Siniset vaunut

Siniset vaunut eli saksalaisvaunut eli VR:n siniharmaat teräskoriset pikajunavaunut ovat olleet ensisijaisia pikajunavaunuja VR:n liikenteessä 1970-luvulta 2000-luvulle asti. Ne korvasivat kaukoliikenteessä 1980-luvun puoliväliin mennessä niin sanotut puuvaunut, joiden kori oli verhoiltu ruskealla haapalaudoituksella.

Sinisten vaunujen piti poistua liikenteestä joulukuussa 2016^[1], mutta vaunuja käytetään yhä Kolarin yöjunissa ja Rovaniemen yöjunissa sesonkiaikaan^[2].^milloin?

Historia

Ensimmäiset siniset vaunut saapuivat Saksasta vuonna 1961. Saksassa, jossa vaunut oli myös suunniteltu, Maschinenfabrik Esslingen -konepaja valmisti ensimmäiset 15 vaunua, jonka jälkeen valmistus siirtyi Suomeen VR:n Pasilan konepajalle ja Valmetille. Ensimmäiset vaunutyypit olivat 2. luokan päivävaunu Eit, yhdistetty 1. ja 2. luokan päivävaunu CEit sekä 1. luokan hyttivaunu Cit. Saksalaisten vaunujen mukana saatiin kokeiltavaksi kolmea eri telityyppiä: 8 paria München-Kassel, 4 paria SIG ja 3 paria Minden-Deutz -telejä.^[3] Näistä Minden-Deutz-teli valikoitui käyttöön myöhemmissä vaunusarjoissa hyvistä teknisistä ominaisuuksista johtuen. Suomessa valmistettiin vuosina 1964–1986 kaikkiaan yli 600 sinistä vaunua. Näistä noin 450 oli tavallisia 1. ja 2. luokan päivävaunuja.

Alkujaan sinisissä vaunuissa oli tupakkaosastoja. Tupakkaosasto oli väliseinällä ja ovella eristetty vaununpuolisko. Junan käytävällä vaunusta toiseen kulkeva ihminen joutui kävelemään läpi tupakkaosaston. Sinisissä vaunuissa paikkalipuissa oli erotettu tupakoimattomat tupakoivista. Tupakkaosastot kuitenkin poistettiin 1990-luvulla tupakkalain tiukentumisen takia, ja niiden tilalle tuli tupakkahyttejä.

Tekniikka

Ensimmäisillä sinisillä vaunuilla Valtionrautatiet halusi saada kokemusta aivan uudenlaisesta matkustajavaunuteknologiasta. Vaunujen tekniikka olikin 1960-luvun alussa uusinta huutoa, johon kuuluivat muun muassa vesikiertoinen ilmalämmitys lämmönlähteenään öljylämmitteinen kattilalaitos, valaistus loistelampuilla, uudet telimallit levyjarruineen ja luistonestolaitteineen sekä suurimpana muutoksena, alustaan kiinnitetty itsekantava teräskori, jossa ei ollut lainkaan puisia runkotolppia, vaan kaikki vetolaitteet, kuten telit, kiinnitettiin suoraan koriin.^[4] Näin aiemmin käytössä olleesta ajatuksesta yhdistää vaunun molemmat vetolaitteet joustamattomalla jänteellä luovuttiin ja tilalle tuli vetolaitteen jousikiinnitys suoraan vaunun runkolevyihin.^[3] Sähkö tuotettiin edelleen puukorisista vaunuista tuttuun tapaan akselinpäägeneraattorilla vaunun liikkuessa.

Ilmalämmitys toimi siten, että vaunun alla oli sähkötoiminen raitisilmapuhallin, joka imi vaunun kyljessä olleen ilmanottoaukon (ja suodattimen) läpi ulkoilmaa puhaltaen sen raitisilmakanavia pitkin matkustajaosastoissa ikkunoiden alla sijainneiden konvektoreiden läpi, joissa tuore ilma samalla lämpeni. Ilmamäärä oli 1 000 m³/h, ja ilma poistui vaunun päädyistä eteisten ja wc-tilojen kautta poistoilmapuhaltimien avustamana. Konvektoreissa kiersi vaunun eteisessä sijainneessa kattilassa lämmennyt vesi-glykoliseos, joka lämmitettiin joko öljypolttimella tai vaihtoehtoisesti kattilan vesitilaan asennetussa kierukassa virranneella höyryllä. Höyryä saatiin esimerkiksi höyryvetureista, höyrynkehittimellä varustetuista dieselvetureista tai seisonnassa veturitallin höyrykattilasta.

Sinisten vaunujen alkutaival oli kivikkoinen, sillä niitä piinasivat alusta asti vakavanlaatuiset ongelmat. Saksasta tuoduissa vaunuissa oli alun perin paineilmakäyttöiset päätyovet, jotka ottivat käyttövoimansa jarrujohdosta. Ilmanpaineen laskusta seurasi jarruongelmia, joiden vuoksi ovet päätettiin muuttaa täysin käsikäyttöisiksi. Lämmityksessä esiintyi alusta alkaen häiriöitä. Kattilalaitoksen öljypoltin oli suoraan akuston 24 voltin tasajännitteellä toiminut erikoismalli, joka vaati paljon huoltoa ja oli herkkä vikaantumaan. Polttimen virransyötössä oli häiriöitä, sillä virranlähteenä toimineiden akkujen sijoittelu oli vääränlainen: ne oli sijoitettu vaunun alle peltilaatikkoon, jonka vuoksi niiden huolto etenkin talviaikaan oli puutteellista. Nesteet pääsivät kuivumaan, joka johti varaustason laskuun. Lisäksi vetoa aiheuttaneen ilmalämmityksen tuloilmapuhallin jäätyi herkästi, mikä johti lämmitystehon heikkenemiseen. Loistelamppujen ja akuston välissä oli pyörivällä elohopeakytkimellä toteutettu vaihtosuuntaaja, joka Suomen ankarissa talvissa lakkasi toimimasta pakkasen ollessa tarpeeksi kireä. Vaunujen valaistus ja lämmitys saattoivat siis varsinkin talvisin lakata toimimasta kesken matkan. Ongelmien varalta makuuvaunuihin asennettiin kaksoispesäkattilat, joissa voitiin polttaa kiinteää polttoainetta öljypolttimen ollessa epäkunnossa.

Tekniset ongelmat sekä matkustajien voimakas palauteryöppy vedontunteesta pakkassäillä oli liikaa, ja sen johdosta 1970-luvun puolivälissä siniset vaunut päätettiin suunnitella alusta alkaen kokonaan uudelleen. Tärkeimpänä ulkoisena erona uudelleen suunnitellun vaunun katolla on havaittavissa pitkittäisjäykisteet (aiempien kattojen ollessa sileää peltiä). Laitesijoittelu, sisustus ja korimalli uusittiin kokonaan. Ilmalämmitys muuttui vesipatterilämmitykseksi, ja suodatetun (sekä tarvittaessa lämmitetyn) tuloilman puhallus siirrettiin tapahtuvaksi rei'itetyn katon läpi. Hyttivaunuissa tähän tapaan oli jo siirrytty vuosikymmenen alussa, mutta uusissa ilmanotto siirrettiin ulko-oven vierelle, kun hyttivaunuissa se sijaitsi katolla. Akusto sijoitettiin hyvin eristettyyn, lämmitettyyn ja tuuletettuun vetolaatikkoon, josta se oli helppo vetää ulos huoltotoimia varten. Öljypoltin oli nyt 220 voltin vaihtojännitteellä toiminut yleismalli, jota syötettiin vaunun alle sijoitetulla vaihtosuuntaajalla. Valaistuksen vaihtosuuntaaja oli lisäksi muuttunut lamppukohtaiseksi jo vuosikymmenen alusta lähtien rakennetuissa hyttivaunusarjoissa, joten koko vaunu ei voinut enää pimentyä yksittäisen vaihtosuuntaajan rikkoutumisen vuoksi.

Vanhoissa saksalaismallisissa vaunuissa (sekä Saksassa että Suomessa valmistettuihin) tehtiin myös akuston muutostyö uudelleensuunniteltujen vaunujen kaltaisiksi vuosina 1976–1983, ja vuodesta 1985 alkaen vaihtovirtakäyttöiset öljypolttimet vaihtosuuntaajineen asennettiin näihinkin vaunuihin tasavirtapolttimien tilalle. Valaistuksen elohopeatoiminen keskusvaihtosuuntaaja vaihdettiin varmatoimisempaan, transistorikäyttöiseen malliin. Ongelmat alkoivat olla historiaa.

Minden-Deutz teleissä on pyöräkerrat ohjattu vaakasuorien kierrejousien avulla. Aiempiin Suomessa käytettyihin lehtijousitettuihin teleihin verrattuna kierrejousien ongelmana oli herkkyys sivuttaissuuntaiselle liikkeelle. Niinpä telit oli aluksi varustettu diagonaaliin asennetuilla sivusuuntaisilla iskunvaimentimilla.^[3] Näissä kuitenkin esiintyi matkustusmukavuutta häiritseviä sivuttaisliikkeitä ja tilalle asennettiin pysty- ja sivusuuntaiset iskunvaimentimet. Näin telikehykselle sallittiin suurempi liikkumavara ja parannettiin vaunun kulkuominaisuuksia. Alkuperäisissä teleissä pyöräkertojen jousitus telikehykseen oli toteutettu kumijousilla, jotka myöhemmin vaihdettiin teräsjousiksi.

Viimeisetkin höyryveturit saivat väistyä 1970-luvun puolessa välissä sähkövetureiden tieltä, ja lämmityshöyryn saatavuuden päättyessä vaunujen läpi kulkeneet höyryjohdot alkoivat käydä tarpeettomiksi. Sähkövedon yleistyessä kaikki vaunut varustettiin läpimenevällä, kansainvälisten UIC-standardien mukaisella yksivaiheisella, 1 500 voltin vaihtosähkölinjalla vuosina 1976–1987, samoin 50 kilowatin 1 500/220 voltin vaunumuuntajalla sähkölaitteita varten. Lämmityskattiloissa olleet höyrykierukat korvattiin vaunumuuntajasta syötettävillä lämmitysvastuksilla. Öljylämmitysmahdollisuus jätettiin edelleen sähköistämättömiä ratoja varten, mutta vuodesta 1987 lähtien Eil-lähiliikennevaunut ja muut kaukoliikennevaunut saivat suoran sähkölämmityksen.

Palvelut

Nykyään kaikki siniset pikajunavaunut ovat toisen luokan vaunuja, sillä ensimmäisen luokan vaunut lukuun ottamatta Venäjän Sibelius-junia muutettiin toiseen luokkaan vuonna 2004. Nykyään sinisten vaunujen palveluihin kuuluvat vammaispalvelut, lemmikki- ja allergiaosasto sekä matkatavaran, polkupyörien ja lastenvaunujen kuljetus matkatavaravaunussa ja yleensä ravintola.^[5]

Sinisissä makuuvaunuissa on mahdollisuus varata yhden hengen hyttipaikka sekä allergia- tai lemmikkipaikka.^[6] Yhdessä hytissä on korkeintaan kolme vuodepaikkaa.

Toisin kuin Pendolino- ja InterCity-junissa sekä lähijunissa, sinisissä vaunuissa ei ole suljettua käymäläjärjestelmää, vaan jätökset lasketaan suoraan raiteille. Siksi matkustajia neuvotaan käyttämään sinisten vaunujen käymälöitä vain junan liikkuessa.^[7]^[8]

Tulevaisuus

Koska vanhimmat vaunut ovat jo melko vanhoja, on niitä romutettu uusien yksi- tai kaksikerroksisten Intercity-vaunujen ja Pendolino-junien valmistuessa. Sinisten makuuvaunujen käyttö on vähentynyt viime aikoina uusien kaksikerroksisten makuuvaunujen valmistuessa. Makuuvaunuista löytyneitä kosteusvaurioita on korjattu tiivistämällä makuuhyttien lattiat silikonilla.

Lähes kaikki vanhemman sarjan sileäkattoiset kattojäykisteettömät vaunut on romutettu, ja uudemman jäykistekattoisen sarjan romutus on edennyt loppuvaiheeseen. Sinisiä vaunuja liikennöidäänkin vain yöjunissa.

Tekniset tiedot

Leveys: 3,066 metriä
Korkeus 4,13 metriä
Pituus 26,4 metriä
Paino tyhjänä 41–55 tonnia
Suurin nopeus 140 km/h (vanhimmissa 120 km/h, joissain vaunuissa 160 km/h)
Istumapaikkoja normaalisti 2. luokan vaunuissa 80 ja 1. luokan vaunuissa noin 50

Vaunusarjat

Poistetut vaunusarjat on merkitty kursiivilla, toiseen sarjaan muutetut tähdellä (*)^[9].

Tunnus	Numerosarja	Lukumäärä	Otettu käyttöön	Selite
A-vaunut	1–60	9	1970–1992	Salonki- ym. erikoisvaunut. A1 on entinen presidentin salonkivaunu, joka muutettiin valtioneuvoston virkavaunuksi A42. Romutettu Myllyojalla 2013. A2 oli valtioneuvoston virkavaunu, joka oli myös tasavallan presidentin käytössä. Romutettu Myllyojalla 2013.^[10] A16 on sähkötekninen mittausvaunu, joka on muutettu vuonna 2006 Elli-mittausvaunuksi^[11]. A17 on liikkuvan kaluston mittausvaunu. A20 on konferenssivaunu, joka on poistettu käytöstä. Sijaitsee nykyisin Tahkolla. A40 on museoitu Porvoon museorautatielle vuoden 2020 joulukuussa. Ennen tätä A40 seisoi Hyvinkään konepajalla muutaman vuoden.^[12] A41 on salonkivaunu, joka on poistettu käytöstä. Se on nykyisin Tahkolla. A50 on klubivaunu^[13], joka on yksityisomistuksessa. Sitä kunnostetaan museojunaliikenteeseen. A60 on käytöstä poistettu näyttelyvaunu, joka on nykyisin Tahkolla.^[14]^[15]
Nom	11001–11004	4	1983–1984	Vankivaunu. Ei kulkumahdollisuutta vaunujen välillä. Nom-sarjan neljästä vaunusta kaksi on hylätty 2010^[16]. Valmistaja Valmet.
Fot*	23901–23912	12	1984–1985	Konduktööri-/matkatavaravaunut. Fot-sarjan vaunuista 5 on romutettu 2012^[17], 3 on muutettu Fots-vaunuiksi, yksi on muutettu Foty-sarjaan, yhdestä on tehty A 60 ja kaksi on muutettu De-vaunuiksi 2008^[18]^[19].
Cht ja Chft	2360–2382	12+3	1983–1984	1. luokan hytti/salonkivaunu. Ainoa jäljellä oleva yksilö 2365 Haapamäen museoveturiyhdistyksellä. Uudemman sarjan vaunut muutettu vuosina 1997–2000 sarjaan Ci.
CEit ja CEift	2651–2671, 2690–2693	17+4	1961–1968	Yhdistetty 1. ja 2. luokan avo-osastollinen vaunu. Ainoa jäljellä oleva yksilö (2652) Haapamäen museoveturiyhdistyksellä. Vaunut 2660–2663 muutettiin CEift-vaunuiksi 2690–2693.
CEhit*	26001–26018	18	1977	Yhdistetty 1. luokan hytti- ja 2. luokan avo-osastovaunu. Muutettu vuosina 1997-1999 sarjaan CEi.
CEmt	24001–24115	115	1970–1984	1. ja 2. luokan makuuvaunu. Vanhin sarja 24001–24039 sekä yksittäisiä uudempia vaunuja romutettu. Vaunu 24040 on museovaununa Haapamäellä^[11]. Vaunut 24056 ja 24057 ovat Keitele-museolla Suolahdessa^[12]. Vaunut 24052, 24069 ja 24077 ovat Junakulttuuriyhdistys ry:llä^[20]. Vaunu 24106 on Höyryveturimatkat 1009:llä^[21]. 24051 on Sinisten vaunujen ystävät ry:llä^[22]. Vaunut 24113 ja 24114 ovat Haapamäen höyryveturipuistossa^[22].Vaunu 24045 on harjoituskalustona Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueella, Porissa^[23].
Cmc	24901–24902	2	1970	President-luokan makuuvaunu. Muutettu edellisistä vaunuista A1 ja A2. 1 kpl museovaununa Haapamäellä, toinen romutettu 2015^[24].
CEi*	27001–27018	18	1977	Yhdistetty 1. ja 2. luokan avo-osastollinen vaunu. Muutettu sarjaan Ei. Vaunu 27009 romuttui Jyväskylän junaonnettomuudessa 6.3.1998.
Ei	27001–27008, 27010–27018	17		2. luokan avo-osastollinen vaunu. Muutettiin vuonna 2004 sarjasta CEi. Ei-sarjan vaunuista on hylätty 1 kpl.
Ci*	27367–27374, 27376, 27378–27382	14	1975–1976	1. luokan avo-osastollinen salonkivaunu. Muutettu sarjaan Eipt.
Eht*	23301–23328	28	1976	2. luokan hyttivaunu. Muutettu sarjoihin ELht ja Cht.
Eipt	27367–27374, 27376, 27378–27382	14		2. luokan avo-osasto/salonkivaunu. Muutettu vuonna 2004 sarjasta Ci. Tupakointitila. Osa sarjan vaunuista on romutettu^[25]. Vaunut 27374^[12] ja 27380^[21] ovat Höyryveturimatkat 1009:n omistuksessa, vaunu 27379 on Junakulttuuriyhdistys ry:n omistuksessa^[20] ja vaunu 27376 on Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä.
Eifet	25301–25304	4		Aggregaattivaunu. Käytössä dieselveturin vetämissä kalustonsiirtojunissa ja silloin tällöin yöjunissa, kun makuuvaunut tarvitsevat sähkönsyöttöä. Muutettu sarjasta EFit. Vaunu 25304 muutettiin vuonna 2006 Sibelius-junan aggregaattivaunuksi Fey 29951^[26]. Vaunu 25303 on Junakulttuuriyhdistys ry:llä^[20].
Ein	23011–23017, 23019–23023, 23025–23030, 23032, 23035, 23168–23186, 23188, 23190–23247, 23249, 23251, 23253–23273	117	1964–1985	2. luokan avo-osastovaunu vain tupakoimattomille. Sarjasta osa on romutettu ja osa muutettu sarjoihin Eip ja Ep. Vaunut 23232, 23270, 23212 ja 23246 ovat museoitu, 23232 Keitele-museolla Suolahdessa, 23270 Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä Haapamäellä, 23230 on Höyryraide Oy:n omistuksessa^[21] sekä 23212 ja 23246 Höyryveturimatkat 1009:llä Kouvolassa.^[27]. 23208, 23224 ja 23267 on Sinisten vaunujen ystävät ry omistuksessa.
Eip	23125–23157, 23160, 23162–23167, 23262–23266	45	1974–1981	2. luokan pieneläin avo-osastovaunu. Osa romutettu. Vaunu 23164 on Haapamäen Museoveturiyhdistyksen omistuksessa^[20] sekä vaunu 23264 on Finndampf Oy:llä^[28].
Ep	23251, 23253–23261	10	1983–1984	2. luokan vaunu lemmikkiosastolla. Muutettu Ein-vaunuista. Suurin osa on romutettu Imatrankoskella vuonna 2018^[29]. Vaunu 23256 on museoitu Keitele-museolle Suolahteen 2019^[30]. Vaunu 23251 on harjoituskalustona Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueella, Porissa^[31].
Eit*	23000–23273	274	1961–1985	2. luokan tupakkavaunu. Sarjan vanhimmat ovat romutettu, uusimmat muutettu sarjoihin Ein ja Eip. Lisäksi 2 kpl ovat museovaununa Haapamäellä. Yksi vaunuista muutettiin Dm10-moottorivaunuksi, joka on sittemmin romutettu Joensuun Raatekankaalla. Vaunut 23002 ja 23114 ovat Haapamäen Museoveturiyhdistyksellä Haapamäellä ja vaunu 23104 on Junakulttuuriyhdistyksellä.
Eita	23451–23452	2	1976	2. luokan avo-osastovaunu. Silja Linen laivajunamatkustajien käyttöön alun perin suunnattu. Tehtiin muutostyönä Eit-vaunusta Pieksämäen konepajalla muun muassa poistamalla osastojen välinen väliseinä 1990. Sarjan molemmat vaunut on hylätty tammikuussa 2007.
ELht	23318–23328	11	1976	2. luokan lasten puuhavaunu. Muutettu vuosina 1985–1987 Eht-vaunuista. Poistettu käytöstä 3. syyskuuta 2006. Vaunu 23321 on museovaununa Haapamäellä^[11].
Eift	23401–23417	16	1965–1974	2. luokan vaunu konduktöörihytillä. Sarjan alkupää muutettu Eit-vaunuista, loppupää rakennettu uusina. Kaikki sarjan vaunut on hylätty ja romutettu.
EFit	23501–23566	66	1966–1986	Yhdistetty konduktööri-, matkatavara- ja 2. luokan vaunu. Osa muutettu sarjoihin Eifet, EFiti, EFits ja EFs. Vaunu 23513 on HMVY:llä Haapamäellä^[32], vaunu 23547 on Höyryveturimatkat 1009:llä Kouvolassa sekä vaunut 23552 ja 23564 ovat Haapamäen Höyryveturipuistossa.^[12]
EFiti	23651–23664	14	1980–1981	Yhdistetty konduktööri-, matkatavara- ja 2. luokan vaunu invavarustuksella. Vaunu 23664 on romutettu Pieksämäellä vuonna 2021^[33]^[34]. Vaunu 23651 on Finndampf Oy:n omistuksessa^[28], vaunu 23658 on museoituna Keitele-museolla Suolahdessa^[12], vaunut 23654, 23656, 23660 ja 23661 ovat Junakulttuuriyhdistys ry:n omistuksessa^[20] sekä vaunu 23663 on Höyryraide Oy:n omistuksessa^[21].
EFs, Fots ja EFits	24201–24205, 24301–24302, 27909–27911	4+3+3	1984–1986	Yöjunien konduktöörivaunuja, joissa kaksikerrosmakuuvaunujen ohjaukseen liittyvää tekniikkaa. Vihreä väritys. Muutettu sarjoista EFit ja Fot. Fots vaunusarja ei ole ollut käytössä vuoden 2019 marraskuun jälkeen.
Ems	21561–21574	14	1965–1983	Sotilaskuljetusmakuuvaunu. Makuulaverit kahdessa kerroksessa. Muutettu sarjoista Eit ja Pot. Sarjan kaikki vaunut on romutettu Hyvinkään konepajalla.
Eiu	27067	1	1968	Uusittu 2. luokan vaunu. Sähköovet, IC-väritys ja sisustus. Muutettu vanhemmasta Eit-sarjasta. Romutettu Mäntyluodossa.
Einu	27187, 27189	2	1981–1982	Uusittu 2. luokan vaunu. Sähköovet. Kaksi vaunua muutettu uudemmasta Eit-sarjasta. Molemmat hylätty ja romutettu Mäntyluodossa vuonna 2007.
Eikt*	23601–23617	17	1966–1971	Yhdistetty kahvila/2. luokan vaunu. Romutettu/muutettu sarjaan Rbkt.
Rbkt	26901–26907	7	1966–1971	Kahvila- ja baarivaunu, "Pub Resiina". Sarjan vaunuista 6 on romutettu vuosina 2011 (26901)^[35] ja 2015 (26902–26906,^[24]^[36] Imatrankoskella). Ainoa jäljellä oleva vaunu 26907 on museoituna Haapamäen museoveturiyhdistyksellä.^[14]
Rt ja Rtx	23701–23706	6	1972	Ravintolavaunu. Loppuaikoina IC-väritys, tällöin littera Rtx. Kaksi vaunuista muutettiin Sibelius-junan ravintolavaunuiksi Rty. Vaunu 23705 on museovaununa Haapamäellä^[18]. Muut vaunut romutettiin 2015^[24].
Rkt*	23801–23840	40	1975–1986	Itsepalveluravintolavaunu, "Raileri". 11 muutettu sarjaan Rk, loput romutettu tai poistettu käytöstä. 1 kpl museovaununa Haapamäellä. Ikkunoiden yläpuolella punainen merkkiraita, paitsi vaunussa 23808, joka on Junakulttuuriyhdistyksen omistuksessa.
Rk	27809–27820	11	1975–1976	Ravintolavaunu, "Kultainen Kulkuri", IC-väritys. Vaunu 27816 muutettiin vuonna 2000 Sibelius-junan ravintolavaunuksi Rky 29981, joka muutettiin takaisin Rk-vaunuksi vuonna 2011. Vaunu 27817 on hylätty sen vaurioiduttua tulipalossa Turussa vuonna 2012. Rk 27820 museoitu Keitele-museolle Suolahteen ja vaunu 27818 on Toijalan Veturimuseon omistuksessa. Rk 27819 on Sinisten vaunujen ystävät ry omistuksessa. Rk 27811 on Tahkolla^[22]. Rk 27813 on Haapamäen höyryveturipuistossa^[22].
Pot*	10001–10013	13	1967–1983	Postivaunu. Osa muutettu sarjaan Ems ja osa romutettu. 1 kpl museovaununa Haapamäellä.
Chfy, Chty, Chfty, Einy, Eity, Rky, Rty, Fey* ja Foty	29901–29991	16		Kansainvälisen Sibelius-junan yhdysliikennekelpoiset vaunut. Osassa IC-väritys. Sibelius-junan liikennöinnin päätyttyä Rky-vaunu palautettiin sarjaan Rk, Chfy-vaunut muutettiin vaunuiksi Ehf ja Ehft. Vaunut Ehf ja Ehft ovat Sinisten Vaunujen Ystävät ry:n omistuksessa sekä Fey Junakulttuuriyhdistyksen omistuksessa^[21].