Musiikin historia
Musiikin historia on yhtä pitkä kuin ihmiskunnan kulttuurin historia, sillä kielen kehitys on tiukasti sidoksissa musiikkiin. Musiikkia on ollut aina kaikissa kulttuureissa.[1]
Varhainen musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_(9420310527).jpg)
Vanhimmat tunnetut soittimet ovat luusta tehtyjä huiluja 40 000 vuoden takaa.[2]
Länsimainen taidemusiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Länsimaisen musiikin historia
Länsimaisen musiikin historia luetaan laajimmassa merkityksessä alkavaksi noin 800 eaa. Tämä 1200-vuotinen periodi käsittää antiikin ajan. Sitä seuraavat musiikinhistoriassa keskiaika (400–1420), renessanssi (1420–1600), barokki (1600–1750), klassismi (1750–1800), romantiikka[3] ja realismi (1800–1910) ja lopulta 1910 alkanut modernin jakso.
Keskiajalla oli sekä yksiäänistä että moniäänistä musiikkia. Säestyksetön kirkkolaulu oli ainoa kirkon hyväksymä musiikinlaji. Maallinen musiikki alkoi kehittyä voimakkaasti 1300-luvulla. Renessanssin aikana kirkon voimakas ohjaus väheni, ja instrumentaalimusiikki ylestyi. Barokin aikana ooppera yleistyi taidemuotona. Suosittuja soittimia olivat viulu, alttoviulu, kontrabasso, harppu ja oboe. Klassismin kaudella (1750–1820) musiikki tuli keskiluokan ulottuville. Piano nousi keskeiseksi soittimeksi. Romantiikan aikana musiikilla kerrottiin tarinoita, ja soittimina käytettiin myös puupuhaltimia kuten poikkihuilua.[3]
Klassinen musiikki Euroopan ulkopuolella
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Afrikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yksi varhaisimmista tietolähteistä afrikkalaisesta musiikista ovat Saharan alueelle kosteamman ilmaston aikana tehdyt kalliomaalaukset. Nämä noin 6000–4000-luvuilla eaa. tehdyt maalaukset kuvaavat tanssivia ihmisiä. Orgaanisista aineista tehdyt muinaiset soittimet eivät ole säilyneet, mutta jorubien alueelta on löydetty kivestä ja savesta tehtyjä soittimia. Ainakin 1500-luvulta asti on käytetty erilaisia rumpuja ja kelloja. Näppäiltäviä idiofoneja on käytetty muinaisessa Zimbabwen suurvaltiossa 1600-luvulta, ja ne ovat levinneet sieltä laajalle. Erilaiset muuttoliikkeet ja kansainvaellukset ovat saaneet aikaan musiikkityylien lveiämistä ja samantyyppisiä soittimia ja laulutapoja tavataan nykyisin eri puolilla Afrikkaa.[4]
Arabia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Arabialainen musiikki
Arabialaisen musiikin varhaisesta historiasta on vain vähän tietoa, sillä arabit eivät kirjoittaneet sävelmiään nuoteille. Säilyneitä täydellisiä melodioita ei juurikaan löydy ennen 1700-lukua. Arabialaisen musiikin ominaispiirteet juontunevat Jemenin alueelta, mistä tunnetaan himyari- ja hanafi-laulutyypit.[5] Huda’ (tai rakbani) on esi-islamilaisen ajan karavaanilaulu, josta kehittyi myös koristellumpi muoto nasb. Samasta rajaz-runomitasta, josta huda’ otti rytminsä, kehittyi taiteellisemmin improvisoitu ghina’ murtajal, jota säestettiin qadib-rummuilla. Tärkeitä laulunkehittäjiä olivat orjat ja erityisesti laulajatytöt (qainat), jotka sekä sävelsivät että esittivät musiikkia.[5]
Vuosien 644–656 aikana syntyi miesmuusikoiden ammattikunta, joka muodosti oman yhteiskuntaluokkansa. Umaijadikaudella (661–750) arabialaisen musiikin rytmikaavojen määrä vakiintui kuudeksi ja musiikkitiede kehittyi. Taiteellisen musiikin kolme huomioon otettavaa tekijää olivat runon metriikka (arud), melodinen moodi (asba’) sekä rytmikaava (iqa’). 700-luvulla arabialaisen musiikin teoriaa kehitettiin eri tavoin, samoin kuin soittimia. Zalzal (k. 791) kehitti neutraalin terssin, arabialaiselle musiikille edelleen tunnusomaisen sävelen, joka huojuu duurin ja mollin välillä.[5]
Koraania resitoitiin pitkälti taidelaulun sääntöjä noudattaen. Islamin uskonoppineet suhtautuivat musiikkiin kuitenkin jo alusta alkaen kielteisesti, joskin ylempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluneet ja jotkut kalifitkin suosivat musiikkia. 800-luvulla syntyi erillinen laulajien ja soittajien ammattikunta. Varhaisella abbasidikaudella oli kaksi tyylisuuntaa: puhdasoppinen arabialainen perinne, sekä persialaisvaikutteinen tyyli.[5]
Intia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Intialainen taidemusiikki
Intialainen taidemusiikki, sellaisena kuin se kahdessa eri traditiossaan, eteläisessä ja pohjoisessa, nykyään tunnetaan, on pitkän historiallisen kehityksen ja lukemattomien kulttuurivaikutteiden tulos. 1100- ja 1200-luvulta alkaen islamilaiset vaikutteet maan pohjoisosassa johtivat hindustani-musiikin kehittymiseen. Eteläisillä alueilla kehittynyttä musiikkia kutsutaan karnaattiseksi.[6]
Varhaisin tunnettu historiallinen esimerkki Intian taidemusiikin teoriasta ja samalla sen käytännöstä sisältyy historiallisiin Veda-hymneihin, etenkin Samavedaan. Kuitenkin vasta Vedojen jälkeen on kehittynyt varsinainen intialainen soittimellisempi konserttimusiikki, jonka juuret tosin myös ovat temppeleissä.
Pohjoisessa musiikkiin tuli melodisia ja tyylillisiä vaikutteita lähinnä Arabiasta ja Persiasta ja musiikki muuttui aistillisemmaksi; etelässä pitäydyttiin vakavaan ja muodolliseen, mutta silti alati kehittyvään tyyliin. Hindustanilainen ja karnaattinen traditio ovat edelleen kaksi erillistä musiikkikulttuuria, pohjoisen keskittyessä enemmän improvisoituun raagaan ja eteläisen valmiisiin sävellyksiin, joiden esitys kuitenkin sisältää aina vahvan improvisaatioelementin. Molemmat jakavat samat ainutlaatuisesti intialaiset peruskäsitteet ja ominaisuudet.
Japani
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Japanilainen musiikki
Perinteinen japanilainen musiikki käyttää pentatonista asteikkoa.
Vanhimmat säilyneet soittimet ovat pronssikelloja ajalta 300–250 eaa.[7]
Kiina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kiinalainen musiikki
Kiinalainen musiikki alkoi kehittyä jo Kiinan sivilisaation alkuvaiheilla. Hyvin kehittyneestä musiikkikulttuurista kertovia dokumentteja ja esineitä on säilynyt Zhou-dynastian ajalta saakka (1122–256 eaa). Perinteinen kiinalainen musiikki poikkeaa länsimaisesta musiikista paljon niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta.
Latinalainen Amerikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Latinalaisamerikkalainen musiikki
Mayat soittivat trumpetinkaltaisia torvia, huiluja, pillejä ja rumpuja.[8] Inkojen musiikki oli pentatonista.[9]
Eurooppalaiset toivat omat vaikutteensa mukanaan latinalaiseen Amerikkaan ja esimerkiksi brasilialainen musiikki on saanut runsaasti vaikutteita afrikkalaisesta musiikista. Sen sijaan esimerkiksi perulainen ja ecuadorilainen musiikki on saanut huomattavia vaikutteita alkuperäiskansojen musiikista.
Kevyt musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Populaarimusiikki
Populaarimusiikin juuret ovat Yhdysvalloissa, yhtäältä valkoihoisten countrymusiikissa, toisaalta afroamerikkalaisessa musiikissa. Populaarimusiikin alagenrejä ovat esimerkiksi pop, rock, metal, soul, folk, blues, jazz, iskelmä ja trance.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava, 2005 (kolmas painos). ISBN 951-1-13315-2.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wallin, Nils Lennart; Steven Brown; Björn Merker: ”An introduction to Evolutionary musicology”, The Origins of Music, s. 3. MIT Press, 2001. ISBN 978-0-262-73143-0 Teoksen verkkoversio (viitattu 31.10.2019).
- ↑ James Owen: Bone Flute Is Oldest Instrument, Study Says National Geographic. 2009. Viitattu 31.10.2019.
- ↑ a b A Beginner's Guide to Music History Thought Co.. Viitattu 27.10.2018.
- ↑ Gerhard Kubik Donald Keith Robotham: African music Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.10.2019.
- ↑ a b c d Karlson, Leif, s. 482–483. Teoksessa Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava, 2005 (kolmas painos). ISBN 951-1-13315-2.
- ↑ Karnatak Music Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.11.2017.
- ↑ William P. Malm: Japanese music Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.10.2019.
- ↑ Ancient Maya music Mexicolore. Viitattu 31.10.2019.
- ↑ Andean Music, the Music of the Incas Discover Peru. Viitattu 31.10.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Musiikin historia Wikimedia Commonsissa
