Oona Kauppi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oona Kauppi IKSU:n pelaajana vuonna 2019
Mitalit
Maa:  Suomi
Naisten salibandy
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Bratislava 2017
Hopeaa Hopeaa Uppsala 2021
Hopeaa Hopeaa Singapore 2023
Pronssia Pronssia Neuchâtel 2019

Oona Kauppi (s. 19. heinäkuuta 1997 Tampere) on suomalainen salibandyn pelaaja. Hän edustaa ruotsalaista Team Thorengruppenia ja on pelannut Suomen maajoukkueessa yli 60 maaottelua. Hän on pelannut myös jalkapalloa Naisten Liigassa Tampereen Ilveksen joukkueessa.

Salibandyssä Kauppi kuului Kooveen kokoonpanoon vuosina 2011–2018. Kaudella 2014–2015 hän oli liigan pistepörssin viides tehopistein 32+17.[1] Kesällä 2018 hän siirtyi siskonsa Veeran kanssa pelaamaan ruotsalaiseen IKSU:uun.[2] Vuonna 2020 IKSU vetäytyi talousvaikeuksien vuoksi liigasta ja sisarukset siirtyivät myöskin Uumajassa pelaavaan Team Thorengruppeniin.[3] Vuonna 2014 Kauppi saavutti Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueen kanssa MM-hopeaa.[1] Hän oli MM-turnauksessa joukkueen paras maalintekijä yhdeksällä maalilla, minkä lisäksi hän sai kaksi syöttöpistettä.[4] Kauppi on toiminut myös tuon maajoukkueen kapteenina.[1] Vuoden 2015 naisten MM-kilpailut häneltä jäivät väliin polvivamman takia.[5] Vuonna 2016 hän voitti toistamiseen alle 19-vuotiaiden MM-hopeaa.[5] Vuonna 2017 hän saavutti naisten MM-kilpailuissa hopeaa,[5][6] vuonna 2019 pronssia[7] sekä vuosina 2021 ja 2023 jälleen hopeaa.[8][9][10][11] Hän oli vuoden 2019 MM-turnauksen paras maalintekijä 15 maalillaan ja hänet valittiin kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.[7] Kauppi valittiin kauden 2019–2020 parhaaksi naispelaajaksi. Hän voitti Ruotsin liigassa mestaruuden IKSU:n riveissä.[12]

Jalkapallossa Kauppi oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän debytoi Ilveksen edustusjoukkueen paidassa Naisten Liigassa elokuussa 2015 Merilappi Unitedia vastaan tullen vaihdosta kentälle viimeiseksi minuutiksi.[13] Hän saavutti liigassa yhden SM-hopean.[5]

Myös Kaupin kaksoissisko Veera Kauppi pelaa salibandyä Team Thorengruppenissa ja Suomen maajoukkueessa sekä on pelannut jalkapalloa Ilveksessä.

  1. a b c Aalto, Pekka: Pallonkesyttäjät. Aamulehti 27.9.2015, s.A30-A32
  2. Salibandyn superkaksoset Tampereelta Ruotsin liigaan Salibandy.fi. 18.7.2018. Viitattu 25.2.2019.
  3. Tiira, Jaakko: Oona Kauppi avasi Thorengruppen-siirron taustoja: ”Koetaan, että täällä me saadaan olla urheilijoita 24/7” Pääkallo.fi. 22.8.2020. Viitattu 5.12.2021.
  4. Women´s U19 WFC 2014 - Poland: Scoring Leaders International Floorball Federation. Viitattu 28.4.2021.
  5. a b c d Vainio, Annina: Kaksin aina Kaupimpi. Helsingin Sanomat, 8.12.2017, s. A32.
  6. Visuri, Roope: Suomelta uskomaton taistelu ja kiri MM-finaalissa! Ruotsi lopulta maailmanmestariksi rankkareilla 9.12.2017. Yle. Viitattu 2.1.2018.
  7. a b Suomen MM-pronssijoukkueen maalitykki Oona Kauppi sai merkittävän kunnianosoituksen Lehtisaari, Matti. 15.12.2019. Yle. Viitattu 16.12.2019.
  8. Hirvonen, Hinni: Salibandynaisten kutkuttava MM-finaali päättyi tappioon – tämä jatkoaikaosuma ratkaisi trillerin Ruotsille 5.12.2021. Yle. Viitattu 5.12.2021.
  9. Tässä Suomen salibandynaiset Uppsalan MM-kisoissa – mukana viisi ensikertalaista Salibandy.fi. 27.10.2021. Suomen Salibandyliitto. Viitattu 5.12.2021.
  10. Naisten salibandymaajoukkue Singaporen MM-kisoihin valittu – mukana viisi ensikertalaista 1.11.2023. Suomen Salibandyliitto. Viitattu 10.12.2023.
  11. Suomen loppukiri finaalissa ei riittänyt – Ruotsi voitti MM-kultaa yhdeksännen kerran peräkkäin Ilkka-Pohjalainen. 10.12.2023. Viitattu 10.12.2023.
  12. Sami Johansson ja Oona Kauppi salibandykauden parhaat yle.fi. Viitattu 26.4.2020.
  13. http://us.women.soccerway.com/players/oona-kauppi/414308/
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.