Freudin oppiin, mutta tämä ohjasi hänet Eduard Hitsch­mannin luo. Analyysi jäi kesken, ja seuraavana vuonna Freud ohjasi hänet Paul Fe­der­nin vastaanotolle. Palattuaan Suomeen vuoden 1926 alussa Kulovesi keskittyi entistä enemmän neu­roo­sien psykoanalyyttiseen hoitamiseen ja julkaisi huomattavan määrän kirjoituksia sekä koti- että ulkomaisissa julkaisuissa. Hän osallistui Skandinavian Psykoanalyyttisen Yhdistyksen perustamiseen vuonna 1931.

Kulovesi osallistui 1920–30-luvun suureen kirjallisuussotaan, jossa muun muassa teologit ja oikeistolaiset kulttuurikriitikot arvostelivat muun vasemmistolaisuuden ohessa psykoanalyysia melko asiantuntemattomasti. Erik Ahlmanin kannustamana hän julkaisi ensimmäisen kirjamuotoisen teoksen psykoanalyysista.[10] Kulovesi ei ehtinyt kouluttaa itselleen seuraajia, vaikka ainakin Stig Björk oli häneltä koulutusta tiedustellut. Kulovesi kuoli vuonna 1943.[11]

Kirjasodan vasemmalla rintamalla taistellut Tatu Vaaskivi käsitteli kol­messa lennokkaassa kirjassaan — F. E. Sillanpää: Elämä ja teokset (1937), Vaistojen kapina: Modernin ihmisen kriisi (1937) ja Huomispäivän varjo: Länsimaiden tragedia (1938) — ja muissa kirjoituksissaan psykoanalyysia yhtä asiantuntemattomasti kuin psykoanalyysin vastustajat. Ennen kuolemaansa Vaaskivi alkoi etääntyä kriitikontyöstä ja kauhisteli psykoanalyyttisia kirjoituksiaan. Hän oli kuitenkin Suomen psykoanalyyttisen kirjallisuuden­tutkimuksen tärkeimpiä edelläkävijöitä.[12]

Toisen maailmansodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen maailmansota katkaisi psykoanalyysin kehittymisen Suomessa, eikä sodan jälkeen maassa ollut analyytikoita. Lähin koulutuspaikka oli Tukholma, ja suo­ma­laiset analyytikot alkoivat hakeutua koulutukseen sinne sekä Sveitsiin. Ruotsiin matkustivat muun muassa Stig Björk vuonna 1948, Tapio Nousiainen 1950, Pentti Ikonen 1951 ja Veikko Tähkä 1953, Sveitsiin muun muassa Martti Siirala. Heillä on ollut suuri merkitys suo­malaisen psykiatrian uudelleenmuotoutumisessa ja Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen toiminnassa. Nousiainen aloitti ensimmäisenä vastaanottotoiminnan Helsingissä vuonna 1953.

Psykoanalyysi oli Suomessa pitkään kustannuspoliittisessa paitsiossa. Ensimmäinen Freud-suomennos ilmestyi vasta vuonna 1954: Arkielämämme psykopatologiaa. Vuonna 1962 julkaistiin Omaelämäkerrallinen tutkielma yhteisniteenä Stig Björkin yleiskatsauksen kanssa. Erkki Puranen suomensi muun muassa Johdatuksen psykoanalyysiin ja Unien tulkinnan. Nykyinen suomenkielinen käsitteistö on paljolti Purasen ja Kuloveden kehittämää. Mirja Rutanen suomensi 1980–90-luvulla Freudin kulttuurianalyyttisia teoksia (muun muassa Toteemi ja tabu, Johdatus narsismiin ja muita esseitä) ja Markus Lång 2000-luvulla. Suomen psykoanalyyttisilla yhdistyksillä on omat julkaisusarjansa.

1950-luvun alkupuolella Helsingissä alettiin järjestää kokoontumisia, joissa käsiteltiin psykoanalyysia ja psykodynaamisia teorioita. Aluksi osallistujia oli vain muutama. Kokoontumisten järjestäjäksi oli vuonna 1952 perustettu Psykoanalyysin Edistämisyhdistys (Martti Paloheimo, Veikko Tähkä ja Gunvor Vuoristo). Osallistujissa oli paitsi lääkäreitä ja psykologeja myös teologeja, sosiaalityöntekijöitä ynnä muita.

Edistämisyhdistyksen tavoitteena oli Kansainvälisen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen (IPV) vaatimusten mukainen analyytikkokoulutus, mutta koska IPV:n edustama ”puhdasoppinen” psykoanalyysi ei kiinnostanut 1950-luvun lopulla kaikkia psykoanalyysin harrastajia, suomalainenkin liike jakaantui: vuonna 1958 perustettiin Therapeia-säätiö, joka ei kuulu IPV:n alaisuuteen. Säätiö alkoi kouluttaa muun muassa psykoanalyytikkoja, mutta nimikkeenä oli vuoteen 1979 asti ”analyyttinen psykoterapeutti”. Säätiön pioneereihin kuuluvat Martti Sii­rala, Kauko Kaila ja Allan Johansson, ja he ovat kiinnostuneet ennen kaikkea psykoanalyysin soveltamisesta psykoosien hoitoon. Tämän vuoksi psykoanalyyttinen tieto ja käytäntö on pyritty suhteellistamaan. Therapeia-säätiön tausta on monitasoisempi kuin IPV:läisten yhdistysten: Freudin lisäksi eksistentiaalianalyysi, Martin Heideggerin filosofia, teologia, antropologinen lääketiede, yhteisöpatologinen tutkimus ja muu.[13]

IPV hyväksyi Suomeen vuonna 1965 kansallisen opintoryhmän, joka oli alkuna Suomen Psykoanalyyttiselle Yhdistykselle (SPY). Anomuksen olivat allekirjoittaneet kaikki Suomessa tuolloin työskennelleet IPV:läiset analyytikot: Stig Björk, Henrik Carpelan, Pentti Ikonen, Allan Johansson, Tapio Nousiainen, Eero Rechardt, L.-J. Schalin, Veikko Tähkä ja Gunvor Vuoristo (Johansson siirtyi sittemmin Therapeian toimintaan). Historialliselle ensimmäiselle kurssille (alkoi 1965) osallistuivat muun muassa Kalle Achté, Yrjö O. Alanen ja Tor-Björn Hägglund. SPY hyväksyttiin IPV:n liitännäisjäseneksi vuonna 1967 ja itsenäiseksi jäsenyhdistykseksi 1969.

SPY ja Therapeia-säätiö ovat erillisiä yhdistyksiä, ja niiden yhteistyö on ollut vähäistä — lähinnä skitsofrenian tutkimuksessa (Yrjö O. Alanen) ja lasten psykoterapiassa.[14]

Psykoanalyysin soveltajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ihanus, Juhani: Vietit vai henki. Psykoanalyysin varhaisvaiheet Suomessa. Helsinki: Yliopistopaino, 1994. ISBN 951-570-188-0.
  • Kulovesi, Yrjö: Psykoanalyysi. Helsinki: Otava, 1933.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Psykoanalyysin varhaisesta historiasta Suomessa ks. Ihanus 1994.
  2. ↑ Ihanus 1994, s. 28–34.
  3. ↑ Johansson 1999, s. 281–319.
  4. ↑ Fabritius, Harald 1913: Om Freuds neuroslära och den s. k. psykoanalysen. — Finska Läkaresällskapets Handlingar 2 (55. vsk.), s. 95–111. (ruotsiksi)
  5. ↑ Psykoanalyysin historiasta Ruotsissa esim. Johansson 1999.
  6. ↑ Ihanus 1994: 47–50.
  7. ↑ Ihanus 1994, s. 120–140.
  8. ↑ Lagerborg, Rolf 1916 = Rf Lg: Religion och hysteri. — Nya Argus 22, s. 195–198. (ruotsiksi). Katso Ihanus 1994, s. 62–64.
  9. ↑ Ks. Ihanus 1994, s. 68.
  10. ↑ Kulovesi 1933.
  11. ↑ Yrjö Kuloveden toiminnasta ja tuotannosta ks. Ihanus 1994, s. 70–110.
  12. ↑ Tatu Vaaskivestä ja psykoanalyysista ks. Ihanus 1994, s. 158–212.
  13. ↑ Therapeia-säätiön historiasta Ihanus 2000.
  14. ↑ Laine–Parland–Roos 1997; Ihanus 1994; 2000.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ihanus, Juhani: Vastaanottoja. Therapeia 40 vuotta. Helsinki: Therapeia-säätiö, 2000. ISBN 951-97393-2-7.
  • Laine, Aira — Parland, Helena — Roos, Esa (toim.) 1997: Psykoanalyysin uranuurtajat Suomessa. Helsinki: Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys, Helsinki. ISBN 952-90-8961-9.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Psykoanalyysi_Suomessa&oldid=21268336”