Parakoimomenos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Parakoimomenos (kreik. παρακοιμώμενος eli ”se, joka nukkuu [keisarin makuuhuoneen] vieressä”) oli Bysantin valtakunnassa hovin korkea asema, joka oli yleensä varattu eunukeille. Monet aseman haltijat olivat etenkin 800–900-luvuilla myös Bysantin keisarin ylimpänä virkamiehenä.

Historia ja tehtävät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet bysanttilaiset kirjailijat käyttivät arvonimeä virheellisesti jo sellaisista hovin huomattavista eunukkivirkamiehistä kuin Eufratasista keisari Konstantinus Suuren (hallitsi 324–337) ajalta, pahamaineisesta Krysafiuksesta keisari Theodosius II:n (hallitsi 408–450) ajalta sekä eräästä nimeltä tuntemattomasta eunukista keisari Maurikioksen (hallitsi 582–602) ajalta. Todennäköisesti arvonimi otettiin kuitenkin käyttöön vasta 600-luvulla keisari Leo IV:n (hallitsi 775–780) aikana, jolloin kronikoitsija Theofanes kirjasi muistiin kolme koubikoulariosta ja yhden parakoimomenoksen.[1][2][3] Alun perin se oli vaatimaton arvonimi, joka annettiin koubikoulariokselle (latinan sanasta cubicularius), joka tarkoitti keisarin ”pyhän makuuhuoneen” (sacrum cubiculum) ulkopuolella nukkunutta eunukkipalvelijaa; tämän tehtävänä oli turvata keisarin rauhalliset yöunet. 600–700-lukujen sinetit osoittavat, että tehtävät oli usein yhdistetty muihin palatsin tehtäviin, kuten epi tes trapezesiin, ja sen haltijoilla voi olla myös jokin alhaisempi virka-arvo, vaikkapa ostiarios.[1][2] Joskus Bysantin valtakunnassa oli samanaikaisesti useampi keisari, ja silloin oli myös useampi parakoimomenos, joka keisarille oma.[4]

Keisari Basileios I:n kultakolikko.

800-luvun puolivälistä lähtien parakoimomenoksen merkitys kasvoi ja ohitti nimellisesti merkittävämmän praipositoksen arvon, kunnes siitä tuli korkein tehtävä, se varattiin vain eunukeille ja viran haltija kohotettiin patrikioksen arvoon.

Parakoimonenokset olivat keisarin läheisiä neuvonantajia ja erityisesti heikkojen keisarien aikana he saivat paljon vaikutusvaltaa, esimerkkeinä Samonas, Josef Bringas ja Basileios Lekapenos. Basileios I (hallitsi 867–886) käytti parakoimomenin virkaansa syöstessään vallasta keisari Mikael III:n (hallitsi 842–867).[1][5]

1000-luvulle mennessä parakoimomenos oli jo ottanut haltuunsa praipositoksen vanhat hallinnolliset tehtävät. Virka oli hyvin tärkeä vielä 1000-luvulla, mutta 1100-luvulla se menetti merkityksensä, koska siitä tuli enemmänkin titteli kuin tehtävä, ja arvonimi voitiin antaa muillekin kuin eunukeille.

Arvonimi säilyi Nikaian keisarikunnassa (1204–1261) ja myös Bysantissa Palaiologosten dynastian aikana, missä se jaettiin: parakoimōmenos tou koitōnos (kreik. παρακοιμώμενος τοῦ κοιτῶνος), koitōn (keisarin kamariherra) ja parakoimōmenos tēs sfendonēs (kreik. παρακοιμώμενος τῆς σφενδόνης), joka oli luottomies, ja hänen hallussaan oli sfendonēs eli keisarin henkilökohtainen sinettisormus, jolla sinetöitiin hänen kirjeenvaihtonsa. Molemmat arvonimet muutettiin 1300-luvun puolivälissä hoviarvonimiksi (sijat 17. ja 16.). Samalla palatsin eunukit menettivät oikeuden siihen, ja siitä tuli tärkeiden aatelismiesten ja virkamiesten kuten Aleksios Apokaukoksen arvonimi.

Tunnettuja arvonimen haltijoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Miniatyyri Madrid Skylitzesin käsikirjoituksesta, joka esittää parakoimomenos Samonasia keisari Leo VI:n edessä.

Keisari Theofiloksen (hallitsi 829–842) aikana tunnettiin vain yksi arvonimen haltija, joka oli ostiarios Skholastikios.[2] Patrikios Damianos palveli Mikael III:tta noin vuonna 856. Hänet korvasi myöhemmin Mikaelin suosikki Basileios. Myöhemmin hänestä tuli keisari Basileios I. Basileios otti Rentakiosin palvelukseensa Mikaelin murhan jälkeen.[2]

Oman kokemuksensa perusteella Basileios I (hallitsi 867–886) ei nimittänyt ollenkaan parakoimomenosta. Hänen poikansa ja seuraajansa Leo VI (hallitsi 886–912) elvytti arvonimen vuonna 907 ja nimitti tehtävään suosikkinsa Samonasin, joka oli siihen asti ollut prōtovestiarios. Samonas oli tehtävässä, kunnes hänet häväistiin kesällä 908.[6] Hänet korvasi Konstantinos Paflagonialainen, joka oli tehtävässään vuoteen 919 asti (lukuun ottamatta keisari Aleksanterin (912–913) hallitusaikaa). Aleksanteri nimitti tehtävään patrikios Barbatosin hänen tilalleen. Romanos I (hallitsi 920–944) nimitti parakoimomenokseksi uskottunsa Theofanesin.[7]

Theofanesin syrjäytti Konstantinos VII (hallitsi 945–959) vuonna 947, jolloin hänen paikkansa otti Basileios Lekapenos. Lekapenos oli keisari Romanos I:n avioton lapsi, joka pääsi Bysantin merkittävimpään virkaan seuraavaksi neljäksi vuosikymmeneksi. Hän manipuloi keisareita ja piti yllä samaan aikaan omaa varjohoviaan (paradynasteuōn) yli kolme vuosikymmentä ja palveli keisareita: Nikeforos II Fokasta (963–969), Johannes I Tzimiskesiä (969–976) ja Basileios II:sta (976–1025) hallitusajan alkuvuosina. Hänet syrjäytettiin vuonna 985. Basileios Lekapenosin syrjäytti Romanos II:n (959–963) aikana eunukki Josef Bringas, joka oli myös de facto valtion johdossa. Lekapenos syrjäytti hänet heti Romanos II:n kuoleman jälkeen.[8]

1000-luvulla viran tärkein haltija oli Nikolas, joka oli parakoimomenos ja proedros, kuten myös domestikos ton skholon Konstantinos VIII:n (1025–1028) aikana ja palveli uudelleen samassa virassa keisari Konstantinos IX:n (1042–1055) aikana.[9]

1100-luvun loppupuolella ainoat tunnetut viranhaltijat olivat eunukki Nikeforos keisari Andronikos I Komnenosin (hallitsi 1183–1185) aikana ja eunukki Johannes Oinopolites keisari Aleksios III Angelosin (hallitsi 1195–1203) aikana.[10]

Nikain keisarikunnassa viran haltijoita olivat Aleksios Krateros (virassa 1227–1231) keisari Johannes III:n aikana ja Georgios Zagarommates Theodoros II Laskarisin aikana (hallitsi 1254–1258).[10] Mikael VIII Palaiologos (hallitsi 1259–1282) nimitti tehtävään luotettunsa turkkilaisen Basileioksen palvelemaan häntä parakoimomenosina hallituskautensa alussa (1259–1261). Keisariksi nimityksensä jälkeen vuonna 1261 Mikael nimitti tehtävään Johannes Makrenoksen. Makrenos osallistui sotaan latinalaisia vastaan saadakseen takaisin heiltä Morean ja taisteli myös Prinitzassa ja Makryplagissa, jossa hän jäi vangiksi. Hän pääsi myöhemmin takaisin Konstantinopoliin, jossa häntä syytettiin petoksesta ja hänet sokaistiin. Mikael VIII:n ajalta tunnetaan kolme parakoimomenosta: Mikaelin setä Isaak Dukas, Johannes I Dukaksen veljenpoika Gabriel Sfrantzes ja Konstantinos Dukas Nestongos, joka hänkin oli keisarin sukulainen.[11].[12]

Andronikos II Palaiologosin (hallitsi 1282–1328) ajalta tunnetaan neljä parakoimomenosta: Andronikos Kantakuzenos, Andronikos Komnenos Dukas Palaiologos Tornikes, Johannes Fakrases ja kenraali Johannes Khumnos, joka oli ministeri Nikeforos Khumnoksen vanhin poika.[13]

Bysantin kenties tunnetuin parakoimomenos oli erittäin kyvykäs ja kunnianhimoinen Aleksios Apokaukos, joka oli vaatimattomasta perheestä ja Johannes VI Kantakuzenosin suojeluksessa. Hän oli myös pääinkvisiittorina Bysantin sisällissodassa 1341–1347. Hänet nimitettiin parakoimomenokseksi vuonna 1321. Hän oli vallassa vuoteen 1341, jolloin hänen ollessaan uuden vankilan tarkastusmatkalla poliittiset vangit hyökkäsivät hänen kimppuunsa ja lynkkasivat hänet.[14]

Viimeiset tunnetut viranhaltijat olivat keisari Johannes V Palaiologosin (hallitsi 1341–1391) aikana Angelos Kalothetes, josta kerrottiin kirjeessä vuonna 1362, ja Theofylaktos, joka lähetettiin vuonna 1367 diplomaattisiin tehtäviin paavi Urbanus V:n luokse.[15]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  • Haldon, John: Bysantin historia. ((Byzantium: A History, 2000.) Suomennos: Kaisa Sivenius) Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-097-8
  • Bury, John B.: The Imperial Administrative System of the Ninth Century: With a Revised Text of the Kletorologion of Philotheos. London, United Kingdom: Oxford University Press, 1911. Teoksen verkkoversio.
  • Guilland, Rodolphe: Recherches sur les Institutions Byzantines, Tome I. Berlin, Germany: Akademie-Verlag, 1967. Teoksen verkkoversio. (ranska)
  • The Oxford Dictionary of Byzantium. New York, New York and Oxford, United Kingdom: Oxford University Press, 1991. ISBN 978-0-19-504652-6 Teoksen verkkoversio.
  • Maksimovic, Ljubomir: The Byzantine Provincial Administration Under the Palaiologoi. Amsterdam, The Netherlands: Adolf M. Hakkert, 1988. ISBN 90-256-0968-6 Teoksen verkkoversio.
  • Tougher, Shaun: The Reign of Leo VI (886-912): Politics and People. Leiden, The Netherlands: Brill, 1997. ISBN 978-90-04-10811-0 Teoksen verkkoversio.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Kazhdan 1991, s. 1584.
  2. ↑ a b c d Guilland 1967, s. 204.
  3. ↑ Bury 1911, s. 124–125.
  4. ↑ Guilland 1967, s. 203.
  5. ↑ Guilland 1967, s. 202–204.
  6. ↑ Guilland 1967, s. 204–205; Tougher 1997, s. 198.
  7. ↑ Guilland 1967, s. 205.
  8. ↑ Guilland 1967, s. 205–206.
  9. ↑ Guilland 1967, s. 206–207.
  10. ↑ a b Guilland 1967, s. 208.
  11. ↑ Guilland, s. 208–209.
  12. ↑ Maksimovic 1988, s. 19.
  13. ↑ Guilland, s. 209–210.
  14. ↑ Guilland, s. 210.
  15. ↑ Guilland, s. 211.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Parakoimomenos&oldid=22801971”