Myh’ailo Hruševskyi

Myh’ailo Hruševskyi
Михайло Грушевський
Ukrainan keskusradan puhemies
28. maaliskuuta 1917 – 29. huhtikuuta 1918
Henkilötiedot
Syntynyt	29. syyskuuta 1866 Chełm, Puola, Venäjän keisarikunta
Kuollut	25. marraskuuta 1934 (68 vuotta) Kislovodsk, Neuvostoliitto
Puoliso	Maria-Ivanna Hruševska
Tiedot
Puolue	Ukrainan sosialistivallankumouksellinen puolue
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Myh’ailo Serhijovytš Hruševskyi (ukr. Михайло Сергійович Грушевський; 29. syyskuuta (J: 17. syyskuuta) 1866 Chełm, Puola, Venäjän keisarikunta – 25. marraskuuta 1934 Kislovodsk, Neuvostoliitto) oli ukrainalainen kansallismielinen historioitsija ja valtiomies. Hänen laajat teoksensa Ukrainan historiasta voimistivat ukrainalaisten kansallista itsetietoisuutta, ja hän loi ukrainalaisen historiankirjoituksen kansallisen koulukunnan. Hruševskyi toimi vuosina 1917–1918 Ukrainan ensimmäisen parlamentin eli Ukrainan keskusradan (keskusneuvoston) puhemiehenä ja huhtikuussa 1918 yhden päivän ajan Ukrainan kansantasavallan ainoana presidenttinä.

Tieteellisten ja poliittisten teosten ohella Hruševskyi kirjoitti näytelmiä, novelleja ja satuja. Hänen tuotantonsa käsittää yli 1 800 teosta.

Myh’ailo Hruševskyin sisaruksia olivat historioitsija Oleksandr Hruševskyi ja historioitsija, kääntäjä Hanna Šamrai.

Elämä ja ura

Historiantutkijana

Akateemiseen ukrainalaisperheeseen syntynyt Hruševskyi vietti lapsuutensa Kaukasuksella ja kävi koulunsa Tiflisissä (nyk. Tbilisi Georgiassa). Hän opiskeli Kiovan yliopistossa historioitsija Volodymyr Antonovytšin johdolla ja valmistui vuonna 1890. Samana vuonna hän julkaisi ensimmäiset tutkimuksensa Ukrainan keskiajasta. Antonovytšin suosituksesta Hruševskyi nimitettiin vuonna 1894 Lvivin yliopistoon perustettuun uuteen Ukrainan historian professuuriin. Hruševskyi vaikutti seuraavan vuosikymmenen ajan Lvivissä (puolaksi: Lwów), joka muun Galitsian tavoin kuului Itävalta-Unkariin. Hän organisoi Ševtšenkon tieteellisen seuran toiminnan uudelleen, jolloin se kehittyi tieteellisestä seurasta käytännössä epäviralliseksi Ukrainan kansalliseksi tiedeakatemiaksi. Hän toimi vuodesta 1897 seuran puheenjohtajana ja vuosina 1895–1913 sen lehden päätoimittajana.

Hruševskyi perusti useita tieteellisiä aikakauskirjoja, jotka julkaisivat Ukrainan historiaan liittyneitä lähdeaineistoja, sekä vuonna 1898 yhdessä Ivan Frankon ja Volodymyr Hnatjukin kanssa merkittävän Literaturno-naukovyi vistnyk -kulttuurilehden. Hruševskyi edisti myös ukrainankielisen koululaitoksen luomista Itävallan Galitsiassa. Hän osallistui vuonna 1899 Galitsian ja Venäjän Ukrainan yhdistämistä ajaneen Ukrainan kansallisdemokraattisen puolueen perustamiseen, mutta erosi puolueesta muutaman vuoden kuluttua.

Hruševskyin merkittävin tieteellinen työ oli vuosina 1898–1937 kymmenosaisena julkaistu Istorija Ukrajiny-Rusi (”Ukraina-Rusin historia”), ensimmäinen laaja Ukrainan historian yleisesitys, joka ulottui lopulta vuoteen 1658 saakka. Sillä oli suuri merkitys ukrainalaisen kansallismielisen historiakäsityksen muotoutumiselle. Hruševskyi julkaisi myös ukrainaksi ja venäjäksi useita tiiviimpiä esityksiä Ukrainan historiasta 1800-luvulle saakka. Hänen ympärilleen Lvivissä syntyi uusi ukrainalaisen historiantutkimuksen koulukunta, johon kuuluivat muun muassa Myron Korduba ja Ivan Krypjakevytš. Hruševskyi nosti Ukrainan historiassa valtion historian sijasta keskeiseksi kansan ja kuvasi tarkasti talonpoikien aseman kehitystä. Vuonna 1904 hän julkaisi Venäjän tiedeakatemian lehdessä kohua herättäneen artikkelin, jossa hän kyseenalaisti venäläisen historiankirjoituksen vallitsevan tulkinnan esittämällä, että sydänkeskiaikainen Kiovan Rusin valtakunta ei itse asiassa ollut Venäjän valtion vaan Venäjästä erillisen ukrainalaisen kansakunnan historiallinen edeltäjä. Ukrainalainen kansakunta oli hänen mukaansa ollut olemassa yhtäjaksoisesti siitä alkaen. Venäläiset historioitsijat eivät hyväksyneet tätä tulkintaa, mutta ukrainalaiset historioitsijat omaksuivat sen.

Itsenäisyysliikkeen johdossa

Hruševskyi vuonna 1917.

Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen ukrainalaisnationalistit saattoivat aloittaa avoimen poliittisen toiminnan, jolloin Hruševskyi palasi Venäjän Ukrainaan. Vuodesta 1907 hän keskitti toimintansa Kiovaan, jossa hän perusti samana vuonna Ukrainan tiedeseuran. Hän perusti seuraavina vuosina useita ukrainankielisiä tieteellisiä julkaisuja ja talonpojille suunnattuja kansantajuisia lehtiä sekä julkaisi poliittisia kirjoja Ukrainan kansallisesta kysymyksestä. Hruševskyi säilytti myös oppituolinsa Lvivin yliopistossa vuoteen 1914. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän oli Venäjän hallituksen karkottamana Simbirskissä, Kazanissa ja Moskovassa.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Hruševskyistä tuli Ukrainassa käynnistyneen itsenäisyysliikkeen keulahahmo. Hänet valittiin Kiovassa 17. (4.) maaliskuuta 1917 perustetun Ukrainan keskusradan puhemieheksi, ja hän liittyi vasemmistolaiseen Ukrainan sosialistivallankumoukselliseen puolueeseen, jolla oli enemmistö radassa. Ukrainan itsenäiseksi julistanut rada valitsi Hruševskyin viimeiseksi jääneessä istunnossaan 29. huhtikuuta 1918 Ukrainan kansantasavallan presidentiksi. Samana päivänä koko kansantasavalta lakkautettiin, kun saksalaiset miehittäjät nostivat oikeiston tuella Kiovassa valtaan Pavlo Skoropadskin johtaman konservatiivisemman hetmanaatin.

Elämä maanpaossa ja Neuvosto-Ukrainassa

Hruševskyi asui vuosina 1919–1924 maanpaossa Länsi-Euroopassa ja jatkoi aktiivista julkaisutoimintaansa ja kamppailuaan Ukrainan itsenäisyyden puolesta. Hän julkaisi vuosina 1922–1927 viisiosaisen teoksen ukrainalaisen kirjallisuuden historiasta 1600-luvun alkuun saakka. NEP-politiikan vuosina Neuvostoliitto tuki ukrainalaista kulttuurinationalismia, joten Hruševskyi valittiin vuonna 1923 poissaolevana Yleisukrainalaisen tiedeakatemian jäseneksi. Seuraavana vuonna hän palasi Neuvosto-Ukrainaan ja vastaanotti Ukrainan historian professuurin Kiovan yliopistossa, mikä oli propagandavoitto neuvostohallinnolle ja pettymys kommunisminvastaisille emigranttinationalisteille. Hruševskyi toimitti vuosina 1924–1930 Ukrainan tiedeakatemian lehteä, käynnisti useita Ukrainan historian tutkimushankkeita ja pysyi vuosikymmenen loppuun asti Ukrainan tiede-elämän johtavana hahmona. Marxilaiset historiantutkijat kuitenkin hylkäsivät hänen työnsä porvarillisena nationalismina, ja vuodesta 1929 neuvostohallinto asettui heidän puolelleen. Hruševskyi tukijoineen syrjäytettiin, ja hän joutui asumaan vuodesta 1931 arestissa Moskovassa, mutta hän sai julkaistua vielä muutamia artikkeleita Ukrainan historiasta.

Hruševskyi kuoli 68-vuotiaana vuonna 1934 terveyslomamatkalla Kislovodskissa Kaukasuksella, ja hänet haudattiin Kiovaan. Hänen kuolemaansa on väitetty myös itsemurhaksi tai viranomaisten järjestämäksi murhaksi.

Jälkimaine

Hruševskyin kuva 50 hryvnian setelissä.

Hruševskyin kuoltua hänen ”vastavallankumoukselliset” tutkimuksensa olivat Neuvostoliitossa pannassa aina 1980-luvun lopulle saakka, mutta hänet nostettiin uudelleen kunniaan itsenäistyneessä Ukrainassa 1990-luvulla. Hänen teoksistaan on sen jälkeen otettu uusintapainoksia, ja hänen koottuja teoksiaan, kirjeenvaihtoaan ja päiväkirjojaan on julkaistu. Hruševskyin kuva on ollut 50 Ukrainan hryvnian setelissä vuodesta 1996. Hänelle on pystytetty patsaat ja perustettu museot Kiovaan ja Lviviin.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Myh’ailo Hruševskyi Wikimedia Commonsissa