Nummisuutarit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Aleksis Kiven näytelmää. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Nummisuutarit
Albert Edelfeltin piirros näytelmän esityksestä vuonna 1876.
Albert Edelfeltin piirros näytelmän esityksestä vuonna 1876.
Kirjoittaja Aleksis Kivi
Kirjoitettu 1864
Alkuperäiskieli suomi
Tyylilaji komedia
Kantaesitys 24. syyskuuta 1875
Kantaesityspaikka Oulu, Suomalaisen Teatterin vierailu
Henkilöt
Henkilöt

Nummisuutarit on Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittama näytelmä. Sitä on pidetty Kiven rikkaimpana ja omintakeisimpana teoksena, ja se onkin yksi Suomen suosituimmista puhenäytelmistä. Nummisuutareita kirjoittaessaan Kivi kuvasi omia kotiseutujaan, ja tämä antoi tekstiin eloa, monipuolisuutta ja todentuntua.[1]

Juoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nummisuutarit jakautuu viiteen näytökseen. Ensimmäinen näytös tapahtuu suutarimestari Topiaksen huoneessa. Toinen näytös sijoittuu talonisäntä Karrin avaraan pirttiin. Kolmannessa näytöksessä seikkaillaan Hämeenlinnan kaduilla, ja väliverhon avulla siirrytään vielä samassa näytöksessä Puolmatkan krouviin. Neljäs näytös sijoittuu metsätielle ja -seuduille, kun taas viimeinen ja viides näytös tapahtuu Topiaksen huoneen ulkopuolella.

Ensimmäinen näytös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarina alkaa, kun vanhan testamentin vuoksi suutarimestari Topias ja ennen kaikkea hänen kärttyisä vaimonsa Martta haluavat rahanahneuksissaan naittaa hiukan yksinkertaisen ja alaikäisen poikansa Eskon. Naittamisella on kiire, koska täysi-ikäinen, merille karanneen naapurin sittemmin äidistään orvoksi jäänyt ja Topiaksen talossa kasvattina elänyt tytär Jaana on rakastunut nuoreen seppään Kristoon, ja perinnön saa se, joka ensin astuu avioon. Martta ei voi sietää Kristoa ja on tiukka Jaanaa kohtaan, ja rahanahneuksissaan yrittää estellä nuorten naimisiinmenoa.

Martan iloksi Topiaksen ja talonisäntä Karrin puheet Puolmatkan krouvissa johtavat siihen, että Esko lähetetään kosioretkelle Karrin ihanaisen tyttären Kreetan luokse. Kylän lukkari Sepeteus tulee kirjoittamaan valtakirjaa Eskon naimalupaa varten, ja vaikka hän tuntee asian taustat ja sanookin, mitä ajattelee, hän kuitenkin lopulta kirjoittaa valtakirjan. Myös Esko haluaa allekirjoittaa valtakirjan omalla puumerkillään, mistä luonnollisesti seuraa riitaa. Eskon puhemieheksi lähtee Eskoa juonikkaampi Mikko Vilkastus. Viinaanmenevä veli Iivari lähetetään puolestaan Hämeenlinnaan ostamaan Eskon ja Kreetan saapumista juhlistavia pitoja varten yhtä ja toista.

Toinen näytös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perillä Karrin talolla ovatkin häät täydessä vauhdissa, morsiona Kreeta, mutta sulhasena onkin puusuutari Jaakko. Karri on ihmeissään: hänen puolestaan Eskon ja Kreetan naimakaupat olivat täyttä leikinlaskua. Isä-Topiaksen ja Karrin epämääräiset sopimiset krouvilla johtivat siis väärinkäsitykseen ja turhaan kosiomatkaan, jonka päätteeksi yllytetty Esko alkaa tapella pelimanni Teemun kanssa ja joutuu pakenemaan äkkiä paikalta rettelöintiin vielä yllyttäneen Mikko Vilkastuksen kanssa.

Kolmas näytös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmanteen näytökseen mentäessä hypätäänkin Hämeenlinnan kaduille, joissa Eskon viinaan menevä veli Iivari pyörii krapulaisena ja onnettomana tuhlattuaan juopotteluun sekä häihin että kyläläisten hankintoihin annetut varat enonsa Sakerin kanssa. Iivari yrittää keksiä poispääsyä rahattomasta tilanteesta ja miettii, kuinka välttää Martan ja muiden vihan. Tässä kohden juomisessakin hyvin avuliaana ollut Sakeri kehittää juonen: miehet valehtelevat joutuneensa ryöstön kohteeksi. He päättävät luottaa juoneensa ja suuntaavat suutari Topiaksen talolle, tietenkin aikomuksenaan tuhlata viimeisetkin rahat Puolmatkan krouvissa.

Heidän lähdettyään kohtaavat kadulla merimies Niko, joka on Jaanan isä, sekä lautamies Eerikki. Vanhat tutut käyvät juttusille, ja seuraa selvitys Nikon seikkailuista vierailla mailla ja hänen lyhyestä rangaistusajastaan Turun linnassa sekä Eerikin onnekkaasta tiestä lautamieheksi. Niko kyselee Eerikiltä tietoja siitä, että missä hänen tyttärensä nyt on, kun äitinsäkin on kuollut. Eerikki kertoo Jaanan kovahkosta kohtalosta Martan ja Topiaksen kasvattityttärenä ja siitä, ettei Martta Jaanaa naimisiin Kriston kanssa päästä, vaan väkisin naittaa Eskoa. Niko päättää lähteä siltä seisomalta kauan kaipaamansa tyttären avuksi. Eerikki lähtee omille teilleen.

Väliverhon avulla siirrytään Puolmatkan krouviin, jonne ovat ehtineet niin Niko itsekseen kuin Iivari ja Sakerikin omassa joukossaan. Sakeri ja Iivari puivat rahanhupulointiaan ja juoneaan päästä pälkähästä, ja Niko kuulee heidän keskustelunsa ja tunnistaa miehet tutuiksi. Hän ei kuitenkaan mene juttusille, sillä krouvari tulee juuri tuolloin haastamaan juttua Iivarin ja Sakerin kanssa eräästä varkaasta, joka on nähty näillä seuduin ja jonka kiinniotosta on luvattu hurjat 700 riksiä. Krouvari kuvailee varkaan, ja miehet unelmoivat kiinniottopalkkion tuomasta helpotuksesta. Niko kuulee tämän kaiken ja päättää itse tehdä juonen, jolla säästää omia jalkojaan ja saada kyydin kotiinsa asti. Hän pyytää krouvarin mukaan pilaan, ja yhdessä he laittavat Nikosta aivan kaivatun maantierosvon näköisen. Rahojen menosta riitaantuneet Iivari ja Sakeri tosissaan luulevat krouviin käyvää Nikoa etsintäkuulutetuksi rosvoksi ja vangitsevat tämän palkkion toivossa. Vihdoin, kun palkkion jaosta on riitaisesti sovittu, he lähtevät kotiinsa päin rosvoksi luulemansa Niko vapaamatkustajanaan.

Neljäs näytös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljännen näytöksen alussa kotiin metsätietä vaeltavat väsyneet, tappelusta karanneet Mikko ja Esko. He ovat viipyneet matkalla kiertäen krouvista krouviin ja tuhlanneet kaikki rahat. Tähän eniten syypää on Mikko, Esko kun ei juo ollenkaan. He torailevat siitä, kuinka tilanne pitäisi hoitaa: Esko haluaa kertoa totuuden matkasta mutta Mikko haluaisi luistaa tilanteesta. Esko poikkeaa metsikön puolelle hakemaan riisiä, jonka ajattelee olevan hyväksi hyvitykseksi pieleen menneelle reissulle. Eskon mentyä tulee Mikon seuraan Jaanan mielitty Kristo, joka on matkalla Eskon häitä kuokkimaan. Mikko selittää Kristolle häämatkan vastoinkäymiset, ja yhdessä ovat sitä mieltä että Kriston ja Jaanan liitolla ja perinnön saamisella on vielä toivoa. Kristo lähtee edellä nummisuutarin talolle narraamaan, että hääväki on tulossa.

Esko tulee takaisin tielle ja Mikko pakottaa Eskon juomaan ensimmäistä kertaa elämässään viinaa. Mikon juonena on juottaa Esko humalaan, hankkiutua riitoihin hänen kanssaan ja paeta paikalta, ja näin välttää Martan viha. Riidan päätteeksi Mikko lähteekin käpälämäkeen, ja Esko tapaa kraatari Antreksen, joka on lähetetty hääväkeä vastaan. Heidän puhellessaan Esko juopuu ja käy täysin holtittomaksi, juoksennellen ympäriinsä. Esko käy riitaiseksi tilallaan, ja vahingossa saa liian kovin ottein Antreksen pyörtymään. Esko luulee tappaneensa Antreksen. Samassa paikalle saapuvat Iivari, Sakeri ja rosvon vaatteissa Niko. Hetken aikaa Eskon ”surmatyötä” ehditään kauhistella, kunnes Antres virkoaa. Antres ja Esko sopivat. Miehet tekevät tiliä epäonnistuneista matkoistaan, ja ovat kaikki yhtä mieltä siitä että heidän nahkansa on pelastettu kun he toimittavat roiston kotiin ja saavat palkkion. He lähtevät kohti suutarin taloa. Heidän perässään tiellä kulkee kaksi kuokkavierasta, jotka ovat matkalla Eskon häihin. He löytävät matkalta karkuri-Mikon, joka on taittanut jalkansa pahasti. Mikon vastusteluista huolimatta he lähtevät raahaamaan Mikkoa suutarin taloa kohti – näin siksi, että kanttori Sepeteuksen tiedetään olevan siellä ja hänellä on myös ensiaputaitoja.

Viides näytös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viidennessä näytöksessä Topias ja lukkari Sepeteus odottelevat hääkansaa ja ryyppäävät sekä laulavat. Martta ei ole tähän ollenkaan tyytyväinen, kuten ei ole siihenkään, että poikiaan ei näy. Pihalle alkaa saapuilla jo kärsimättömästi kylän väkeä kyselemään omia ostoksiaan, joita Iivarin piti tuoda. Kristo saapuu talonpihalle ja narraa hääväen olevan tulossa. Paikalle saapuukin rattailla sekalainen lauma väkeä: Iivari, Sakeri, Esko, Antres ja edelleen kaikkien roistoksi luulema Niko. Pojat kertovat siistityn version kosio- ja tavaranhankintamatkoistaan ja ylpeänä esittelevät ”roistoa”, jonka avulla kaikki töppäykset saadaan korjattua. Jaana saapuu paikalle, ja Niko heti älähtää ääneen nähdessään tyttärensä ja julkituo oman oikean henkilöllisyytensä. Samassa tietenkin kaikkien haaveet palkkiosta karahtavat hetkessä. Sekaisen ja melkein tappeluun johtavan tilanteen päätöksenä Niko ja Jaana syleilevät toisiaan ja tytär antaa isälleen anteeksi. Tähän tilanteeseen paikalle saapuu myös Nikon vanha tuttu, lautamies Eerikki. Niko selittää myös hänelle kepposensa ja selvittää Kriston luonnon ja Jaanan mielihalun mennä naimisiin. Niko antaa siunauksensa nuorten liitolle, ja näin Martan, Topiaksen ja Eskon haaveet perintörahoista loppuvat siihen.

Jalkansa loukannut Mikko kannetaan paikalle. Mikkoa torutaan, ja Sepeteus toteaa että Mikko on saanut pahan palkkansa ja joutuu linkuttamaan koko loppuelämänsä. Tässä vaiheessa alkavat vanhemmat ja kyläläiset antaa Eskolle ja Iivarille ja heidän hulttioseurueelleen huutia. Karri on haastanut Eskon käräjille riehumisesta, ja tässä vaiheessa Eskon tuhotyöt käyvät selville koko joukolle. Topias vaatii takaisin Eskolle antamansa naimalupausvaltakirjan, johon Esko on piirtänyt oman puumerkkinsä, mikä tietenkin suututtaa nummisuutarin huoneen väkeä entistä enemmän.

Sepeteus julistaa, että oikeamieliset ovat saaneet onnen ja pahantekijät opetuksen tänä päivänä ja tässä paikassa. Hän onnittelee Jaanaa, joka kiittää siitä, että sai isänsä ja rakastettunsa omakseen tänä päivänä. Hän myös kiittää suurin ja lempein sanoin Topiasta ja Marttaa siitä, että he ovat kaikesta huolimatta hänestä huolta pitäneet. Tämä saa jopa kovan Martan sydämen pikkuhiljaa heltymään tytölle. Kaikkien viha ja pettymys alkaa leppyä ja sovintoa ja rauhaa aletaan kuuluttaa kaikkien kohdalta. Niko lausuu Jaanan kuiskaaman ajatuksen julki: Jaana haluaa antaa puolet perinnöstään Topiaksen ja Martan perheelle, että he selviävät poikiensa ilkitöistä ja hölmöilyistä. Tästä ratkeaa sellainen riemu, että enää kukaan ei voi olla vihainen. Jaanan hyvyys liikuttaa suuresti Marttaa. Iivari katuu lukuisia ryyppyreissujaan, ja ilmoittaa lähtevänsä merelle. Esko puolestaan ilmoittaa, että naiset eivät ole häntä varten: hän päättää, että ei koskaan mene naimisiin. Martta toivottaa kaikki tervetulleeksi hääpöytään, jonka hän rakensi Eskoa ja Kreetaa varten: nyt niillä herkuilla juhlitaan Jaanan ja Kriston kihlajaisia. Kaikki menevät sisälle Antreksen puhallellessa pillistään Porilaisten marssia.

Henkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pentti Siimes Nummisuutarien Eskona Kansallisteatterissa vuonna 1959.

Päähenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Esko: Topiaksen ja Martan alaikäinen poika, jonka kosioretkestä koko näytelmä pääasiassa kertoo. Esko on hiukan yksioikoinen, mutta kaikessa rehellinen ja vilpitön nuorimies. Hänestä kuitenkin pilkahtaa myös pieniä hämäläisiä itsepäisyyden ja uhon piirteitä.
  • Mikko Vilkastus: alussa rehdisti Eskon puhemieheksi Karrin taloon lähtevä Mikko paljastuukin tarinan myötä omaa etua tavoittelevaksi ja huijaavaksi hampuusiksi. Hän on oikeastaan näytelmän “konna” ja saakin lopussa palkkansa.
  • Iivari: Topiaksen ja Martan toinen poika. Viinaanmenevä Iivari ei ole pahantahtoinen, mutta ryypyntarpeessa ja saamattomuudessaan hankkii itsensä jatkuvasti hankaluuksiin muun muassa raha-asioiden kanssa. Lopussa hän katuu tekojaan ja ottaa itseään niskasta kiinni.
  • Sakeri: viralta pantu poliisi, Martan veli, riidoissa sisarensa kanssa. Iivarin seuralainen hankintamatkalla, joka enemmän Sakerin hurvitteluntarpeen takia päättyykin rahojen menetykseen ja reissun epäonnistumiseen. Valmis puhumaan itsensä pinteestä valheen suulla.
  • Martta: Topiaksen vaimo ja Eskon ja Iivarin äiti. Koko muun kansan pelkäämä kova, äksy ja väkivaltainen rouva, joka pitää miehensä ja muutkin ympärillä olevat ihmiset tiukassa kurissa. Hän häpeilee yksinkertaista Eskoa ja hankaluuksiin hankkiutuvaa Iivaria. Rahanahneen Martan kova sydän pehmenee lopussa, kun Jaana osoittaa kiitollisuutensa ja hyvyytensä ja raha-asiat järjestyvät.
  • Topias: suutarimestari, Martan mies, Iivarin ja Eskon isä. Hiukan vaimonsa kovan ja äksyn kurin alla olevalla Topiaksella on silloin tällöin tapana ottaa irtautuminen arjesta ja ryypiskellä.
  • Jaana: kasvattityttärenä Martan ja Topiaksen talossa isänsä Nikon lähdettyä merille ja äitinsä kuoltua. Koitettu naittaa Eskolle, mutta rakastunut nuoreen seppä-Kristoon. Osoittaa lopussa kasvattivanhemmilleen suurta kiitollisuutta kovasta kurista ja vääryyksistä huolimatta.
  • Kristo: nuori seppä, joka on rakastunut Jaanaan. Huonoissa väleissä Martan kanssa. Saa lopulta rakkautensa omakseen.

Muut henkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sepeteus: lukkari, joka ensimmäisessä näytöksessä kirjoittaa Eskon naimalupavaltakirjan ja näytelmän lopussa saarnaa pahan saamasta palkasta ja hyvien palkitsemisesta.
  • Niko: merimies, Jaanan isä, joka näytelmässä palasi meriltä. Kujeileva, tottunut selviytymään erilaisista tilanteista.
  • Karri: talonisäntä, kauniin Kreetan isä. Osasyyllinen naimakaupoissa tapahtuneeseen väärinkäsitykseen.
  • Kreeta: Karrin kasvatti, kaunis ja lempeä neito.
  • Jaakko: puusuutari, Kreetan mielitietty ja sulho.
  • Antres: kraatari ja klarinetin soittaja.
  • Eerikki: lautamies, Nikon vanha tuttu.
  • Krouvari: iloinen, hyväntahtoinen mutta kujeilevaisuuksiin valmis isäntä.
  • Teemu: viulistina Kreetan ja Jaakon häissä, Hätylän kylän vahvin mies.
  • Teemun isä: viulistin ankara isä
  • Leenan-Kalle: naapurin poika, ei saanut tilaamiaan tavaroita Iivarin juotua rahat.
  • Anna-muori: kylän lapsenpäästäjä, ei saanut tilaamaansa nuuskaa Iivarin juotua rahat. Tunnisti ensimmäisenä Nikon
  • Hääkansaa ja kuokkavieraita

Työstäminen ja suosio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot Nummisuutarien syntymästä ovat vähäiset. Mainintoja kyseisestä teoksesta ei löydy Kiven senaikaisista kirjeistä, eikä tietoja ole missään muuallakaan. Jonkin verran tietoa on siitä, että ruotsinkielinen Häätanssi-niminen komedia (Bröllopsdansen) saattoi olla ensimmäinen luonnos Nummisuutareista. Tuolloin Nummisuutarit olisi siis ollut Kiven mielessä jo ainakin vuonna 1857.[1]

Kivi osallistui Nummisuutareillaan vuonna 1865 kirjoituskilpailuun kaunokirjallisessa sarjassa. Noihin aikoihin muun muassa J. V. Snellman ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura halusivat tukea suomalaisen kirjallisuuden kehitystä ja päättivät järjestää kirjoituskilpailun. Kivi oletettavasti muokkasi tekstiään Siuntiossa kesästä 1863 lähtien, ja hän julkaisi sen omakustanteisena 500 kappaleen painoksena vuonna 1864. Rahaa hänellä ei ollut, joten hän lainasi Suomalaisen teatterin tulevalta johtajalta Kaarlo Bergbomilta. Keväällä 1865 Senaatin julistaman kirjoituskilpailun voittajaksi julkaistiin nuori ylioppilas Alexis Stenvall (Aleksis Kiven oikea nimi).[2]

Voitto oli suuri onni Kivelle niin taloudellisesti kuin menestyksenkin puolesta: olihan kisaan osallistunut muun muassa myös J. L. Runeberg ja A. Oksanen eli August Ahlqvist. Lisäansioita Kiven lompakkoon toi myös Kullervo-näytelmä, jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli julkaissut.[2] Bergbom kirjoittaa muistelmissaan, että jokin alkuperäinen vedos päättyy siten, että Esko saa kunnon selkäsaunan Martan tervapampusta samalla kun kraatari Antreas säestää tapahtumaa soittamalla Porilaisten marssia. Näin ei kuitenkaan lopullisessa versiossa tapahtunut, ja on ilmeistä, että alkuperäinen versio oli muiltakin osin suurestikin erilainen kuin lopullinen versio.[3]

Nummisuutareita on pidetty näytelmäkirjallisuuden huipputeoksena. Merkkinä tästä on se, että se on käännetty yli kymmenelle kielelle.[4] Näytelmä sai kantaesityksensä 24. syyskuuta 1875 Oulussa, jossa sen esitti vieraileva Suomalainen teatteri. Tuolloin pääroolissa Eskona nähtiin Ismael Kallio, joka ei kuitenkaan saanut suorituksestaan kehuja.[5] Myöhemmin Nummisuutareita on esitetty lukemattomia kertoja niin ammattilais- kuin harrastajateattereissakin. Se lienee Suomen suosituin puhenäytelmä.[2]

Filmatisoinnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmästä on tehty kolme eri filmatisointia 1923, 1938 ja 1957. Vuonna 1967 sen kolmannesta näytöksestä sovitettiin televisionäytelmä Puolimatkan krouvi.

Vuoden 1923 versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääosien näyttelijät

Vuoden 1938 versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääosien näyttelijät

Vuoden 1957 versio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääosien näyttelijät

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tarkiainen, Viljo: Aleksis Kivi: Elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12389-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Tarkiainen 1984: 158.
  2. ↑ a b c Aleksis Kivi: Nummisuutarit Doria. Helsinki: Kansalliskirjasto. Viitattu 21.5.2009.
  3. ↑ Tarkiainen 1984: 158–159.
  4. ↑ Aleksis Kivi – Suomen kansalliskirjailija Nurmijärven kunta. Kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Arkistoitu 16.10.2014. Viitattu 21.5.2009.
  5. ↑ Koski, Pirkko: ”Traditio ja murros”, teoksessa Esitys katsoo meitä, s. 153. Teatterintutkimuksen seura ry, 2005. ISBN 978-952-99580-0-9. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive) (Archive.org)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aarne Kinnunen: Nummisuutarit komedia viidessä näytöksessä (1994)
  • Kari Korhonen: Nummisuutarin Aku. Aku Ankka -lehdessä (2009)
  • Aleksis Kivi: Nummisuutarit. Komedia viidessä näytöksessä. Kriittinen editio. (Nummi, Jyrki (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma (toim.)) Helsinki: SKS, 2010. ISBN 978-952-222-150-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nummisuutarit&oldid=22120948”