Prosessioikeus

Oikeudenalat

Oikeuden vaaka

Oikeusjärjestys

Julkisoikeus

• Valtiosääntöoikeus
• Hallinto-oikeus
• Finanssioikeus
• Rikosoikeus
• Prosessioikeus
• Eurooppaoikeus
• Kansainvälinen oikeus

Yksityisoikeus

• Henkilöoikeus
• Varallisuusoikeus
• Perhe- ja jäämistöoikeus
• Työoikeus
• Kauppaoikeus
• Ympäristöoikeus
• Urheiluoikeus
• Lääkintä- ja bio-oikeus
• Kansainvälinen yksityisoikeus

Oikeuden yleistieteet

• Oikeusteoria
• Oikeushistoria
• Oikeussosiologia
• Oikeustaloustiede
• Oikeuden ja sukupuolen tutkimus
• Oikeusinformatiikka

Prosessioikeus on oikeudenala, joka sääntelee oikeudenkäyntimenettelyä tuomioistuimissa ja niitä muita keinoja, joilla kansalaiset voivat oikeusvaltiossa saada oikeussuojaa. Prosessioikeudelliset normit (prosessinormit) määrittävät sen menettelyn, joilla oikeudelliset konfliktit ratkaistaan, eivätkä siten puutu varsinaisen aineellisen oikeussuhteen sisältöön. Prosessinormit ovat siten välineitä, joilla aineellista oikeutta toteutetaan: aineellinen oikeus edellyttää toteutuakseen prosessioikeuden olemassaoloa.

Prosessioikeuden alaan kuuluu laajassa merkityksessä paitsi oikeudenkäyntimenettely tuomioistuimessa (ns. klassinen prosessioikeus), myös tuomion pakkotäytäntöä ja maksukyvyttömyysmenettelyjä sääntelevä insolvenssioikeus sekä tuomioistuinmenettelyn ulkopuolinen, ns. vaihtoehtoinen riidanratkaisu. Tuomioistuinprosessi jakautuu puolestaan kolmeen prosessilajiin, joita ovat siviiliprosessi, rikosprosessi ja hallintoprosessi. Suomen tuomioistuinlaitos on kuitenkin vain kaksijakoinen: siviili- ja rikosasiat käsitellään yleisissä tuomioistuimissa ja hallintolainkäyttöasiat puolestaan erillisissä hallintotuomioistuimissa.

Prosessioikeudellinen yleislaki Suomessa on vuoden 1734 lakiin kuuluva, myöhemmin moneen kertaan modernisoitu oikeudenkäymiskaari (OK), joka sisältää keskeiset säännöt sekä siviili- että rikosprosessista. Merkittävä osa rikosprosessia koskevista säännöksistä on kuitenkin sittemmin sijoitettu oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (ROL). Hallintoprosessia puolestaan sääntelee laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa.

Prosessiperiaatteet

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä (PL 21.1 §). Pelkkä muodollinen oikeus päästä tuomioistuimeen ei siis riitä, vaan yhteiskunnan on taattava kansalaisille myös tosiasiallinen mahdollisuus saada oikeutta. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on siis jokaiselle kuuluva perusoikeus.

Oikeusperiaatteet ovat oikeusjärjestelmään ja sen eri osiin eli oikeudenaloihin sisältyviä keskeisiä normatiivisia arvoja ja tavoitteita. Prosessioikeuden alaan kuuluvia oikeusperiaatteita kutsutaan prosessiperiaatteiksi. Periaatteet täsmentävät ja täydentävät varsinaisina ratkaisunormeina olevia oikeussääntöjä. Ne voidaan jakaa menettelyperiaatteisiin, rooliperiaatteisiin ja ratkaisuperiaatteisiin.

Menettelyperiaatteet ohjaavat itse oikeudenkäyntimenettelyä, sen muotoa ja ulkoista etenemistä. Keskeisiä menettelyperiaatteita ovat:

• kontradiktorinen periaate eli vastapuolen kuulemisen periaate
• julkisuusperiaate
• suullisuusperiaate
• välittömyysperiaate
• keskitysperiaate

Rooliperiaatteet määrittävät asianosaisten ja tuomioistuimen roolia ja keskinäistä suhdetta oikeudenkäynnissä. Ratkaisuperiaatteet puolestaan ohjaavat käsittelyn jälkeen tapahtuvaa tuomioistuimen ratkaisutoimintaa.

Tuomioistuimet

Pääartikkeli: Tuomioistuin

Suomen tuomioistuinjärjestelmä jakautuu yleisiin tuomioistuimiin, hallintotuomioistuimiin ja erityistuomioistuimiin. Yleisiä tuomioistuimia ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus. Yleisissä tuomioistuimissa käsitellään rikos- ja riita-asioita sekä eräitä hakemusasioita. Prosessilajeista niissä tulevat siis sovellettavaksi siviili- ja rikosprosessi.

Hallintotuomioistuimia ovat hallinto-oikeudet sekä korkein hallinto-oikeus. Ne ovat yleisiä tuomioistuimia hallinto-oikeudellisissa asioissa ja menettely niissä on hallintoprosessia. Erityistuomioistuimia ovat mm. työtuomioistuin, markkinaoikeus ja valtakunnanoikeus. Lisäksi eräät tuomiovaltaa käyttävät lautakunnat ovat rinnastettavissa erityistuomioistuimiin.

Tuomioistuimen jäseniltä eli tuomareilta edellytetään tuomitsemisen vaatimaa ammattitaitoa sekä kykyä ja tahtoa tuomita oikein. Tuomarin tulee hallita oikeusjärjestys ja kyetä soveltamaan oikeusnormeja konkreettisiin tapauksiin, ja hänen tulee lisäksi olla vapaa kaikenlaisista ulkoisista vaikutteista, jotka voisivat vaikuttaa hänen puolueettomuuteensa. Siksi tuomarin yleisistä ja erityisistä kelpoisuusehdoista säädetään laissa. Yleisillä kelpoisuusehdoilla tarkoitetaan ominaisuuksia, joita henkilöltä edellytetään, jotta hän voisi ylipäätään toimia tuomarina. Erityiset kelpoisuusehdot puolestaan varmistavat, että tuomari on yksittäisessä jutussa esteetön (jäävitön) eli vapaa sellaisesta henkilökohtaisesta suhteesta asiaan tai asianosaisiin, joka voisi horjuttaa luottamusta hänen puolueettomuuteensa.

Jotta tuomioistuin voisi käsitellä yksittäistä asiaa, sillä tulee olla siihen toimivalta. Tuomioistuimen on aina viran puolesta tarkistettava oma toimivaltansa ennen asian käsittelyä. Toimivalta jakautuu neljään elementtiin:

• Oikeusasteellinen toimivalta liittyy oikeusaste- eli instanssijärjestykseen. Esimerkiksi rikos- ja riita-asiat tulee lähes aina panna ensi asteessa vireille käräjäoikeudessa, ei hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa.
• Asiallinen toimivalta jakaa asiat niiden laadun perusteella eri tuomioistuimiin: rikos- ja riita-asiat käsitellään pääsääntöisesti yleisissä tuomioistuimissa ja hallintoasiat hallintotuomioistuimissa. Lisäksi tietyt asiat tulee erityisen säännöksen nojalla käsitellä erityistuomioistuimissa.
• Alueellinen toimivalta jakaa asiat maantieteellisen sijainnin perusteella esimerkiksi johonkin tiettyyn Suomen 20 käräjäoikeudesta.
• Kansainvälinen toimivalta liittyy siihen, ovatko Suomen tuomioistuimet ylipäänsä toimivaltaisia käsittelemään asiaa, vai pitäisikö se käsitellä jonkin toisen valtion tuomioistuimessa.

Prosessilajit

Siviiliprosessi

Pääartikkeli: Siviiliprosessi

Siviiliprosessissa eli riita-asiain oikeudenkäynnissä käsitellään yksityisoikeudellisista oikeussuhteista johtuvia riitaisuuksia. Oikeudenkäynti riita-asiassa riippuu aina asianosaisten tahdosta ja edellyttää näiden tekemää aloitetta eli kannetta. Kanteen nostanutta osapuolta kutsutaan kantajaksi ja hänen vastapuoltaan vastaajaksi. Siviiliprosessia koskevat säännökset ovat pääosin oikeudenkäymiskaaressa (OK).

Valtaosa riita-asioista on dispositiivisia (tahdonvaltaisia), eli sellaisia, joista asianosaiset voisivat sopia keskenään vapaasti ilman oikeudenkäyntiä. Tällaisissa asioissa mahdollisuus sopia säilyy myös oikeudenkäynnin ollessa vireillä, ja asianosaiset voivat tuomioistuinta sitovasti esim. tehdä sovinnon tai jättää vetoamatta johonkin seikkaan. Joissakin asioissa on kuitenkin haluttu rajoittaa tätä asianosaisten disponointi- eli määräämisoikeutta säätämällä, ettei sovintoa ole mahdollista tehdä. Tällaisia asioita kutsutaan indispositiivisiksi (virallisvalvontaisiksi), ja niissä oikeussuhteen muuttaminen edellyttää tuomioistuimen antamaa tuomiota. Indispositiivisia ovat mm. monet lapsen oikeutta koskevat asiat.

Rikosprosessi

Pääartikkeli: Rikosprosessi

Rikosprosessissa eli rikosasiain oikeudenkäynnissä käsitellään rikosoikeudelliseen vastuuseen liittyviä kysymyksiä. Rikosprosessissa yleensä syyttäjä väittää, että on tapahtunut rikos ja vaatii siitä vastaajalle eli syytetylle rangaistusta. Rikosprosessissa voidaan kuitenkin käsitellä myös rikokseen perustuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksia, kuten vahingonkorvausta. Rikosprosessi tuomioistuimessa käynnistyy useimmiten syyttäjän nostamasta syytteestä.

Toisin kuin siviiliprosessissa, rikosprosessissa tuomittavia rikosoikeudellisia seuraamuksia ei voida saada aikaan vapaaehtoisesti, vaan ne voidaan toteuttaa vain tuomioistuimen antamalla tuomiolla. Julkisella vallalla on vastuu rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta. Edes syytetyn tunnustus ei sido tuomioistuinta, vaan tuomioistuimen on aina tutkittava juttu kokonaisuudessaan.

Keskeisiä vaatimuksia rikosprosessissa ovat myötävaikuttamattomuusperiaate ja syyttömyysolettama. Myötävaikuttamattomuusperiaate (itsekriminointisuoja) takaa vastaajalle oikeuden olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen: rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä on oikeus vaieta, eikä hänellä ole oikeudenkäynnissä velvollisuutta pysyä totuudessa. Syyttömyysolettaman mukaan taas todistustaakka vastaajan syyllisyydestä on aina syyttäjällä, ja näytön ollessa epäselvä syyte on hylättävä.

Hallintoprosessi

Pääartikkeli: Hallintoprosessi

Hallintoprosessissa eli hallintolainkäytössä ratkaistaan hallinto-oikeudelliset eli julkisen vallan käyttöön liittyvät konfliktit. Siinä viranomaisen hallintoasiassa tekemään ratkaisuun eli hallintopäätökseen tyytymätön voi hakea päätökseen muutosta hallintotuomioistuimelta. Hallintoprosessin katsotaan yleensä (esimerkiksi yliopistollisessa oppituolijaossa) kuuluvan hallinto-oikeuteen, mutta asiallisesti siinä on kysymys oikeusprosessista samoin kuin siviili- ja rikosprosessissakin.

Suomessa hallintoprosessia sääntelee nykyisin yleislakina oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettu laki (808/2019) eli hallintoprosessilaki, jota täydentävät lukuisten muiden lakien hallintoprosessuaaliset säännökset. Hallintoprosessin perusmuoto eli muutoksenhaku hallintoviranomaisen päätökseen käynnistyy valittajan tekemästä valituksesta, jos tällä on asiassa valitusoikeus ja jos muitakin prosessinedellytyksiä noudatetaan. Prosessissa ei lähtökohtaisesti ole kahta toisilleen vastakkaista asianosaista kuten siviili- ja rikosprosessissa, vaan ainoastaan valittajat ovat prosessin varsinaisia asianosaisia asian muiden mahdollisten yksityisten asianosaisten ohella. Hallintoprosessilaki on kuitenkin monissa suhteissa rinnastanut hallintoviranomaisen osapuolena asianosaisiin, näin myös jatkovalitusoikeuden osalta. Erikseen säännelty kaksiasianosaissuhde on käytössä veroasioiden muutoksenhakuprosesseissa. Osapuoliasetelmien monimuotoisuuden vuoksi hallintoprosessilain valmistelussa hylättiin ajatus asianosaiskäsitteen määrittelemisestä laissa. Prosessissa noudatetaan virallisperiaatetta, jonka mukaan tuomioistuin johtaa prosessia aktiivisesti, huolehtii siitä, että asia tulee riittävästi selvitetyksi ja hankkii tarvittaessa itse selvitystä.

Tuomio-opit

Tuomio

Pääartikkeli: Tuomio

Oikeudenkäynti päättyy normaalisti tuomioistuimen antamaan ratkaisuun pääasiassa eli tuomioon. Tuomio sisältää tuomioistuimen kannan siihen, missä laajuudessa kanne tai syyte hyväksytään tai hylätään. Tuomioistuin ei saa siviiliasiassa tuomita muuta tai enempää kuin mitä asianosainen on vaatinut (vaatimistaakka). Sekä siviili- että rikosprosessissa noudatetaan (rikosprosessissa tosin vain kantajan osalta) lisäksi väittämistaakkaa, jonka mukaan tuomiossa ei voida ottaa huomioon seikkoja, joihin ei ole oikeudenkäynnissä vedottu.

Rikosasiassa tuomio voi olla syylliseksi tuomitseva tai vapauttava (ROL 11:4.2). Riita-asioissa tuomiot voidaan jakaa kolmeen tyyppiin:

• Suoritustuomiossa vastaajalle asetetaan velvollisuus suorittaa jotakin. Velvoite voi olla joko positiivinen (esim. rahasuoritus) tai negatiivinen (vastaajaa kielletään tekemästä jotakin tai hänet velvoitetaan sallimaan jotakin).
• Vahvistustuomio vahvistaa tietyn asianosaisten välisen oikeussuhteen olemassaolon (positiivinen vahvistustuomio) tai sen, ettei väitettyä oikeussuhdetta ole (negatiivinen vahvistustuomio).
• Muotoamistuomio muuttaa jotakin oikeussuhdetta niin, että tuomio itsessään saa muutoksen aikaan. Tuomio on tällöin tavoitellun muutoksen aikaansaamiseksi välttämätön.

Näistä ainoastaan suoritustuomio voidaan panna täytäntöön ulosottoteitse.

Tuomio on perusteltava. Tämä vaatimus seuraa jo perustuslaista, jonka mukaan asianosaisen oikeus saada perusteltu päätös on turvattava lailla (PL 21.2 §). Tuomion perusteluissa tuomioistuin lausuu julki lopputulokseen johtaneet syyt. Perusteluihin sisältyvät faktaperustelut eli tosiseikat sekä oikeudelliset perustelut eli tuomioistuimen kanta siihen, miten asiaa on oikeudellisesti arvioitava. Perustelujen jälkeen seuraa tuomion lopputulos eli tuomiolauselma.

Tuomion antamista edeltää tuomioistuimen jäsenten neuvottelu, joka tapahtuu salassa yleisön ja asianosaisten läsnä olematta. Ellei tuomioistuin ole yksimielinen, tuomion sisällöstä toimitetaan äänestys, jossa jokainen jäsen lausuu perustellun mielipiteensä siitä, miten asia olisi ratkaistava. Äänestyksen voittaa mielipide, jota jäsenten enemmistö on kannattanut. Äänten mennessä tasan voittaa siviiliasioissa puheenjohtajan kanta ja rikosasioissa syytetylle lievempi mielipide. Jos asiassa on esitetty useampi kuin kaksi kantaa, lopputulos määräytyy ns. maius includit minus -periaatteen mukaisesti.

Tuomioistuin voi antaa tuomion myös osatuomiona tai välituomiona. Tuomion antamisen sijasta tuomioistuin voi päättää jättää asian tutkimatta esim. prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi, jolloin ratkaisu on nimeltään lopullinen päätös. Hakemusasiassa myös pääasiaratkaisua kutsutaan päätökseksi. Mahdollista on myös antaa yksipuolinen tuomio, joka ei määritelmällisesti ole tuomio.

Tuomio on tarkoitettu lopulliseksi ratkaisuksi asiaan. Jos kumpikaan asianosaisista ei käytä muutoksenhakuoikeuttaan tietyn määräajan kuluessa, tuomio saa lainvoiman. Tällöin siihen ei enää ole mahdollista hakea muutosta normaalein muutoksenhakukeinoin.

Oikeusvoima

Pääartikkeli: Oikeusvoima

Oikeusvoima (res judicata) merkitsee lainvoiman saaneen tuomion sitovuutta tulevaisuuteen nähden. Lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua asiaa ei voida enää saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi. Oikeusvoima sitoo lähtökohtaisesti vain asianosaisia, mutta joissakin tapauksissa se voi ulottua myös ulkopuolisiin.

Oikeusvoima ilmenee negatiivisena ja positiivisena vaikutuksena. Oikeusvoiman negatiivinen vaikutus estää ottamasta uudelleen tutkittavaksi kannetta tai syytettä, joka on aiemmin ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla. Oikeusvoiman positiivinen vaikutus puolestaan tarkoittaa, että jos lainvoimaisella tuomiolla on ratkaistu jokin uudessa oikeudenkäynnissä relevantti oikeussuhde, aikaisempaa tuomiota ei voida enää uudessa prosessissa riitauttaa, vaan aiemman tuomion lopputulos on otettava sitovana uuden oikeudenkäynnin lähtökohdaksi.

Oikeusvoiman positiivinen vaikutus ei päde prosessilajien välillä. Rikostuomiolla ei ole positiivista oikeusvoimavaikutusta riitajutussa, joka jollain tavalla liittyy väitettyyn rikokseen. Toisaalta siviilituomio ei sido myöhemmässä rikosprosessissa edes silloin, kun aiempi siviilituomio on rikosvastuun kannalta ennakkoluonteista oikeussuhdetta koskeva vahvistustuomio.

Aiheesta muualla

• Oikeudenkäymiskaari (Arkistoitu – Internet Archive) (Finlex)
• Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (Arkistoitu – Internet Archive) (Finlex)
• Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (Arkistoitu – Internet Archive) (Finlex)