Niilo Lehtinen
Juho Niilo Lehtinen (26. marraskuuta 1893 Jyväskylä[1] – 3. toukokuuta 1963 Helsinki[2][3]) oli suomalainen lakimies ja Suomen ensimmäinen valtakunnansovittelija 1962–1963.[4] Työriitojen sovittelijana hän saavutti osapuolten luottamuksen avoimella ja maltillisella olemuksellaan ja kyvyllään havaita erimielisyyksien olennaiset kohteet. Tämä tehtävä oli pitkään osa-aikainen tilapäistyö, joten varsinaisen työnsä hän teki asianajajana. Asianajajan työnsä hän jätti vasta siirtyessään Tampereen piirisovittelijan paikalta kokopäiväiseksi valtakunnansovittelijaksi.
Lehtinen kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1912 ja suoritti oikeustutkinnon 1916 sekä molempien oikeuksien kandidaatin tutkinnon 1916. Hovioikeuden auskultanttina hän toimi Vaasan hovioikeudessa ja sai varatuomarin arvon 1921.[5][3] Oikeustieteen kunniatohtorin arvon hän sai 23. huhtikuuta 1963 järjestetyssä promootiossa.[3]
Niilo Lehtinen aloitti työuransa sosiaalihallituksen ensimmäisenä sihteerinä 1919 ja siirtyi saman vuoden lopulla apulaiseksi Helsingin Lakiasiaintoimistoon. Vakuutusneuvoston sihteerinä hän toimi 1920–1923. Eduskunnan talousvaliokunnan sihteerinä hän oli 1921–1923.[1]
Vuonna 1923 Lehtinen muutti Tampereelle osakkaaksi Rekola & Lehtinen -asianajotoimistoon ja vuodesta 1937 hänellä oli oma asianajotoimisto Tampereella. Siellä hän toimi myös Työkeskus Ahjolan ja Tampereen Kaupunkilähetyksen johtokunnan puheenjohtajana.[5] Sosiaaliministeriön määräämänä työriitojen sovittelijana hän toimi vuodesta 1926 lähtien. Vuonna 1951 Lehtinen teki opintomatkan Englantiin ja 1956 hän työskenteli työrauhakomitean puheenjohtajana.
Varatuomari Lehtinen toimi työriitojen sovittelijana Tampereen piirissä vuodesta 1926 lähtien ja hän hoiti samaa tehtävää myös Helsingin piirissä vuodesta 1958 alkaen, kunnes tasavallan presidentti nimitti hänet 23. lokakuuta 1962 työriitojen valtakunnansovittelijan tehtävään.[3][6]
Niilo Lehtinen menehtyi dramaattisesti liikarasituksesta aiheutuneeseen sairauskohtaukseen valtakunnansovittelijan neuvottelupöydän ääreen toukokuussa 1963 poikkeuksellisen raskaan lakkoaallon jälkeen.[7] Hän kuoli illalla kello 19 Helsingissä Suomen Työnantajain Keskusliiton huoneistossa, kun oli hetkeä aikaisemmin onnistunut sovittelemaan sähkömiesten lakkoa koskevan työriidan.[3]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lakiasiain käsikirja, (yhdessä Esko Hakkilan kanssa) WSOY 1924
- Työsopimuslaki selityksineen, WSOY 1937
- Mitä oikeus on?, Suomalainen lakimiesyhdistys 1949
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kansallisbiografia
- Eero Schrey (toimittanut): Suomen lakimiehet 1958, Suomen lakimiesliitto 1958
- Bergholm, Tapio, Sopimusyhteiskunnan synty II. Hajaannuksesta tulopolitiikkaan. SAK 1956 - 1969. Otava. 2007.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Havu, I. et al. (toim.): Kuka kukin on : henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1954, s. 460. Helsinki: Otava, 1954.
- ↑ Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 7.5.1963, s. 2. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047
- ↑ a b c d e Valtakunnansovittelija J. N. Lehtinen kuollut. Helsingin Sanomat, 4.5.1963, s. 9 ja 15. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047
- ↑ Pohjanpalo, Olli: Valtakunnan-sovittelijat (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 17.4.2009. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 31.12.2021.
- ↑ a b 60-vuotiaita. Helsingin Sanomat, 26.11.1953, s. 6. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047
- ↑ J. N. Lehtinen työriitojen valtakunnansovittelijaksi. Helsingin Sanomat, 24.10.1962, s. 15. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047
- ↑ Veikko Huttunen: Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta, s. 520. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974.
| Suomen valtakunnansovittelija 1962–1963 |
Seuraaja: Justus Ripatti |
