Paul R. Thagard

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Thagard (s. 1950) on tietojenkäsittelytieteen ja psykologian alalla toimiva kanadalainen filosofian professori Waterloon yliopistossa. Hänellä on loppututkinto Saskatchewanin, Cambridgen, Toronton ja Michiganin yliopistoista.

Thagard on toiminut Cognitive Science Societyn johtokunnassa 19981999, ja Society for Machines and Mentalityn toimitusjohtajana 19971998. Hän on ollut Canada Councilin jäsen ja 1999 hänet valittiin Royal Society of Canadan jäseneksi. Vuonna 2003 hän sai University of Waterloo-palkinnon erinomaisesta tutkimuksesta, ja 2005 hänet nimitettiin yliopiston tutkimusprofessoriksi.

Thagardin mielipiteitä näennäistieteen määrittelystä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Thagard itse pitääkin astrologiaa näennäistieteenä, hän on kirjoituksessaan "Why Astrology Is A Pseudoscience" pyrkinyt selventämään luokittelun perusteita. Hän sanoo muun muassa, että jonkin tieteenlajin alkuperä on merkityksetön sen tieteellisen aseman kannalta, koska esimerkiksi kemian alkemiallinen ja lääketieteen okkulttinen alkuperät ovat yhtä lailla taikuudessa kuin astrologiankin[1]. Epäolennaista on myös se että kyse on yleisestä uskomuksesta, eikä myöskään fyysisen perustan puuttumista voida pitää merkkinä teorian epätieteellisyydestä.[2] Tästä Thagard käyttää esimerkkinä väitteitä, joiden mukaan astrologia olisi näennäistiede siksi, että sen perustaksi ei voida löytää fyysisiä vaikutusmekanismeja, eli esimerkiksi planeettojen painovoiman tai jonkin mitattavan säteilyn ei uskota voivan saada aikaan astrologien väittämiä vaikutuksia.

Yhteisteokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimitetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Thagard, P. and Verbeurgt, K. (1998). Coherence as constraint satisfaction. Cognitive Science, 22: 1–24.
  • Thagard, P. (2000). Coherence in Thought and Action. MIT Press
  • Thagard, Paul R.: Why Astrology Is A Pseudoscience The University of the West Indies. (englanniksi)
  1. First, origins are irrelevant to scientific status. The alchemical origins of chemistry ([11], pp. 10-18) and the occult beginnings of medicine [8] are as magical as those of astrology, and historians have detected mystical influences in the work of many great scientists, including Newton and Einstein. Hence astrology cannot be condemned simply for the magical origins of its principles.
  2. Finally the lack of a physical foundation hardly marks a theory as unscientific.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]