Pe̍h-ōe-jī
Pe̍h-ōe-jī (perint.: 白話字; yksink.: 白话字) on minnan-kiinan latinisaatiojärjestelmä. Sen kehittivät 1800-luvulla Kaakkois-Aasian kiinalaisyhteisöjen parissa toimineet lähetyssaarnaajat. Se keräsi myöhemmin suosiota Xiamenissa ja Taiwanissa. Japanin vallan aikaan pe̍h-ōe-jīn lisäksi minnanin translitterointiin käytettiin myös japanilaisia kana-merkkejä. Toisen maailmansodan ja Kiinan sisällissodan jälkeisellä Kuomintangin valtakaudella sen käyttöä rajoitettiin edelleen 1980-luvulle asti.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Minnan-kiinaa kirjoittivat latinalaisin kirjaimin aluksi espanjalaiset lähetyssaarnaajat Manilassa 1700-luvulla. Silloin järjestelmää kuitenkin käytettiin lähinnä minnan-kiinan opettamiseksi espanjan puhujille.[1] 1800-luvun alussa länsimaalaisia lähetyssaarnaajia ei päästetty Kiinaan, joten he tekivät työtä lähinnä Kaakkois-Aasian kiinalaisyhteisöjen parissa.[2] Vuonna 1820 englantilainen kongregationalistinen lähetyssaarnaaja Walter Henry Medhurst julkaisi pienen sanaston, jossa hän käytti minnanin sanojen kirjoittamiseen latinalaisia kirjaimia;[3] laajemman sanakirjan hän julkaisi vuonna 1832.
Malaccassa asemapaikkaansa pitänyt Medhurst otti vaikutteita toisen lähetyssaarnaajan, Robert Morrisonin, mandariinikiinaa varten kehittämästä romanisaatiojärjestelmästä, johon hänen oli tehtävä lisäyksiä mandariinikiinan ja minnan-kiinan välisten erojen vuoksi.[2] Medhurst oli vakuuttunut siitä, että toonien merkitseminen romanisaatioon olisi ensiarvoisen tärkeää kirjoituksen ymmärtämiseksi.[4][5] Medhurstin kehittämä järjestelmä muodosti pohjan myöhempien sanakirjailijoiden käyttämille järjestelmille, vaikkakin sen monimutkaisesta vokaalijärjestelmästä ja kirjakieleen keskittymisestä luovuttiin pian.[4][2] Vuonna 1853 amerikkalainen lähetyssaarnaaja Elihu Doty julkaisi Amoyn murteesta teoksen Anglo-Chinese Manual with Romanized Colloquial in the Amoy Dialect, jossa käytetty romanisaatiojärjestelmä perustuu Medhurstin järjestelmään ja joka eroaa nykyisin käytettävästä pe̍h-ōe-jīstä vain vähän.[4][2]
Vuoden 1842 Nanjingin sopimuksen myötä länsimaalaisten lähetyssaarnaajien sallittiin saarnata tietyissä satamakaupungeissa. Yksi kaupungeista oli Amoy eli Xiamen, jossa puhutusta minnan-kiinan murteesta tuli pian de facto kielen standardimurre, jolla lähetyssaarnaajat kirjoittivat. Vuoden 1858 Tianjinin sopimuksella sallittiin lähetyssaarnaajien pääsy myös Taiwanille.[4]
Minnan-kiinan kaksi päämurretta ovat Quanzhoun ja Zhangzhoun murteet; Xiamenissä puhuttu murre on näiden kahden välimuoto.[6] Taiwania olivat asuttaneet kummaltakin murrealueelta saapuneet kiinalaiset, joten siellä puhuttu minnan-kiina oli samankaltaista kuin Xiamenissä; eroja oli, mutta ne olivat sen verran vähäisiä, että ne jätettiin usein huomiotta.[4]
Lähetyssaarnaajat olivat jakautuneita sen suhteen, tulisiko pe̍h-ōe-jītä käyttää sellaisenaan kielen oikeinkirjoitusjärjestelmänä vai ainoastaan apuvälineenä kiinan kirjoitusmerkkien opettamisessa. Skotlantilainen presbyteerilähetyssaarnaaja William Campbell oli sitä mieltä, että pe̍h-ōe-jīn opettaminen itsenäisenä kirjoitusjärjestelmänä voisi kuohuttaa kiinalaisnationalistien tunteita, koska kirjoitusmerkkejä pidettiin lähes pyhänä osana kiinalaista kulttuuria.[4] Toisaalta englantilainen presbyteerilähetyssaarnaaja Thomas Barclay uskoi, etteivät paikalliset voisi oppia lukemaan omalla äidinkielellään käyttäen muuta järjestelmää kuin pe̍h-ōe-jītä.[7] Vuonna 1880 presbyteerilähetyssaarnaaja James Laidlaw Maxwell lahjoitti tainanilaiselle kirkolle painokoneen, jota Barclay opetteli käyttämään. Vuonna 1885 ilmestyi ensimmäisen kerran ensimmäinen pe̍h-ōe-jīllä kirjoitettu lehti, Tâi-oân-hú-siâⁿ Kàu-hōe-pò (’Taiwanin pääkaupungin kirkkolehti’).[8]
Eri kirjoittajat tekivät romanisaatiojärjestelmään omia muutoksiaan, ja pe̍h-ōe-jīstä oli käytössä eri versioita. Vuonna 1934 Ernest Tipsonin julkaisemassa taskusanakirjassa käytetty versio on käytössä edelleenkin.[4]
Vuosi | Kirjoittaja | Äänteiden kirjoitusasut | ||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
[tɕ] | [ts] | [ŋ] | [ɪɛn]/[ɛn] | [iɛt̚] | [ɪk] | [iŋ] | [ɔ] | [ʔ] | ||
1832 | Medhurst | ch | gn | ëen | ëet | ek | eng | oe | 'h | |
1853 | Doty | ch | ng | ian | iat | iek | ieng | o͘ | ' | |
1869 | MacGowan | ts | ng | ien | iet | ek | eng | o͘ | h | |
1873 | Douglas | ch | ts | ng | ien | iet | ek | eng | ɵ͘ | h |
1894 | Van Nest Talmage | ch | ng | ian | iat | ek | eng | o͘ | h | |
1911 | Warnshuis ja de Pree | ch | ng | ian | iat | ek | eng | o͘ | h | |
1913 | Campbell | ch | ts | ng | ian | iat | ek | eng | o͘ | h |
1923 | Barclay | ch | ts | ng | ian | iet | ek | eng | o͘ | h |
1934 | Tipson | ch | ng | ian | iat | ek | eng | o͘ | h |
Japanin vallan aikana Taiwanissa käytettiin minnan-kiinan translitterointiin japanin kana-merkeistä kehitettyä järjestelmää. Paikallisten kielten asemaa heikennettiin japanin hyväksi, ja pe̍h-ōe-jīn käyttö väheni. Toisen Kiinan–Japanin sodan puhkeamisen myötä kiinan latinisointi sekä useita sillä kirjoitettuja julkaisuja kiellettiin Taiwanilla.[4] Toisen maailmansodan jälkeen Kuomintang-hallinto suhtautui myötämielisesti ”paikallisiin murteisiin”. Vuonna 1953 kuitenkin kiellettiin minnan-kiinan ja japanin käyttö opetuksessa,[9] ja vuonna 1955 kiellettiin pe̍h-ōe-jīn käyttö uskonnollisessa käännytystoiminnassa. Latinalaisin aakkosin kirjoitettujen Raamattujen käyttö kirkoissa kiellettiin; vaikka kiellosta luovuttiin jo vuonna 1959, kirkkoja kehotettiin käyttämään kiinalaisin merkein kirjoitettuja Raamattuja.[10] 1960- ja 1970-luvulla useita julkaisuja, jotka käyttivät latinalaisia kirjaimia, kiellettiin.
Kun sotatilalaki poistettiin käytöstä Taiwanissa vuonna 1987, ”paikallisten kielten” käytön rajoitukset poistettiin,[11] ja 1990-luvulla kiinnostus minnan-kiinan kirjoittamista kohtaan kasvoi.
Vuodesta 2006 lähtien Taiwanin opetusministeriö on suosittanut pe̍h-ōe-jīhiin perustuvaa tâi-lô-järjestelmää.[12]
Järjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pe̍h-ōe-jīssa käytetään seuraavia kirjaimia ja kirjainyhdistelmiä:[4]
Kirjain | a | b | ch | chh | e | g | h | i | j | k | kh | l | m | n | ⁿ | ng | o | o͘ | p | ph | s | t | th | u |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Nimi | a | be | che | chhe | e | ge | ha | i | ji̍t | ka | kha | é-luh | é-muh | é-nuh | iⁿ | ng | o | o͘ | pe | phe | e-suh | te | the | u |
Perinteisessä kiinalaisessa fonologiassa tavu jaetaan tavunaloittajaan, tavunlopettajaan ja tooniin.[13]
Tavunaloittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tavunaloittajakonsonantit ovat:[10]
Bilabiaalit | Alveolaarit | Alveolopalataalit | Velaarit | Glottaalit | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
soinniton | soinnillinen | soinniton | soinnillinen | soinniton | soinnillinen | soinniton | soinnillinen | soinniton | ||
Nasaalit | m [m] | n [n] | ng [ŋ] | |||||||
Klusiilit | aspiroimattomat | p [p] | b [b] | t [t] | k [k] | g [g] | ||||
aspiroidut | ph [pʰ] | th [tʰ] | kh [kʰ] | |||||||
Affrikaatat | aspiroimattomat | ch [ts] | j [dz] | chi [tɕ] | ji [dʑ] | |||||
aspiroidut | chh [tsʰ] | chhi [tɕʰ] | ||||||||
Frikatiivit | s [s] | si [ɕ] | h [h] | |||||||
Lateraalit | l [ɭ/ɾ] |
Tavunlopettajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tavunlopettaja koostuu vähintään yhdestä vokaalista sekä mahdollisesti koodakonsonantista.
|
|
Bilabiaalit | Alveolaarit | Velaarit | Glottaalit | |
---|---|---|---|---|
Nasaalit | -m [m] | -n [n] | -ng [ŋ] | |
Klusiilit | -p [p] | -t [t] | -k [k] | -h [ʔ] |
Lisäksi itsenäisinä tavuina esiintyvät syllabiset nasaalit [m̩] ja [ŋ̍] latinisoidaan m ja ng.
Toonit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toonit merkitään toonisandhia huomioon ottamatta tarkkeiden avulla seuraavasti:
Nro | Tarke | Esimerkki | Ääntämys | |
---|---|---|---|---|
Taipei | Tainan | |||
1 | – | kha 跤 | [kʰa˥] | [kʰa˦] |
2 | akuutti | chúi 水 | [tsui˥˩] | [tsui˥˧] |
3 | gravis | kàu 到 | [kaʊ˧˩~kaʊ˨˩] | [kaʊ˩] |
4 | – | bah 肉 | [baʔ˧˨] | [baʔ˨˩] |
5 | sirkumfleksi | ông 王 | [əŋ˩˦~əŋ˨˦] | [əŋ˨˦] |
7 | makron | tiōng 重 | [tɪoŋ˧] | [tɪoŋ˨] |
8 | pystyviiva | joa̍h 熱 | [dzuaʔ˦] | [dzuaʔ˥] |
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Henning Klöter: The History of Peh-oe-ji. 2002台灣羅馬字教學KAP研究國際學術研討會論文集, 2002. Taipei.
- ↑ a b c d Ku Wei-Ying, Koen De Ridder (toim.): ”Ann Heylen: ”Romanizing Taiwanese: Codification and Standardization of Dictionaries in Southern Min (1837–1923)””, Authentic Chinese Christianity, Preludes to Its Development: Nineteenth & Twentieth Centuries. Leuven: Universitaire Pers Leuven, 2001. ISBN 9789058671028
- ↑ Chang Yu-hong: Principles of POJ or the Taiwanese Orthography: An Introduction to Its Sound-Symbol Correspondences and Related Issues. Taipei: Crane, 2001. ISBN 9789572053072
- ↑ a b c d e f g h i Henning Klöter: Written Taiwanese. Wiesbaden: Harrassowitz, 2005. ISBN 9783447050937
- ↑ Walter Henry Medhurst: Dictionary of the Hok-këèn Dialect of the Chinese Language, According to the Reading and Colloquial Idioms. Macao: East India Press, 1832. Teoksen verkkoversio (viitattu 21. marraskuuta 2021).
- ↑ Âng Uî-jîn (洪惟仁): 台灣方言之旅. Taipei: 前衛出版社, 1992. ISBN 957-9512-31-0
- ↑ Edward Band: Barclay of Formosa. Christian Literature Society, 1936. Teoksen verkkoversio (viitattu 21. marraskuuta 2021).
- ↑ John F. Copper: A Historical Dictionary of Taiwan (Republic of China). Lanham, Maryland: Scarecrow Press, 2007. ISBN 9780810856004
- ↑ Alvin Lin: Writing Taiwanese: The Development of Modern Written Taiwanese. Sino-Platonic Papers, 1999, nro 89. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 21. marraskuuta 2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Chang Yu-hong: Principles of POJ or the Taiwanese Orthography: An Introduction to Its Sound-Symbol Correspondences and Related Issues. Taipei: Crane, 2001. ISBN 9789572053072
- ↑ Todd L. Sandel: Linguistic capital in Taiwan: The KMT's Mandarin language policy and its perceived impact on language practices of bilingual Mandarin and Tai-gi speakers. Language in Society, 2003, 32. vsk, nro 4, s. 523–551. Cambridge University Press. doi:10.1017/S0047404503324030 JSTOR:4169285
- ↑ 臺灣閩南語羅馬字拼音方案使用手冊 Minguo 97 (2008). Kiinan tasavallan opetusministeriö. Viitattu 7. helmikuuta 2022. (englanniksi)
- ↑ Chung Raung-fu: The Segmental Phonology of Southern Min in Taiwan. Taipei: Spoken Language Services, 1996. ISBN 9789579463461