Panzerkampfwagen III

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Panzerkampfwagen III
Sonderkraftfahrzeug 141
PzKpfw III
PzKpfw III
Aseen tyyppi keskiraskas panssarivaunu
Alkuperämaa  Saksa
Palvelushistoria
Palvelusvuodet 1939–1945
Valtion käytössä  Saksa
 Romania
 Unkari
 Bulgaria
 Turkki
 Norja
Sodissa toinen maailmansota
Valmistushistoria
Suunniteltu 1935
Valmistajat Daimler-Benz
Valmistusvuodet 1939–1943
Valmistusmäärä 5 774 kpl
Eri versiot Ausf. A, B, C, D
Ausf. E, F
Ausf. G
Ausf. H
Ausf. J
Ausf. J/1
Ausf. L
Ausf. M
Ausf. N
Tekniset tiedot
Paino 22 tonnia
Pituus 5,52 metriä
Leveys 2,9 metriä
Korkeus 2,5 metriä
Miehistö 5 (komentaja, ampuja, lataaja, ajaja ja radisti)
Panssarointi 5–70 mm
Pääaseistus 1 × 3,7 cm KwK 36 Ausf. A–F
1 × 5 cm KwK 38 Ausf. F–J
1 × 5 cm KwK 39 Ausf. J/1–M
1 × 7,5 cm KwK 37 Ausf. N
Muu aseistus 2 × 7,92 mm MG-34-konekivääriä
Moottori Maybach HL120TRM1 V-12 -bensiinimoottori
Teho 265 hv (197 kW)
Polttoaineen määrä bensiini
Jousitus vääntövarsijousitus
Toimintasäde 155 km
Huippunopeus 40 km/h (tiellä)
19 km/h (maastossa)

Panzerkampfwagen III (lyh. PzKpfw III, Panzer III tai Pz III) eli Sonderkraftfahrzeug 141 on natsi-Saksassa 1930-luvulla kehitetty keskiraskas panssarivaunu, jota käytettiin laajasti toisessa maailmansodassa. Se kehitettiin taistelemaan panssarivaunuja vastaan jalkaväen tukemiseen suunnitellun Panzerkampfwagen IV:n ohella. Panzer III:n aseistus jäi nopeasti riittämättömäksi, jolloin uudelleen aseistettu Panzer IV vei sen roolin, vaikka aikaisemmin Panzer III:n pienikaliiperisempi mutta pidempiputkinen tykki oli ollut tehokkaampi panssarintorjunta-ase. Joitakin Panzer III:ia käytettiin myöhemmin toisarvoisiin tehtäviin, kuten jalkaväen tukemiseen.

11. tammikuuta 1934 armeijan aseosasto määräsi Heinz Guderianin doktriiniin pohjautuen suunniteltavaksi keskiraskaan (24 tonnin) vaunun, joka pystyisi 35 km/h:n huippunopeuteen. Se oli tarkoitettu panssaridivisioonien päävaunuksi ja pystymään tuhoamaan vihollisen panssarivaunut.

Daimler-Benz, Krupp, MAN ja Rheinmetall valmistivat prototyypit, joita testattiin vuosina 1936 ja 1937, jolloin Daimler-Benzin prototyyppi valittiin. Ensimmäinen Panzer III A valmistui toukokuussa 1937, ja yhteensä kymmenen vaunua valmistettiin samana vuonna. Mallit A–D olivat vielä prototyyppiasteella ja niissä on huomattavia eroja. Esimerkiksi D-mallissa on vielä kahdeksan alatelapyörää, kun kaikissa tuotantomalleissa niitä on kuusi. Näistä myös vain puolet aseistettiin. Vuosina 1937–1940 Kruppin valmistaman Panzerkampfwagen IV:n ja Daimler-Benzin Panzer III:n osia pyrittiin standardoimaan. Ensimmäinen malli, jota valmistettiin merkittävästi, oli E vuonna 1939. Panssarointi siinä oli vahvimmillaan 30 millimetriä.

Panzer III:n malleissa A:sta C:hen oli 230-hevosvoimainen, 12-sylinterinen Maybach HL 108 TR -moottori, joka antoi 32 km/h:n nopeuden. Myöhemmissä malleissa oli 320 hevosvoiman Maybach HL 120 TRM. Huippunopeus oli noin 40 km/h ja toimintamatka 150 kilometriä. Miehistöä oli viisi: johtaja, ampuja ja lataaja tornissa ja ajaja ja radisti rungossa. Radisti käytti myös rungon konekivääriä. Ensimmäisenä Saksan vaununa Panzer III varustettiin miehistön välisellä sisäpuhelimella, mikä osoittautui taistelussa tehokkaaksi järjestelmäksi.

Panzer III aseistettiin panssarintorjuntaa varten. Saksan panssarintorjuntatykki vuonna 1935 oli 37 millimetrin KwK36 L/45, joten ensimmäiset mallit aseistettiin sillä. Myöhemmissä malleissa oli vahvempi tornin kiinnitysrengas, joten mallit G–M aseistettiin 50 millimetrin KwK38 L/42 ja 50 millimetrin KwK39 L/60 -tykeillä. Lisäaseistukseksi vakiintui yksi 7,92 millimetrin konekivääri tykin suuntaisesti ja yksi rungossa.

Panzer III Neuvostoliitossa kesällä 1943.

Panzerkampfwagen III oli tarkoitettu Saksan joukkojen päätaistelupanssarivaunuksi. Sitä käytettiin Puolassa, Ranskassa, operaatio Barbarossassa ja Pohjois-Afrikassa. Panzer III:n mallia D käytettiin vielä Puolassa ja Ranskassa, mutta se vedettiin käytöstä, kun tarpeeksi uusia valmistui. Ranskan valtauksen aattona toukokuussa 1940 Saksan armeijassa oli 381 Panzer III -vaunua, joista kolmasosa menetettiin. Sodan alussa Panzer III -vaunut muodostivat pääosan panssaridivisioonien kalustosta. Tykin kaliiperia suurennettiin Panzer III F:n valmistuksen aikana, noin neljäsosa varustettiin jo tehokkaammalla 50 millimetrin tykillä ja muutkin aseistettiin uudelleen.

Kaksi vaunua myytiin Neuvostoliittoon Molotov–Ribbentrop-sopimuksen osana. Kokeissa se osoittautui huomattavasti heikommaksi kuin uusi dieselkäyttöinen T-34. Panssarointi ja aseistus olivat myös huonommat.

Operaatio Barbarossassa jopa 50 millimetrin tykki osoittautui täysin kykenemättömäksi läpäisemään Neuvostoliiton T-34:n panssaroinnin, joten koko Panzer III oli korvattava Panzer IV:n parannetulla mallilla, jossa oli suuren lähtönopeuden 75 millimetrin tykki. Paremman vaunumallin puutteessa tehottoman Panzer III:n tuotantoa jatkettiin vielä kuukausia. Vuoden 1943 loppuun asti Panzer III -vaunuja palveli vielä merkittäviä määriä kaikilla rintamilla. Sen jälkeen Panzer IV korvasi sen.

Mallin Ausf. N myötä Panzer III siirtyi tukitehtäviin. Ausf N aseistettiin lyhytputkisella 75 millimetrin KwK37 L/24 -tykillä – samalla, jota oli käytetty Panzer IV:n ensimmäisissä malleissa. Tätä mallia käytettiin jalkaväen tukeen StuG III -rynnäkkötykin sijaan, joka oli myös jouduttu siirtämään panssarintorjuntaan. Vaunut palvelivat Tiger-pataljoonissa ja panssarikrenatööridivisioonissa tukitehtävissä. Joitain vaunuja oli vielä käytössä Normandiassa ja Arnheimissa vuonna 1944. Itärintamalta ne katosivat vuoden 1943 kuluessa, mutta joitakin vaunuja selvisi sodan loppuun hiljaisemmilla rintamilla, kuten Norjassa ja Alankomaissa.

Panzer III -vaunuja myytiin liittolaisille: Unkarille, Romanialle, Bulgarialle ja Slovakialle. Kroatia sai muutaman vaunun ja Turkki tilasi 56 kappaletta, mutta kaikkia niitä ei voitu toimittaa. Sodan jälkeen Norjaan jäi 30 vaunua.

  • Panzerkampfwagen III Ausf A, B, C, D – prototyyppejä ennen sarjavalmistuksen alkua vuosina 1937–1938. 75 kappaletta rakennettu.
  • Panzerkampfwagen III Ausf E,F – Tuotantomallit 1939 – heinäkuu 1940. 37 millimetrin (myöhemmin 50 mm) tykki. 531 kappaletta rakennettu.
  • Panzerkampfwagen III Ausf G – Lisäpanssarointi tykin kilvessä. 50 millimetrin KwK 38 L/42 tykki. 600 kappaletta rakennettu aikavälillä 1940 – helmikuu 1941.
  • Panzerkampfwagen III Ausf H – Pieniä muutoksia, irtonainen lisäpanssarointi rungossa (30 mm + 30 mm lisälevy). 308 kappaletta rakennettu vuosina 1940–1941.
  • Panzerkampfwagen III Ausf J – Pidennetty runko, edessä panssaria 50 millimetriä. 1 549 kappaletta rakennettu maaliskuusta 1941 lähtien.
  • Panzerkampfwagen III Ausf J/1 – Pidempiputkinen 50 millimetrin KwK 39 L/60 -tykki. 1 067 kappaletta rakennettu loppuvuodesta 1941 vuoden 1942 puoleenväliin.
  • Panzerkampfwagen III Ausf L – Lisäpanssarointi (50 mm + 20 mm levy, tornissa 57 mm), tornin sivuhelmat, parannettu rekyylinvaimennin, ilmatorjuntakonekivääri. 653 kappaletta rakennettu vuonna 1942.
  • Panzerkampfwagen III Ausf M – Pieniä muutoksia, 250 kappaletta rakennettu aikavälillä lokakuu 1942 – helmikuu 1943. Suuri osa uudelleenaseistettiin toissijaisiin tehtäviin tai niistä rakennettiin rynnäkkötykkejä.
  • Panzerkampfwagen III Ausf N – Aseistettu 75 millimetrin L/24-tykillä. 700 kappaletta muunnettu J-/L-/M-malleista aikavälillä 1942 – elokuu 1943.

Muut Panzer III:een perustuneet vaunut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tauchpanzer III – 160 vaunua muunnettiin vedenpitäviksi sukellustankeiksi peruuntunutta operaatio Seelöweä varten.
  • Panzerbefehlswagen III – Komentovaunu, lisäpanssarointi, lisäradiot ja vesiputkesta tehty valetykki. Muunnettu eri J-malleista noin 180 kappaletta.
  • Artillerie-Panzerbeobachtungswagen III – Tulenjohtovaunu, 262 kappaletta rakennettu. Aseistuksena yksi konekivääri.
  • Flammpanzer III Ausf M – liekinheitinvaunu, 100 kappaletta muunnettu Panzer III M -mallista vuonna 1943. Muunnettiin takaisin perusmalleiksi tai rynnäkkötykeiksi.
  • Bergepanzer III – Vuonna 1944 suurin osa jäljelle jääneistä vaunuista muunnettiin hinausvaunuksi.
  • Sturmgeschütz III – Rynnäkkötykki ilman tornia 75 millimetrin StuK-tykillä.

Neuvostoliitto sai suuren määrän Panzer III- ja StuG III -vaunuja sotasaaliiksi, ja niistä koottiin SU-76i -rynnäkkötykkejä korvaamalla torni ja tykki 76,2 millimetrin ZiS-5-tykillä.

  • Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 23. (2. painos) Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]