Oios
Oios | |
---|---|
Οἰός | |
Sijainti | |
Oios |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | Kerasiá, Trípoli, Arkadia, Peloponnesos |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki |
Kulttuuri | antiikki |
Alue | Skiritis, Lakonia |
Oios (m.kreik. Οἰός tai Οἶος) tai Oion (Οἰόν tai Οἶον, myös Ἰόν, Ion; lat. Oeum) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Lakoniassa Kreikassa.[1][2] Se sijoitetaan nykyisen Trípolin kunnan alueelle lähelle nykyisiä Kerasián ja Vlachokerasián kyliä.[3][4][5]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oioksen kaupunki sijaitsi Skiritiissä Lakonian pohjoisosassa paikassa, joka oli Arkadian ja Lakonian luonnollista rajaseutua ja vedenjakajaa, ja hallitsi solaa, jonka kautta kulki tie Tegeasta Spartaan.[2] Kaupunki sijoitetaan nykyiselle Ai-Giánnisin kukkulalle, joka sijaitsee Kerasián pohjoispuolella ja on saanut nimensä siellä olevasta Pyhälle Johannekselle omistetusta kirkosta.[1][4][6] Oioksen kaupunkivaltion hallussa ollut alue oli suhteellisen pienikokoinen, ja sen kooksi on arvioitu alle 25 tai ainakin alle 100 neliökilometriä.[1]
Oioksen on joskus ehdotettu olleen sama paikka kuin Pausaniaan mainitsema Iasos.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oios oli Skiritiin tärkein kaupunki[2] ja ylipäätään ainoa kaupunki, jonka antiikin lähteet nimeävät sijainneen kyseisellä alueella.[1] Se oli olemassa arkaaiselta roomalaiselle kaudelle.[4] Kaupungin alue oli muun Skiritiin tavoin alun perin osa Arkadiaa, mutta spartalaiset valloittivat sen osaksi Lakoniaa, jonka jälkeen oioslaiset olivat spartalaisten perioikeja.[7] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Oiatēs (Οἰάτης).[1][2]
Oioksen vaiheista tiedetään antiikin lähteistä vain vähän. Kun Epameinondaan johtama Theban armeija, joka oli jakautunut neljään osastoon, valloitti Lakonian neljän eri solan kautta, ainoa osasto joka kohtasi vastarintaa oli se, joka tuli Lakoniaan Oioksen vartioiman solan kautta. Oiosta puolustaneet Iskholaoksen johtamat spartalaiset kuitenkin jäivät alakynteen, ja hyökkääjät etenivät näin Sellasiaan, jossa yhtyivät muihin osastoihin.[2][8]
Näitä tapahtumia kuvaavalla Ksenofonilla sekä Pausaniaalla kaupungin on tulkittu esiintyvän nimimuodolla Oion tai Ion. Nimimuoto Oios on kuitenkin varhaisempi, ja esiintyy Stefanos Byzantionlaisen säilyttämässä Aiskhylos-fragmentissa.[1][9] Samankaltaisia nimiä käytettiin usein vuoristossa sijainneista kaupungeista tai kylistä.[2]
Kaupungin paikalla ei ole suoritettu järjestelmällisiä arkeologisia kaivauksia.[1][4]
Rakennukset ja löydökset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiseltä Ai-Giánnisin kukkulalta on löydetty muun muassa Demeterille omistetun pyhäkön sekä jonkun suurikokoisen rakennuksen rauniot,[1] 300-luvulle eaa. ajoitettujen tukimuurien jäänteitä sekä keramiikan sirpaleita arkaaiselta hellenistiselle kaudelle.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”339. Oios”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1 (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Smith, William: ”Oeum (2)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Oios Pleiades. Viitattu 16.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Oion (Arkadia) 7 Kerasia - Οίον ToposText. Viitattu 16.9.2024. (englanniksi)
- ↑ ”58 C3 Oion”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699 (englanniksi)
- ↑ Αι-Γιάννης Exploring Greece. Viitattu 16.9.2024. (kreikaksi)
- ↑ Shipley, Graham: "The Other Lakedaimonians": the dependent perioikic poleis of Laconia and Messenia Academia.edu. Viitattu 16.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Ksenofon: Hellenika 6.5.24–26.
- ↑ Aiskhylos: Myysialaiset (Mysoi), fragmentti 416, teoksessa Stefanos Byzantionlainen: Ethnika 487.5; Ksenofon: Hellenika 6.4.24, 6.5.25; Pausanias: Kreikan kuvaus 7.13.7; vrt. Suda, Ἴασος.