Patty Hearst

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
PATTY HEARST
Patricia ”Patty” Campbell Hearst
Patty Hearst
Patty Hearst
Henkilötiedot
Syntynyt20.2.1954
San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti Näyttelijä, rikollinen, mediapersoona
Vanhemmat Randolph Apperson Hearst, Catherine Wood Campbell Hearst
Sukulaiset William Randolph Hearst

Patricia ”Patty” Campbell Hearst (s. 20. helmikuuta 1954 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat) on miljonääri perijätär ja näyttelijä. Patty Hearst joutui vuonna 1974 kidnappauksen uhriksi, mutta pian tämän jälkeen hänestä itsestään tuli rikollinen: hän teki pankkiryöstön ja joutui vankilaan.[1]

Hän on kolmas Randolph Apperson Hearstin viidestä tyttärestä. Hänen isoisänsä oli lehtikeisari William Randolph Hearst.[1]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patty Hearst syntyi 20. helmikuuta 1954 San Franciscossa, Kaliforniassa, kolmantena Randolph Apperson Hearstin ja Catherine Wood Campbellin viidestä tyttärestä.[1]

Hearstin isoisä William Randolph Hearst loi maailman suurimman sanomalehti-, aikakauslehti-, uutiskatsaus- ja elokuvabisneksen. Hearstin perheellä oli valtava omaisuus, sekä poliittinen vaikutusvalta Yhdysvalloissa Hearstit olivat vastustaneet järjestäytynyttä työväkeä, esimerkiksi kaivostyöläisten oikeuksia. Äärivasemmisto piti Hearstin perhettä vihollisenaan.[1] Patricia Hearst oli opiskelemassa Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, kun hänet kidnapattiin.[1]

Patty Hearstin kidnappaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Patty Hearst pankkiryöstön aikana otetussa kuvassa

Sissiryhmänä esiintynyt rikollisjoukkio Symbioottinen vapautusarmeija (Symbionese Liberation Army, SLA) kidnappasi 19-vuotiaan Hearstin 4. helmikuuta 1974 Berkeleyssä Kaliforniassa sijainneesta asunnosta, jossa hän asui sulhasensa Steven Weedin kanssa.[1]

Liittyminen rikollisjoukkoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun yritys vaihtaa Hearst vangittuihin SLA:n jäseniin epäonnistui, SLA esitti vaatimuksen, jonka seurauksena Hearstin perhe lahjoitti kuuden miljoonan dollarin arvosta ruokaa San Franciscon Bay Arean köyhille. Hearstia ei kuitenkaan vapautettu ruoan jakamisen jälkeen.[1]

Pian lahjoituksen jälkeen Hearst ilmoitti liittyvänsä SLA:n jäseneksi ja hän kertoi vaihtaneensa nimensä Taniaksi ja ilmoitti sitoutuneensa kaikkiin SLA:n päämääriin. 15. huhtikuuta 1974 Hearst kuvattiin rynnäkkökiväärin kanssa Hibernia Bankin Sunsetin konttorin ryöstössä. Hänet etsintäkuulutettiin, ja syyskuussa 1975 hänet pidätettiin yhdessä toisen SLA:n jäsenen kanssa.[1]

Oikeudenkäynti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudenkäynnissä, joka alkoi 15. tammikuuta 1976, Hearst kertoi että hänet lukittiin silmät sidottuna komeroon ja häntä pahoinpideltiin fyysisesti ja seksuaalisesti. Hearstin puolustuksen mukaan hän liittyi SLA:han pahoinpitelyn takia. Puolustuksen mukaan tämä oli äärimmäinen tapaus Tukholma-syndroomasta, jossa kaapatut alkavat myötäillä kaappaajiaan. Puolustus kertoi myös, että Hearst pakotettiin osallistumaan pankkiryöstöön.[1]

Patty Hearst pidätettynä

Syyttäjän mukaan Patty Hearstilla oli useita mahdollisuuksia paeta kidnappaajia, mutta hän päätti jäädä heidän luokse. Tapahtumien kulku oli kiistanalainen ja se jakaa yhä mielipiteitä.[1] Puolustus ei onnistunut vakuuttamaan tuomaria ja Hearst tuomittiin pankkiryöstöstä vankilaan 20. maaliskuuta 1976.[1]

Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter lyhensi Hearstin vankilatuomiota, ja Hearst vapautettiin vankilasta 1. helmikuuta 1979. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton armahti Hearstin lopullisesti 20. tammikuuta 2001, viimeisenä päivänään presidenttinä.[2]

Myöhempi elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankilasta vapautumisen jälkeen Hearst avioitui entisen henkivartijansa, Bernard Shaw'n, kanssa. He saivat kaksi tytärtä. Mies kuoli vuonna 2013.[3] Heidän toinen tyttärensä Lydia Hearst on menestynyt malli.[4] Hearst julkaisi omaelämäkertansa "Every Secret Thing", jonka hän kirjoitti yhdessä Alvin Moskovin kanssa, vuonna 1981. Hearst kertoo oman versionsa kidnappaamiseen liittyvistä tapahtumista muistelmateoksessaan.[1] Hänen kertomustensa seurauksena viranomaiset harkitsivat uusien syytteiden nostamista häntä vastaan.[1]

Hän teki yhteistyötä toimittaja Cordelia Frances Biddlen kanssa kirjoittaen romaanin "Murder at San Simeon" (Scribner, 1996), joka perustuu Thomas H. Incen kuolemaan hänen isoisänsä huvipurrella.[1]

Ura näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän on esiintynyt ohjaaja John Watersin elokuvissa, kuten "Cry-Baby" (1990), "Serial Mom" (1994), "Pecker" (1998), "Cecil B. DeMented" (2000). Hearst teki myös cameon Pauly Shoren elokuvassa "Bio-Dome" (1996).

Hänen televisiorooleihinsa kuuluu jaksoja sarjoista "The Adventures of Pete & Pete", "Boston Common", "Son of the Beach" ja "Tripping the Rift". Hän oli myös vierailevana tähtenä TV-sarjoissa "Frasier" ja "Veronica Mars"

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hearstin kidnappauksesta on tehty useita kirjoja ja myös dokumenttielokuva "Neverland: The Rise and Fall of the Symbionese Liberation Army", joka tunnetaan myös nimellä "Guerrilla: The Taking of Patty Hearst".

Vuonna 1988 elokuvaohjaaja Paul Schrader teki dramatisoidun elämäkertaelokuvan Patty Hearst. Elokuvassa näyttelijä Natasha Richardson esittää Patty Hearstia.[1]

Amerikkalainen kirjailija Stephen King toteaa tietokirjassaan "Danse Macabre" (1981), että Hearstin kidnappaus oli hänen romaaninsa "The Stand" (1978) inspiraation lähde.

Vuonna 1974 amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Patti Smith teki cover version Jimi Hendrixin kappaleesta "Hey Joe" johonka Smith oli kirjoittanut uudet Patty Hearstista kertovat sanat.

Punk yhtye The Misfitsin kappale "She" kertoo Patty Hearstista.

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Toobin, Jeffrey: American Heiress: The Wild Saga of the Kidnapping, Crimes and Trial of Patty Hearst. Doubleday, 2016.
  2. Dell, Kristina ja Myers, Rebecca: The 10 Most Notorious Presidential Pardons – Patty Hearst Time. Arkistoitu 28.11.2010. Viitattu 24.10.2010. (englanniksi)
  3. Patty Hearst's husband Bernard Shaw dies at 68 Fox News. Viitattu 28.9.2016. (englanniksi)
  4. Wright, Jennifer Ashley: Lydia Hearst’s Model Behavior The Observer. 19.2.2014. Viitattu 29.1.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]