Nicolas-Louis François de Neufchâteau

Kreivi Nicolas-Louis François de Neufchâteau

Nicolas-Louis François de Neufchâteau (17. huhtikuuta 1750 Saffais Lothringen – 10. tammikuuta 1828 Pariisi) oli ranskalainen agronomi, poliitikko ja Ranskan akatemian jäsen.

Elämäkerta

Varhaisvaiheet

François de Neufchâteau syntyi kyläkoulun opettajan ja johtajan perheeseen. Hän herätti jo varhain Neufchâteaussa virkapaikkaa pitävän Elsassin kruununvoudin Henri d'Héninin huomion. Runot, joita hän kirjoitti 12-vuotiaana kiitokseksi suojelijalleen, saivat osakseen sekä Voltairen että Rousseaun hyväksynnän. Hän kävi koulun Neufchâteaussa ja opiskeli juridiikkaa Reimsissä. Vuonna 1765 tuskin 15-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Poésies diverses, jota seurasi Pièces fugitives.

Vuonna 1766 hänet hyväksyttiin Dijonin akatemian jäseneksi, ja myöhemmin seurasivat Lyonin, Marseillen ja Nancyn akatemioiden jäsenyydet. Kuusitoistavuotiaana hän sai lisätä nimeensä Neufchêteun kaupungin nimen ja näin hänen sukunimekseen tuli François de Neufchâteau.

François de Neufchâteau nimitettiin vuonna 1770 Toulin Saint-Clauden episkopaalisen collegen opettajaksi, mutta hänet erotettiin pian, koska hän esitti tehtävässään "filosofisia" ajatuksia. Vuonna 1776 hän osti itselleen oikeudenkäytön viran Mirecourt’in kihlakunnasta Vosges’ista.

Hänestä tuli Lothringenin talousviraston varajohtaja vuonna 1781. Hänet nimitettiin yleisen syyttäjän virkaan Saint-Dominguessa (nyk. Haiti) vuonna 1783, ja hän lähti Ranskasta uudelle virkapaikalleen, jossa hän viipyi vuoteen 1786. Hän opetteli siirtokunnan taloutta ja sen kehitysmahdollisuuksia. Hän oli yhteistyössä Almanach des Muses’n kanssa ja käänsi sitä varten Raivoisan Rolandin säkeitä, mutta ne tuhoutuivat paluumatkalla hänen jouduttuaan haaksirikkoon. Vuonna 1787 hän palasi takaisin Lothringeniin, jossa hän omistautui maataloudelle ja jatkoi kirjeenvaihtoaan filosofien, kirjailijoiden ja runoilijoiden kanssa.

Vallankumous

Ranskan vallankumouksessa Nicolas-Louis François de Neufchâteau oli monessa mukana. Vuonna 1789 hän toimitti Taulin kihlakunnan valitus- ja anomuskirjan ja tuli valituksi kansalliskokouksen varaedustajaksi ja erään kantonin rauhantuomariksi ja sitten myös Vosges’n departementin johtajaksi vuonna 1790. Seuraavana vuonna 1791 hänen valittiin jäseneksi lakiasäätävään kokoukseen Vosges’n departementin edustajana, ja hän toimi kokouksen sihteerinä ja sittemmin myös lainsäädäntökomitean jäsenenä. Hän tuli tunnetuksi vihamielisestä asenteestaan juonittelevia pappeja ja yleensä katolista kirkkoa kohtaan, ja hän kannatti voimakkaasti maallista yhteiskuntaa.

Hänet valittiin Ranskan vallankumouksen aikana toimineen Konventin jäseneksi, mutta hän kieltäytyi osallistumasta sen toimintaan ja vetosi heikkoon terveyteensä. Hän myös kieltäytyi hänelle tarjotusta oikeusministerin tehtävästä. Kansalliskokouksen lopettamisen jälkeen hän palasi vanhaan tehtäväänsä Vichereyn (Vosges) rauhantuomariksi, johon hänet valittiin 1790.

Hän joutui kokemaan myös vallankumouksen ajan vankilat, sillä 2. syyskuuta 1793 ja 4. elokuuta 1794 välisen ajan hän vietti vankeudessa. Hänen valittiin kuitenkin Ranskan ja vallankumouksen korkeimman oikeuden Tribunal de cassation jäseneksi 3. tammikuuta 1796. Hän oli ylin poliisivirkamies Vosgesin departementissa marraskuusta 1795 alkaen. Hänet nimitettiin Ranskan sisäministeriksi 6. heinäkuuta 1797, ja hän oli tehtävässä 14. syyskuuta 1797 sakka, jolloin Lazare Carnot korvasi hänet. Hänet valittiin uudelleen arvannostolla sisäministeriksi toukokuussa 1798, ja tällöin ministeriys kesti lähes vuoden.

Ennen toista ministeriyttä hän matkusti Wieniin täysvaltaisena lähettiläänä, ja hänelle tarjottiin myös ulkoministerin tehtäviä, mutta niistä hän kieltäytyi. Ministeriytensä aikana hän suoritti useita merkittäviä uudistuksia hallinnon eri alueilla. Hän loi perustan departementtien arkisto- ja kirjastolaitokselle, karttojen keskussijoituspaikalle, teollisuustuotteiden näyttelylle, Louvren museolle. Hän loi myös lukioiden ja collègien pääsykokeet ja järjesti Napoleonin Italiasta lähettämien taideteosten vastaanoton Ranskassa.

Napoleon

Hän liittyi Napoleonin kannattajiin, ja hänet valittiin senaattoriksi vuonna 1800, ja vuosina 1804 -1806 hän toimi senaatin puhemiehen. Hän sai asetuksella 26. huhtikuuta 1808 keisarikunnan kreivin arvon. Tämän jälkeen hän vetäytyi julkisesta elämästä sairastamaan kihtiään ja kirjallisten töiden pariin.

Teokset

• Poésies diverses, 1765
• Pièces fugitives, 1766
• Odes sur les parlements, 1771
• Le mois d'Auguste, épître à Voltaire, 1774
• Le désintéressement de Phocion, dialogue en vers, 1778
• Nouveaux contes moraux en vers, 1781
• Recueil authentique des anciennes ordonnances de Lorraine, 2 vol.; Anthologie morale, ou choix de quatrains et dystiques, 1784
• Les études du magistrat, 1787
• Les lectures du citoyen, 1790
• L'origine ancienne des principes modernes, 1791
• Dix épis de blé au lieu d'un; Paméla, comédie en vers, 1795
• Épître sur un voyage de Paris à Neufchâteau; Les Vosges, poèmes, 1796
• Des améliorations dont la paix doit être l'époque, 1797
• L'institution des enfants ou conseils d'un père à son fils, 1798
• Méthode pratique de lecture; Discours sur la manière de lire les vers, 1799
• Le Conservateur ou recueil de morceaux inédits, 2 vol.; Recueil de lettres, circulaires, instructions et discours de François de Neufchâteau, ministre de l'intérieur, 7 vol., 1800
• Rapport sur le perfectionnement des charrues, 1801
• Essai sur la nécessité et les moyens de faire entrer dans l'instruction publique l'enseignement de l'agriculture, 1802
• Tableau des vues que se propose la politique anglaise dans toutes les parties du monde, 1804
• Histoire de l'occupation de la Bavière par les Autrichiens, 1805
• Voyage agronomique dans la sénatorerie de Dijon, 1806
• L'art de multiplier les grains, 2 vol., 1809
• Fables et contes en vers, 2 vol., 1814
• Supplément au mémoire de Parmentier sur le maïs; Les tropes ou les figures des mots, poème, 1817
• Le Jubilé académique; Rapport d'un goutteux, poème, 1818
• Épître à M. Viennet et au comte de Rochefort, 1821
• Mémoire sur la manière d'étudier et d'enseigner l'architecture, 1827

Aiheesta muualla

• Ranskan akatemian elämäkertatiedosto (Arkistoitu – Internet Archive)

Edeltäjä: Aimar-Charles-Marie de Nicolaï

Ranskan akatemian jäsen Tuoli 2 1803–1828

Seuraaja: Pierre-Antoine Lebrun