Nicole Oresme

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Nicolas Oresme)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicole Oresme
Miniatuuri Oremen teoksesta Traité de l’espere.
Miniatuuri Oremen teoksesta Traité de l’espere.
Henkilötiedot
Syntynyt1320
Allemange, Normandia, Ranska
Kuollut11. heinäkuuta 1382
Lisieux, Ranska
Koulutus ja ura
Tutkinnot Collège de Navarre
Oppilaat Heinrich von Langenstein
Tutkimusalue Filosofi
Tunnetut työt koordinaatiston käyttö, eksponenttien laskusääntö

Käytetään myös nimeä Nicholas ja sukunimestä muotoa d'Oresme.

Nicole Oresme (Nicolas Oresme; n. 132011. heinäkuuta 1382) oli ranskalainen skolastinen filosofi ja teologi, jonka työt koskettelivat taloustiedettä, matematiikkaa, tähtitiedettä, fysiikkaa, psykologiaa ja musiikin teoriaa, ja toimi Lisieux'n piispana ja kuningas Kaarle V:n neuvonantajana. Hänen keskeisimmät saavutukset tieteelle olivat murtopotenssien käyttö sekä eksponenttien laskusääntöjen kehittäminen. Lisäksi hän tutki kenties ensimmäisenä Euroopassa nykyistä koordinaatistoa vastaavaa esitystä ja ymmärsi sen yhteyden fysiikkaan; hän johti koordinaatiston geometrisen tarkastelun avulla tasaisesti kiihtyvään liikkeseen liittyvän kaavan . Tieteellisen työn ohessa hän oli huomattava aikansa tieteen kansantajuistaja.

Oresme käänsi useita Aristoteleen teoksia kuninkaaltaansa saamien käskyjen mukaisesti. Hän laati runsaasti Aristotelesta kritisoivia kommentaareja. Teoksessa Livre du ciel et du monde Oresme esitti ajatuksia liikkeen suhteellisuudesta ja pohti kysymystä, kiertääkö taivas päivittäin Maan ympäri vai pyöriikö Maa akselinsa ympäri. Matematiikassa hän totesi myös, että päättymätön sarja voi joko hajaantua tai lähestyä jotakin äärellistä lukua. Talous­tieteessä hänet muistetaan Greshamin lain muotoilijana: ”huonommalla rahalla on taipumus syrjäyttää hyvä raha pois kierrosta.” Tämä tarkoittaa sitä, että jos kaksi eriarvoista valuuttaa on hyväksytty maksuvälineiksi, niin maksuvälineistä arvokkaampi jää säästöön ja kauppaa tehdään arvoltaan heikommalla valuutalla.[1]

Oresmen synnyintiedoista ei ole olemassa suoria viitteitä, mutta hänen on arveltu syntyneen joskus vuoden 1320 tienoolla, mahdollisesti Allemagnen kylässä, nykyisessä Fleury-sur-Ornessa, Normandiassa. Perhettä on pidetty talonpoikaisena, koska Oresme kävi Collège de Navarrea, joka oli tarkoitettu oppilaille, jotka olivat liian köyhiä maksaakseen opiskelunsa Pariisin yliopistossa. Tämä väite on kuitenkin kyseenalaistettu.[2] Hänellä oli mahdollisesti myös kaksi nuorempaa veljeä, Henri ja Guillaume. Ensimmäinen maininta Oresmesta on Avignonin paavin ja Pariisin yliopiston humanistisen tiedekunnan ”neljän nationin” (vrt. osakunta) väliseen kirjeenvaihtoon kuuluneessa kirjeessa, joka on päivätty 19. kesäkuuta 1342. Kirjeessä Oresmea tarjotaan papinvirkaan ja häneen viitataan maisterina, minkä vuoksi Oresmen uskotaan valmistuneen maisteriksi joskus 1330-luvulla.[3]

Oresme opiskeli vapaita taiteita Pariisissa yhdessä Albertus Saksilaisen ja ehkä myös Marsilius Inghenilaisen kanssa. Heitä opetti ockhamilaista logiikkaa puolustanut nominalisti Jean Buridan. Buridanilla oli lähtemätön vaikutus Oresmen luonnonfilosofisiin näkemyksiin ja kehotti häntä kyseenalaistamaan aristotelisen filosofian.[4]

Oresmen nimi löytyy vuoden 1348 Pariisin yliopiston normannilaisten nationin jäsenluettelosta sekä teologian opiskelijoiden luettelosta. Teologian tohtoriksi Oresme väitteli vuonna 1356. Vielä saman vuoden aikana hänestä tuli Collège de Navarren suurmestari (grand-maître).[3]

Monet Oresmen ennen vuotta 1360 kirjoittamat latinankieliset tutkielmat osoittavat, että hän oli pian arvostettu oppinut, ja hänen maineensa kantautui myös kuninkaalliseen hoviin. Hän tutustui tulevaan kuninkaaseen Kaarle V Viisaaseen vuonna 1356, jolloin Kaarlen isän Juhana II:n oli palkannut Oresmen selvittämään valtakunnan talousongelmia. Sata­vuotisen sodan ollessa käynnissä Juhana II joutui englantilaisten vangiksi. Kaarle toimi sijaishallitsijana vuodesta 1356, ja vuosina hän toimi 1364–1380 Ranskan kuninkaana. Päästyään tekemisiin talouden kanssa Oresme laati Tractatus de origine, natura, jure et mutationibus monetarum -nimisen teoksen, jossa hän esitti Greshamin lain. Oresmesta tuli kuninkaan sihteeri (secretaire du roi) 2. marraskuuta 1359. Hän vaikuttaa toimineen myös kuninkaallisena kappalaisena ja neuvonantajana.

Vanhan tiedon mukaan Oresme olisi toiminut myös Kaarlen opettajana tämän nuoruudessa, mutta tämä ei ole varmaa. Kaarle vaikuttaa kunnioittaneen Oresmea ja noudattaneen usein tämän neuvoja. Heidän välille muodostui koko heidän elämänsä pituinen ystävyyssuhde. Oresme myös kirjoitti useita teoksia kuninkaan pyynnöstä, tarkoituksena tieteiden popularisoiminen ja opiskelun edistäminen valtakunnassa. Oresme vaikutti todennäköisesti paljon kuninkaan poliittiseen, taloudelliseen, eettiseen ja filosofiseen ajatteluun. Oresmen lisäksi hovissa vaikuttaneisiin intellektuelleihin kuuluvat muun muassa Raoul de Presle ja Philippe de Mézières.

Oresme vaihtoi usein virkaa kuninkaan nimittäessä hänet uusiin tehtäviin. Vuonna 1361 Oresmesta tuli Bayeux'n arkkidiakoni ja 23. marraskuuta 1362 Rouenin katedraalin kaniikki. Tuohon aikaan hän opetti vielä Pariisissa säännöllisesti. Oresmen työnimike muuttui vielä useaan otteeseen, sillä hänestä tehtiin 10. helmikuuta 1363 Sainte-Chapellen kaniikki ja 18. maaliskuuta 1364 tuore kuningas nimitti Oresmen Rouenin tuomiorovastiksi.[4]

Oresme kävi usein Pariisissa seuraten yliopiston toimintaa, sekä osittain myös käännöstöidensä vuoksi. Kuninkaan käskystä Oresme alkoi kääntää vuodesta 1369 alkaen Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaa latinasta ranskaksi. Työ valmistui todennäköisesti seuraavana vuonna. Aristoteleen Politiikka ja Taloudenhoidosta valmistuivat joskus vuosien 1372 ja 1374 välillä, Taivaasta ja Maailmankaikkeudesta vuonna 1377.[3] Kuningas myönsi Oresmelle eläkkeen vuodesta 1371 tämän elämäntyön ansiosta.

Oresmesta tuli kuninkaan tuella Lisieux'n piispa 3. elokuuta 1377. Vaikuttaa siltä, että hän asettui Lisieux'hin vasta syyskuussa 1380. Hänen elämänsä viidestä viimeisestä vuodesta tiedetään vain vähän. Hän kuoli Lisiex'ssa 11. heinäkuuta 1382, kaksi vuotta kuningas Kaarlen kuoleman jälkeen, ja hänet haudattiin tuomiokirkkoon.

Tieteellinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oresme hylkäsi monelta osin aristotelisen filosofian väitteitä, mutta myös tukeutui niihin. Hän esimerkiksi hylkäsi Thomas Bradwardinen ja Johannes Filoponoksen kehittämän impetusteorian (nyk. liikemäärä), jonka mukaan kappale tarvitsee voimaa pysyäkseen tasaisessa liikkeessä. Impetusteorian mukaan liikkeen syy on siinä, että jokin antaa impetusta kappaleelle, mikä havaitaan liikkeenä, ja impetuksen kadottua kappaleesta liikekin lakkaa. Oresme ei pitäytynyt täysin kirkonkaan näkemyksessä, joknka mukaan planeetat liikkuivat, koska enkelit liikuttivat niitä. Oresme sen sijaan väitti, että Jumala oli pannut alulle planeettojen liikkeen, mutta ei enää jatkuvasti ylläpitänyt sitä. Oresmen fysiikan tutkimukset kiteytyvät kahteen ranskankieliseen teokseen: Traité de la sphère ja Traité du ciel et du monde.

Oresme esitti, että Auringon näennäinen liike Maan ympäri aiheutui Maan pyörimisliikkeestä akselinsa ympäri. Täten hän tuli todenneeksi liikkeen suhteellisuuden ja aurinkokeskisen aurinkokunnan mahdollisuuden. Sittemmin Oresme kiisti ajatuksensa vetoamalla virheelliseen raamatuntulkintaansa.

Valon luonteesta ja nopeudesta hän kirjoittaa Questiones Super Libros Aristotelis de Anima -teoksessa. Hän päätyi ajatukseen, että värit ja valo liittyisivät läheisesti toisiinsa. Hän katsoi värien olevan peräisin ”rikkoutuneesta valosta”. Isaac Newton totesi myöhemmin, että valkoinen valo hajoaa prismassa väreihin ja että toisella prismalla nämä värit voidaan koota uudelleen valkoiseksi valonsäteeksi. Oresme kyseenalaisti myös väitteen, että tähdet ovat niillä paikoilla, missä silmä ne havaitsee. Hän ymmärsi valon taittuvan Maan ilmakehässä, minkä vuoksi avaruuden kohteet eivät olleet niillä paikoilla kuin luultiin. Tähän päättelyyn vedoten hän kyseenalaisti aistihavaintoihin perustuvan tutkimuksen.[5]

Matematiikassa Oresme muistetaan parhaiten eksponenttien laskusäännöistä ja murtopotenssien kehittämisestä. Hän pohti jo irrationaalisten potenssien olemassaoloa, mutta ajan matematiikan taso esti häntä kehittämästä asiaa pidemmälle. Oresme käytti murtopotensseja Bradwardinen verrannollisuustutkimusten seurauksena syntyneeseen liikelaissa osoittaen samalla lain yhteyden planeettojen liikkeeseen. Oresme totesi tuloksena syntyvän enemmän irrationaalisia kuin rationaalisia arvoja. Tätä hän piti todisteena pythagoralaisuutta ja astrologiaa vastaan, sillä pythagoralaiset pitävät irrationaalisia lukuja ”likaisina”. Oresme inhosi yli kaiken astrologiaa ja muita näennäis­tieteinä pitämiään aloja.[6] Muuttuvien suureiden esittämiseksi Oresme otti käyttöön tasokoordinaatiston, jota hän osasi myös käyttää hyväkseen fysikaalisten ongelmien ratkaisemisessa.


Oresme tutki myös päättymättömiä sarjoja. Hän havaitsi sarjojen olevan suppenevia tai hajaantuvia eli sarja lähestyy tiettyä ääreellistä lukua tai ääretöntä. Suppenevasta sarjasta hän käytti esimerkkinä ja hajaantuvasta . Suppenevaa sarjaa hän käytti hyväkseen todistaessaan Aristoteleen olleen väärässä väittäessään, että jos kappale etenee äärettömän kauan, niin se kulkeutuu äärettömän kauas.[7]

  • Kommentaari Aristoteleen Etiikkaan (1370)
  • Kommentaari Aristoteleen Politiikkaan ja Taloudenhoitoon (1371)
  • De origine, natura, jure et mutationibus monetarum
  • Expositio et quaestiones in Aristotelis De anima
  • Quaestiones super geometriam Euclidis
  • Tractatus de configuratione qualitatum et motuum
  • Algorismus proportionum
  • De proportionibus proportionum
  • Expositio super de anima
  • Quaestiones de anima
  • Quaestiones de sensu
  • De causis mirabilium
  • De configurationibus
  • De commensurabilitate vel incommensurabilitate
  • Tractatus specialis de monocordi
  1. Tapanainen, Maippi: Oravannahoista biteiksi 16.4.2004. Maailman Kuvalehti. Viitattu 29.3.2024.
  2. Courtenay, William J.: The Early Career of Nicole Oresme Isis vol. 91, no. 3. JSTOR. Viitattu 27.10.2008. (englanniksi)
  3. a b c A Companion to Philosophy in the Middle Ages, s. 475
  4. a b O’Connor, John J. & Robertson, Edmund F.: Nicole Oresme MacTutor History of Mathematics archive. (englanniksi) 27.10.2008.
  5. Taschow, Ulrich: Oresme-Biography Nicole-oresme-com. Viitattu 27.10.2008. (englanniksi)
  6. Scientists of Faith, s. 32
  7. Early Physics and Astronomy, s. 199

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Duhem, Pierre: Nicole Oresme Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  • Kirschner, Stefan: Nicole Oresme The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • O’Connor, John J. & Robertson, Edmund F.: Nicole d' Oresme MacTutor History of Mathematics archive. (englanniksi)
  • Taschow, Ulrich (toim.): Nicole Oresme and the Spring of Modern Age (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Nicole Oresme