Bysantin sisällissota 1341–1347

Bysantin sisällissota 1341–1347
Osa Bysantin sisällissodat, Bysantin-Serbian sota ja Bysantin-Turkin sota
Päivämäärä: syyskuu 1341 – 8. helmikuuta 1347 Paikka: Makedonia, Konstantinopoli Lopputulos: Kantakouzenoksen voitto * John VI Kantakouzenos kukistaa valtionhoitajat * Nimitetty vanhemmaksi keisariksi Aluemuutokset: Makedonia ja Albania liitettiin Serbiaan, ja pian sen jälkeen Epeiros ja Thessalia liitettiin Serbiaan perustaen Serbian imperiumin. Bulgaria saa Pohjois-Trakian
Osapuolet
John V Palaiologos Anna of Savoy John XIV Kalekas Alexios Apokaukos Zealots of Thessalonica Serbia (1343 –1347) Bulgaria Principality of Karvuna	John VI Kantakouzenos Serbia (1342–1343) Beylik of Aydin (1342 –1345) Ottomaanien valtakunta (1345 –1347) Beylik of Saruhan
Komentajat
Alexios Apokaukos Stefan IV Dušan Gregory Preljub Ivan Alexander Momchil	John VI Kantakouzenos Manuel Kantakouzenos John Angelos Stefan IV Dušan Hrelja Umur Bey Orhan

Bysantin sisällissota 1341–1347, jota joskus kutsutaan toiseksi palaiologiseksi sisällissodaksi, oli konflikti, joka puhkesi Bysantin valtakunnassa Andronikos III Palaiologoksen kuoleman jälkeen hänen yhdeksänvuotiaan poikansa holhouksesta. Sota polarisoi Bysantin yhteiskunnan luokkarajojen mukaan. Vähäisemmässä määrin konflikti sai uskonnollisia sävyjä; Bysantti oli sekaantunut Hesychast - kiistaan, ja mystisen Hesykasmin opin noudattaminen rinnastettiin usein Kantakouzenoksen tukemiseen.

Keisari Andronikos III:n pääavustajana ja lähimpänä ystävänä Kantakouzenosista tuli alaikäisen John V:n valtionhoitaja Andronikosin kuoltua kesäkuussa 1341. Kun Kantakouzenos oli poissa Konstantinopolista saman vuoden syyskuussa, Alexios Apokaukoksen ja patriarkka Johannes XIV:n johtama vallankaappaus turvasi keisarinna Annan tuen ja perusti uuden regenssin. Vastauksena Kantakouzenoksen armeija ja kannattajat julistivat hänet osakeisariksi lokakuussa, mikä vahvisti kuilun hänen ja uuden regenssin välillä. Ero kärjistyi välittömästi aseelliseen konfliktiin.

Sodan ensimmäisten vuosien aikana valtionhallinnon joukot voittivat. Useiden antiaristokraattisten kansannousujen, erityisesti Thessalonikan kiivailijoiden kapinan, seurauksena suurin osa Traakian ja Makedonian kaupungeista joutui valtionhallinnon hallintaan. Serbian Stefan Dušanin ja Aydinin Umur Begin avustuksella Kantakouzenos onnistui kumoamaan nämä voitot. Vuoteen 1345 mennessä huolimatta siitä, että Dušan loikahti oppositioon ja vetäytyi Umurista, Kantakouzenos säilytti yliotteen Ottomaanien emiraatin hallitsijan Orhanin avulla. Kesäkuussa 1345 tapahtuneessa hallitsijan päävalvojan Apokaukoksen murha aiheutti hallitsijalle vakavan iskun. Kantakouzenos kruunattiin muodollisesti keisariksi Adrianopolissa vuonna 1346, ja hän saapui Konstantinopoliin 3. helmikuuta 1347. Sopimuksen mukaan hänen oli määrä hallita kymmenen vuotta vanhempana keisarina ja John V:n valtionhoitajana, kunnes poika tuli täysi-ikäiseksi ja hallitsi hänen rinnallaan. Tästä näennäisestä voitosta huolimatta sisällissodan jatkuminen pakotti John VI Kantakouzenoksen luopumaan kruunusta ja jäämään eläkkeelle vuonna 1354.

Pitkittyneen konfliktin seuraukset osoittautuivat tuhoisiksi Imperiumille, joka oli saavuttanut vakauden Andronikos III:n aikana. Seitsemän vuoden sodankäynti, ryöstelevien armeijoiden läsnäolo, yhteiskunnallinen myllerrys ja musta surma, tuhosivat Bysantin ja muuttivat sen tynkävaltioksi. Konfliktin ansiosta Dušan pystyi myös valloittamaan Albanian, Epeiroksen ja suurimman osan Makedoniasta, missä hän perusti Serbian imperiumin . Bulgarian valtakunta hankki myös alueen Evrosjoen pohjoispuolella .

Tausta

Vuonna 1341 Bysantin valtakunta oli myllerryksen keskellä, ja hallitus oli käyttänyt valtion voimavarat loppuun, imperiumin voimat heikkenivät Andronikos II Palaiologoksen johdolla. Andronikosin pitkän hallituskauden aikana jäljellä oleva Bysantin osa Vähä-Aasiassa antautui hitaasti eteneville turkkilaisille, erityisesti äskettäin perustetulle ottomaanien emiraatille . Tämä aiheutti pakolaisten tulvan Bysantin eurooppalaisiin provinsseihin, ja samaan aikaan Katalonialainen yhtiö aiheutti tuhoa keisarillisilla alueilla. Myös verot nousivat dramaattisesti Imperiumin vihollisten kunnianosoitusten rahoittamiseksi. Näiden epäonnistumisten ja henkilökohtaisten kunnianhimojen yhdistelmä johtivat keisarin pojanpojan ja perillisen, nuoren Andronikos III Palaiologoksen, kapinaan. John Kantakouzenosin ja Syrgiannes Palaiologoksen johtaman nuorten aristokraattien ryhmän tukemana Andronikos III syrjäytti isoisänsä 1320-luvun konfliktien jälkeen. Vaikka sota onnistuikin poistamaan vanhan keisarin vallasta, se ei ennustanut hyvää tulevaisuutta ajatellen, sillä imperiumin naapurit – serbit, bulgarialaiset, turkkilaiset, genovalaiset ja venetsialaiset – käyttivät hyväkseen Bysantin sisätaisteluja saadakseen alueita tai laajentaakseen vaikutusvaltaansa Imperiumissa.

Keisari Andronikos III.

Entisen Morean Bysantin kuvernöörin ainoa poika John Kantakouzenos oli sukua Palaiologoille äitinsä kautta. Hän peri valtavia kiinteistöjä Makedoniassa, Traakiassa ja Thessaliassa, ja hänestä tuli lapsuudenystävä ja Andronikos III:n lähin ja luotettavin neuvonantaja. Andronikos III:n hallituskaudella (1328–1341) John Kantakouzenos toimi pääministerinä toimiessaan Bysantin armeijan ylipäällikön virassa. Suhde pysyi läheisenä, ja vuonna 1330, kun peritön Andronikos III sairastui, hän vaati, että Kantakouzenos julistettaisiin keisariksi tai valtionhoitajaksi hänen kuolemansa jälkeen. Heidän siteensä vahvistuivat entisestään keväällä 1341, kun jälkimmäisen vanhin poika Matthew Kantakouzenos meni naimisiin Irene Palaiologinan kanssa.

Toisin kuin Andronikos II, joka oli hajottanut Bysantin armeijan ja laivaston ja joka suosi munkkeja ja intellektuelleja, Andronikos III oli energinen hallitsija, joka johti henkilökohtaisesti joukkojaan sotilaskampanjoissa. Vuonna 1329 hänen ensimmäinen kampanjansa ottomaaneja vastaan johti tuhoiseen tappioon Pelekanoksen taistelussa, jonka jälkeen Bysantin asema Bithyniassa romahti nopeasti. Myöhemmät taistelut Balkanille onnistuivat kuitenkin tukemaan Andronikosin horjuvaa valtakuntaa. Thessalia ja Epeiroksen despotaatti, kaksi imperiumista neljännen ristiretken jälkeen erotettua aluetta, palautettiin keisarilliseen hallintoon vuosina 1328 ja 1337. Andronikos III rakensi myös vaatimattoman laivaston uudelleen, minkä ansiosta hän sai takaisin rikkaan ja strategisesti sijoitetun Chioksen saaren genovalaiselta Zaccaria -perheeltä vuonna 1329 sekä vaati Andreolo Cattaneon, Anatolian mantereella sijaitsevan Phokaian genovalaisen kuvernöörin uskollisuuden. Vuonna 1335 Andreolon poika Domenico kuitenkin valloitti Lesboksen saaren genovalaisten avustuksella. Keisari johti laivastoa sen ja Phokaian takaisin saamiseksi ja pyysi apua turkkilaisilta Saruhanin ja Aydinin emiiriiteiltä. Saruhan lähetti joukkoja ja tarvikkeita, mutta Aydinin hallitsija Umur Beg tuli tapaamaan keisaria henkilökohtaisesti. Tämän kohtaamisen aikana Kantakouzenos ja Umur solmivat pitkäaikaisen läheisen ystävyyden ja liiton.

Sota Serbian kanssa vuosina 1331–1334 osoittautui keisarille vähemmän menestyksekkääksi, kun serbit valloittivat useita Makedonian kaupunkeja luopio Syrgiannes Palaiologoksen johdolla. Näitä voittoja rajoitettiin vasta, kun Syrgiannesin salamurha ja Unkarin hyökkäyksen uhka pakottivat Serbian hallitsijan Stefan Dušanin etsimään neuvotteluratkaisua. Myöhemmin Andronikos III:n ja Dušanin välillä solmittu rauhansopimus oli tärkeä Bysantin ja Serbian suhteiden tulevaisuuden kannalta. Bysanttilaiset tunnustivat ensimmäistä kertaa suuret voitot, joita serbit olivat saavuttaneet imperiumin kustannuksella Keski-Balkanissa Andronikos II:n hallituskaudella. Sopimuksen jälkimainingeissa Dušan siirsi myös istuinpaikkansa ja sen myötä valtakuntansa painopisteen etelään Prilepille .

Vaikka Vähä-Aasian menetys osoittautui peruuttamattomaksi, menestykset Epeiroksessa ja Thessaliassa johtivat valtakunnan kiristämiseen Etelä-Balkanin kreikankielisillä mailla. Andronikos III ja Kantakouzenos suunnittelivat uusia kampanjoita Etelä-Kreikan latinalaisten ruhtinaskuntien palauttamiseksi. Hanke oli pitkällä aikavälillä erittäin tärkeä, sillä, kuten historioitsija Donald Nicol kirjoittaa, "jos koko Kreikan niemimaa voitaisiin yhdistää Bysantin hallitukseen, silloin Imperiumin alaisuudessa olisi jälleen homogeeninen rakenne, joka pystyisi vastustamaan serbialaisia, italialaisia ja muita vihollisiaan. Se olisi pieni, mutta se olisi kompakti ja hallittavissa oleva taloudellinen ja hallinnollinen yksikkö, joka ulottuisi Kap Matapanista Thessalonikaan ja Konstantinopoliin."

Lähteet

• Reinert, Stephen W. (2002), "Fragmentation (1204–1453)", teoksessa Mango, Cyril (toim.), The Oxford History of Byzantium, Oxford and New York: Oxford University Press, s. 248–283, ISBN 978-0-19-814098-6